Oppimistyyleistä puhutaan. Mikä on vahvin aistikanavasi, kysytään. Lienee jotain varteenotettavaakin tutkimusvahvistusta tyyleille ja aistikanaville. Osa populistista NLP:tä. Kivoja testejä. Ei siinä mitään. Minä uskon siihen, että kaikkia aisteja pitää ruokkia. Ja että kaikilla aisteilla opitaan. Mieltymyksiä on, mutta osa niistä on oikeastaan tottumuksia.
Netti on tuonut kaikkien ulottuville suuren määrän suurenmoisia aarteita. Niin opiksi kuin iloksi. Eräs, josta itse olen viime vuosien aikana tavattomasti iloinnut, on kuuntelun ilo. Pääsinpä aiheesta hölötettyäni jonkun graduntekijän tutkimushaaviinkin.
Mikä on radio? Soittolistoja ja väliin lässytettyä juontajan ääneen ajattelua tai kaverin kanssa hölisemistä? Ei, ei. Nykyradiosta saa kuuluviin lähinnä radion irvikuvakanavia. Muka upeita formaatteja niissä? Kohderyhmille. Yäk. Mutta se netti. Voi autuus! On Elävä arkisto, Areena ja ulkomaalaisten radiokanavien ihmemaat. On podcastit - på svenska podradio. Voin kantaa taskussani tylsän hetken varalta mielikuunneltavaa. Ja kuunnella uudelleen uudelleen uudelleen.
Radioaallot on myyty kaupallisille kanaville niin tarkkaan, että suosikkini YLE Radio 1 kuuluu surkeasti säristen ja autoradiolla valehtelematta sain virittää 7-tiellä vartin, ennen kuin nappasi. Sputnik kuuluu täällä kirkkaasti ja heleästi, mutta julkisen palvelun YLE? No, onpa tuo muistissa, kun Yleisradion johtajat suuren kanavauudistuksen aikoihin kehtasivat ääneen sanoa julkisuudessa, että radiosta on tullut sellaista äänitapettia. Siinä se taisi olla heidän visionsa ja missionsa.
On tullut silloin tällöin Jaiku-verkkopiirissä jaettua kuunteluvinkkejä. Myös katselusellaisia ja välillä lukusellaisia. Verkossa aktiiviset ihmiset eivät suinkaan ole hylänneet vanhoja rakkaita media-otuksia. Verkko ei tee ihmisestä epäsosiaalista ja yksikanavaista. Verkkoajassakin eletään ja toimitaan kaikilla aisteilla. Näistä yksittäisistä vinkkailuista ilahtuneena perustin loppiaisen ratoksi Jaikuun Mediassa-kanavan. Jo ensimmäisistä viesteistä kuului, miten asiantuntevin korvin verkkotuttavat kuuntelevat ja kaivavat esiin taiten tuotettuja lähetyksiä.
Jakamisen ilo ja sen arkea valaiseva luonne kirkastui, kun jaikuilijat kommentoivat iloinneensa saman ohjelman äärellä kuin minä. Uskallan monikossa sanoa, että olemme hartaasti kiitollisia YLE:n verkko-osastolle. Ja sille, että tekijänoikeusasiat vihdoin ratkesivat ja musiikkia sisältäviä ohjelmia saa verkkokuuluviin. Onnellinen huokaus. Vaikka digi ei pelaa, niin jotain ansiokasta YLE on sentään saanut aikaan. Opiksi ja iloksi meille auditiivisille visualisteille, jotka mobiilin mediavirran kera harjoitamme kinesteettistä toimintaa ja taktiilisia tunnusteluja. Niinkuin nyt vaikka tiskatessa vähän keinahdellen napit korvilla hervottomassa Koe-eläinpuistossa, sielun silmillä Tenkasen "Isopitkä" Arskaa tiiraillen.
1 kommentti:
Kyllä YLEn arkistojen digitaalinen avautuminen on ollut opettavainen kokemu julkisen palvelun laitoksen, siis yleisradiolaitoksen eduista ja ansioista. Sanonta "aika kultaa muistot" ei pidä paikaansa vaan pikemminkin aika nostaa arkistoista sen aarteet arvoonsa.
Tämä on tullut näkyviin paitsi radion myös television puolella. Digiaika on tuonut museot positiivisessa mielessä läsnäoleviksi jokapäiväiseen elämään, kuten tiskausesimerkkisi osoitti. Vai pitäisikö sanoa vain että ubiikki...
Lähetä kommentti