maanantaina, kesäkuuta 30, 2008

Katederit verkossa

Olen menneen päivän aikana miettinyt oppimista sosiaalisen median ympäristöissä. Sitä ei vielä kovin paljon ole. Se on eri asia kuin verkko-opiskelu. Suuri osa verkko-opetuksesta toteutetaan luokkahuoneopetusta formaalimmassa ympäristössä, jossa opettaja on todella korkealla katederilla. Hän yksin hallinnoi ympäristöä.

Verkko-oppimisjärjestelmät on rakennettu opettajajohtoisesti.

Tämän yksinkertaisen oivalluksen jälkeen ymmärsin, miksi olen viehättynyt wikitoteutuksista. Tästä pitää puhua lisää. Valtasuhteet oppimisessa ovat saattaneet mennä tvt-opetuskäytön myötä taaksepäin. Pedagogiset ihanteet yhtäällä, karu ruosteinen arki toisaalla.

Nettikirjadiggailua

Maalainen-blogin kupeessa oli äänestys Mitä mieltä nettikirjoista. Kuulun ehdottomasti kirjan rakastajiin. Jos en kuuluisi, minulla voisi olla paikasta toiseen siirtymistä varten tyylikäs Mersu tai Bemari. Nyt mennään muutaman tonnin sitikalla (Xsara).

En voi kuvitella elämää ilman kirjoja, fyysisiä kappaleita. Mutta kuvittelen kyllä, miten nanomitttakaavan verkkoteknologia ujuttautuu kirjoihin. Mistä olen intoillut jo reipas vuosi sitten ITK-päivillä. Kirja, jonka kanssa voi jutella, joka tavoittaa kirjailijan ja joka saattaa versiopäivittyä lukijapalautteen mukaan. Kyllä se tulee, olen varma, koska sellainen kirja on niin ihana. Siis ei kirja, jota luetaan koneelta, vaan mainio painotuote.

Tuo Maalainen-blogin äänestys oli aika vinha. Olen itse sitä mieltä, että perinteistä kirjaa ei voita mikään ja sitä mieltä, että nettikirjat tulevat lyömään itsensä läpi. Tässä ei ole kysymys toisiaan poissulkevista jutuista.

Tänäänkin tuntitolkulla tutkimista ja kirjoittamista. Miten ihanaa onkaan, että ei tarvitse matkustaa 200 kiometrin päähän Helsinkiin saamaan käsiin ja silmiin jotain kirjaa. Verkkotarjonta tieteellisen informaation osalta on jo mainio. Pääsen eteenpäin. Ja sitten lähden metsään ja järvelle ajattelemaan löydöksiäni ilman kurjia siirtymiä. Jokainen Helsingin-matka tarkoittaa viiden tunnin matkustamista. Tietenkin tilaamalla saa aineistoa Miehikkälän kirjastoon, mutta jos haluan selailla ja katsoa, onko tässä jotain minulle, siitä ei ole iloa. Nimi ja otsikko eivät riitä, edes hakusanat eivät riitä.

Vihdoinkin Bloggerista kommenttisyötteet

Näihin saakka Bloggerista on saanut kommenttisyötteet vain merkintäkohtaisesti. Nyt uusi sivupalkin elementti tarjoaa syötteen kaikista kommenteista. Tätä on odotettu. Toivottavasti bloggeristit lisäävät uuden sivuelementin blogiinsa, sillä mutoin syötelinkki ei ilmaannu saataville. Jos huvittaa, niin tilaa tämän blogin kommentit. Ja nyt saa siis sivupalkkiin näkyviin myös oman blogin kommentit lisäämällä syötteenlukijamodulin.

sunnuntaina, kesäkuuta 29, 2008

Pbwiki edukseen uudistunut

Ihan vain vaihtelun vuoksi olen perustanut muutamia pbwikejä (pb näkyy vielä tunnuksessa ja on siis peanutbutter). Nyt on meneillään gradun teko, menee uuteen järjestelmään, mutta kandina ei haittaa tee. Kohti gradua avoimesti wikissä.

Pbwikin kanssa on hyvinkin mukava kirjoitella. En jaksaisi sietää tekstinkäsittelyohjelmalla minkään ison tekstimassan tuottamista. Miksiköhän tekstinkäsittelyohjelmat eivät uudistu? Kuinka kukaan kykenee tekemään romaanin tekstinkäsittelyohjelmalla? Minä en kykene edes parinkymmenen sivun käsikirjoitusta tekemään ilman suurta tuskaa. Ja mikä se ero on? No ero on rakenne. Tekstinkäsittelyohjelma tekee pötköä, wiki tekee kirjaa tai www-editori navigointivalikon kanssa suunnilleen samaa.

Pbwiki oli aikoinaan hyvinkin kökkö, mutta nyt on ilo työskennellä sen kanssa. Automaattisesti päivitykset menevät Google Readeriin ja säännöllisesti otan varmuuskopioita, ainoa hoonopooli on, että tekee vain Windows-zipin, mutta onhan tässä näitä wintoosiakin käytössä. Jokaisen sivun voi myös tulostaa pdf:nä, jos haluaa.