sunnuntaina, tammikuuta 27, 2008

Sain palkkioksi sosiaalista rahaa

"Maksetaanko sinulle edes siitä, että..."
"Kuka maksaa, jos..."

Olen saanut vastaanottaa toistuvasti säälittelyjä ja hyvää tarkoittavia järkineuvoja. Maaseutuaktivistiaikoina säälittelyneuvot olivat tyyliä: "Saatko edes omat kulusi pois." ja opettaja-aikana analogisesti: "Kuka maksaa ja maksaako kukaan?"

Se, mitä seuraavassa kerron, koskee vain itseäni. Olen havainnut, että tässä asiassa herkästi loukkaa muita. Ymmärrämme maailmaa, elämää, työtä ja ihmisenä olemista monin eri tavoin. Se, kuinka itse nämä ymmärrän, näkyy siinä, miten toimin. Jos toimisin toisin, olisin epärehellinen itselleni. Ja se on kaikkien petosten kantaemo. Yritän välttää.

Jaan kaiken tuottamani oppiaineiston avoimesti verkossa. Tämä jakaminen ei perustu siihen oletukseen, että olisin jotenkin tosi hyvä ja erinomainen. Se ei myöskään ole lähtöisin joku-maksaa-mulle -tilanteesta. Listaan tähän mieleenjuolahdusjärjestyksessä, miksi toimin näin:
  1. Oppiminen on innostumista. Ja aika läheisesti myös innostamista. Molemmat ovat Mahdollisten Maailmojen Avaamista. Jos oppimisjutut suljetaan luokkahuoneeseen, konkreettiseen tai virtuaaliseen, rajataan innostumisen ja innostamisen areenaa. Tätä rajaamista en halua itse edistää. Omalla kohdallani kyse on siis ideologisesta ja moraalisesta lähestymisestä.
  2. Opin tuottamalla ja tekemällä. Puhtaasti itsekkäästi voin sanoa oppivani maksutta paljon ammatillisesti merkittävää tuottamalla ja jakamalla avoimesti verkossa. Julkaistua on helpompi reflektoida.
  3. Avoimesti jakamalla saa ystäviä. Tämä on ollut omalla kohdallani ehdottomasti merkittävin seuraus, jota en osannut odottaa. Ystävien lisäksi erinäinen joukko kaukotuttavia.
  4. Sosiaalisten suhteiden kautta virtaa jatkuvasti ajankohtaista tietoa. Voin kysyä ja saan vinkkejä. Näin tavoittamaani täsmäinformaatiota en voi saada millään muulla keinolla yhtä vaivattomasti. Koska autan vapaaehtoisesti muita, saan myös itse apua. Tämä on äärettömän arvokasta.
  5. Avoimesta jakamisesta seuraa myös mainetta ja jos tuottaa hyötyä toiselle, maineestakin tulee positiivinen. Kummastelin viime vuoden lopulla pitkään aitoa, mutta itselleni outoa kysymystä: "Entäs jos joku opettaja käyttää sinun aineistojasi hyväkseen..." Mitä ihmeen haittaa siitä on minulle? En millään keksinyt mitään.
  6. Avoimesta verkkotoiminnasta seuraa edellisten lisäksi luottamusta monessa muodossa. Luotettavien lähteiden, palveluiden ja ohjelmistojen seulominen perustuu sosiaalisen verkoston suosituksiin. Luotan niihin enemmän kuin kaupallisilla mainostuloilla eläviin julkaisuihin tai yritysten markkinointiosastoihin. Luottamusta syntyy myös ihmisten välille. Se tuo elämään turvallisuutta. Lisää esimerkiksi työtyytyväisyyttä.
  7. Avoin jakaminen johtaa avoimeen yhteistyöhön ja siitä syntyy paljon hauskutusta elämään. Huumori, harrastukset ja muu inhimillinen lämpö liittyy sosiaalisiin verkostoihin, joihin ei webissä pääse osalliseksi ilman avoimen jakamisen asennetta. Tuloksena syntyy ideoita, oivalluksia, jopa innovaatioita.
  8. Harvoin kukaan opettaja tuntuu oivaltaneen sitä, että avoimeen verkkoon sijoitettu oppisisältö kulkee helposti mukana, kun vaihtaa koulua. Se on samalla näppärä CV.
Siis mikä olikaan kysymys? Ai että kuka maksaa siitä, että jaan avoimesti verkossa? Minä kysyn, että miksi pitäisi maksaa? Jos opettaja ei jaksa itse tehdä, voi laittaa opiskelijat tuottamaan verkkoon. Tekevät mielellään ja oppivat samalla. Olen kertonut jo moneen kertaan, että verkko vähentää työtaakkaani. Jos en laittaisi nettiin avoimesti oppiaineistojani, joutuisin tekemään enemmän töitä. En ymmärrä kysymyksen logiikkaa. Minulle pitäisi maksaa, etten jakaisi avoimesti verkossa. Aika paljon sitä paitsi.

Jos Suomessa oltaisiin viisaita, luotaisiin rajaton oppimistila. Meillä olisi siihen huippuluokan edellytykset. Jokaiseen nykyiseen oppimistilaan on olemassa muodollisia kynnyksiä. Itse ylitin yliopistokynnyksen 35-vuotiaana. Mikä minua häkellytti ja välittömästi myös suututti, oli se, että kukaan ei ollut minulle kertonut ennen 35-vuoden ikää, miten makeaa on yliopisto-opiskelu. Kokemuksen viisastamana yritän itse hehkutella. Rajaton oppimistila olisi sellainen paikka, jossa esimerkiksi lukiolainen voisi mennä kokemaan yliopisto-opiskelua. Muutaman kerran olen jo saanut tämän tyyppistä palautetta omista avoimista oppisisällöistäni tyyliin: "Näyttää niin kiinnostavalle, että tekee mieli tulla sinne aikuislukioon opiskelemaan." Kyse on siis maistiaisten jakamisesta.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

hephep..
Varsin samaa mieltä monesta kohdasta.
Vielä lisäisin, tai no tuli se kai jo tavallaan sanottua, että itselleenhän sitä työtä myöskin tekee ja tehdessään parhaalla osaamallaan tavalla saa pieni perfektionisti sisällä tyydytystä. Mikäli siitä joku muukin hyötyy on se vaan plussaa.

Ja tuo maine :) mukava se kädenpuristus otavan opistolla, vaikka ei ennätetty muuten jutellakaan. Kuten sanoin, ihan kuin tuntisi pareminkin.

Mari

Anne Rongas kirjoitti...

Hei terkkuja sinne Mikkelin kupeeseen! Tulipa heti Mari sinun toiminnastasi mieleen muiden rohkaiseminen omalla esimerkillä. Siitä syntyy sisäistä tyytyväisyyttä. Voimaantumista, empowermenttia, tehdään itse, omilla ehdoilla, kun ei ole pakotettua ja maksettua toimintaa, siis itselleen tekemistä, kuten hyvin huomasti. Luomisen vapaus on myös juttu, josta arvelen meidän kaikkien avoimessa verkossa oppimisjuttuja toteuttavien nauttivat. Luokasta kaikki haihtuu, verkkoon jää jälkiä, joita pääsee jatkojalostamaan.

Qtea kirjoitti...

Tosi hyvä teksti, hyviä pointteja. Mun mielestä on ihan dorkaa, että opettajat tekevät ihan valtavasti työtä, ja siitä hyötyy niin pieni määrä ihmisiä. On oikeastaan julkisten varojen väärinkäyttöä olla jakamatta opetusmateriaalia mahdollisimman monelle.

tuomo.turja kirjoitti...

Hauska yhteensattuma, että mittelen mietteitäni saman kysymyksen tiimoilta täällä Suupohjassa, kun aloitimme X-Cell -nimisen avoimien innovaatiosolujen kehittelyn.

Haastetta riittää. Hyvät esimerkit saavat epävarmat kääntymään ja uskomaan itseensä ja tuotostensa arvoon avoimessa prosessoinnissa.

Tekee mieli vielä sanoa, että vaihtoehtojakaan ei oikein ole, jos halutaan oppia ratkomaan maailmanlaajuisia ongelmia.