Www-unelmia

Kävin juomassa saikkaa tädillä. Ja vähän puuhattiin tietokoneenkin kanssa. Laitoin AdAwaren ja Google Talkin, vinkkasin kuinka tikku pysäytetään ja että kaupasta saa USB-hubeja ja jatkojohtoja. Törkeää, että vielä viime kesänä myydyssä Wintoosa-pöytäkoneessa on USB-liitäntöjä vain peräpuolella. Kellähän ihmisellä on mylly aseteltu sellaiseen paikkaan, että ketterästi pääsee tikun tyrkkäämään paikoilleen ilman konttaamista tai käynnissä olevan koneen heiluttelua?

Yhdessä todisteltiin, miten paljon mukavuutta tietokoneet ja netti tuovat elämään. Täti ja puoliso ovat eläkkeellä. Valokuvaus, musiikki, matkailu, sosiaaliset verkostot - ja tietty pankkiasiat. Niissä kaikissa www on verraton. Mutta se kaikki muu puuhastelu ohjelmien, laitteiden ja erityisesti tietoturvan kanssa - huh huh. Täti vakuutti, että "Kuule, täällä olisi vähän yhessä sun toisessa paikassa samanlaisen avun tarvetta." Tädin miehen kokeman mukaan atk-kursseilla opittukin jää niin helposti ilmaan. Itsekin käsittelin Vistaa ensi kertaa hallintaosastolla. Voin kuvitella, miten yhden mallin mukaan opittu yksittäisellä pikakurssilla ei vaivatta siirry alati uusiutuviin käyttöjärjestelmiin, ohjelmistoihin ja palveluihin.

Tapaninpäivänä pidettiin suvun vanhimpien kanssa tuokio tietokoneen ympärillä, luotiin G-maileja ja silleen. Innostus oppia ja sukeltaa nettijuttuihin oli kova. Lupasin mielessäni pitää kesällä suvun vanhimmille webbikerhoa. Omalla koneella, omilla ohjelmilla, kotona. Netti tuo lähelle. Se on kaikenikäsille merkityksellistä. Sillä on paljon oppimissovelluksia - niitä tässäkin blogissa on etsitty ja etsitään edelleen. Lähelle tulemisen arvo on työelämän ruuhkavuosia eläville ehkä eräällä tavalla pimennossa. Kun hektinen loppuu, voi hiljaisuus yllättää. Silloin on autuasta, kun yhteyden saaminen kotoa maailmalle käy kätevästi. Meillä jouluaaton kohokohta oli webvideoyhteys Aleksin kanssa. Nuori herra osasi jo vilkuttaa kameran kautta, vaikka muuten vuorovaikutus kulki viimevuotisen tapaan enimmäkseen isän avustamana. Silti, nähtiin toisemme, kuultiin toisemme, oltiin läsnä toisillemme. Siinä oli suloista taikaa yli paikan rajan.

Www voi luoda yhteyksiä. Sen avulla elämään voi tulla miellyttävää kevennystä. Mutta kyllä moni asia voisi olla myös radikaalisti toisin. Kevyemmin opittavissa, helpommin ja sujuvammin käytettävissä. Kun toistuvasti kuulen hokemia siitä, että kyllä nuoria kiinnostaa mutta eivät vanhat halua, niin kissan viikset. Vuoden 2008 www-unelmani on tärvellä ei-ne-vanhat www-diskursseja. Talkoisiin joka iikka: nyt vain tunnistamaan lähipiirin innostuneet seniorit ja jeesaamaan alkuun!

PBwiki uudistunut edukseen

Vaihtelun vuoksi perustin viimeisimmän wikini PBwkillä. Aiemmin piti käyttää heidän wikikoodiaan, jonka opettelu ei oikein viehättänyt, vaikka tämän blogin ensimmäisistä merkinnöistä koostinkin PB:llä pienen oppaan. Nyt on toimiva editori ja ilmaisversiossakin paljon käteviä ominaisuuksia. Uskallan suositella. (Ja se oma nykyiseni... vie kohti gradua.)

PBwikin editori näyttää hyvältä ja toimii kevyesti. Editoinnin päätteeksi varmuuskopio koneelle. Sivun voi myös tallettaa pdf-muodossa suoraan yhdellä klikkauksella.

Päiviteltävää riittää

Nyt sen vasta huomaa, miten paljon päivittelytyötä on joutunut opettelemaan Windows-koneen kanssa. Kuvassa tämän virtuaalimummon henkilökohtainen atk-luokka (nopeasti piilotettavissa viereisen kirjahyllyn lokeroon heti Vygotskyn Ajattelu ja kieli -kirjan päälle).

Jos haluaa, että Windows-kone pysyy kunnossa, sitä on päivitettävä säännöllisesti. Totta, että päivityksistä suuren osan voi automatisoida. Mutta ei se niin helppoa ole. Nyt, kun tuossa sivussa voin klikkailla W-konetta, huomaan, että tunti-pari menee viikossa kevyesti päivityksiin, skannauksiin ja varmuuskopiointeihin. Ja reippaasti toinen mokoma siihen, että seuraa verkkoturva-asioitten tolaa webin (mm. CERT-FI) ja alan lehdistön kautta.

Sitten pitää vielä yrittää pitää W-kone jollakin lailla notkeana (aika mahdotonta). Yksistään rekisterin siivousohjelma (Registry Mechanic) on tänäänkin löytänyt yli parisataa korjattavaa, eikä edelliskerran ajosta ole viikkoa kauempaa. Käytän kolmea haittaohjelman poistajaa, joista Windows Defender toimii kätevästi ja varmasti taustalla ja on pelastanut useamman kerran pahan hyökynältä (suosittelen painavasti). Spybot hävittää joka ajolla muutaman urkkijan. F-Secure sisältää haittamyrkkyjä ja näyttää siltä, että edellisen kokoonpanon voimilla Ad-Awerelle ei jää saalista, mutta se on silti luotto-ohjelmia ja skannaan säännöllisesti silläkin. Lisänä edellisille vielä ohjelmistopäivitysten kanssa puuhastelu.

Valtaosalle tavallisia tietokoneen käyttäjiä tämä kaikki on käsittämätöntä hepreaa. Olen ymmärtänyt, että Vistalla pyrittiin eroon tietoturvaongelmista. Mutta sitten tulee vastaan toinen suuri ongelma: levytilaa haukkaavat systeemit. Windows vain täyttyy ja hidastuu, oli hoitaja miten tunnollinen tahansa. Ja Vista kaatuilee pelottavasti.

Tämän W-päivittelyn rinnalla Mac on outo kokemus. Piuha kiinni ja menoksi. Varmuuskopiointi aikakoneella (Time Machine) on niin vaivatonta, että pahan päivän vara tulee hoidettua huomaamatta. Mac-tietoturvan eräs pilari on Unix, koneelle ei asennu mitään itsestään, ylläpitäjän on aina annettava salasana. Toivottavasti tämä auvo jatkuu kauan.

Tietoturva kansalaistaitona ei ole mikään iisi biisi. Tämän uutimen loppukevennyksenä maailmani paras hiirimatto. Pukki toi.

Kirjoita-mME

Voiko yhteisö kirjoittaa romaanin? Ainakin sitä voi yrittää ja yritetään.
Mikä on kirjan tulevaisuus? if:book
Tähänkin kannattaa tutustua: Center for Digital Storytelling

The Educational Uses of Digital Storytelling Website

> Esimerkkejä

Kirjoita historiaa

The place where you can browse through time and make your personal mark on history: Miomi.

Miten ihminen oppii asioita?

Kirjanpitäjäni kanssa jäätiin eilen hetkiseksi juttelemaan tulevaisuudesta. Hän totesi, että on se hyvä, kun Suomessakin Opetushallitus on muuttanut sillä lailla linjaansa, että enää ei ole ajatuksena kaataa tietoa oppilaiden päähän. Kirjanpitäjällä ei ole koulumaailmaan kummempaa suhdetta kuin myllyn läpi käyneet aikuiset lapset ja oma aikuisopiskelu.

Niin kauan kuin olen vienyt verkkoon opetusjuttujani (puolivuotiaana opettajana aloitin kevättalvella 2002), olen pitänyt periaatteenani samaa tietoisuuteen tulemisen tilaa, siis sitä, että jatkuvasti olisivat avoimina kysymykset: Miksi opitaan, mitä ja kenen valitsemia asioita? Miten opetetaan, kuka opettaa ja kenen ehdoilla kenelle?

Itsessäni ja lähipiirissäni olen oppinut: ihminen oppii, kun innostuu. Uteliaisuus, halu, kiinnostus, pyrkimys, syttyminen. Oppiminen on hauskaa. Vaivalloista ja tuskallista, mutta hauskaa. Iloton oppiminen on suorittamista ja tuskin koskaan oivaltavaa. Oppiminen ei silti ole viihdettä eikä opetustilanteiden ykköstavoitteena ole viihtyminen. Oppiminen vaatii miltei aina häiriötilaa, epämiellyttävän tietämättömyyden kohtaamista ja aina henkilökohtaista ponnistelua.

Opetuksen laadusta ja oppitakuusta puhuminen ovat koulutusjärjestelmän suhteen tärkeitä asioita. Kyse on ammatillisesta toiminnasta, jossa pyritään saavuttamaan kriteerit. Mutta oppimisen kannalta on syvältä ja syteen menevää, että oppijat ovat omaksuneet asiakasasenteen. Me koulutuksen tarjoajat tuotamme koulutusmarkkinoille oppimispalveluita. Asiakkaamme odottavat, että maksua ja aikapanoksia vastaan he kuluttajina saavat vastinetta.

Ihminen oppii leikiten - suurella vaivalla. Sopii seurata naperoita. Hauskaa on, mutta harjoitusta vaatii väsymättä ja vuosikausia.

Kun en jaksa tehdä mitään...

Vuoden pimein päivä. Oli perheessä hautajaispäivä. Vaikka haikeaa, niin kaikille jäi hyvä tunne. Pappi puhui viisaita sanoja. Kertoi siitä, miten aikoinaan rukoiltiin säästymistä pahalta äkkikuolemalta. Mutta kuolevalle äkillinen lähtö on sentään paljon helpompi kuin hidas kuolema, joka oli perheemme vanhuksen kohtalo. Samaa olin tässä viereltä seuraten itse niin moneen kertaan miettynyt.

Työntäyteisen syyslukukauden pysähdyttyä haluaa vain olla. Nukuttaa. Nukuin. Ihmetellään vähän, että kuka jaksaa laittaa joulua. Laitetaan, mitä jaksetaan. Oleminen on tärkeintä, ollaan yhdessä, levossa.

Kun en tee mitään, alkaa aina tapahtua. Iltapäiväunien jälkeen ryhdyin tekemään gradua. Varhemmin tänään viisas ihminen valaisi minulle, mistä voisin sen tehdä (minulla on oikeastaan 85% valmis gradu, joka käsittelee etätyötä kahden pienyrityksen välillä). Jos haluan vanhan tutkintojärjestelmän aikana ulos laitoksesta, tarvitsen mielettömän kipinän, työ pitää tehdä kaiken muun työn ja perheen ohessa. Nyt on aihe, joka antaa siivet ja rakettimoottorin. Koko juttu tietenkin avoimesti verkossa.

Jos haluat osallistua tai auttaa, niin laitan jonkin keskustelulaatikon työsivuille... ja delilinkkejä voi lähettää: arongas. Otin työvälineeksi Pbwikin. Se on nyt kelvollinen. Ensi kertaa kokeillessani Pb:stä puuttui editori, piti kirjoittaa heidän omaa wikikoodiaan ja se vähän hidasti.

Pb tarjoaa aika ketteriä juttuja, kuten: "Use PBwiki to make a portfolio! Just pick the wiki pages to include, and we'll build a gorgeous portfolio for you. The best part: You can see your portfolio as an online slideshow, a PDF, and more."

Jos ei jaksa tehdä mitään, kannattaa olla kissojen kanssa sohvalla, kuunnella hyvää musiikkia, ja olla huolehtimatta turhista. Gradualoituksen lisäksi tuli opeteltua bluetooth-yhteys kännykän ja macin välillä - iisiä iisimpi - ja siirrettyä kuvakansion 475 kuvaa talteen... Sony Ericsson K8001 ottaa muuten kohtuu hyviä kuvia 3.2 megapikselin kamerallaan eli kuvista on jopa iloa jälkikäteen. Kuvia selatessani huomasin, että kännykällä tulee talletettua arjen hetkiä hyvin helposti. Niistä tulee kiinnostavia, sillä arjen ympäristöt muuttuvat ällistyttävän nopeasti. Arki on sitä paitsi hyvin kiinnostavaa. Osa omaa persoonaa ja yksityistä historiaa.

Kun en jaksa tehdä mitään... teen mitä huvittaa. Kiva tekeminen rentouttaa. Jatketaan kissojen kanssa sohvalla. Joulun rauhaa blogosfääriin.

Kysyttiin, mihin suuntaan tvt-opetuskäyttö

Erään esityksen jäljiltä Luukku-postissa oli makoillut tärkeä kysymys jo pari viikkoa. Tiedusteltiin, voiko ilmaisiin palveluihin luottaa. Ounasteltiin ongelmia: jos opettajat ottavat nyt jonkin avoimen sosiaalisen verkon välineen käyttöön, ja se ei viiden vuoden kulutta enää toimikkaan. Mitä tarjolla olevista palveluista voisi turvallisin mielin valita käyttöön? Aihe on niin ajankohtainen ja merkittävä, että laitan vastaukseni tähän.

Yhtenäiskulttuurin aika on ohi. Ei ole olemassa yhtä vastausta eikä yhtä hyvää käytännettä. Suuntia on siis enemmän kuin yksi. Valinnan tuska on tullut jäädäkseen. Osa opettajista kokee sen ahdistavana, mutta on myös paljon innostuvia ja kokeilevia.

Valittakoon kouluissa mikä tahansa verkko-oppimisen välinepaletti, sen tulee sisältää:

• sosiaalisen toiminnan elementtejä,
• informaatiovirtojen ohjailumahdollisuuksia (syötteiden tuottaminen ja lukeminen),
• hyvän integroitavuuden ja
• mahdollisuuden upottaa elementtejä.

Avoimet ja suljetut eivät ole kilpasilla; molemmille on käyttöä ja avoimet uivat sulavasti suljettuun maailmaan.

Osa sosiaalisen webin välineistä on asennettavissa omalle palvelimelle, mutta en näe suurta syytä olla luottamatta verkon palveluihin. Kokemukseni ovat hyviä. Google on suuryritys. Sen tuotteiden käytettävyys on loistava. Voihan olla, että Nokia lopettaa toimintansa, eikä sen puhelimiin enää saa varaosia. Samoin voi olla mahdollista, että Google lopettaa toimintansa, eikä sen palveluita ole enää saatavilla. On myös mahdollista, että kaupungin serveri tuhoutuu tulipalossa tai vesivahingon vuoksi. Mikään ei pysy varmasti paikoillaan. Valitettavasti. Tai onneksi.

Palveluita ja käyttöliittymiä tärkeämpiä ovat joka tapauksessa toiminta ja sisältö. Avoimista verkkopalveluista sisällön saa vaivattomasti itselleen talteen. Opettajiakin tämä asia kiinnostaa, sillä he eivät tee välttämättä koko työikäänsä töitä samalla työnantajalla. Monista oppimisympäristöistä itse tuotettujen sisältöjen mukaan kopioiminen koulua vaihdettaessa on erittäin hankalaa. Samoin käy oppijalle. Oppilaitoksen vaihtaminen vie mennessään pääsyn oppimisympäristöön ja sinne kertyneisiin sisältöihin, joista saattaisi olla apua seuraavalla opintojen askelmalla (tässä hätiin tulevat PLE, Personal Learning Environment >>lisää aiheesta ja loogisesti myös PIL, Personal Instruction Environment).

Tilanne ja tarpeet vaikuttavat mediavalintoihin. Liitu ja leuka ovat aina toimivia. Tärkeintä on, että käytetyt välineet palvelevat oppimista sekä opetuksen ja ohjaamisen toteuttamista pedagogisesti mielekkäällä tavalla.

Opettajien tvt-koulutuksen toteuttamisessa on erittäin tärkeää viedä käyttöönotto prosessina ja vertaistuen kautta, pitkällä jänteellä. Koululta ja työstä irroitetut yksittäisen kurssituspäivät eivät johda juurikaan tuloksiin. Työssä oppien ja koko kouluyhteisönä asia lähtee liikkeelle. Koulun johdon ja strategisten linjausten merkitys on suuri. Opettajat ovat luovia persoonia; he saavat myös oppijat mukaan. Hyvien esimerkkien pitää levitä. Monet tekevät loistavia asioita muiden tietämättä. Kyse ei ole myöskään ikään liittyvä. Olen nähnyt erittäin hienoja juuri eläkkeelle jäävien opettajien toteutuksia sekä loistavaa levitystyötä kokeneilta noviiseille.

Tieto- ja viestintätekniikan käyttöönotossa opettajien työkulttuurissa tarvitaan välineitä, pedagogista kehittämistyötä, verkottumista, yhteisöllistä toimintatapaa, jakamista ja ideoitten liikuttamista. Huonoillakin välineillä saadaan paljon aikaan, kun innostus on kohdallaan.

On melko turhaa pelätä sitä, että muuttuvat sovellukset karkottavat ihmisiä. Kun oppii käyttämään yhtä, osaa seuraavaakin. Siis vähän kuin auton vaihtaminen vaikkapa Ladasta automaattivaihteiseen Mersuun.

Opettajien osaaminen jää usein näkymättömäksi. Monilla (valitettavasti varsinkin naisilla) on heikko itsetunto teknisissä asioissa, vaikka sisällöllinen ja pedagoginen puoli olisivat kuinka briljantteja. Uusilla ja nykyisillä välineillä tekniikka painuu koko ajan enemmän taakse ja sisällöt nousevat keskiöön. Digitaalinen sisältö siirtyy helposti ympäristöstä toiseen, ja sen varmuuskopiointi on vaivatonta.

Oppijat ovat valmiita tuottamaan itse, osallistumaan, olemaan verkossa aktiivisia. Nuoriso ui sujuvasti ympäristöstä toiseen, ei heitä haittaa, vaikka eri kursseilla eri opettajilla olisi eri ympäristöjä. Se on vaihtelua, ja kiinnostavaa. Aikuisten opettajana tiedän, että tässä suhteessa ikäryhmien väliset erot ovat luuloteltua pienempiä.

>> Lisää aiheesta. Ilmaisiin palveluihin voi luottaa. Ne ovat bisnestä.

"Ei siellä kukaan kannusta"

Otsikko ei ole keksitty. Eräs nuori viittasi lauseella omaan kouluunsa muutama aika sitten. Ymmärrän, että nuorison sietäminen ja kouluarjen pyörittäminen ovat kohtuullisen haasteellista, ja ehtiikö siinä nyt sitten erikseen jotain pystytukkaa kannustamaan, oliko se nyt taaskaan tehnyt läksyjään ja onko edes kirjat mukana.

Ville Venäläinen kirjoittaa hätkähdyttävällä herkkyydellä omakohtaisesti koettua hyvän peilin kaipuuta. Koulu arvioi, mutta arvostaako koulu? Ja ketä? Sitä opettajaako, jonka oppilaat saavuttavat pisteitä ja tasoja?

VIESTIKAPULA: Lue Villen blogimerkintä ja kirjoita sen pohjalta omaan blogiisi. Laita viestiä tänne kommenttina. Ei olla taas ja aina vaan hiljaa. Ihmisen toimintaan liittyy onneksi kyky oppia ja muuttaa rakenteita. Emme ole systeemin vankeja - emmehän!?!

Ei ole valitettavasti montaakaan viikkoa siitä tosi tarinasta, joka kertoi erään opinhaluisen nuoren sysimisestä pois lukiosta, ongelmatapaus, menköön aikuislukioon tai jonnekin, ei se tänne kuulu. Ehkä joku ei tosiaan kuulu tänne. Yhä uudelleen Tumppi vetää sisäisellä stagellani Gabrielin (tositarina Haminasta ajoilta jolloin olin itse kipeänihasti nuori).

Omalla kohdallani sosiaalinen omatunto heräsi kansakoulun ensimmäisellä luokalla. Opettaja jätti pikkuasiasta luokkakaverin jälki-istuntoon. Lelli minua nopeaoppista ja paukutti karttakepillä hitaampia sormille.

Kouluaikanani ymmärrettiin yleisesti, että kasvatusvastuu on ensisijassa kodilla. Perusasteen opettajien työtä läheltä seuranneena tiedän, että nykyisin monissa kodeissa odotetaan koululta kasvatus- ja oppimispalveluita. Itse aikuiskasvatustieteilijänä koen jokaisen oppimistilanteen olevan molemminpuolinen kasvukohta (olen kirjoittanut sellaisen kirjankin, Kasvukohtia). Ihmiseksi kasvaminen on elämänmittainen prosessi. Se ei pääty alakoulun rajalle, ei yläkoulun eikä minkään muun. Oppimissuhde on aina jollakin tavalla kasvusuhde.

Ville Venäläinen kuvailee: "Punakynä oli ainoa palaute, jota sain omista kirjoituksistani. En muista yhtään yksittäistä kertaa, että joku olisi kommentoinut vaikkapa tekstini sisältöä." Toisena opettajavuotenani olin lukion nelosten ryhmänohjaaja. Olin onnellinen siitä, mitä he riimittelivät minusta abivihkoon, kaksi asiaa: toinen siitä, että olin rehellisesti maalainen ja toinen siitä, ettei niin heikkoa suoritusta, ettenkö aina olisi löytänyt jotain hyvää. Kyse on kehystämisestä. Mikä tässä Elämässä on Todella Tärkeää.

Jokaiselle oppijalle voi ainakin sanoa, että kyllä sinä vielä voit oppia. Jos tulevaisuus ei ole mahdollisuus, niin mitä sitten?

MacElämä

Me sitten ostettiin Minnan kanssa MacBookit - nyt on meidän koululla pieni mäkkikerho. Jatketaan tietenkin Windows-oheiselämää, työkoneilla ja niillä ohjelmilla, joita ei Mac nielaise. Jos haluaa, saa Macin sisään Windowsin. Minulle riitti, että laitoin Officen Mac-paketin. Suurin osa jutuista on verkossa. Kuvalle ja äänelle ja sellaiselle tarvitsen konetta. Sekä varmuuskopioille.

Koneen varmuuskopiointi on parhaillaan menossa. Käy uskomattoman kätevästi. Kuorin ulkoisen kiintolevyn paketista (LaCie 320 GB). Laitteessa ei ole yhtään nappuaa. Virtajohto seinään ja usb-johto tietokoneeseen. Kone kysyi, että käynnistetäänkö Time Machine. Klikkasin että jees. Ja se on siinä. Käytettävyys ei enää voi tästä parantua.

Kun ottaa selaimeksi Firefoxin, ei näytä olevan mitään ongelmia verkkoympäristöissä. Firefox-tuki alkaa olla kattava kaikissa selainpohjaisissa ylläpitojärjestelmissä yms.

Kaikenlaista pientä opettelua riittää... näppäinkomentoja ja sellaista. Mutta askel järjestelmästä toiseen oli yllättävän pieni ja yllättävän järkyttävä: miksi tämän vasta nyt otin? Ymmärrän nyt alkeellisesti tuttavia, jotka ovat hehkutelleet MacElämää ja yhdyn kuoroon. Selkeästi tullut havaittua jo parissa päivässä, että MacElämään liittyy yhteisöllinen ulottuvuus. Apua saa, jos vain tajuaa pyytää.

Jarin suodattama AppleUutissivu ja omat MacDeli-linkkini.

Gmailit talteen

Jossain näin muutama aika sitten vilaukselta uutisen (ehkä se oli jokin Googlen blogi tms... joo se oli Gmail-blogi) siitä, että Gmail on mahdollista saada toimimaan tietokoneen sähköpostiohjelman kanssa IMAP-protokollaa käyttäen. POP-yhteyshän on ollut tarjolla jo aikoja, mutta se on huono tarpeeseeni. Haluan varmuuskopion sähköposteista, mutta enimmäkseen käytän postia aina selaimelta ja haluan, että postit löytyvät sieltä.

IMAP mahdollistaa sen, että tietokoneen sähköpostiohjelma ja web-Gmail ovat synkronoituna eli jos teen muutoksia jommassa kummassa, toinen päivittyy (poistan viestejä, kansioin niitä tms.). Toimii hyvin nopeasti ja sujuvasti. Synkronointi onnistuu mm. Outlookin, Thunderbirdin, Apple Mailin ja mobiilien asikasohjelmien kanssa (ks. lisätietoja).

Tämän yhteyden saa viritettyä kun vaihtaa Gmailin kieleksi amerikanenglannin. Varmaankin on tulossa myös suomenkieliseen versioon... Kannattaa huomata, että Googlen palveluissa on eroja selaimen ja kielivalinnan mukaan. Englanninkielisestä Gmailista löytyi äskettäin etsinnässä ollut ryhmächat, jonka voi käynnistää myös suoraan websivulta (>>Launch Google Talk Gadget).

Olen käyttänyt Gmailia nyt vuoden verran. Puolen vuoden kokemuksia kirjasin tänne blogiin. Gmail säästää työaikaani vähintään tunnin vuorokaudessa. Se on ehdottomasti paras webmail. Nyt uuteen kannettavaan on latautunut vuoden mittainen saalis, himpun vajaa 11 000 sähköpostia. Gmailin luokittelut siirtyivät suoraan Macin sähköpostiohjelmaan. Kätevästi kävi. Nyt postit varmuuskopioituna.

Sujuvat välineet, vaivaton tiedonkäsittely. Näistä nauttii.

Jaettu asiantuntijuusomena

Olin marraskuun lopulla virtuaaliopetuksen päivillä intoilemassa yleisön edessä sosiaalisen webin juttuja, sitä, miten makeaa, kun voi yhdistää monta päätä, vaikkapa akselilla Oulu-Turku-Jyväskylä-Kuopio-Miehikkälä, kuten kyseisen esityksen virtuaalisessa valmistelussa tapahtui.

Yleisön joukossa oli henkilö, joka ainakin ulkoisesti ihan tosissaan kommentoi, että hän ei ymmärrä käsitettä jaettu asiantuntijuus, miksi sellaista kannattaa tavoitella. Se on kuin omena, joka jaetaan lohkoihin ja annetaan jokaiselle palanen. Kaikilla on siis vähemmän kuin se omena.

Vertaus oli omaperäinen ja kiinnostava. Olen kuvitellut, että sanapari on jo niin vakiintunut, että sitä uskaltaa enempiä selittelemättä heittää akateemisesti koulutetun kuulijakunnan korviin. Itse olen asiaan tutustunut 10 vuotta sitten aikuiskasvatustieteen perusopinnoissa. Ja juttu on psykologian lukio-oppikirjassa (PS4). Sattumoisin kiisin vinhaa vauhtia virtuaaliopetuksen päiviltä juuri kyseistä asiaa käsittelevän oppitunnin pitämiseen. Ja päätin, että tämä tulee ylihuomiseen kokeeseen (katsotaan, lukeeko kukaan opiskelijoistani tätä blogia, ei haittaa ja huom. kysymyksen saa vapaasti kopsata). [Jälkihuomautus: oleellista kommenttikeskustelua tästä.]

Tätäkö on jaettu asiantuntijuus?

Nettisirpaleita vastaan sosiaalista liimaa

Edelliseen blogimerkintääni liittyen, Leenan kommentista kiitellen, lausun muutaman ajatuksen lisää. Olen esitellyt ahkerasti pari vuotta sosiaalisen webin työvälineitä ja usein niissä touhuissa lukenut ahdistumisturhautumista ihmisten kasvoilta, heidän kysymyksistään, huokauksistaan. Miljoona miljoona palvelua, miljoona miljoona pientä ohjelmaa. Laajan tarjonnan keskellä ihminen ei innostu vaan ahdistuu.

Verkossa parveileville oleellista on toki, että väline toimii ja käytettävyys on kunnossa. Mutta suurin sosiaalisen webin juttu on tuo sosiaalinen. Juuri se liimaa sirpaleisen maailman ymärrettävään muotoon.

Olen viime aikoina liputtanut Del.icio.usin puolesta. Hyvässä palvelussa pitää olla tiettyjä asioita: helppokäyttöisyys, integroituminen muihin käytössä oleviin palveluihin, mahdollisuus tuoda sisältöjä toisesta järjestelmästä ja kätevä varmuuskopiointi. Lisäksi tarvitaan vielä samaa palvelua käyttäviä kavereita, jotta syntyisi intoilua. Näitten aitojen yli deli loikkii kohdallani muita paremmin. Mutta toiselle ihmiselle jokin toinen systeemi avaa auvon... ja siitä se ahdistusturhautuminen sitten alkaakin... pelkkiä kirjanmerkkien jakelureittejä on mahdoton määrä (ja niillä voi vaikka koristella verkkotilojaan AddThis-napeilla).

Deli iskee Naamakirjan kanveesiin

Sosiaaliset kirjanmerkit, kärjessä Del.icio.us (lempinimeltään Deli), on vielä suurella osalla verkon käyttäjiä hyödyntämätön herkkupala. Ensinnäkin sen avulla saan kirjanmerkkini verkkoon eli pääsen omille suosikkisivuilleni kätevästi miltä tahansa tietokoneelta. Mutta tämä ei ole vielä mitenkään sosiaalista. Toisekseen voin jakaa linkkejä eri luokittelujen (tag) avulla tietystä aiheesta kiinnostuneille (vaikkapa kurssiwikin linkkilistana, joka päivittyy jatkuvasti). Voin lisätä linkkeihin pienen tekstipätkän, selittää niitä.

Mutta mikä mainiointa, voin jakaa linkkejä suoraan kavereilleni ja saada heiltä linkkejä. Hyvä Deli-linkki kaverilta on sata kertaa maukkaampi kuin Facebookin tusinatilpehööriohjelmien sinänsä ihan söpöt päivän piristäjät. Siis vaikka tyynyt tai kaljapullot, joita voi lähettää massana yhdellä klikkauksella kymmenille "ystäville".

Deli-linkki on henkilökohtainen. Ainakin se tuntuu siltä. Ja se on nopeanakin heittona mietitympi. Kaverini tunnistaa tiedonjanoni tai tietää huumorintajuni ja iskee suoraan suoneen. Kuten tänään Kanava lähti, so what tai eilen Bubble 2.0: The Video. Niin ja Facebookista puheenoleen, tämä Aikuisten puuhamaa -herkkulinkki kamulta oli älyhilpeyspommi keskelle kurakaamosta. Loistavaa, säkenöivää.

Halpaa, hauskaa ja hyödyllistä

Aikoinaan maaseudun oppivassa ryhmässä peräänkuulutimme kolmen H:n menetelmää. Yhteistoiminnallisesti yhteistyöverkostossa järjestettynä oppiminen toteutuu vähillä kustannuksilla, tuottaa monenlaista iloa ja hupia ja on loppujen lopuksi erittäin tehokasta. Siis Halpaa, Hauskaa ja Hyödyllistä.

Sama periaate sopii otsikoksi sosiaaliseen mediaan oppimisympäristönä.

Jukka Holmala kirjoitti Sometu:n sivuilla oivallisen pohdinnan sosiaalisen median tuomista muutoksista. Hän jäsensi muutosten ja tulevaan suuntaamisen kehikoksi mm. seuraavat janat:

AIKA ------------------------------------- HYÖTY
RATIONALISTI ------------------------------- SEIKKAILIJA
SIRPALEET --------------------------- KOKONAISUUS

Kirjoitin hänen juttuunsa vastineeksi:
Sosiaalinen media näyttäytyy monille yllä olevan kehikon vasemman laidan kautta: vie aikaa, vaatii hirvittävästi älyllisiä ponnistuksia ja lopputuloksena on hajautunutta ja sirpaloitunutta nettipuuhastelua, jossa yksi asia on yhdessä paikassa, toinen toisessa ja seurattavana kymmenittäin periaatteessa kiinnostavia juttuja.

Kehikon oikea laita on kuitenkin myös totta. Se toteutuu, kun oikein oivaltaa ja uskaltaa nähdä oppimisen vaivaa tavoitteen eteen. Vaatii asennettakin. Verkossa hyöty syntyy jakamisesta. Jopa taloudellinen hyöty. Ajankäyttö helpottuu vuorovedolla. Kysymys-vastaus on hyvä menetelmä. Kysymme siltä, joka tietää. Hän vastaa nopeasti. Ja palkkioksi hän saa luottamusta siihen, että voi itse pulmatilanteessa kysyä (oikeastaan vaihdon välineenä on siis aika). Tässä lienee suuren asennemuutoksen paikka. Sekä kysymisen oppimisessa että vastaamisen vaivan näkemisessä.

Kokonaisuuden hahmottamiseen nykyiset verkkotekniikat eivät vielä ihan ongelmitta luonnu, mutta suunta on selvä. Informaatiota ohjataan omaan nettiolemisen tilaan sieltä, missä sitä kiinnostavalla tavalla syntyy (usein lähteet ovat muita kuin vanhoja informaatioinstituutioita). Syntyy myös kollektiiveja ja kollektiivista informaation prosessointia.

Täytyy olla melkoisen hyvä täydennyskoulutuskurssi, että se päihittäisi oppimisen toteuttamissa omalla kohdallani Ning-Jaiku-Deli-Blogi-systeemin ja backstagen kaveriverkostot. Säästän siis itse sosiaalisen median avulla koulutuspäiviä, matkustamista, kustannuksia ja saan taatusti uutta, tuoretta ja osuvaa oppia. Ohessa paljon hauskutusta ja tsemppausta arkeen.

Siinähän on ohjekin!

"Elämä helpottui huomattavasti. Järkyttävää, että en ole aikaisemmin huomannut tuota -- siinähän on ohjekin!"

Tällainen lause osui silmiin, kun katselin suomalaisen Library Thing porukan keskusteluita. Ihmisen tapa käyttää verkkoympäristöjä muodostuu usein ensikontaktissa. Pienen mutta keskeisellä paikalla sijaitsevan Help tai Ohje -painikkeen löytäminen ja käyttäminen ei kuulu perusskeemaan. Erään kerran opastin tietotekniikan opettajaa etsimään Excelin sisäisestä oppaasta keinon sulkea taulukko salasanalla. Äskettäin koulutustilaisuudessa kysyttiin, olisiko näihin sosiaalisen webin välineisiin jotain kirjaa, mistä voisi opetella. Koulun oppimisympäristön käyttöopastuksissa pitää aina erikseen muistaa näyttää, että tässä yläpalkissa on OHJE, josta saa selkeän manuaalin.

Meillä on tavattoman syvään juurtunut, kai pc-aikakauden alkuajoilta, toimintamalli: ohjelma ja opaskirja. Voi niitä aikoja. Nyt opasteet ovat selkeitä, havainnollisia, aina käsillä ja usein aukeavat automaattisesti oikeasta kohdasta. Mutta ne ovat huomaamattomia.

Silmää kannattaa harjoittaa, kavereita kannattaa vinkata. Eikä tietenkään kannata pelästyä englanninkielisiä helppejä. Usein mukana on kuvia ja teksti lyhyttä. Video-opasteitakin.

Ja sitten, se helpoin: kysy kaverilta. Ei noloa. Kaverit helpottavat mielellään elämääsi.

Suomalainen virtuaalikirjahylly

Library Thing on kääntynyt suomeksi (kiitos kääntäjät) ja integroitu HelMet-kirjastojärjestelmään eli vihdoin saa linkattua suoraan suomalaisiin sekä käännöskirjoihin.

Lisäys: Aiheesta Jaiku-keskustelu, jonka loppuosassa hyviä vinkkejä.

Gmailin pikaviestinnällä onnistuu ryhmächat

Hiukan piilossa vielä tämä ominaisuus, mutta pienen kaivelun ja kokeilun jälkeen toimii. Gmailista voi olla suoraan chat-yhteydessä kavereiden - siis useampaan kuin yhteen kerrallaan. Yhteys voi olla myös Google Talk -ohjelmaa käyttävään (Google Talk toimii myös puhelimena kahden välillä).

Hyvä ominaisuus on chat-keskustelujen tallettuminen myöhempiä hakuja varten... jos nyt ei sitten pelkää, että maailman myriadien verkkolauseiden joukosta joku murtautuu ilkein aikein salaisuuksiasi lukemaan. Jos tätä pelkäät, nauhoituksen voi estää siirtymällä "epäviralliseen keskusteluun".

Googlen ohjeissa lisää opiskeltavaa aiheesta.

Sosiaalinen televisio - vapise vanha mediavalta!

Lainattuja lauseita lisää:

Oma TV-kanava!
Floobs tarjoaa Floobaajille työkalut oman tv-kanavan tuottamiseen. Floobajilla on käytettävissään oma mediakirjasto, johon he voivat ladata omia videoklippejään, sekä yksinkertaiset työkalut live-videon tuottamiseen ja esittämiseen. Livemateriaalia voi tuottaa sekä omalla tietokoneella että kännykällä. Uuden Live VJ -työkalun avulla Floobaajat voivat muokata ja hallita omaa kanavaansa reaaliajassa.

Sosiaalisilla kirjanmerkeillä vielä tajuamattomia merkityksiä

Lainattuja lauseita (Suviko):

Kansallisen Suomalaiset semanttisen webin ontologiat -hankkeen (FinnONTO, 2003-2007) (http://www.seco.tkk.fi/projects/finnonto/) tavoitteena on suomen kieleen perustuvan semanttisen webin infrastruktuurin rakentaminen ja sen avulla saavutettavien etujen demonstroiminen käytännön sovelluksina.

Ref: http://www.kansalliskirjasto.fi/kirjasto...

Flickr käsittelee kuviasi

Tänään ei pitkään laitella sanoja jonoon, mutta tätä polkua pitkin kannattaa tepastella kurkistamaan odotettua uutuutta.

"Nyt se sitten tapahtui, eli maanmainio Picnik-kuvaeditori integroitui Flickriin."

, sanoi Erkka.

Miksi jakaminen kannattaa?

Eikö ole ihan hölmöä käyttää omaa aikaansa siihen, että auttaa muita. Se on itseltä pois. Ei ehdi tehdä omia asioita kunnolla - niinkuin vaikka ikkunanpesua tai pakastimen sulatusta.Kotityöt ovat merkityksellisiä. On tärkeää pitää arki kohtuullisessa järjestyksessä. Tätä keskustelua olen vuosien mittaan käynyt sanoin ja sanatta sen ihmisen kanssa, joka eilen nukkui pois.

Olen elänyt aikuisen elämäni vanhanaikasessa maalaistalossa. Meitä on ollut tässä kolme polvea saman katon alla yli 20 vuotta. Ei ole enää. Ei tietenkään ole helppoa jakaa erilaisten ihmisten kanssa omaa fyysistä elintilaa. Erilaisuudesta voi kuitenkin syntyä hyvä yhdistelmä. Toinen tekee sitä, mitä minä inhoan. Sulattaa pakastimia ja pesee ikkunoita.

Kun koti on jaettu, siellä on aina joku kotona. Lapseni eivät ole olleet koskaan yksin kotona... no nuorimmainen kyllä jäi koiran kanssa kerran, kun jokainen aikuinen luuli, että joku on kotona. Vajaan neljän ikäinen pikkuneiti heräsi, puki suojapuvun ja meni koiran kanssa takapihalle laskemaan liukurilla mäkeä. Ei ollut elämästään huolissaan.

Jakaminen ja yhteisöllinen oleminen toimii myös verkossa. Monet erottelevat reaalimaailman ihmissuhteet ja virtuaalisuhteet. Eivät näe, että siinä välissä on muutakin. Ihmiset voivat olla reaalimaailmassa lähellä toisiaan kohtaamatta ja jakamatta. Ihmiset voivat olla virtuaalisesti läsnä, lähellä, apuna ja tukena vaikka fyysinen välimatka olisi mitä.

Jokaisen elämässä on vaikeita aikoja, murheellisia päiviä, kyvyttömyyttä, epävarmuutta, epätietoisuutta (jos ei ole, on sulkenut itsensä). Tämä blogi lähti aikoinaan liikkeelle pienestä etäesitelmästä. Ajatus kollegoiden vinkkaamisesta kiehtoi. Blogi jatkui. Siipinä ja nosteena se, että itse jouduin aivan yksin selvittämään lukemattoman määrän verkkomaailman asioita. Unelmoin siitä, että vierellä olisi ollut joku, jolta kysyä. Nyt vuosien kuluttua niin on. Ja saman katon alla haluaa moni muukin pitää pientä majaa. Auttaa minua siinä, mitä en osaa... joskus jopa siinä, mitä en halua. Yhdessä erilaisina.

Sometu toivottaa tervetulleeksi! Jakamaan, kuulemaan, oppimaan, kysymään.

Täällä valmistellaan hautajaisia. Ja opetellaan hoitamaan uusia pieniä kesyrottia. Elämä on sellaista.