keskiviikkona, marraskuuta 11, 2009

Kiti Müller radiossa toivotti lepoa aivoille

Me ihmiset olemme erilaisia. Itsensä tunteminen olisi tärkeää, jottei tarvitsisi juosta sen perässä, mikä on omaan olemiseen epäsopivaa. Toisaalta rajoja pitää tutkia, että sopivan löytää ja rajat muuttuvat elämän myötä. Niin että vaikea olla varma.

Tämä esipuheena sille, että arvosta kovasti näitä aivotutkijoita, jotka kehottavat meitä ihmisiä lepäämään ja suodattamaan ja hidastamaan. Tänään Reseptorissa Radio YLE 1:ssä professori, aivotutkija Kiti Müller (mainion Aivokutinaa-kirjan kirjoittaja) puhui varoituksen sanoja 7/24-yhteiskunnasta. Asia pitää ottaa onkeen, mutta toisaalta tuolla asenteella, että olemme erilaisia. Ohjelma tulee 12.11.09 klo 11:30, podcastina saatavilla ja Puhe-kanavallakin.

Joskus olen itse joutunut selittelemään paljoa tekemistä ja mitens-sinä-jaksat. Vastaukseni on, että olen hyvä laiskottelemaan (on tullut ennenkin bloggailtua aiheesta).

Luin Hesarin Kuukausiliitteestä mahtihyvän jutun Bengt Holmströmistä, joka on niitä harvoja suomalaisia, jolle povataan Nobelia. Hän kertoi käyttävänsä paljon aikaa ajattelemiseen. Ei siis jatkuvaan tiedon perässä juoksemiseen, vaan ajattelemiseen. Hän kuvasi tieteentekemisen mestareita vertauksella Roomaan menijöistä, joista osa puskee väen väkisin Roomaan, kun jotkut matkan varrella tajuavat, että onkin parempi mennä Prahaan.

Jos ei ajattele, jää paljon havaitsematta. Monella on nykyään tilanne päällä koko ajan ja käy, kuten tuttavalleni, joka huokasi: "On niin kiire, ettei ehdi ajattelemaan."

Huomaan usein käyvän niin, että mitään tekemättä edistää jotakin asiaa nopeammin kuin pinnistelemällä. Mutta samalla on myös oltava ahkera prosessin alku ja loppupäässä. Tai ehkä siinä välilläkin. On nähtävä vaivaa, etsittävä, selvitettävä, kuunneltava, luettava, opeteltava asioita.

Mutta välillä pitää olla vain. Katsella taivaalle tai varpaisiin. Mennä vaikka Tiutisiin.

3 kommenttia:

Reetta Koski kirjoitti...

Kiitos vinkistä, jaan tämän myös Aivo Kurkiaisen kautta.

Olin itse kuuntelemassa Kitiä noin kuukausi sitten järjestetyillä Henry-messuilla, aiheena ylipursuavat aivot. Müller muistutti pitämään luovia taukoja 2-4 tunnin välein. Esitys löytyy rakastamassani/vihaamassasi "powerpoint"-muodossa: http://www.henryorg.fi/data/dokumentit/UU_2009/mater/Venyvat%20aivot_Henry_seminaari_2009.pdf

Syvennyn nyt ajattelemaan :-)

sampsa kirjoitti...

Juu samat sanat, kiitos vinkistä. Löysin tämän tuolta Reetan kurkiaisesta.

Täytyypi löytää aikaa kuunnella ohjelma kaiken tämän ajattelun keskellä :)

Ilkka Pirttimaa kirjoitti...

Tässä linkki Sytyke-lehden artikkeliin, jossa on haastateltu Kitiä: http://www.pcuf.fi/sytyke/lehti/kirj/st20081/ST081-32A.pdf