Mobiililaitteilla käteviä ominaisuuksia: QR ja AR

Mobiililaitteet ovat käyttökelpoisia työn keskellä. Pienimmät laitteet mahtuvat taskuun, suurempia taas on läppäriä helpompi toiminnan ohessa käyttää tiedon etsintään internetistä tai vaikkapa käyttöoppaiden ja ohjeiden lukemiseen. Mobiililaitteissa on vähän liikkuvia osia ja herkkää kosketusnäyttöäkin voi suojata suojakalvoilla, koteloilla ja kansilla.

Kirjoittamiseen mobiililaitteet eivät ole kovin näppäriä, varsinkaan työn keskellä. Tähän hyvänä apuna ovat QR-koodit, kaksiulotteiset merkit, joita voidaan lukea mobiililaitteen kameralla. QR-koodin avulla saadaan auki verkkosisältö ilman tekstin kirjoittamista. Sisältönä voi olla esimerkiksi verkkosivu, video tai äänitiedosto.

Tämän blogin QR-koodi on vasemmalla. Blogger-blogin ylläpitopuolelta saa koodin reittiä: Malli > Mobiililaite > Asetukset, hiiren 2-näppäimellä: Tallenna kuva nimellä. Tässä vielä opastuskuvat (jos haluat lisää, AVO-hanke on tuottanut ohjeita Bloggerin käyttämisestä):

Jos haluat luoda itse QR-koodeja, voit käyttää verkkopalveluita, kuten QRHacker. Myös Googlen linkinlyhentäjällä, goo.gl-palvelulla, saat helposti luotua QR-koodin: koodi löytyy linkin lisätiedoista Jos sinulla on Googlen käyttäjätunnus, pääset seuraamaan QR-koodin käyttöä. Alla ohjekuva, kuinka löydät QR-koodin goo.gl-palvelulla. Lisää ensin linkki ja klikkaa Shorten URL. Katso sitten lisätietojen sivu ja tallenna sieltä QR-koodi (nimeä kuvatiedosto tallennusvaiheessa niin, että tiedät itse, mihin koodi osoittaa).

QR-koodeja käytetään nykyisin monissa paikoissa. Esimerkiksi Rautian tuoreessa mainoslehdessä löytyy useita QR-koodeja – vaikkapa koodi, jolla saa älypuhelimeen asennettua Rautian sovelluksen, josta löytyy esimerkiksi rakennusvinkkien videoita.

QR-koodit eivät ole ainut mobiililaitteen kameraa hyödyntävä sisältöjä näyttävä ominaisuus. AR eli augmented reality, lisätty todellisuus, tuo eri tavoilla kameran näkymään lisää informaatiota. Esimerkiksi käyttöopas voidaan toteuttaa tällä tavoin (katso video, jossa näytetään tulostimen käyttöopas, joka toimii lisätyn todellisuuden avulla).

Maastoon ja rakennuksiin voidaan luoda hotspotteja, joista avautuu sopivalla sovelluksella lisäaineistoja. Tunnistus voi tapahtua myös esineen muodon tai jonkin tunnusmerkin perusteella tai GPS-paikannuksella. Onpa jo tehty auton tuulilasi, joka näyttää tietoa ympäristöstä ja ohjaa havainnollisesti ajajan kohteeseen tai viihdyttää matkustajia.

Lisätty todellisuus näyttää esimerkiksi tällaiselta: Pystyn omalla puhelimellani tarkistamaan, mitä planeettoja, tähtikuvioita ja satelliittena taivaalta löytyy ja mistä. Kuvassa näkyy työhuoneeni ikkunasta ISIS-niminen satelliitti. Näkymän linkistä pääsen noutamaan lisää tietoja kohteista.

PS: Koulutuskeskus Salpauksessa on tarjolla ilmainen päivän mittainen Mobile AR-passi
-koulutus, jossa tutustutaan lisätyn todellisuuden oppimissovelluksiin. Koulutukseen tarvitaan oma mobiililaite. Koulutuksia järjestetään neljä kertaa tämän vuoden aikana.

Tämä bloggaus on julkaistu alunperin Open Päivitys Heltech / Stadian blogissa 25.2.2013.

PowerPointit iPadille? Onnistuu!

On varmasti monia keinoja saada PowerPointit iPadille. Koska tätä asiaa on monesti opettajien kanssa ihmetelty, kuvailen nyt yhden keinon, jolla homma onnistuu hienosti.

Ota käyttöön SkyDrive ja lataa se iPadille. Siirrä PowerPoint-tiedostot (Wordit ja Excelit) SkyDriveen (en kokeillut animointija, kun sellaisia en ole harrastanut ja tämä on vain pikatestaus, epäilen, että eivät toimi). Open Officen odp-dokumentit avautuvat verkkoliittymässä ja niitä voi muokata, mutta iPadillä aikanaan kokeilemani tiedosto ei auennut. Yhtä aikaa voi valita useita tiedostoja ladattavaksi. Kansioi tiedostot, jotta ne pysyvät järjestyksessä.

Alla ensin kansionäkymä SkyDriven verkkoliittymässä ja alla sama kansio iPadilla.

Avaa haluamasi esitys SkyDrivessa. SkyDrive soveltuu esittämiseen, mutta jos haluat mahdollisuuden muokata dioja, avaa se toisessa sovelluksessa. Muokkaamaan pääsee mm. Keynotella (9,99 €) tai Office² HD (maksullisella versiolla, 7,99 €, ilmaisversio näytti vaativan mutkikkaita toimenpiteitä). Varmaan löytyy myös maksuttomia sovelluksia tähän tarkoitukseen.

Esityksen voi avata myös Explain Everything -sovelluksessa, jossa voi nauhoittaa selostuksen mukaan ja julkaista sen jälkeen tuotoksen esimerkiksi YouTubessa.

SkyDrive toimii tiedostojen jaossa nopeasti. Office-dokumentit säilyvät muotoilujensa puolesta kunnossa ainakin sen mukaan, mitä ehdin testata. Kun PowerPointeja siirtää Google Driveen, muotoilut eivät juuri koskaan säily.

SkyDrive toimii hyvin myös offline-tilassa. Tiedostot pitää vain muistaa ladata iPadille, mikä tapahtuu avaamalla kansionäkymästä tiedosto.

Havaintoja SkyDrivesta etäopetuksen näkökulmasta

Aikuislukioaikojen työkamu pääsi tutustumaan Kiinan muuriin. Ei toimi Google, ei sen mainio Hangout, ei Facebook. Pitäisi saada etäohjaus toimimaan sujuvasti. Niinpä kokeilimme ja vertailimme erilaisia mahdollisuuksia. Skype oli jo ollut käytössä, joten tutustuimme yhteistuumin SkyDriveen ja Messengeriin. Tässä nopeasti muutama havainto:

Messengerin avulla saa chatin lisäksi ääni ja videoyhteyden. Periaatteessa sen avulla voisi lähettää myös tiedostoja, mutta kumpikaan meistä ei onnistunut. Jos SkyDriven avaa yhtä aikaa Messengerin (sovellusohjelman) ollessa päällä, Messenger-yhteys katkeaa. SkyDrivessä on vain chat. Messenger poistuu pian käytöstä. Microsoft osti äskettäin Skypen. Mielenkiintoista on nähdä, syntyykö tulevaisuudessa mahdollisuus kommunikoida Skypellä ja jakaa tiedostoja SkyDrivellä samasta näkymästä Hangoutin tyyliin. Kokeilimme Messengeriä siksi, että se toimii Kiinassa.

SkyDrive sopii hyvin tiedostojen säilömiseen ja jakamiseen. Vapaata tallennustilaa on paljon (7 Gigaa). Tiedostoja voi jakaa kontakteille, mutta reaaliaikaiseen yhteismuokkaukseen palvelu ei sovi. Toinen näkee, että kaveri muokkaa jotain (rivi on lukittu), mutta vasta, kun kaveri on tallentanut ja toinen päivittänyt, muokkaus tulee näkyville. Palvelu siis sopii lähinnä asynkroniseen yhteiskirjoittamiseen.

Yllättävää kyllä, webmuokkaimessa ei ole mahdollisuutta lisätä kommentteja tekstiin. Toinen yllätys on chatin puute. Jos monta kirjoittajaa on yhtä aikaa samassa dokumentissa, he pystyvät näkemään, keitä on läsnä, mutta eivät pysty viestimään keskenään. Chat avautuu vain SkyDriven kotinäkymässä.

Palvelu ei tallenna automaattisesti kaiken aikaa muutoksia, kuten Google Driven sovelluksissa tapahtuu. Palvelu muistuttaa poistuttaessa tallentamisesta, mutta verkkoyhteyden katkeillessa voi syntyä ongelmia.

Suora yhteys tietokoneen Office-ohjelmiin on SkyDriven etu. Muokkausvalikot näyttävät selkeiltä, ovat Office-ohjelmista tuttuja.

SkyDriven kotinäkymästä pääsee sähköpostiin, osoitekirjaan ja kalenteriin. Siirtymäpainike ei ole kovin intuitiivinen, mutta helppo toki, kun sen vihdoin löytää.

Tunnuksen luominen palveluun on hieman hämäävää. Jos ei entuudestaan omista Hotmailia, WindowsLiven tai Microsoftin sähköpostia, voi nyt luoda tunnuksen mille tahansa sähköpostille. Tämä on muuten hienoa, mutta näin toimien käy niin, että henkilö voi kyllä lähettää sähköpostia Hotmailista, mutta ei saada postia sinne. Hämäävää on myös se, että kaikki historialliset kerrokset näkyvät vielä verkkoliittymissä. SkyDrive on ulkoasultaan jo kuin Windows 8, mutta sähköpostin puolella vastaan tulevat Hotmail, WindowsLive ja MSN. Piakkoin Hotmail katoaa ja tilalle astuu uusi eho Outlook.

SkyDrive on monipuolisesti tarjolla eri käyttöjärjestelmille ja mobiililaitteille, erikoisuutenä käyttöliittymä myös xBoxille, jolla voi katsella valokuvia ja videoita television kautta. Sovelluskaupasta löytyy mielenkiintoisia mahdollisuuksia laajentaa palvelun ja käyttölaitteen toimintoja.

Yhteenvetona: etäopetukseen SkyDrive ei tarjoa samaa ohjauksen mahdollisuutta kuin Google Hangoutiin avattu Google-dokumentti, joka mahdollistaa kasvokkain keskustelun, saman dokumentin reaaliaikaisen muokkauksen ja kommenttien lisäämisen, kaiken tämän yhdessä näkymässä. Silti SkyDrive on tutustumisen arvoinen ja kehittynee lähitulevaisuudessa.

Todettiin yhdessä, että palvelun toimintoja täytyy ensin testata aidossa etäyhteystilanteessa kaverin kanssa. Aika paljon meni aikaa säätöihin, etsimiseen ja kokeiluun. Mutta kahdestaan asia sujui jouhevasti. Käytimme Messengeriä hetken, siirryimme Skypeen ja hyödynsimme sen näytönjako-ominaisuutta.

EDIT: Facebook-kommenttina sain kuulla, että jos käytössä on oppilaitoksille suunnattu Office 365, siihen on intergroitu paljon kattavammin Messengerin tapainen (parempi?) Lunck. Skypeen on myös kommentin mukaan tulossa uusia tiedostonjako-ominaisuuksia. Kannattaa tarkkailla.Tarkkailua voi harjoittaa esim. tutustumalla Skypen Education -sivustoon. Eli kehitys kehittyy.

Aikamatka oppimiseen ja koulun tulevaisuuteen

Otavan Opisto käynnisti oppimisretken, joka kantaa nimeä: Aikamatka oppimiseen ja koulun tulevaisuuteen. Matkaoppaina Pekka Ihanainen ja Tero Toivanen. Kyseessä on yhteisluova oppimisprosessi, jossa matkaoppaat johdattelevat, vievät matkakohteisiin, innostavat osallistujia ottamaan kopin ja laajentamaan maisemakarttaa. Matka kestää tämän kevätkauden.

Aikamatka aloitettiin viime perjantaina viiden tunnin suunnistus- ja suunnittelusessiolla. Osallistua saattoi etänä ja lähinä, itse hyppäsin mukaan puoli tuntia myöhässä etäteitse. Hyvin henkeen ja sisältöön pääsi mukaan etäläsnäolijana.

Toiminnan keskeisimmäksi pisteeksi muodostuu LeMill (jippii!): tuotokset kootaan LeMill-portfolioon, työstämistä edistetään LeMill-ryhmässä (ja selvästi kätevyytensä vuoksi myös Facebookin tapahtumailmoituksessa), Wikiopistoonkin syntyy homman edetessä varmasti jotain. Retkivekottimen luukkuja ei ole lyöty kiinni, vielä kerkiää kyytiin.

Piirtelin suunnistus-suunnittelusession aikana kuvaa, joka tuli tänään valmiiksi. Kuvia ei tietysti pidä selitellä, mutta kerronpa kuitenkin, mitä minä laitoin tähän kuvaan – katsojahan voi nähdä siinä jotain ihan muuta.

Kaksi hahmoa: Oikean yläkulman hahmo kuvastaa ihmispersoonan sipulimaisuutta. Minussa on läsnä kaikki eri ikäkauteni, elämänkokemukseni. Ne voivat olla laajeneva ja syvenevä liukuma, jatkuvaa minuuden löytämistä, identifikaatiota. Toinen hahmo edustaa sitä, mistä Miljoonasade laulaa: "jokaisen ihmisen sisällä on paljon pimeää kiveä ja pieni palanen kultaa". Vaikeamman kautta elämää kulkeneen tai siinä tilassa olijan ajatuksissa voi olla tyhjää, harmaata, ei oikein mitään tai viileitä, viisaita ja analyyttisia ajatuksia ilman suurta kipinää, kyynisyyttä vain. Tai ehkä silti orastavaa toivoa. Ja nämä kaksi voivat olla saman ihmisen elämästä. (Kirjallisuusviitteeksi tähän Lea Pulkkisen Lapsesta aikuiseksi -tutkimuksen julkaisut.)

Kohtaaminen ajatuksien tasolla, toiminnan, ajatusten, ideoitten ja sanojen kautta avaa mahdollisuuksia. Ei ehkä ensin ole helppoa ymmärtää toista, joka puhuu eri väreillä, eri muodoilla, mutta kun yhdistävä tekijä löytyy, yhteinen maailma muotoutuu ja kasvaa.

Oppimiseen ei ole oikeaa tapaa, on monia tapoja. Mutta yksi on varmaa. Vaivaa täytyy nähdä. On etsittävä itsestä ja olemisestaan aikaa, malttia, sitä, että ei varo ja pelkää, suojaudu vaan antaa mennä, heittäytyy, on läsnä, tekee, vaikka hapuillen.

EDIT: Vasta kuvaa katsoaessa hahmotin yhden kohdan, sillä kuvissa on aina intuitiota mukana. Mietin siis tehdessäni, miksi tuolla vasemman reunan tummalla hahmolla on kurkussa tuollainen juttu, mutta sehän on se, mitä ahdistuksessa niin moni kokee: pala kurkussa, kurkkua kuristaa ja toisaalta se sama alue avaa reitin toiseen, kun vain avaan kurkkuni, kun sanon, saan sanotuksi, sanojen sillan kautta toisen kohtaamiseen, ne pienet sanat...

EDIT: Aktiivista keskustelua on kehkeytynyt Aikamatka oppimisen ja koulun tulevaisuuteen -Facebook-ryhmässä.

Oppimishärpäkkeet ja kyky nähdä oppimisen maisemiin

Vanha totuus, että ei näe metsää puilta, pätee moneen, myös opetusteknologian ja oppisisältöjen maailmaan tässä ja nyt.

Teimme Harto Pöngän ja Tarmo Toikkasen kanssa kesällä 2010 asiantuntijahaastteluja aiheesta oppimisen kokeilu ja -kehittämisympäristöt. Mieleenpainuvaa itselleni oli, miten yhdenmukaisesti arvostetut asiantuntijat painottivat, että teknologian ja muun suunnittelun taustalta puuttuu vankka, tutkimukseen perustuva ymmärrys oppimisesta: oppimista tutkitaan toisaalla, oppimiseen liittyviä apuvälineitä, tiloja, palveluita ja muita ratkaisuja suunnitellaan toisaalla ja niin, etteivät nämä kohtaa: psykologit, pedagogit, insinöörit, arkkitehdit, ekonomit ja muut puhuvat eri asioista, kun puhuvat samasta asiasta.

Kiteytimme tuolloin alasta kiinnostuneille yrityksille ja muille toimijoille asiantuntijoiden viestin näin:

Selvityksessä nousi esiin haastateltujen vahva näkemys monitieteisyyden ja monialaisuuden avainroolista ja samalla vankka käytännön kokemus rajoja ylittävän toiminnan esteistä. Ne konkretisoituvat toimintakulttuurien kohtaamisissa, käytettävissä käsitteissä sekä toimintaa ohjaavissa teorioissa ja arvopohjissa.

Vaikka moniammatillisuus ja tieteenaloja ylittävää toimintaa kannatetaan periaatteessa, käytännön esteeksi muodostuu usein myös sopivien rahoitus- muotojen puuttuminen, kertovat haastatteluun osallistuneet.

Tämän hetken ongelmana nähdään muun muassa tieteellisen tutkimuksen hitaus. Oppimisen ja opettamisen alueella ei ole samanlaista perinnettä soveltaviin innovaatioihin kuin insinööritieteissä. Osaamisen jalostaminen jää kesken.

Perkasin tänään viikolla kasautunutta sähköpostisumaa. SlideShare, tuo mainio diaesitysten (ja pdf) jakelupalvelu, lähettää mukavasti harvakseltaan viestin sisällöistä, joita suosittelee minulle. Viesti on nopea silmäillä. Tämän viikon suosituksista tarttui heti silmään Jari Larun esitys "Mobiilioppiminen" – mitä se teknologia tahtoo? Tekijän tunnistin heti luotettavaksi ja kiinnostavaksi. Otsikointi houkutteli, varsinkin mobiilioppimisen laittaminen hipsujen sisään – ihan kuin itsekin tykkäisin laitella, jos hipsuttelu ei muuten olisi kieliopillisesti tuomittavaa.

Kurkistin diasarjaa. Mielenkiinto kohisi. Osa dioista ei auennut katsomalla, kaipasin selityksiä. Onneksi siirsin näyttöä vähän allemmas ja huomasin, että taustatiedoissa oli linkki luentotallenteeseen. 45 minuuttia täyttä asiaa, huippuluento, jossa on mukana vankkaa asiatietoa, kiinnitys tutkimuksiin sekä käytäntöön, näkemyksellisyyttä ja asioiden suhteuttamista sekä kullan arvoisia vinkkejä siitä, miten olisi hyvä toimia.

Poimin mutamia omasta mielestäni merkityksellisiä kohtia luennosta, jota suosittelen lämpimästi. Laru:

• asettaa teknologian ja oppimisen liiton historialliseen kehykseen, teknologian sille kuuluvaan rooliin (Roschellea, 2002, lainaten: "Simple tools, rich pedagogical practises")
• kommentoi osuvasti rakennetun ympäristön roolia (diasarjalla mukana havainnollisia kuvia fyysisistä oppimisympäristöistä)
• korostaa oppimislähtöistä suunnittelua, jossa teknologian rooli on yksi, ei merkityksetön, mutta vain yksi osa muiden tärkeiden joukossa (suunnittelussa erityisesti painoa alkuvaiheen olosuhteille, kontekstille, tehtävänannoille, vuorovaikutukselle, tavoitelluille tuloksille, ohjaukselle, palautteelle, tämä minuutin 35 tienoilla)
• muistuttaa, ettei teknologia ei keskeisin edes mobiilioppimisessa (minuutin 29 kohdalla kommentoi härpätinhypeä)
• viittaa Sanna Järvelän mielenkiinnotoiseen tutkimustyöhön jaetun itsesäätelyn mahdollisuuksista (minuutin 40 kohdilla) ja
• noin minuutin 25 kohtalla ottaa myös erittäin osuvasti kantaa viime aikojen väärille raiteille ajautuneeseen eipäs-juupasteluun oppimateriaalien avoimuudesta ja jakamisesta. 

Erittäin kiinnostavaa luennolla oli kuulla, miten 70-luvun alussa Alan Keyn ryhmän protoili täppärin kaltaisesta laitteesta, jolla oppijat, pienet lapsetkin, tulisivat teknologian käyttäjiksi: he etsisivät tietoa ja työstäisivät sitä, loisivat omia tuotoksia. Ajatusta lasten tietokoneesta pidettiin tuolloin täysin mahdottomana. Tutkimushankkeen rahoittaja, Xerox lopetti vuosikymmenen lopulla alkujaan pohjattoman tutkimuskassan, kun valkeni uhka paperittomasta tulevaisuudesta. Alla video Alan Keyn Dynabookista.

Jari Laru siteerasi esityksessään Hesaria elokuulta 2012: "Tänään koulunsa aloittava lapsi on työelämässä vielä vuonna 2074." En löytänyt originaalilähdettä. Jyrki J. Kasvi on samaa viittausta käyttänyt useaan otteeseen. Itse kuulin ensimmäisen kerran Kasvin herättävän kuulijoita 2011 virtuaalipäivillä tuolla toteamuksella, josta on myös kirjoittanut mm. Tietokone-lehden kolumnissa 2/2012.

Mitä se oppimisen psykologia sitten käytännössä on? Tämän jutun alussa viittaamani leiriytyminen asiantuntijapiireihin hankaloittaa pieniä käytännöllisiä oivalluksia. Mennäviikolla kertoilin Järvenpäässä ammatillisen puolen opettajille, mitä ideaa mobiililla voisi olla. Jutun juoni ei ollut siinä, mikä on härvelin merkki ja malli, millainen määrä pikseleitä kamerassa ja mitä sovelluksia se pullistelee, vaan siinä, miten sen kanssa oppija suuntaa huomionsa oppimiseen, aktivoituu, motivoituu ja pääsee kiinni oppimisprosessiin.

Tämä esimerkki tulee oivalliselta Pintakillalta, Jari Välkkysen ja kumppaneiden oppimisoivalluksesta: teoriaa ja käytäntöä opiskellaan esimerkiksi niin, että oppijoilla on tehtävänä valokuvata tietty opittava asia, siihen liittyvä toiminto ja sen jälkeen selostaa asia omassa blogissaan. Kun toimitaan näin, seuraa:

1. valokuvaaminen suuntaa automaattisesti oppijan huomion kohteeseen, hän on läsnä, havainnoi, tarkkailee
2. kun oppija siirtää kuvia logiinsa, hänellä on kuvauslaitteessa automaattisesti kuvat oikeassa järjestyksessä
3. kuvien ja teorian sekä omien havaintojen liittäminen kertomukseksi pakottaa käsittelemään oppimisen kohteen omassa mielessä uudelleen, reflektoimaan, kertaamaan, jäsentämään
4. muistin toiminnasta tiedetään, että asiat eivät painu välittömästi pitkäkestoiseen muistiin, vaan pienellä viiveellä, jonka aikana herkästi tapahtuu muistivääristymiä (asiat unohtuvat, sekoittuvat, ydinasioihin jää aukkoja, sivuasiat saattavat korostua liikaa, väärinkäsitykset jäävät voimaan): bloggaaminen yksinkertaisesti vähentää muistivääristymän määrää
5. tiedonhaku yhdistyy kätevästi bloggaamiseen, tämä voi olla selväsanaisesti tehtävänä, ja kun oppijat edistyvät, he tekevät tätä myös omatoimisesti
6. katsomalla muiden blogeja, oppija voi peilata omaa selostustaan toisten selostuksiin ja havaita ehkä jotain puutteita tai väärinkäsityksiä tai vahvistaa omaa tulkintaansa
7. oman ajattelun tekeminen näkyväksi ja se, että tämä huomioidaan, antaa myönteistä palautetta, kohottaa itsetuntoa, bloggaaminen on havaittu alkuvaiheen jälkeen sujuvaksi, varsinkin, jos käsillä on sopivaa teknologiaa
8. blogi toimii myös portfolion koostamisen varastona, sen avulla oppija voi helposti koota myöhemmin työnhakua varten näytteen omasta osaamisestaan
9. blogi toimii myös ammatillisen identiteetin työstämisen paikkana, syntyy suhde itseen ja meihin tässä ammatissa (Pintakillan opiskelijablogeissa tästä on nähty hienoja esimerkkejä)
10. tekemällä näkyväksi ymmärrystään oppija antaa opettajalle tilaisuuden havaita asian osaaminen ja mahdolliset aukot... ja nuo aukot eivät siis ole pelkästään oppijan tiedoissa ja osaamisessa vaan myös opettajan omassa osaamisessa, kuten Jari Välkkynen mainiosti kuvaili:

"Unohdin koko varoituskuvakkeet, kunnes luin Emilian blogista itsellenikin uuden tiedon, hän oli ensin tutkinut samoja varoituskuvakkeita mitä maalipurkkien etiketeissäkin, MUTTA hän oli jatkanut asian tutkimista omatoimisesti ja löytänyt päivitetyt, uudet kuvakkeet jotka olin itse jotenkin onnistunut sivuuttamaan. Tämä uusi tyyli opettaa ja opiskella tuotti heti ensimmäisellä viikolla selkeästi alaa kehittävää tulosta ja herätti taas kerran itseni miettimään opettajan roolia... Oppilaat osaavat nykyisin käyttää hienosti hyväkseen netin valtavaa tietovarastoa"

Jos nyt joku sitten kysyy, että niin niin, tuo kaikki perustuu siihen, että oppijoita ylipäätään kiinnostaa oppia asioita. Kiltakouluilla on kiistatonta näyttöä siitä, että oppijoita todella kiinnostaa oppia asioita. He vain eivät jaksa istua kuuntelemassa. Asiat täytyy tehdä houkutteleviksi. Oppiminen pitää toteuttaa houkuttelevalla tyylillä, mielekkäästi. Oppija ei saa olla sivustakatsoja omassa oppimisessaan ja elämässään, mikä onkin sitten jo ihan uuden bloggauksen aihe.

Jospa oppimisen ilo ja into säilyisi yli esikoulun ja koulun välisen rajan. Jokaiselle lapselle ja nuorelle kuuluu oma merkityksellinen paikka maailmassa, sen etsiminen luottavaisin mielin, sen oivaltaminen, että matka voi olla kiinnostavinta, ja lopulta se oppiminenkin jatkuu läpi elämän, innostavana suhteena elämään ja olemiseen, vaikka lopullista paikkaa ei löytyisi. Elämän vastuksissa oppiminen voi olla myönteinen reitti, kuin pora, jolla umpikuja puhkaistaan.

Kirjoitamme ilmiöpohjaisen oppimisen opasta

Ilmiöpohjainen oppiminen on edennyt haaveista käytäntöön. Käytännön kokemuksista kootaan nyt AVO-hankkeen toimesta pientä opasta.

Oppaassa esitellään, mistä on kysymys, miten ilmiöpohjaista oppimista suunnitellaan ja toteutetaan, miten se näyttäytyy oppijan, opettajan tai koulunhallinnon näkökulmista, millaisia aineistoja ja ympäristöjä käytetään, millaisia tuotoksia tuotetaan, miten oppimisprosessin aikana syntynyttä osaamista tunnistetaan ja tunnustetaan.

Sinäkin voit tulla mukaan kirjoittamaan.

Tutustu kirjoitusprosessin toteutuspaikkaan (Google-sivusto), sieltä löytyy lyhyt kuvaus tavoitteista ja kuinka toimitaan. Pienikin panos on arvokas. Opas julkaistaan Creative Commons BY-SA -lisenssillä, mikä kaikkien kirjoittajien on hyvä syynätä ensimmäiseksi.

AVO on tuottanut kollektiivisesti kirjoitettuja oppaita aiemminkin:

• Viisautta blogin käyttöön
• Viisautta wikin tekoon
• Viisautta mobiilin käyttöön

Nyt on meneillään Ilmiöoppaan lisäksi kirjoitusprosessi: Viisautta virtuaalimaailmoihin ja lisättyyn todellisuuteen.

Päätimme toteuttaa ilmiöoppaan Google-sivustolla, kuten mobiilit. Muissa oppaissa tuotantopaikkana on ollut Wikikirjasto. Saatamme siirtää oppaan 31.5.13 valmistuvan version Wikikirjastoon, katsotaan nyt, kuinka hyvältä näyttää.

Pidimme maanantaina 11.2. ensimmäisen luonnostelusession. Käytimme näppärää Trelloa alustavan sisällysluettelon luomiseen (kuva alla). Tunnin Skype-palaverin tuloksena meillä oli sisällysluettelon lisäksi sovittu tuotantoprosessin kaikki oleelliset kehykset.

Trello sopii lyhyeen ideointisessioon ja asioiden jäsentelyyn. Sarakkailla voidaan prosessoida vaiheesta toiseen ja soveltaa vaikkapa tuplatiimin tai tulevaisuusverstaan toimintamalleja. Trello on kuin liimalappuseina, paitsi että liimalapuilla voi tehdä käteviä asioita, kuten kirjoittaa taustalle lisää aiheesta, lajitella värikoodeilla, siirrellä, äänestää ja kommentoida. Palvelu näyttää, kuka on tehnyt mitäkin. Ainakin meidän sessiossamme synkronointi sujui vaivatta. Kaikki näkivät reaaliajassa, mitä seinällä (board) tapahtui.

Perustin Google-sivuston ja käytin valmista mallipohjaa, joka oli projektin toteutukseen sopiva. Opin valmiin pohjan kanssa käyttämään muutamia uusia juttuja. Huomasin esimerkiksi, että Google Ryhmät on uudistunut. Otammekin kirjoitusprosessin ajaksi käyttöön sähköpostittelun sijaan keskusteluryhmän, jolloin viestintä pysyy yhdessä paikassa.

Google-ryhmän hyvänä puolena on, että siihen on helppo liittää uusia jäseniä. Viestit välittyvät sähköpostiin, tiheyttä ja tapaa voi jokainen säätää sopivaksi, vaihtoehtoja on muutamia. Ryhmä toimii myös mobiililaitteilla. Katsahda Google-ryhmien esittelysivulta lisätietoja. Ryhmää voi käyttää myös postituslistan tapaan.

Verkostohankkeessa työtieto virtaa, vaikka opettelemista piisaa

Tietotyö, varsinkin lähityö, vaatii kaikenlaisen tiedon rationaalista käsittelyä. Lähityö, tuo, jota myös etätyöksi nimitetään, on yksin tekemistä, siis vanhoilla lihamaailman termeillä. Kun työkäytänteet hioutuvat, läsnäolon määrä nousee ja lopulta tilanne voi olla, kuten omaa työtäni kuvaan: ihan kuin tuossa pöydän toisella puolella kaikki työkaverit olisivat. Tai kuten esihenkilöni kuvasi: tiedän etätöissä olevien tekemisistä paljon enemmän kuin muiden tekemisistä. Totta, me raportoimme myös ajatteluamme, emme vain sitä, mitä teemme ja missä.

Verkostoissa tapahtuva työ lisääntyy. Olemme omassa työporukassamme kehittäneet rutiineja, joilla tarpeellinen tieto saadaan virtaamaan mahdollisimman sujuvasti. Tai ainakin periaatteessa. Vaikeusastetta lisää, kun puuttuu työkaverin suostutteleva katse, ääni sävyineen, fyysisen työympäristön vihjeet, sosiaalinen liima, kuten se nolouden tunne, jos myöhästyy palaverista.

Verkostotyön rutiineja voidaan luoda, mutta on oltava sitkeä. Niiden omaksuminen on hidasta ja vaatii kärsivällisyyttä. Homma ei etene rationaalisesti, ei kertapyynnöllä. Eikä kerran luotu rutiinien malli toimi ajasta aikaan. Sitä on syytä tarkkailla ja uudistaa.

AVO-hankkeen verkostoissa olemme kehittäneet tällaisia rutiineja eri suunnista tuvivien eri henkilöryhmille lähetettyjen sähköpostien sijaan:

• Kaikkien hankkeeseen osallistujien yhteystiedot on koottu Google-laskentataulukkoon, joka löytyy kaikille jaetusta hankekansiosta (joka sisältää paljon muutakin työhön liittyvää).
• Kaikki ovat liittyneet sähköpostilistalle, jolloin koko ryhmälle voidaan lähettää sähköpostia lähettämällä sitä yhteen osoitteeseen. Kun henkilöt vaihtuvat, ei ole liikkeellä erilaisia sähköpostiryhmiä eli postia vanhoille, muttei uusille.
• Joka maanantai tiedotuksesta vastaavat kokoontuvat viikon aloitussessioon, jossa käydään läpi hankeverkoston tiedottamisasioita. Sessio on pidetty yli 1,5 vuotta Google Hangoutilla, koska siihen saa jaetun muistion auki samanaikaista editointia varten. Palvelu on toiminut mainiosti. Se sallii myös rennon hassuttelun, mistä kirjoittelin aikaisemmin. Muistio kirjoitetaan aina dokumenttiin ylimmäksi, nimetään päivämäärällä. Pyritään aina nakittamaan asiat eli nimetään, kuka tekee mitä.
• Maanantaisin lähetetään koko hankeväelle tiedote. Maanantaitiedotetta pääsee jokainen kirjoittamaan. Siihen voi lisätä omia viestejä, kuten tapahtumailmoituksia. Pohjadokumentti on siis kaikkien saatavilla koska tahansa. Maanantaitiedotteen koostaminen alkaa klo 12, jolloin koostaja tarkistaa mm., että kaikki tapahtumat on viety asianmukaisiin kalentereihin. Tiedote lähtee sähköpostilistalle ja siitä laitetaan myös viesti hankeverkoston Yammeriin ja Yammer-viestiin vielä linkki jaettuun dokumenttiin.
• Hankkeella on sekä sisäinen että ulkoinen Google-kalenteri. Verkostoväelle on opastettu, kuinka Google-kalenteri synkronoidaan omaan sähköiseen kalenteriin (Google-kalenteri sopii yhteen kaikkien iCal-muotoa tukevien kalentereiden kanssa). Google-kalenterissa on mahdollisuus kohdistaa kalenterikutsu myös sähköpostilla tietyille ihmisille, mutta pääsääntöisesti emme käytä tätä, koska ihmiset eivät ole kokeneet kalenterikutsuja miellyttävinä.
• Koko verkostohankkeen väelle ja osahankkeille erikseen on Yammer eli chat-tyyppinen pikaviestintä juoksevien asioitten hoitamiseen. Yammerista voi pingata työkavereita eli mainita nimeltä, jolloin tieto lähtee välittömästi sähköpostiin. Yammerista voi tilata päivittäiset koosteviestit sähköpostiin. Näin voi seurata keskustelua myös silmäilemällä ja saa tietoa siitä, mitä muut puuhaavat.
• Osahankkeet pitävät viikko- tai kuukausipalavereita, joista tekevät muistioita. Jokaisessa osahankkeessa on muotoutunut omat käytänteet. Periaatteena on, että kaikki pääsevät näkemään kaikkien muistiot ja muut työpaperit. Osahankkeiden välisestä yhteistyöstä pyritään huolehtimaan, mikä on aikamoisen haasteellista. Osa ihmisistä on osa-aikaisia, jolloin oman tontin hoitaminen on haasteellista, toisten tonteilla ei juuri ehdi vierailla.
• Osa käyttää Yammerin lisäksi Skypen chattiä kahvipöytätyyliin: chat on aina auki, sinne heitellään juttuja, jaetaan tilanteita, toivotellaan huomenet ja hyvät illat, juhlitaan onnistumisia ja tsemppaillaan haasteiden kanssa. Tarvittaessa otetaan puhe- tai näköyhteys, jaetaan tietokoneen ruutua, jos on tarvis kädestä pitäen opastaa jonkun koneella olevan asian tekemisessä.

Näillä keinoilla emme lähettele sinne tänne erillisiä sähköposteja tai liitetiedostoja. Kaikilla on kaikista dokumenteista käytössä aina viimeisin versio. Virallinen dokumentaatio tehdään koordinaation maksullisena palveluna hankkimaan suljettuun wikiin. Google-dokumenteista otetaan varmuuskopioita silloin tällöin.

Periaatteessa sujuvaa. Mutta sudenkuoppia riittää: muistetaanko liittää uusi työntekijä jokaiselle kanavalle, saako hän asetukset kohdalleen, muistetaanko muistuttaa asioista niin kauan, että niistä tulee luonnollisia rutiineja? Vaikka tavan takaa paljastuu, että kuvatussa rutiinikaavassa joku osa ei toimi, tieto ei tavoita kaikkia, kalenterikäytänne ei suju, niin ehdottomasti tämä toimintamalli on hyvä. Työn sisäinen viestintä on hallittua, se on kaikkien saatavilla, sähköposti ei tukkeudu.

Avoin oppiminen, opetus ja avoimet sisällöt – huuhaa vai jihuu?

Tänään Tuusulassa kokoontuu äskettäin perustettu OKF Finland eli erilaista avointa tietoa puolustava etujärjestö, kansainvälisen Open Knowledge -liikkeen Suomen haaraosasto. Yhtenä keskusteluteemana yhdistyksellä on oppimiseen liittyvä avoimuus. Voiko opetus hyötyä avoimuudesta, parantaako se oppimistuloksia ja voiko OKF Finland toimia tässä jossain roolissa? Näin kyseli eräs keskusteluun osallistuja minulta. Esitän muutaman teesin.

Mustavalkoinen lähestymistapa on huono

Suomessa tupataan olemaan mustavalkoisia: joko puolesta tai vastaan. Avoimuuden suhteen tämä lähestymistapa on harmillinen ja johtaa ikäviin kinasteluihin.

Pitää ymmärtää, mihin avoimuus sopii, mihin ei

Opetuksen suhteen on paljon asioita, tilanteita ja sisältöjä, jotka eivät sovi julkistettaviksi. Käsitellään yksilön henkilöhistoriaan liittyviä asioita, hänen persoonallisuuteensa, kasvuunsa, kasvukipuihinsa liittyviä asioita. Eri ikävaiheissa ymmärrys avoimilla foorumeilla toimimisen jäljistä on erilainen.

Henkilökohtainen nettijulkisuus pitää olla harkittua ja ymmärrettyä

Karttuva nettijalanjälki voi olla hauska, mutta myös pelottava. Nyt pystytään esimerkiksi kasvojen tunnistuksen avulla kokoamaan samasta henkilöstä olevat verkkosivut, vaikka henkilön nimeä ei mainittaisikaan – ja jos sitten jollakin sivulla nimi mainitaan kuvan yhteydessä, nimettömät bilekuva, jonkun salaa ja luvatta julkaisemat, liittyvät henkilöhistorian keräilytuloksiin.

Netissä henkilönä esiintyminen pitäisi olla harkittua ja ymmärrettyä, huoltajan suostumuksella, henkilön omalla suostumuksella.

Oppimisen kannalta paras avoimuus löytyy toiminnasta ja yhteisöllisistä oppimisprosesseista

Avoimuutta on monenlaista ja eriasteista. Naaman näyttäminen ja nimellä esiintyminen ovat vain pieni kaistale avoimuutta, eivät edes oppimisen kannalta keskeisintä avoimuuden vyöhykettä. Paljon mielenkiintoisempaa on rajoja ylittävä avoimuus tiedonrakentelussa, havaintojen keräämisessä, ongelmien ratkaisemisessa ja muussa vastaavassa. Siis sisältöjen ja toimintatapojen avoimuus. Yhdessä tekeminen. Osaamisen ja tietojen yhdistäminen. Oppimisprosessien näkyväksi tekeminen.

Avoimuus riippuu myös sisältöihin pääsystä ja niiden saavuttamisesta

Avoimuutta voi säädellä. Itse asiassa oppimistilanteissa avoimuutta säädellään monin tavoin myös ilman nettiä. Osa asioista jää mielen sisälle, yksilölle. Osa asioista tallettuu keskustelutuokion aikana muistoihin, muistiinpanoihin tai haihtuu tyystin unholaan. Osa asioista tuotetaan kynällä paperille, arkistoidaan jopa vuosikymmeniksi. Se, kenellä on pääsy hetkiin ja tallenteisiin, on säädeltyä. Sama koskee nettiä ja avoimuutta netissä. Tosin helpon levittämisen ja kopioimisen vuoksi paljon ongelmallisemmin ja monimutkaisemmin.

Keskustelu avoimista oppisisällöistä on käynyt viime aikoina kuumana. Bisnes on karkaamassa alta. Vapaa ja avoin herättää mielipiteitä puolesta ja vastaan. Oppisisältökeskustelua ei pidä yksinkertaistaa. Mutta ei myöskään suotta viedä mystiikan puolelle. Koululaisten reput ovat täynnä avointa oppisisältöä. Kirjoja, kopioita, vihkoja, askarteluita. Avoimia sisältöjen auki saamisen puolesta: jos fyysisen paperille tuotetun oppisisällön saa käsiinsä, sitä voi tarkastella ja siihen voi tutustua.

Digitaalinen verkon kautta levitetty, avoimella yhteistyöllä tuotettu, avoimeen verkkoon jaettu oppisisältö vaatii enemmän välineitä, jotta sen voisi saavuttaa ja avata. Toisaalta verkosta saatavilla oleva kirja voi olla helpompi saavuttaa kuin kaukana kirjastossa oleva, kenties toisella lainassa oleva.

Kriittinen informaatiolukutaito on välttämätöntä, mutta vaikeaa

Avoimuus ja ilmaiseksi tekeminen on yhdistetty oppisisältökeskustelujen kärjistyksissä. Samalla on pelätty laadun puolesta; ettei ilmaiseksi saa laadukasta. Asia ei ole yksinkertainen. Suomenkielisestä Wikipediasta löytyy alan parhaiden asiantuntijoiden laatimia artikkeleita, joita he ovat tehneet asianharrastuksesta, innolla ja intohimolla.

Verkkoon on tuotettu vapaaseen jakeluun myös paljon oppisisältöä, jonka tuottamisesta on maksettu tekijälle ja tekijä on valikoitu, jonkun auktoriteetin luotettavaksi toteama. Näiden kanssa rinnakkain, ulkoisesti saman näköisenä voi olla myös väärää tietoa, vanhentunteita sisältöjä, huonosti tehtyjä, amatoorin tai pilailijan tuotoksia.

Kriittinen mediaseulonta on haasteellista. Avointen sisältöjen hehkutuksessa ei saa unohtaa tämän vaivan tuottamia ongelmia, ei sitä, miten hukassa lapsen ja nuoret ovat nettiviidakoissa. Eikä toisaalta perinteisen tuotantoketjun tuotoksia voi leimata luotettavuusleimalla, oppikirjoissa sisällöt voivat olla vanhentuneita, vailinaisia, jopa puolueellisia.

Oppimisen avaaminen luo uusia oppimisen muotoja, punoo oppimisverkostoja

Parhaimmillaan avoin oppiminen ja opetus näyttäytyy oppivien ryhmien, opettajien ja asiantuntijoiden oppimisverkostoina. Kannattaa lukea Jari Välkkysen tarina tältä viikolta, miten opettaja oppi asioita oppijan blogista, jossa oppija kuvasi avoimesta verkosta, sen oppisisällöistä oppimaansa.

Olemme tiellä, tien alussa, opittavaa on paljon, joten keskustelua ja tekoja tarvitaan

Harmillisesti jokaisen opettajan ja oppijan on löydettävä omat avaimet suhteessaan avoimuuteen. Tilanteet vaihtelevat. Ei voi antaa yhtä kaikille sopivaa reseptiä. Joka tapauksessa oppimiseen liittyvä avoimuus lisää demokratiaa, mahdollisuuksia, kutistaa välimatkoja, luo todellista globaalia oppimista, oppimisen verkostoja. Motivaatio, kiinnostus, oppimisen ilo, luovuus – siinä hyviä syitä avoimen oppimisen puolustamiselle. Näitä nimittäin on jo nähty, kovin mielissään, innostuneena.

Pyhää lehmää saa välillä potkaista ulkopaistiin

Kari Haakana tölväisi mennäviikolla opetushankkeiden iPad-hurmaa blogissaan. Aina on syytä kavahtaa todellisuutta, jossa ryhdymme olemaan kiitettävän yksimielisiä yhdestä autuaaksi tekevästä totuudesta. Haakana sai osakseen suitsutusta ja sättimistä. Molemmille on paikkansa, kun yksioikoistaa asioita. Sitä saa, mitä tilaa.

Tuorein Voima-lehti muistutti siitä, miten vikkelään vanheneva ja kvartaaleittain vaihtuva tietoteknologia köyhdyttää metallivarantoja: "tietokone sisältää noin 700:aa eri ainetta, muun muassa lähes kaikkia teollisuuden käyttämiä metalleja".

Elämme tällä pallolla vauhtisokeuden aikaa. Loputon teknologiausko sokaisee kuin kevätlumi napapiirillä. Kun valitsemme luontoa kuluttavaa teknologiaa, meidän pitäisi myös valita pois jotain muuta luontoa kuluttavaa. Kun itse siirryin tekemään töitä kokonaan netin kautta, valitsin pois henkilöauton omistamisen. Pyrin myös välttämään lentomatkustamista, missä olen hyvin onnistunut, vaikka pienellä haikeudella, mutta onneksi on netti yhteyksineen rakkaaseen Itävaltaan.

Uusien tavaroiden hankkimisessa suomalainen sananlasku antaa hyvän suunnan: "köyhän ei kannata halpaa ostaa". Voima-lehden artikkelin viestissä murheellista oli karu totuus siitä, että nykyinen kuluttajaelektroniikka tehdään vanhentumaan nopeammin kuin se teknisesti vanhentuisi. Tässä eri laitevalmistajat ovat ottaneet erilaisia strategioita.

En halua mainostaa mitään, mutta ihailen tuoteperhettä, joka päivittyy virtuaalisesti, uutuuksien vuoksi ei tarvitse hankkia uutta fyysistä laitetta vaan päivittää vanha. Tässä taloudessa toimii vielä ensimmäinen kyseisen tuoteperheen hankintani. Laitteet kiertävät ja kestävät. Murheellista on, että ihmiskunnan tässä vaiheessa osattaisiin tehdä kestäviä, pitkäikäisiä ja toimivia laitteita. Mutta niitä ei tehdä, koska kestävä laite on huono bisnes. Tätä vastaan pitäisi nousta kapinaan!

No, tämän jutustelun kimmauttanut Haakanan bloggaus menee omasta mielestäni yhdessä perustavanlaatuisessa argumentissaan hutiin: "Lisäksi iPad on lähinnä sisällön kuluttamiseen tarkoitettu laite. Sillä voi toki luodakin asioita, mutta sen ytimessä on digitaalisen sisällön passiivinen kuluttaminen, ei uuden luominen."

Piirtelijänä en ole sitten lapsuusvuosien saanut mitään niin unelmaista käpäliini: ooh mikä ihana vempele. Katsokaa vaikka vain yhden ainukaisen sovelluksen tekijöitten tuotoksia (kannattaa selata). Omilla käpälilläni esimerkinomaisesti tuossa alla kyseisellä sovelluksella junassa piirreltyä junassa piirtelyn hauskuudesta. Ja mikä autuuden maailma pikkuisten videoitten tekijöille ja niin edelleen.

Silti olen sitä mieltä, että Haakana potkaisi mehevästi. Siitä vaan todistamaan käytännön teoilla puolesta ja vastaan!

Koulu ja opettajat maailmankylän silmässä

Entisaikojen avoimuus ja läpinäkyvyys toimi lokaalisti, paikallisen tuntemisen ja tietämisen kautta. Yhteisöllä hoidettiin virallista tai epävirallista reittiä yhteisiä asioita, nohevammat sukkelammin, vähäväkiset vähemmän. Suhteilla ja yhteisön arvostuksesta nousevalla vaikutusvallalla oli väliä.

Paikallinen yhtenäiskulttuuri loi toimintaa ohjaavat pelisäännöt auktoriteettien kautta. Kontrolli pelasi kylän silmässä elämisenä, sisäistettynä muiden katseena. Koulut olivat noihin aikoihin kylien keskuksia, opettajat valonnäyttäjiä, kansankynttilöitä. Suuria kaupunkeja oli vähän, pienemmissä elettiin nykyaikaisittain katsoen maalaisyhteisöjen tyyliin.

Ihmisten yhteisöllinen elämä on muuttunut; tapa hoita yhteisiä asioita monimuotoistunut. Avoimuus ja läpinäkyvyys hoituvat entisten keinojen hiipuessa netin kautta. Maailmankylä avautuu tietokoneelle ja mobiililaitteelle.

Selvästi näkyy, että kaipuu menneeseen selkeyteen ja turvallisuuteen nostaa päätään. Ihminen turhautuu, kun ei pääse vaikuttamaan ympäristöönsä. Halujen ristiriitaa on tuskastuttavaa käsitellä. Arvojohtajia löytyy moneen suuntaan, auktoriteetit ihmettelevät jalustoillaan, minne kannattajat kaikkosivat. Hämmennys kiteytyy koulumaailmassa siihen, että luonnonuskontojen aikaan viittavaa symboliikkaa sallitaan (tonttuja, keijuja, peikkoja), mutta uskonnollisen symboliikan kanssa ollaan kuin heikoilla jäillä (Suvivirsi, jouluevankeliumi).

Koulumaailman, opettamisen, koulun johtamisen, opetussuunnitelmien ja kaiken tähän liittyvän painoarvo on suuri. Odotuksia ladataan kodeista, työmarkkinoilta, kansalaisyhteiskunnasta, kunta- ja valtionhallinnosta, eikä kiinnostus ole pelkästään kansallista. Suomalainen koulu on maailmankylän silmässä myös vuosittaisten arviointiraporttien vuoksi. Tämän kasvatukseen ja oppisisältöihin liittyvän kiinnostuksen lisäksi koulu on monille yrityksille liiketoimintaa: kouluissa tarvitaan erilaisia hyödykkeitä ja palveluita.

Ensimmäistä kertaa kuulin rehtorin sanomana vuonna 2006: "Elämme mielenkiintoisia aikoja. Koulumaailma muuttuu enemmän kuin satoihin vuosiin."

Viime aikoina tämä muutos on näkynyt monin tavoin. Kouluilta ja opettajilta vaaditaan monenlaisia asioita. Vaatijat ovat hyvällä asialla, osa heittää itsensäkin mukaan peliin, on valmis osallistumaan, tarjoamaan ratkaisuja. Hyvin harvoin kuitenkaan muutosvaatimuspuheissa näkee kokonaisuuden hahmottamista.

Koululle on sälyttynyt vuosien saatossa näkymättömiä tehtäviä, joista eniten ajallisesti työllistänevät kasvatusvastuun huolehtimiseen liittyvät asiat. Varsinkin perusopetuksessa, mutta yhä enemmän myös toisella asteella, lapsia ja nuoria tuetaan paljossa muussa kuin antamalla opetusta oppitunneilla (varhainen puuttuminen, kolmiportainen tuki). Työrauha nousi äskettäin jälleen otsikoihin. Auktoriteettien tipahtaminen jalustoiltaan näkyy ja tuntuu: toisaalta hyvä niin, tasa-arvoisuus ehkä lisääntyy, toisaalta vanhemmuus on hukassa, ulkoistettuna yhteiskunnalle.

Vaikka opettajia ammattikuntana voidaan tulla neuvomaan, soisin, että opettajille kohdistetuissa muutosvaatimus- ja uudistuspuheissa pysähdyttäisiin myös miettimään, miten paljon nykyinen toiminta kouluissa on yksittäisten opettajien kontolla, miten paljon muiden ja keiden muiden? Tottahan jokainen opettajayksilö voi valita toimintatapojaan, voi tehdä niin tai näin. Suuri osa kuitenkin on hyvin konkreettisesti kokenut vanhan harakka-tervatulla-katolla -totuuden. Koskaan ei voi kaikkia miellyttää. Ensisijaisesti vallitsevissa olosuhteissa ammatissaan pätevä opettaja ajattelee oppijoita, opetusryhmiä.

Osa opettajayksilön valinnoista ei avaudu ulkopuolelta uudistuspuhettaan pitäville. Osa syistä on sellaisia, joita ei voida edes tuoda julkisuuteen. Vaikka pitäisi. Kuten se, että kuka hoitaisi alkoholiongelmat, lasten heittellejätön, jo raskausaikana lapsen vammauttamisen, kun äidillä on oikeus vetää huumeita, viinaa ja tupakkaa, sikiöllä ei oikeutta niistä kieltäytyä. Koulun velvoitteisiin kuuluu sellaista, joka vanhan maailman aikaan olisi ollut sosiaalitoimen vastuulla, sitä ennen suvun tai ei kenenkään vastuulla.

Tällä saarnalla haluasin monipuolisuutta keskusteluun. Ettei liian yksioikoisesti esitettäisi vaatimuksia. Koulu on paljon enemmän kuin yksittäisten opettajien työ. Siksi koulusta käytävää keskustelua tulisi käydä myös rakenteiden tasolla. Eräs toimiva ajattelun apuvälineistö rakenteiden hahmottamiseen on kehittävän työntutkimuksen tarjoma teoreettinen kehys analyysivälineineen.

Kuva: Inhimillisen toimintajärjestelmän rakenne (Engeström 1987, 78), läpileikkaus toimintajärjestelmästä. Ristiriidat ilmenevät toimintajärjestelmän osien välillä ja eri toimintajärjestelmien kohdatessa (esim. erilaiset säännöt kahden järjestelmän välillä).

Kehittävä työntutkimus lähtee liikkeelle toimintahistorian ja toimintajärjestelmän kuvauksesta. Toimintajärjestelmäanalyysissa otetaan huomioon vallitsevan tilanteen osatekijät. Kiinnostuksen kohteina ovat erityisesti toimintajärjestelmää koskevat ja toimintajärjestelmien välistä yhteistoimintaa koskevat häiriöt, ristiriidat, katkokset ja moniäänisyys.

Teoksessaan Ekspansiivinen oppiminen ja yhteiskehittely työssä, Yrjö Engeström (2004) toi esille sitä, kuinka tavaratuotanto on siirtynyt massatuotannosta yhteiskehittelyyn. Sama ilmiö on meillä tapahtumassa ja jo tapahtunut koulumaailmassa. Tässä en voi mennä kovin syvälle aiheeseen, mutta suosittelen lämpimästi kaikille koulu-uudistajille kehittävään työntutkimukseen perehtymistä.

Kehittävän työntutkimuksen juuret ovat venäläisten psykologien Vygotskin, Leontjevin ja Lurijan 1920-30 -luvuilla alkuun saattamassa toiminnan teoriassa. Taustalla on kriittinen ja kulttuurihistoriallinen lähtökohta. Toiminnan teoriaan pohjautuvassa kehittävän työntutkimuksen metodologiassa toiminnan osatekijöiden väliset ristiriidat nähdään toiminnan kehityksen liikkeellepanevina ja sitä eteenpäin vievinä voimina. Jotta oppimista ja kehitystä voisi ymmärtää, on tutkittava uusien yhteiskunnallisten käytäntöjen, välineiden ja organisaatioiden teoriahistoriaa ja yhteistoiminnallisia prosesseja.

Liikkelle voi lähteä vaikka tällaisilla tilanneanalyysilla, jota jo eri osa-alueilla paljon tehdäänkin, kokonaiskuvan rakentaminen on vain hankalaa. Miten tultiin tähän, mihin halutaan ja miten sinne päästään?

• Miten tähän on tultu, taustalla oleva kehityshistoria 
• Mihin suuntaan ollaan menossa (toiminnan kohde ja tavoite)
• Käytössä olevat työvälineet (myös mentaaliset: kieli ja ajattelu)
• Toiminnan moniäänisyys, kohtaavatko eri osapuolet, jaetaanko kohde ja työvälineet (myös kieli ja ajattelu)
• Yhteentörmäykset, ristiriidat, häiriöt ja katkokset (muutoksen hallinnan kannalta näitä ei saisi ohittaa, vaikka ne niin ikäviä ovatkin)

Koulun muuttumiseen suhtaudutaan tunteenomaisesti. Koulu ja kasvatus ovat jokaiselle jollakin tavalla omakohtaisia asioita. Koska asia on yhteiskunnallisena rakenteena syväjuurinen, sisällä yhteiskuntamme rakenteissa, sen pienikin muuttaminen aiheuttaa kipinää, intohimoja ja kiihkoa puoleen ja toiseen.

Hyvän kiteytyksen tästä tarjosi Pekka Peuran perjantainen bloggaus:

"Opettajat toivoivat, että tämä teksti julkaistaan nimettömänä. Syy siihen on se, etteivät muutosta ja opetuksen kehitystä vieroksuvat vanhemmat saisi väärää käsitystä opetuksesta ja provosoituisi hyökkäämään julkisesti opettajia vastaan. Kokemuksestani voin sanoa, että opettajajohtoisesta opetuksesta luopuminen herättää negatiivisia tunteita osassa vanhempia ja opettajakollegoita, jotka eivät ymmärrä opetusmenetelmää kokonaisuudessaan. Jotkut vanhemmat ja opettajat eivät voi ymmärtää, että oppilas voi oppia, vaikka opettaja ei sanokaan kaikkia asioita ääneen jokaiselle yhtä aikaa."

EDIT: Kommenttien vuoksi vielä tiivistän: tässä esittämäni argumentointi ei ole lähitoimintaa poissulkevaa vaan sen muistuttamista, että lähitoiminnassa pitää ymmärtää systeemiseen rakenteeseen puuttuminen, kokonaisuus, jossa osat vaikuttavat toisiinsa. Nyt vähän turhaan syytellään ja kiivastellaan, puhutaan ohi, samoista asioista eri sanoilla ja eri asioista samoilla sanoilla.

Kaupunkisuunnista paikallisoppaan kanssa

Pimeällä vieraassa kaupungissa bussissa kauhea tiiraaminen: missä mun pitää jäädä pois –  eikä vain vieraassa kaupungissa, vaan jopa tutussa maastossa. Päivänvalossakaan ei ole helppoa, jos liikkuu vierailla seuduilla eikä kotitöitä ole tehty eli kartta otettu mentaalisesti haltuun, jopa mukaan.

Suunnistin eilen, kuten jo niin monet kerrat aiemmin, Helsingissä paikallisoppaan kanssa. Opastonttu kökötti puhelimeni näyttölasin takana, vähän mykkä, mutta muuten näyttävä, jopa satumaisen nokkela neuvoissaan. Osasin mennä suorinta reittiä kuin  kanta-asuja. Reittini kulki tutulta bussipysäkiltä yllättävälle pysäkille, jonka läheltä löytyi rakennetun maiseman sisään sijoittuva jalkakyytiläisten oikotie.

Kyseinen puhelintottu on nimeltään ReittiGPS, joka toimii Helsingissä ja Tampereella. Se on puhelinsovellusten ehdotonta luksusta, käyttäjälähtöisesti suunniteltu. Jos en tiedä omaa sijaintiani, ohjelma hakee sen minulle automaattisesti. Voin tallentaa sijainteja suosikeiksi. Palvelu näyttää reittivaihtoehtoja, kävely- ja matka-ajat sekä etäisyydet. Jos teen hyvissä ajoin matkasuunnitelmaa, voin laittaa muistutuksen päälle, etten unohda lähteä matkaan.

Reaaliaikaisesti näen, missä bussi kulkee ja mikä pysäkki on seuraava. Kun pääsen pysäkille, voin kätevästi siirtyä jalankulkukarttaan. Matka-aika ja etäisyys näkyy, reitillä pysyminen käännöksissä on helppo varmistaa oman sijainnin mukaan, joskushan suunnat hukkuvat kaupungissa tornitalojen välissä, monihaaraisissa käännöksissä. Jalkamiehen aikaarvio on ripeään tahtiin, ilman painavaa reppua etenevälle, siihen kannattaa vähän pelivaraa lisätä.

Paitsi että sovellus on toimiva, se on jotenkin myös hauska, vähän kuin pieni peli, jossa minä olen elävä pelinappula.

ReittiGPS:n infosivu ja juttu Tietokone-lehdessä (kommenteissä myös kriittistä näkökulmaa). Valitettavasti vasta yhdelle puhelinmallille, voi tätä yhteensopimattomuuksien harmia nykyään.

EDIT: Kannattaa tsekata myös Reitit sekä Ihan hyvä reittiopas.