Nettilukio – aina auki

Vanhan kamun kanssa rupatellessa ohimennen tuli juttua jälkikasvusta ja opintoreiteistä. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun tieto Nettilukion mahdollisuuksista synnytti ahaa-oivalluksen. Samankaltainen juttutuokio oli erään lukio-opettajan kanssa pari kuukautta takaperin.

Kaikilla nuorilla lukio-opiskelu ei etene suunnitellusti. Elämään tulee urheilua, töitä, muuttoja, sairauksia. Kesken jääneet lukio-opinnot eivät ihan äkkiä vanhene, vaikka nyt onkin opetussuunnitelmien uudistuksen siirtymävaihe. 

Otavan Opiston Nettilukiossa on kaksi linjaa, kuten kaikissa aikuislukioissa: aineopiskelu ja tutkintotavoitteiset lukio-opinnot. Aineopiskelijana voi opiskella kuka vain, ks. tarkempaa tietoa kurssimaksuista yms. aineopiskeluun liittyvästä. Tutkintotavoitteinen opiskelu on maksutonta. Lukio-opintojen lisäksi puuttuvan peruskoulun päättötodistuksen voi opiskella aikuisten perusopetuksen mukaisesti Nettiperuskoulussa.

Kun nuorisoasteen lukiossa opintonsa aloittanut jatkaa opintojaan Nettilukiossa, hän siirtyy aikuislukion opetussuunnitelmaan. Vanhat opinnot luetaan hyväksi ja henkilökohtainen opiskelusuunnitelma rakennetaan siitä, mihin opiskelija oli aiemmissa opinnoissa päässyt (erotodistus pitää kaivaa esiin tai hankkia siitä lukiosta, jossa opinnot jäivät kesken). Ihan kaikkea ei välttämättä voida lukea hyväksi, mutta valtaosa. Ehkä suurin ero opinnoissa on, että taito- ja taideaineita Nettilukiossa, kuten aikuislukioissa yleensäkään, ei ole samassa mittakaavassa kuin päivälukioissa.

Nettilukio on aina auki, on ollut jo 20 vuotta! Nettilukio on yksi Otavan Opiston oivallisista tulevaisuusaskelista. Tähän juttuun ei nyt mahdu muistella muita upeita polkuja, joita 1990-luvun lopulta alkaen Otavan Opisto rakensi oppimisen uusia ulottuvuuksia varten. Yhden kurkkauksen löytää osoitteesta https://metodix.fi/. 20-vuotisjuhlien muisteluksissa Nettilukion historiaa ja ihmisten kokemuksia.

Nettilukioon haetaan opiskelijaksi osoitteesta http://www.nettilukio.fi/ kohdasta Haku sähköisellä lomakkeella. Haku-sivulla kerrotaan, että hakijan tulee olla 18-vuotias. Aikuislukiot voivat ottaa rehtorin erityispäätöksellä myös nuorempia opiskelijoita (tällöin hakemuksella täytyy olla perusteet). 

Opiskelu Nettilukiossa vaatii kykyä ohjata itseään. Pääosa kursseista opiskellaan portfoliotyyppisesti itsenäisinä verkko-opintoina Muikku-ympäristössä. Kursseilla on ohjaava oppimateriaali, erilaista lisäaineistoa ja oman osaamisen edistymistä indigoivia harjoituksia. Osaaminen näytetään oppimispäiväkirjan ja palautettavien portfoliotehtävien avulla. Opintojen tueksi on tarjolla erilaisia ryhmiä, verkkotapahtumia ja monipuolinen ohjauksen tuki sekä jokaisella kurssilla opettajan apu. Itsenäisen opiskelun lisäksi jaksoittain on tarjolla ryhmäkursseja verkossa. 

Kannattaa tutustua! Nettilukio, Nettiperuskoulu, aineopiskelu ja Muikku-ympäristö (avoimia oppimateriaaleja).

Jos olisi ollut joku vierellä vinkkaamassa ja sitten olikin #digioppija

HUOMIO: alla mainituun Digioppijan työkalupakki -verkkokoulutukseen ehtii vielä mukaan, vaikka ensimmäisen 25.10.2017 tuokion jälkeenkin (tallenteet).

Aloitin teknologian hyödyntämisen oppijana ja sittemmin myös opettajana pitkän kaavan kautta. Kouluaikani päättyi juuri, kun ensimmäiset tietokoneet saapuivat. Asko-enoa vierestä seuraten pääsin näkemään varhaisajoista alkaen teknologian opetuskäytön etenemistä 1970-luvun alusta. Vasta omien yliopisto-opintojen myötä aikuisella iällä siirryin todella verkkoon, juuri ennen sosiaalisen median helppokäyttöisiä aikoja. Silloin, kun mobiili netti äppeineen oli vielä science fictionia.

Vanha kunnon kotisivuaikojen netti ei sinällään ole huonontunut. Tänään muistelin yhteen tarpeeseen, että pidin yliopistolla puheenvuoron asiakasajattelusta koulutussektorilla ja voi jännää, siellähän se majaili itse koodaamillani kotisivuilla. Paperilla oleva puhe on kadonnut jo ties minne. Kaiken lisäksi tuolloinen 1,5 vuoden lukio-opettajakokemuksella ja pienellä paatoksella puhkumani on sisällöltääkin jotain, jonka allekirjoitan edelleen (asiakasasenne ja talouselämän retoriikka eivät oikein sovi oppimisen maailmaan).

Kaksi hyvää katsausta nettiin ja lähihistoriaan.

Netin virittäminen opiskelun ja opetuksen tueksi oli todella työlästä HTML-sivuina. Kallistakin se oli. Web 2.0 olikin huimaava vallankumous kaltaiselleni sisältö- ja yhdessä tekemisen painottajalle. Selainpohjainen verkkoteknologia taipui tahtoon helpohkosti ja avasi yhä uusia mahdollisuuksia matkustaa Miehikkälästä maailmalle. Lukemattomia kokeilun ja erehdysten oppitunteja tuli vietettyä aiheen äärellä. Kotisivujen tekemiseen sain alkusysäyksen enon opeilla. Somemaailmaan sukelsin omineni, silloin oli jo Google ja pioneerien jalanjälkiä seurattavaksi. Kuten Sun äitis.

Sitten tulivat verkostot, voi autuus. Jaiku, Twitter, Ning, Qaiku, Google Wave, Facebook. Naamatustenkin pääsi tutustumaan verkkokavereihin. Auttamisen kulttuuri eli. Ensimmäisen blogini perustin Bloggeriin kesällä 2004 ja Jaikuun loin profiilin elokuussa 2006. Näinä päivinä tulee 10 vuotta siitä, kun Sometu-verkoston sivut avattiin Otavan Opiston pajapäivää varten (internetin suuresta aikakoneesta löytyy ensimmäinen taltio Sometun Ningistä elokuulta 2009).

Suomalaiset opettajat olivat myönteisen kiinnostuneita netin ja teknologian hyödyntämisestä – osa erittäin hyvin kartalla aihepiiristä ja valmis auttamaan kollegoita. Sosiaalinen media oppimisen tukena oli pieni nettivälitteinen kansanliike. Ningiin kertyi vuosien myötä lopulta reilut 5000 sometulaista, joista aikalailla 1-9-90 -kaavan mukaisesti noin 50 tosi aktiivista, 450 silloin tällöin aktiivista, loput 4500 hiljaisia seurailijoita. Tapahtumiakin järjestettiin ja useita kertoja ITK-konferenssissa tempaistiin niin, että salit pullistelivat osallistujista. Vertaisvoimin otettiin ote teknologiasta, jotta se taipui hyödyksi ja iloksi, pedagogisiin ja inhimillisiin sivistyspäämääriin.

Sometu teki tietä umpihankeen ja sai urakkansa reilussa viidessä vuodessa hyvälle tolalle. Alkoi itseorganisoituvien opetusalan Facebook-ryhmien putkahtelu, ohessa erinäisiä Twitterin #tunniste-ketjuja. Jaiku, Qaiku, Google Wave ja monet muut kupsahtivat, Ning muuttui maksulliseksi ja jäi jälkeen ajan sykkeestä. Facebookissa auttamisen kulttuuri elää yhä. Vertaisneuvonnan ryhmien lisäksi depatoidaan ahkerasti, joskus kärjekkäästi, ja täytyy myöntää, joskus myös suossa velloen toimeen tarttumisen sijaan.

Tässä kuvaamastani ajanjaksosta saa hyvän käsityksen kahdesta kirjasta. Molempien kirjoittajanelikkona Jaakko Suominen, Sari Östman, Petri Saarikoski ja Riikka Turtiainen: Funetista Facebookiin – Internetin kulttuurihistoria (2009) ja Sosiaalisen median lyhyt historia (2013), kustantajana Gaudeamus. Pienen koosteen omalta opettajan sometaipaleelta kokosin näytteitä muutama vuosi takaperin Thinglink-kuvaan.

Viime talvena Snellman kesäyliopiston rehtorin Soili Meklinin kanssa lounaalla ajateltiin ääneen muuttuvaa maailmaa ja kaikenkarvaista digitalisoitumista. Lopputuloksena on se, että ensi viikon keskiviikkoiltana aloitan online-kurssilaisten kanssa kuuden tapaamiskerran kierroksen digioppijan arkeen. Syntyi siis iltakurssi verkkoon: Digioppijan työkalupakki. Kurssi on sellainen, jonkalaisen haluaisin itse käydä, jos nyt olisin untuvikkona suunnistamassa teknologian hyödyntämiseen opinnoissa ja työnteossa.

En juuri innostu digi-alkuisista sanoista, mutta tähän kohtaan nappasin tuon oivallisen sanan, sattumoisin Twitteristä ja sattumoisin tutun henkilön, Riitta Hyppäsen twiitistä. Riitta kiteytti hienosti:

Minusta on keskusteltava molemmista: osaamisesta ja oppimisesta. Välillä mietityttää, kun esim. haetaan #digiosaaja'a, ei #digioppija'a 🤔.

— Riitta Hyppänen (@RiittaHyppanen) 15. tammikuuta 2017

Tänään mietin muutaman lähtöajatuksen digioppijan asenteesta. Miten opiskelija ja netin äärellä töitään tekevä voisi asennoitua digin kesyttämiseen? Mietin, että on tärkeää tuntea itsensä, oma laatunsa. Toiselle sopii systemaattisuus ja askel kerrallaan eteneminen. Toista taas innostaa kokeilu, seikkailu, pyrähtely eri paikoissa ja aarteenetsintä.

Kaikille tekee hyvää oppia jakamaan muille, auttamaan toisia ja vastaanottamaan apua. Kuten teki eilen opetuttu Helena Sorsa Kotkasta ihmetellessään aamupuolella Facebookin kautta minulle, että mitäs nyt, kun puheesta tekstiksi sovellus Dracon Dictation ei enää toimi uusimman iOS-päivityksen jälkeen. Siinä hetken aihetta pyöriteltiin ja molemmille tuli oppia. Minulle, että ei toimi enää tuo äppi ei ja hänelle, mistä näppäimistöön piilotettu mikrofoni löytyy. Ominaisuus on nykyään mobiililaitteen käyttöjärjestelmässä ja toimii hienosti. Avun kysymisen taito on todella tärkeä taito, sitä pitäisi ehkä oikein opetella, näin mietin välillä nettilukiolaisten kanssa.

Tampereen yliopistolla on tutkittu opettajien teknostressiä ja havaittu, että kun vain työ ja arjen toiminta on oikein järjestetty, kuormituksen sijaan moni kokee innostusta. Kannattaa tutustua (ja kiikuttaa rehtorille myös) OPENA digitalisoituvassa koulussa -tutkimukseen.

Jos niin... informaation ohjaus open apuna

Rakentelen parhaillaan työparini Tiinan kanssa syksyn ensimmäiselle jaksolle Nettilukioon ilmiöpohjaisen oppimisen kurssia, jonka kattoteemana on identiteetti. Teema on laaja ja lavea, kuten ilmiötyöskentelyssä on hyvä olla eikä ilmiöpohjaisen tyyliin opiskelijan tulokulmaa käsikirjoiteta valmiiksi. Koska kurssille varattu työmäärä ja aika ovat rajallisia, niin opettajilla kuin opiskelijoilla, etsin kaikki mahdolliset keinot sujuvoittaa työskentelyä. Varsinkin, kun Nettilukiossa kaikki tapahtuu online, verkon kautta.

Kurssia tekee näkyväksi Identiteetti-blogi, jossa on vinkkejä opiskelijoille, tiedotteita ja kurssin avointa dokumentointia. Löydän usein hyvää aineistoa, kun luen kavereiden vinkkaamia lehtijuttuja, kuuntelen podcasteja tai katson Areenalta dokumentteja. Usein nämä löydöt ajoittuvat aamuaikaiseen ennen varsinaisia töitä tai lötköhetkeen töiden jälkeen. Miten siis saisin noukittua viksut vinkit kurssilaisille talteen mahdollisimman vaivattomasti?

IFTTT on verkkosisältöjen ohjausapulainen, jolla voi luoda kätevästi komentosarjoja: jos näin, niin sitten näin (If This Then That). Laitoin kurssiblogimme Wordpress.com-palveluun, joka on mobiilitoiminnoiltaan todella hyvä ja jatkuvasti hyvin kehitetty, vaikka Blogger on myös verraton ja hyvä ja joissain integroinneissa Wordpressiä helpompi. Käytän myös Evernotea kaikilla laitteilla. Siispä rakensin IFTTT-palvelulla komentoketjun: jos lisään Evernoteen muistikirjan "Identiteetti" muistiinpanon, se siirtyy luonnokseksi Wordpressin kurssiblogiin. Ja ta-daa, homma todellakin toimii. Eikä tuon komentoketjun luominen ollut myöskään vaikeaa, koska IFTTT ohjasi hyvin simppelisti, miten homma tehdään.

Luonnoksen sijaan olisin voinut määritellä myös muistiinpanon suoraan blogijulkaisuksi, mutta luonnos on tässä tapauksessa parempi. Nyt voin vielä editoida tekstiosuutta. Silti vinkki syntyy nopeasti ja kevyesti.

Huomasin samalla, että Evernoten selainkäyttöliittymä Chromella on kuin Skitch ennen vanhaa. Todella hyvät muokkausominaisuudet: kuvaa voi rajata ja siihen voi tehdä monenlaisia merkintöjä. Tältä näyttää ensimmäinen tällä systeemillä tehty bloggaus.

IFTTT-palvelusta löytyy valmiita ohjauspolkuja. Käytin siis Evernotesta muistikirjan muistiinpano luonnokseksi Wordpress-blogiin, kuvasta keskimmäinen.

Tässä kuvailen prosessia tietokoneella. Ensin selaimeen asennetulla Evernote-laajennuksella kuvakaappaus vinkattavasta TV-ohjelmasta YLE Areenalta:

Chromen selaimella kuvakaappauksen lisääminen Evernote-muistikirjaan. Ennen tallentamista kuvakaappausta voi editoida monipuolisesti.

Tältä tallennus näyttää Evernoten muistikirjassa, jonne ei siis tarvitse ollenkaan mennä IFTTT-ohjauksen vuoksi:

Merkintä ilmestyy nimittäin hetkessä blogin luonnoksiin, jossa sitä voi muokata ennen julkaisua sopivalla tavalla.

Ja tältä näyttää lopputulos, jonka tekeminen oli nopeaa ja vaivatonta ihan ensikertalaiselta IFTTT-ketjuttajalta.

Lukemisen digikipinää puhaltelemassa

Luen lapselle mutkikasta kirjallisuutta.

Anja Snellman harmitteli viime viikolla Hesarissa sitä, miten häntä kirjailijana lähestyvien lasten kirjallinen ilmaisu on huonontunut ja miten lasten lukuharrastus ohentunut. Hesari summasi koululaisten viestien herättämiä tuntoja (hastateltavina Snellmanin lisäksi kaksi muuta kirjailijaa sekä äidinkielen opettaja): "On myös valiteltu kirjojen liian pitkiä lauseita ja vaikeita kielikuvia. Viestit on kirjoitettu toisinaan luokattoman huonolla suomen kielellä, ja niiden sävy on arrogantti. Kirjailijan pitäisi tehdä kysyjän puolesta oikeastaan koko esitelmä." "Kirjailijat ovat huolissaan myös kielen muuttumisesta: moni lukion käynytkään ei hallitse enää kirjakieltä." (Hesarin artikkeli 13.4.2017, kokonaisuudessaan saatavilla tilaajille.)

Ajat muuttuvat ja ilmaisutavat muuttuvat. Emme enää laula runoissa esihistoriaamme tai sure kollektiivisesti itkuvirsillä (vaikka voisi tehdä hyvää). Ne ilmaisutavat ja kulttuuriset perinteen rakennus- ja välityskeinot, jotka ovat tulevaisuudessa merkittäviä ja arvokkaita, ovat ehkä erilaisia, kuin näihin saakka kirjapainon jälkeisillä sukupolvilla. Silti kirjallisuus ja kielellinen ilmaisu on aina arvossaan. Mitä rikkaampi kieli, sitä ilmaisuvoimaisempi ja tarkemmin havainnoiva mieli. Kielen rikkaus ryydittää mielikuvitusta. Mestarillisia tviittejä ei voi vääntää ilman notkeaa kielikorvaa. Rikas sanavarasto on kuin silmä, joka kykenee näkemään enemmän värisävyjä kuin toinen (ja tosiaan, silmissä on eroja). Toisin kuin silmän mekaanisia ominaisuuksia, kielikorvan erottelukykyä voi harjaannuttaa ja laajentaa.

Muistelin pääsiäisretkellä juniorille (10 v) sitä, miten syksyllä 1969 alakoulun opettaja kielsi meitä ekaluokkalaisia juuri lukemaan oppineita lainaamasta koulukirjastosta kirjoja. Yläkoulun opettaja oli meille jo monta kertaa lainannut ja voi sitä riemua Anni Swanin kanssa. Siihen aikaan ei kirjastoauto vielä kukenut. Koska vanhempani eivät ehtineet harrastaa lukemista, eikä varmaan tullut edes mieleen, ei 10 kilometrin päässä kunnankirjastossa käyty koskaan. Kodin ja isovanhempien pienet kirjavarastot oli äkkiä koluttu. Mamma, isän äiti, oli tartuttanut lukuinnon. Koulukirjasto oli kuin paratiisi. Sen portit opettaja siis komensi kiinni. Vaan loppuihan se kirjattomuuskin. Kirjastoauto ei nykyaikana tunnu kovin kummoiselta, mutta voi veljet. Muistan vieläkin lainakirjojen tuoksun.

Kirjakärpänen on loppujen lopuksi antanut takuun itselleni siihen, että olen kyennyt oppimaan ja ilmaisemaan oppimaani keveämmin kuin ilman lukuintoa olisin, ja samaan pakettiin menee sekin, että kykenin keskellä ikää opiskelemaan hullun lailla. Opiskelu tarkoitti eniten lukemista, toisekseen kirjoittamista ja sitten vasta niitä kaikkia muita herkkuja. Lukeminen ruokkii ajattelua, sillä lukija juttelee luettavan kanssa, samalla oma henkinen pääoma muuttuu, yleensä kasvusuuntaan.

Tutut äidinkielenopettajat ovat vuosikausia metsästäneet ohuita kirjoja. Niitä kun laittaa listaksi, saattaa saada houkuteltua kirjallisuuden kurssilla lukiolaisia oikeasti lukemaankin jonkun kirjan. Yleinen tapahan on lukiolaisilla jo toistakymmentä vuotta ollut katsoa kirjasta tehty elokuva, lukea ehkä alku ja loppu, etsiä netistä juoni ja mahdollisesti jonkun nettiin jakama essee tai kirja-arviointi ja siitä sitten sommitella oma näkemys teoksesta.

Sanat kantavat historiaa ja kulttuuria. Lev Vygotsky kirjoittaa kauniisti: "Tietoisuus heijastuu sanassa niinkuin aurinko vesipisarassa. Mielekäs sana on inhimillisen tietoisuuden mikrokosmos." (Päätöslauseet teoksessa Ajattelu ja kieli.)

Pääsiäisretkelle ei tullut pakattua lukemista mukaan (toki digikirjoja digilaitteilla). Yöpuulle käydessä käsiin osui sopivan näköinen opus: Veikko Huovisen Puukansan tarina. En ollut sitä itsekään lukenut, joten tuostapa molemminpuolinen ilo. Lapselle lukeminen on yksi lukuinnon sytytin. Pääsimme ensimmäisen luvun käryävään loppuun. Ja siitä sitten oivalsin jatkaa lukemista iltaisin WhatsAppin kautta. Selitän vaikeat sanat tai tapahtumat samalla kun luen. Valitsen jatkossakin lukulistalle kirjoja, joissa on liian pitkiä lauseita ja vaikeita kielikuvia. Sattumasta otettiin tapa. Viisi minuuttia illassa ei ole pitkä tovi, mutta minne kaikkialle kirjat voivatkaan mummolukijaa ja lapsikuulijaa kuljettaa sanojen voimin? Viidakoihin, avaruuteen, maan ääriin, toisiin todellisuuksiin.

Vinkki:

Suomen 100-vuotisuutta juhlitaan myös kirjallisesti. YLE:n ja Kansalliskirjaston huiman hieno Kirjojen Suomi tarjoaa tämän vuoden ajan 101 e-kirjaa luettavaksi joko YLE-tunnuksella tai kirjastokortilla (lukuoikeus kestää kirjan latauksen jälkeen kuukauden ja homma toimii vain tämän vuoden ajan). Kirjoja voi lainata Ellibsin kautta ja kirjoihin liittyviä ohjelmia ja aineistoa löytyy YLE:n Kirjojen Suomi -sivustolta.

Vinkki 2:

Tekijänoikeuksista vapautuneita kirjoja saa ladattua monien e-kirjasysteemien kautta:

• suurimpana näistä varmaankin Project Gutenberg, jonka suomenkielisen kirjallisuuden valikoima on laaja ja saatavilla lukuisia tiedostomuotoja, myös äänikirjoja
• kotimaista kauno- ja käännöskirjallisuutta saa maksutta myös esim. Elisa Kirjan ilmaisista klassikoista (valikoimassa yli 400 kirjaa)
• Projekti Lönnrot on tehnyt suomalaisten teosten digitoinnissa yhteistyötä Gutenbergin kanssa, mutta kotimainen kokoelma on laajempi, sillä kaikkien kirjojen oikeudet eivät mene yhteen Gutenbergin vaatimusten kanssa
• skandinaavista kirjallisuutta on digitoinut saataville Project Runeberg.

Jaa jotain -päivä on tänä vuonna Jaa jotain -viikko

Suomalaiset opetusalan ihmiset ovat ahkeria auttamaan toinen toisiaan. Suosiaalisen median rantautuessa Suomeen reilu 10 vuotta takaperin Jaikun, Qaikun ja Sometun kautta verkostoitui laaja joukko opettajia ja opetusalaa lähellä olevia ihmisiä. Jaiku ja sen seurannainen Qaiku lopetettiin, Sometu-verkosto teki tehtävänsä. Laajimmillaan Otavan Opiston tapahtumasta ponnahtaneessa Sometussa (= sosiaalinen media oppimisen tukena) oli yli 5 000 Ning-sivustolle liittynyttä seuraajaa.

Näiden pioneeriverkostojen jälkeen Facebook ja Twitter valtasivat verkostoitumisen kanavapaikat. Suomalaiset opetusalan ihmiset ovatkin todella aktiivisia ammatillisesti Facebookissa. Erilaisia kohdennettuja keskustelun, vinkkaamisen ja keskinäisen avunannon ryhmiä löytyy kymmenittäin.

Jaa jotain -viikko 27.-31.3.2017

Suomen eOppimiskeskuksen luotsaaman AVO-hankkeen aikana kannustettiin oppimisalan verkostoitumista ja keskinäistä avunantoa. Kun yksilö antaa vähän verkostoon, näistä vähistä muodostuu mittava varanto. Toki ongelmaksi muodostuu varannon kasvaessa oikean avun löytäminen. Siihen tarpeeseen vastaavat ihmiset eli kun kysyn verkostolta, se usein vastaa nopeasti, koska aina joku tietäjä on online. Etsimisen tarpeeseen vastaa myös mahdollisuus luokitella eli tägätä jaettuja aineistoja. Yhä useammin verkostoissa häärii myös erilaisia botteja eli koodin pätkiä, jotka auttavat löytämään juuri oikeita verkostoon jaettuja hedelmiä.

Tämän kuun viimeisellä viikolla vietetään Avoimen opetuksen viikkoa eli kansainvälistä Open Education Week -tapahtumaa.

Viikon kunniaksi tempaisemme jälleen suomalaisissa opetusalan ja kouluttajien verkostoissa avoimen jakamisen Jaa jotain -tapahtuman. Vinkkaamme toinen toisiamme siitä, miten Creative Commons -lisenssejä hyödyntäen sisältöjen julkaisija voi määritellä toisille oikeuksia käyttää julkaisuja. Jaettuja aineistoja kerätään tunnuksella #jaajotain ja kootaan ScoopIt-palvelussa Jaa jotain -koosteena.

Jaa jotain -päivän juuret ovat Suomen eOppimiskeskuksen koordinoimassa AVO Avoimuudesta voimaa oppimisverkostoihin -hankkeessa. Tuolloin Otavan Opiston luotsaama Nettikansa-osahanke käynnisti vuonna 2013 Jaa jotain -tapahtuman suomalaisena avoimen opettamisen viikon tempauksena. Kari A. Hintikka keksi oivallisen nimen, Tarmo Toikkanen jakoi ohjeita ja opastusta ja Anne Rongas tiedotti ja kokosi. Nyt Jaa jotain -tapahtumaa jatkaa Otavan Opiston Suunta-tiimi.

Jakamista tapahtuu luontevasti suomalaisten opetusalan ihmisten kesken lukuisissa opetusalan verkostoissa Facebookissa.


OSALLISTU VIIKON AKTIVOINTIIN

Ilmoittaudu mukaan edistämään suomalaista Jaa jotain -tapahtumaa 27.-31.3.2017. Lähetä sähköpostia os. anne.rongas /ät/ otavanopisto.fi. Ennakkoilmoittautuneille lähetetään 20.3. alkaen vinkkipaketti, kuinka edistää asiaa.

Mukana:

• Otavan Opisto, Suunta-tiimi, koordinoi Anne Rongas
• KOTEK koulujen tekijänoikeudet kuntoon -hanke, Suomen eOppimiskeskus ry, Tarmo Toikkanen ja Kaisa Honkonen.
• Tredu ja Tampereen kaupungin lukiot mukana, Tuuli Kurkipää.
• Tero Toivanen, Espoo.
• Matleena Laakso, Tampere.
• Mikko Jordman, Nurmijärvi.
• Tapio, Tarja Ollas.
• Vuokko Kangas.
• Kiltakoulut ja Pintakilta.
• IT-kouluttajat, ks. vanhat seminaariaineistot.
• Opentunti ry, Janne Korsimo.
• Isoverstas-verkosto, Anu Wulff.

Tämä bloggaus julkaistu alunperin Jaa jotain -blogissa.

Syötteenlukija vanha kelpo kaveri

Uuden vuoden ryhtiliike. Typerien uutisten lukemisen sijaan laatulukemista. Kun Google Reader lopetti, avasin NewsBlurin, vaan käyttö lopahti. Nyt hermostuin tyhjänpäiväiseen nettiuutisvirtaan ja palasin lukemaan parhaita vastaantulleita blogeja. Valistusta lepohetkiin.

Kiinnostavimmat uutiset noukin avoimeen jakoon http://arongas.newsblur.com/ (tämän blogin kupeeseenkin kiinnitin virtaamaan syötteenä viisi viimeisintä verkosta poimittua nostoa).

Syötteet vanha teknologia, mutta kyllä klikkiotsikot voittaa. Tänään löysin mm. henkisesti kohottavan Esko Kilven joulukirjeen. Samoin huomasin, että Timo Rainio kokoaa Facebookista bongaamiani nettilöytöjä Flipboard-julkaisuiksi, vuosikerroiksi kerrassaan. Kokoelmat löytyvät osoitteesta https://flipboard.com/@timorainio. Vastaan tuli myös, että Katleena Kortesuolta sopii odottaa tänä vuonna Powerpoint & Slideshare -kirjaa. A-P Inkinen oli bongannut Mikko Jordmanilta mainioita vinkkejä tekstistä puheeksi sovelluksesta ja vaikka alkuperäisen FB-kommentin luin, jäi tarkemmin tsekkaamatta tuo Voice Reading, kun Android on kakkoskäyttöliittymä itselläni. Eikä tässä kaikki pienellä löhötauolla nautittu.

Hyvät syötteet – parempaa, kuin klikkiotsikkoverkkolehdet eikä oikeastaan tämänkaltaista ammattilehteä ole olemassakaan. (Kyllä kuitenkin tilaan edelleen Tiede-lehteä, Suomen Kuvalehteä, Hesaria ja Skrollia).

Suunnittelun rooli korostuu ilmiöpohjaisessa opettamisessa

Tämä bloggauksen julkaisin alunperin Ilmioppi-blogissa 9.1.2017.

Ilmiöistä tuli vuonna 2016 ilmiö opetusalalla. Jopa valtakunnan terapeutti tohtori Raimo piti ilmiöpohjaista valmennusta kansanedustajille YLE:n radiosatiirissa. Yleistymisen myötä myös pinnalliset tulkinnat ja niistä nouseva kritiikki lisääntyivät. Ongelma syntyy yhdeltä osin siitä, että ilmiöpohjaisuus on sanana helppo ymmärtää ilman asiaan perehtymistä. Maailmassa on ihmiöitä ja niihin perustuen voidaan suunnitella opetusta.

Eräässä opettajien verkkokeskustelussa kysyttiin ilmiöpohjaisuutta systemaattisesti vastustaneelta lukio-opettajalta, että mitä se ilmiöopetus oikein on. Hän kertoi sen olevan tietynlaista teemaopetusta, jossa oppilaat itsenäisesti tutustuvat johonkin ilmiöön ja tekevät siitä tuotoksen. Ei siis ihme, että ilmiöopetuksen kritiikki suuntautuu pinnallisuuteen ja puuhasteluun ja toisaalta siihen, että ilmiöjakso vie aikaa ja on opiskelijalle työläs.

Ilmiöpohjaisuus on tapa suunnitella ja organisoida opetusta ja opiskelua. Se ei ole pedagoginen malli eikä ole olemassa valmiita nuotteja, kuinka ilmiöpohjaisuutta toteutetaan. Opiskeltava aihepiiri, opettajien erityisosaamiset, käytössä olevat verkostot ja muut resurssit sekä opiskelijaryhmä vaikuttavat siihe, millaiseksi toteutus muodostuu. Ilmiötoteutusta ei siis voi sellaisenaan siirtää koulusta ja ryhmästä toiseen.

Miksi ilmiöpohjaisuutta? Siksi, että opiskelija oppisi ajattelemaan, yhdistämään asioita, luomaan systeemisiä muistirakenteita. Kokemuksellisuus ja aktiivinen työskentely niin yksin kuin yhdessä valmentavat hyvin suunnitellulla kurssilla opiskelu- ja työtaitoihin ja kasvattavat laaja-alaista osaamista. Ilmiöpohjainen opiskelu ei toimi silloin, kun opiskellaan muistamaan ja tunnistamaan perusasioita, vaan silloin, kun opetellaan käyttämään koulussa opittua tietoa eri tavoin.

Ilmiöpohjainen opiskelu ei ole vastinpari opettajajohtoiselle työskentelylle, sillä ilmiöjaksolle sopivat aivan hyvin perinteiset luennot. Tärkeää on se, että työstettävänä kohteena on jokin maailman todellinen autenttinen ilmiö, joka on opiskelijoille merkityksellinen. Autenttisuus voi toteutua myös simulaatioiden ja eläytymisen avulla, jolloin myös historialliset, maantieteellisesti kaukaiset tai mikro- ja makrokosmokseen sijoittuvat ilmiöt voivat olla opiskelun kohteina.

Hyvin suunniteltu ilmiöjakso ei tarkoita opiskelijoitten heittämistä oman onnensa varaan teeman äärelle. Suunnittelutyön merkitys korostuu. Suunnittelua tarvitaan sekä ennen opiskelijoiden kanssa aloittamista että heidän kanssaan. Ilmiöpohjaisessa opiskelussa kohteet ovat avoimia ja niitä voidaan aidosti lähestyä monitieteisesti ja taiteen keinoin.

Ilmiöpohjaista opintojaksoa suunnitellaan aina yhdessä, vähintään opettaja yhdessä opiskelijoiden kanssa. Siksi suunnittelutyö täytyy muuttaa näkyväksi. Vuosien varrella olemme keränneet erilaisissa hankkeissa ja työpajoissa viisautta ilmiöjaksojen suunnitteluun. Tässä diapaketissa on koottunut näitä hedelmiä (diapaketti löytyy myös Google-esityksenä).
 

Ilmiöjakson suunnittelu lukiossa from Anne Rongas