Sosiaalisen median käsikirja verkkoliftareille (netiketti, verkkoidentiteetti, tietoturva yms.)
Netitse esityksistä saa nopsaan ajatuksen kiteestä kiinni. Hyvin laadittu esityspläjäys on opettavainen.View more presentations from Harto Pönkä.
Itselläni on nyt päällä joku seminaariesityspoverpointtiallergia. Aika hyvä apu on taustakanavanäprääminen eli katse omalla koneella ja korvat puheessa. Puhe käy aivojen kautta.
Vakiokaava seminaariesiintyjillä on, että kalvoja on liikaa, niissä on hillittömästi tekstiä, niitä loikitaan läpi niin, että esiintyjä selittelee, mitä niissä olisi ollut, mutta kun nyt ei ole aikaa. Puolen tunnin puheeseen olisi ihan hyvä yksi kalvo, jossa korkeintaan kymmenen avainsanaa. Kuvat toimivat hyvin, jos ne tukevat esitystä. Nykyisin monissa esityksissä kuvat varastavat shown. Viimeksi tykkäsin kovasti esityksestä, jossa puhe oli pääroolissa, lyhyttä perustekstiä kalvoilla, musta fontti, valkoinen tausta, ei mitään kilkkeitä.
Olenko tullut vanhaksi?
Logiikkani on siis ppt-esitysten massiivinen nettijakelu, josta seuraa ppt-esitysten arvon arkipäiväistyminen, josta seuraa, että herättääkseen seminaariyleisön, esiintyjät ryhtyvät varioimaan lisää, käyttämään erilaisia esiintymisen tapoja, olemaan persoonallisempia. Minulla ei ole sinänsä mitään ppt-esityksiä vastaan. Ne toimivat joissakin tilanteissa, kuten etäesityksissä. Mutta niitä vaan on liikaa ja kaikista esityksistä tulee kaavamaisia. Uutta kaipaa. Tai vanhaa. Hyvä tarinankertoja ja palanen liitua paria avainsanaa varten.
Olenko optimisti?
EDIT: Scription verkkosivuilla oli koostettu jo aiempaa keskustelua aiheesta. Hyviä linkkejä!
8 kommenttia:
Minä en henkilökohtaisesti puolestani pidä fläppi-, liitu- ja tussitauluista, mutta taas onkin kyse siitä miten välinettä käytetään. Otan usein valokuvat fläpeistä ja niistä on vaikea selkoa sekä sisällöllisesti (oudot sanalyhennykset ja nuolia joka suuntaan) ja tekstinä (käsiala on harvoin tarpeeksi suurta ja selkeää).
Vapaan assosiaation ja ryhmätyön välineinä fläpitovat toimivampia, mutta esityksen kuolemansynti kulminoituukin tuohon vapaaseen assosiaatioon. Puhujan tulee valmistaua etukäteen, eikä selkiyttää omia ajatuksiaa fläpille vasta tilaisuudessa!
Minulla Powerpoint on ykköstyökalu kognitiivisen kuormituksen jakamisessa:
http://www.taitavakouluttaja.com/2009/10/reetta-3-powerpoint.html
Minä inhoan sekä kalvoja että powerpointteja. Kalvoja opin vihaamaan jo koulussa. Olin 15 kun saimme uuden koulurakennuksen ja siellä oli tietysti uusimmat vempaimet. Eräs opettaja ei kirjoittanut taululle mitään vaan kaikki oli kalvoilla. Niitä sitten leikkailtiin ja teipattiin tarvittaessa.
Powerpointit on nähty VESO-päivillä ja yleisössä on aina niitä, jotka haluavat kirjoittaa kaiken muistiin. Jos sitten dia vaihtuu liian aikaisin, nousee suuri häly siitä, mitä jäi kirjoittamatta muistiin.
Tarinan opetus: Ne, jotka kopioivat niitä dioja, eivät itse asiassa kuuntele pätkääkään siitä, mitä luennoitsija sanoo.
Paras luennoitsija jonka tiedän, on Esko Valtaoja. Ei tekstiä vaan puhetta havainnollistavia kuvia.
Jos luennoitsija on tylsä, powerpointit eivät esitystä pelasta.
Reetta, sinun kuvasi ovatkin enemmän kuin huippua!
Kuten lukija saattoi arvata, kärjistin. Laukkasin kahdessa viikossa viidessä seminaarissa, näin lukuisia puhujia, kaikilla powerpointit ja jotenkin vain jäi kaipaamaan vaihtelua.
Ei väline sinänsä, vaan miten sitä käytetään.
Ja taas tänään pidän itse pienet kalvosulkeiset, otin matkakaveriksi suuren mustan koiran. Edes. (Hih.)
Leena, luit rivivälini. En ole itsekään nähnyt loistavampaa puhujan, puheen ja kuvaesityksen sinfoniaa kuin Esko Valtaoja. Löytyisiköhän YouTubesta näytettä... no ei. Ei siellä vielä ihan kaikki ole. Valtaojaa kyllä, muttei lavamagiaa.
Scriptio olikin jo aiemmin syksyllä koonnut aiheesta verkkopohdintoja. Hyvät linkit.
Kuten Anne toi hyvin esiin, niin mihin tahansa turtuu, kun toistoja on kyllin paljon. Toisaalta aina jaksaa innostua hyvistä esityksistä - ei niiden powerpointtien vuoksi (joilla on vaikea yllättää enää mitenkään), vaan uusista ajatuksista.
Powerpointeilla/kalvoilla/kuvilla on kuitenkin tärkeä merkitys: ihmiset kun oppivat ja muistavat eri tavoin - jotkut kuuntelemalla, toiset lukemalla, toiset kuvien avulla jne. Hyvä esiintyjä ottaa tämän huomioon ja esittää samaakin informaatiota eri muodoissa. Tämä mahdollistaa juuri sen, että Anne käyttää vain korviaan, joku kirjoittaa ja kolmas muistaa kaiken kuvista. Itse pyrin tekemään muistiinpanoja, koska kirjoittamisen jälkeen muistan asiat paremmin. Eli kirjoittaminen tekee muistiinpanot tarpeettomiksi myöhemmin. :)
Joo @Hponka, kuten sanoin, vähän tahallani kärjistin. Opin itse tosi paljon katsomalla ja visualisoimalla. Pointtini pyrki osoittamaan ongelmiin: jos kelmuilla on paljon tekstiä, joka vain vilahtaa ohi, sen funktio on tukea esiintyjää, ei kuulijaa/katsojaa. Varsinainen kiusallisuus tulee silloin, kun kalvoja loikitaan läpi: ei nyt ole aikaa tähänkään ja tässä olisi tätä, mutta nyt ei ehdi. Joskus sekin on ihan ookoo. Heräättää nälän ja kiinnostuksen onkia lisää kyseisen henkilön hengentuotteista.
Ja sitä vaihtelua, sitä soisi. Kerran näin yhden asiantuntijan esityksen, jossa hänellä oli kaikki aineisto laitettu yhdelle kartalle ja siitä hän sitten klikkaili sen mukaan juttuja esiin (oli linkkejä, kalvoja, videoita), kuinka keskustelu yleisön kanssa eteni ja kuinka hänen omat tarinansa rönsyilivät. Se oli tosi hauskaa ja jäi mieleen.
Tällä viikolla vedin juuri lukio-opettajien koulutusta kaksi kertaa ja jätin tällä kertaa diapakat kotiin. Mukaan otin paperille valokopioituna kolme käsitekarttaa, joiden avulla asiaa hahmoteltiin osallistuijen tarpeiden mukaan eri aiheisiin hyppien. Diapakka kun on väkisinkin lineaarinen. Mutta tykkäsivät. Eli menee se näinkin.
Lähetä kommentti