Some – ekakertoja ja kuherruskuukausia

Pieni Twitter-viesti palautti mieleeni muistikuvien ketjun. Janne oli löytänyt Twitter-sovelluksen FirstFollower, jonka avulla voi noukkia esiin ensimmäisen Twitter-seuraajansa. Piti kurkkaista, vaikka olisihan tuo pitänyt muistaa, että omalla kohdallani @tuomotu.

Loin oman Twitter-tilini jo aikoja sitten, mutta pitkään kontakteja ei ollut montaa. Siihen aikaan Twitterin sai vielä Suomessakin synkattua puhelimeen niin, että viestit tulivat tekstiviesteinä ja viestejä saattoi myös lähettää tekstareina. Se oli sitä Twitterin lapsuutta.

Tuomosta muistui mieleen kesä 2006, kun valmistauduin EU:n eLearning-konferenssiin, joka pidettiin Dipolissa. Tapahtuman sosiaalisena verkkoympäristönä (vaikka silloin puhuttiinkin vasta ilmiöstä web2.0) oli Frappr Map. Hitusen harhaillen onnistuin luomaan oman profiilin ja lisäämään naamani kartalle. Muistan, mikä ylläri oli, kun joku toinen suomalainen (=Tuomo) oli yhtä aikaa linjoilla ja heitti kysymyksen chattiin. Wau. Konferenssi alkoi saman tien kotona kesähelteessä, viileän olohuoneen näyttöpäätteellä.

Virtuaaliopetuksen päivillä tänä syksynä pääsin opastamaan vieruskaveria ensivisiitille Twitteriin (TÄH 140 merkkiä, mitä sillä voi sanoa hä) ja Etherpadiin (wau, jänskää). Muistin ensi-innostukseni Jaikuun luettuani Kari A. Hintikan kolumnin MikroBitistä. Muistin jännityksen kipinöinnin sormenpäissä, kun käsikirjoitin Verkko-oppimisen taitoja Opit-ympäristöön ja löysin blogit. Haa, tähän onkin hyvä sulkea muisteluitten helminauha, sillä vastaan tuli sama Janne ja muinainen, nyt jo bittihautaan vajonnut Lokari-blogi.

Some, sosiaalinen media, tarjoaa jatkuvia ensikokemuksia ja kuherruskuukausia. Joskus aiemminkin on tullut pohdiskeltua kellonpurkajan asennetta. Muistelin, kuinka seurasin sivusta pikkuveljen tutkimusretkeä vanhempien häälahjakellon uumeniin, ihan omin nokin ruumiinavaus isoisän taskunauriille. Huumaavaa ja kiehtovaa, miten pikkiriikkiset osat sinkoilevat ja miten juttu oikein toimii. Saako kokoon ja kuntoon oman kosketuksen jäljiltä?

Some aiheuttaa tuskaa ja ahdistusta toisille. On ihmisiä, jotka rakastavat järjestystä ja selkeyttä. Pieniä riskejä. Ja sitten on toisia, joita inspiroi se, mitä vielä ei ole ja kaikki, mitä voi tutkien rakennella tai vähintään purkaa. Jos kaikki lähtisivät innoissaan etsimään pohjoisvapaa ilman ymmärrystä, mikä on etsinnän kohteena, ihmiskunta olisi tuhon oma. Ja ellei kukaan tekisi sitä, tuho olisi yhtälailla varma.

Eräs retkikunta on jo... eikun taas liikkeellä: Innovaatiojuna 13.1.2010.