Tekijänoikeudet – hui kauhistus

Yhä uudelleen opettajajoukoissa tulee törmänneeksi kummallisiin käsityksiin tekijänokeusasioista. Äskettäin @juhana2 nosti Jaikussa esille Opettaja-lehdestä Juho-Pekka Pekosen kirjoittaman lyhyen uutisen Wikiopistosta. Haastateltavana lainattiin OAJ:n erityisasiantuntijaa, Olavi Arraa. Ja näin uhkapilviä kasattiin Wikiopiston ylle:

"Kyse on myös tekijänoikeuksista. Jos opettaja päättää laittaa palveluun itse suunnittelemansa oppimateriaalit, hän voi menettää tekijänoikeutensa niihin.
– Opettajien kannattaakin miettiä, mitä tietoja he nettiin pistävät. En kannusta tiedon panttaamiseen, kyseessähän on ideologinen valinta, mutta seuraukset on hyvä tiedostaa, Arra toteaa."

Lainaus paljastaa, että wiki mielletään OAJ:n suunnalla 1.0-ilmiönä. Eli joku laittaa aineistonsa julki ja joku toinen käyttää niitä, mahdollisesti jopa saa ansiota käyttämällä toisen työn tuloksia HUI.

Wikiopisto, kuten Wikipedia ja wikit kaiken kaikkiaan ilmiönä ovat sosiaalisia, kollektiivisesti tuotettuja sisältöjä – eivät siis 1.0-verkkosivujen tyyliin aineistojen julkaisemista vaan 2.0-tyyliin jatkuva sisällöntuotannon prosessi.

Ei wiki ole mikään musta aukko, jonne tekijänoikeudet mystisesti katoavat. Wikiopistossa noudatetaan GNU-lisenssiä ja monissa avoimissa sisällöissä CreativeCommons-lisenssiä (kuten tässä blogissa). Kun tulos syntyy sosiaalisena prosessina, saadaan aikaan jotain, mihin kukaan ei yksinään yllä. Jos jollakin on niin kuolematonta ja erityistä sisältöä, että sillä pääsee rahastamaan kaupallisilla markkinoilla, toki kannattaa vältellä internetiä kaikin tavoin. Eikä ehkä kannata avata suutaan myöskään kahvipöydässä tai jonkun kollegan kuullen. Ehkä olisi hyvä laittaa ovi lukkoon, kun alkaa opettaa ja tietenkin kerätä naperoilta elektoroniikka ennen ainutlaatuisten sisältöjen paljastamista.

Tietenkin Opettaja-lehden toimittaja ja OAJ:n erityisasiantuntija epäilemättä tuntevat tekijänoikeuslain. Siksi ilmaisu olisi voinut olla täsmällisempää. Opettajajoukoissa olen kohdanut esimerkiksi sellaisen käsityksen, että työajalla verkkoon tuotetut sisällöt ovat työnantajan omaisuutta, kuten insinööritoimistossa rakennusinssin piirtämät kuvat. HAH. Olisipa hauska nähdä se opettaja, joka koulua vaihtaessaan kyörää kaikki monisteensa ja kalvokansionsa työnantajalleen. Hengentuotteiden oikeuksien luovuttamisesta pitää erikseen sopia työsopimuksessa.

Minä laitan kaikki opetustarkoitukseen laatimani aineistot avoimeen verkkoon. Olen tehnyt niin lähes kuusi vuotta. Ajattelemattomuuttani on säälitelty ja kysytty, että mitäs, kun joku hyötyy (tästä on tullut kirjoitettua ennenkin). Ensinnäkin: olen tehnyt parisenkymmentä teokseni käyttöoikeussopimusta. Nytkin on teon alla sisältö, jonka raaka-aineet olen laittanut avoimesti nettiin. Silti joudun tekemään mittavan editointityön ennen kuin aineisto on korvauskelpoista sisältöä. Toisekseen: suomalaisilla markkinoilla kaikesta julkaistusta vain pieni prosentti tekijöistä saa suuria raha-summia, yleensä korvaus on työmäärään nähden pikkuinen. Kolmanneksi: tärkeintä on se, mitä on päänupissa ja se, mitä on yhteisön tietoverkostossa. Sisältöjä syntyy variaatioina loputtomasti, jos on, mistä synnyttää. Avain asia on teos.

Kemppinen kirjoittaa aiheesta kiinnostavasti. Tekstiviestikin voi olla teos. Tai sitten ei.

Tekijänoikeuksiin on hyvä suhtautua vakavasti. Oppilaalla ja opiskelijallakin on oikeus teoksiinsa. Luvaton käyttö on lailla kielletty. Huimaa luettavaa senkin eläkkeellä olevan äidinkielen didaktiikan professorin kirjan aloitus, jossa kertoi iloisesti surffailleensä kesäpäivinä Googlesta etsimässä kuvitusta kirjaansa (harmi, etten saanut talteen tekijätietoja ja kopiota tekstistä).

Tekijänoikeuksiin on turha suhtautua haudanvakavasti. Niiden menettämisen pelossa on joko pidettävä suu supussa tai sitten tajuttava, että ihmiskunnan näkökulmasta on merkittävää jakaa omastaan.

Kokoilemiani tekijänoikeuslinkkejä. Tieto periaatteessa vähentää tuskaa. Joiltakin osin hämäriä ja ristiriitaisia tulkintoja. Mutta perusperiaatteet selkeitä.