Miltä tietokoneesi työpöytä näyttää?

Olen tehnyt ensimmäistä opinnäytettäni (G) pienyritysten etäyhteistyöstä. Tutkimuksen tiimoilta seurasin kahden yrittäjän työpäivää kokonaisen vuorokauden. Havainnoin kaikkea mahdollista. Eräs kiintoisimpia asioita oli seurata tietokoneen käyttöä: miten henkilökohtainen käyttöliittymä tietokoneen tarjoamassa mahdollisuusavaruudessa rakentuu. Työpöytä ja resurssienhallinnan hakemistopuu yhdistyvät käyttäjän muistiin ja ajatteluun.

Selailin äskettäin vanhoja diasarjojani. Mukana oli ruutukaappauksia niiltä ajoilta, kun osasin tehdä selaimelta kaappauksia vain Print Screen -menetelmällä. Mukana näkyi selain kaikkine virityksineen. Virittämättömällä selaimella vähän kuin oikeakätisenä kirjoittaisi vasurilla. Chrome on ratkaissut ongelman synkronoinnilla eoli jos kirjaudut Chromeen ja annat palvelun synkronoida selaimesi, se aukeaa miltä tahansa koneelta kirjautumalla samanlaisena.

Olen huomannut itse käyttäväni tietokoneen työpöytää kuin konkreettista työpöytää. Vireillä olevat asiat ovat työpöydällä ja siitä niitä sitten napsitaan paikoilleen, kansioihin tai roskikseen.

Tänä syksynä pääsin opettamaan paikassa, jonka tietokoneilla ei voinut tallentaa mitään työpöydälle. Kokemus oli erikoinen. Huomasin, että moni osallistuja oli yhtä hämillään. Minne nyt tallennan, mistä löydän?

Vaihdoin Maciin muistaakseni 09. Tuntuma Windowsiin on kuitenkin hallussa uusinta 8:aa lukuunottamatta. Vistasta alkaen Windows kaltaiseni taviskäyttäjän näkökulmasta hukkasi hienon logiikan omalle koneelle verkosta tallentamisen kanssa. Olen vierestä opastanut vuosien aikana monia ja aina vain XP:n selkeyttä kaivataan.

Mac on helppo. Jos lataan jotain netistä, juttu löytyy Lataukset -nimisestä kansiosta (jos en ehdoin tahdoin muualle lataa). Loogista ja helppoa. Jos muistan yhdenkin sanan siitä, mitä latasin, klikkaan oikeasta ylänurkasta suurennuslasia eli Spotlightia. Kirjoitan hakusanan tai -sanat siihen ja haku salamannopeasti esittelee kaiken koneeltani kauniisti luokiteltuna formaatin mukaan. Haku ulottuu sisältöihin. Macin kanssa kansiointi ei ole koskaan kovin kriittistä. Asiat löytyvät.

Ensikko-macistinä muistan pienen kertomuksen pätkän, jossa kuvailtiin sitä, miten osa Macin käyttäjistä kuuluu Clear Desktop -porukkaan. Huomaan kuuluvani jengiin. Käytän työpöytää ruutukaappauksien tallentamiseen ja joidenkin vireillä olevien asioiden käsittelyssä pitämiseen. Lataukset kansio nappaa nettitallenteet ja oikein tärkeät sijoitan heti oikeaan kansioon. Kansiointi ei kuitenkaan ole kovin tärkeää eikä kuluta aikaa.

Miltä työpöytäsi näyttää vieraskoreasti siivottuna? Tallenna nettikulttuurin historiaa. Linkkaa vaikka kommenttiin. Nämä ovat hauskaa katseltavaa jo muutaman vuoden kuluttua! (Klikkaa alla olevaa kuvaa, niin näet sen suurempana.)

Opetusta tekniikka edellä vai perässä?

Keskustelu teknologian roolista opetuksessa on aihe, johon on monta tulokulmaa.

Kun vuoden mittaan olen esimerkiksi jutellut satojen opettajien kanssa avoimista oppisisällöistä, tämä tulokulmien moninaisuus näkyy hyvin ristiriitaisina kommentteina. Toisten mukaan ei ole kunnollista hyvää laadukasta aineistoa tarjolla, toisen mukaan sitä on pilvin pimein. Toisten mukaan ei tarvita mitään aineistoa lisää, koska oppikirjat oheismateriaaleineen riittävät, toisten mukaan juuri nuo ovat vanhentuneita.

Vaihtelua syntyy muun muassa oppiaineesta ja koulumuodosta.

Kun ajattelen asiaa, niin mietin, että niin tärkeää kuin keskustelu oppisisällöistä on, sen rinnalla pitäisi aina muistaa vielä merkittävämpiä asioita. Oppimisessa useimmiten juttu on niin, että innostunut oppii keinolla millä hyvänsä. Siksi onkin hyvin merkittävää Kirsti Longan korostamaa kiinnostus, kiinnostuksen herättäminen ja ylläpitäminen.

Hyvä oppimisprosessi voi syntyä hyvin monella tavalla. Tärkeää olisi, että ruokittaisiin innostavalla, kannustavalla, motivoivalla tavalla oppimista. Oppiminen on hyvin pitkälle vuorovaikutusta. Joskus asioita oppii paljon myös silloin, kun opetus ärsyttää ja metodi on huono.

Maailman laadukkain oppisisältö sinänsä ei johda oppimiseen. Sitä iloa, minkä asioiden oppiminen synnyttää, soisi jakautuvan laajalle. Oppimisen vapauttava ja voimaannuttava rooli on merkittävä.

Olen nähnyt katkelmia elämäntarinoista, joissa oppiminen on vankentanut ihmisen kulkua myönteisellä polulla, voittoon kaikenlaisista ikävistä. Oppiminen antaa voimaa voittaa esteitä, ylittää itsensä ja erityisesti toisten luomat väärät mielikuvat siitä, kuka minä olen.

Oppiminen vie kohti sitä ihmistä, joka minä olen, kohti ihmisyyttä.

Keinot ovat monet. Internet, kun sitä on saatavilla, demokratisoi ja innostaa. Toivon hartaasti, että tämä kehitys johtaisi myös vastuullisempaan ja välittävään ihmisyyteen, yhteiskunnalliseen liikkeeseen, maailmaan, jossa välitetään ja pidetään huolta.

Koulu opetussuunnitelmineen heijastaa yleista tahtoa yhdessä hyväksi koetun arvopohjan mukaiseen uusintamiseen. Koulun arvopohja on jatkuvasti keskustelussa.

Nettiaineistot ja teknologia eivät ole arvo sinänsä eli toteutuskohteena riittävä. Ne ovat vain välittäjiä, väyliä. Välillä suomalainen keskustelu aina lipsahtaa raiteelle, jossa tärkeintä tuntuu olevan väline sinällään.

Silti tokaisu pedagogiikka edellä ei ihan riitä. Teknologian ja pedagogiikan pitäisi olla sopivasti rinnatusten, vuorovedossa. On tässä jo vuosiä nähty, miten tekninen kynnys aina vaan estää pedagogiikkaa vapautumasta uusille laitumille.

Viestiviidakkoon sähköpostin muotoiluvinkkejä

Moni meistä tietotyön tekijöistä saa ilon laitella erilaisia kutsuja ja pyyntöjä sähköpostilla. Raivaillessani pienoista sähköpostisumaa, havahduin erääseen asiaan, jota olen yrittänyt opetella vuosien saatossa eli sähköpostiviestin muotoilu niin, että viesti menee mahdollisimman hyvin perille ja lisää vastaanottajan informaatiokuormaa mahdollisimman vähän.

Tässä pari nyrkkisääntöä:

• Jos sähköposti sisältää kutsun tai pyynnön tehdä jotain, laita kutsu tai pyyntö lyhyesti viestin otsikkoon, tapahtumien osalta myös päivämäärä ja kellonaika. 
• EDIT: Kommenttitäydennyksenä vielä vinkki: päivämäärä ja yhteystieto kannattaa kirjoittaa kokonaisena, koska ne voi mobiililaitteella poimi suoraan kalenteriin ja osoitekirjaan.
• Jos otsikkoon mahtuu tapahtuman paikka, niin hyvä, sillä ihmiset hakevat tietoa jälkikäteen viestin otsikosta. Pidä kuitenkin otsikko lyhyenä, häntäosa ei näy useinkaan sähköpostiohjelmassa, mobiililaitteella varsinkaan.
• Ota otsikoinnissa huomioon, että osa sähköpostipostiohjelmista ei tee hakuja viestin sisällön vaan lähettäjätiedon, ajankohdan ja otsikon avulla.
• Jos viestissä on muuta sisältöä, laita kutsu tai pyyntö heti alkuun.
• Jos on useampia asioita, harkitse, onko parempi lähettää kutsu erikseen ja muu viesti omanaan.
• Ihmisille tulee paljon sähköpostia ja he eivät välttämättä lue viestiä, jos otsikko ei kerro sisältöä. 
• Ota huomioon, että kaikki aikuiset ihmiset eivät osaa silmäillä. Lyhyesti ja jäsennellysti kirjoittaminen on vaikeaa, mutta tarpeellista. 
• Jäsentelyn selkiytämisessä voi käyttää väliotsikoita, numerointeja ja pieniä tehosteita, kuten katkoviivoja, isoja kirjaimia harkitusti ja harvoin, ne kuulostavat silmissä huutamiselta.
• HTML-muotoillut viestit ovat hienoja, mutta edelleen joissakin sähköpostiohjelmissa ne eivät näy lähettäjän toivomalla tavalla.

Hyvää työtä

Missä on työn raja? Työhulluuden alue? Monessa mukana. Kynttilää molemmista päistä. Monenlaista on tullut kuultua palkkatyöaikana työn määrittelyinä, työn hillitsemisinä, työn uhkina ja kauhistuksina. Tämä kun on vähän kuin työhön liittyvä blogi ja some kun on työn ja vapaan, julkisen ja yksityisen yhteismaalla, vielä kun tänään mukavista mukavimman kehityskeskustelun jälkeen työtä mietiskelin, niin pari sanaa.

Työ muuttuu. On muuttunut aina. Olen kotoisin sellaisen työn maailmasta, jossa ei ollut työn ja vapaan rajaa. Sitä rajaa en oppinut koskaan tekemään. On elämää ja on aikaa. On asioita ja niiden välisiä suhteita. Se, että minä en rasitu töistä, ei tarkoita, että haluaisin kuittailla jollekin, joka on uupunut ja työtaakan murtama. Toistuvasti työstä valitetaan. Ja ne, joilla ei sitä ole, ovat ahtaalla hekin.

Ihan selvästi ei saisi olla iloinen, innostunut, hyvillään töistä. Koko sen ajan, kun olen ollut palkkatöissä (kokopäiväisesti 11,5 vuotta), minua on varoiteltu ja voivoteltu. Että pääsisi helpommalla. On asioita ja asioiden välisiä suhteita. Minusta on kummallista, että Suomessa ei kannusteta intohimoiseen suhtautumiseen. Eihän koulussakaan ole kovin jees olla innoissaan. Ja kun ei ole, suomalainen nuoriso pääsääntöisesti ei koe viihtyvänsä koulussa. Korvien välistä enemmän kyse.

Suomalaiset väittävät tekevänsä hullun lailla töitä, työhullua kansaa. Hmmm. Ehkä kannattaisi käydä maailmalla. Vaihto-oppilasaikana Itävallassa ymmärsin, miten täysin siemauksin me suomalaiset osaamme nauttia kesästä. Jopa, kun vertasin maanviljelijän kesäelämää siellä ja täällä. Eihän kesä viljelyn ja kotieläinten kanssa koskaan ole lorvimista. Usalainen vaihto-oppilas valisti samaa: vain parhaissa työpaikoissa rapakon takana ihmisillä on edes jonkunlainen kesäloma. Yleensä sairausloma nipistää kesälomaa. Hui mikä haloo täällä nousisi. No en tosiaan ihannoi moista.

En saarnaa raatamisen puolesta. En. En haluaisi sanoa kenenkään töistäkään yhtään mitään, en työsuhteesta. En puolue- enkä muiden sympatioiden puolesta sano ja ihmettele, mutta kyllä minä laittaisin mielelläni likoon kaksi tuntia töitä lisää viikossa samalla liksalla, ihan kansallisina talkoina. Suomi nousuun, tulevaisuutta lapsille. Mutta eipä tällä sanomisella ole mitään painoarvoa. Minähän teen lomapäivinäkin töitä yrittäjänä. Minä en tajua mitään työnteosta, en siitä, miten rankkaa se on.

EDIT: Tähän pitää vielä lisätä pari asiaa. Ensimmäinen kansallinen urakka tuottavuuden lisäämiseksi olisi parantaa suomalaista johtamista ja johtajuutta työpaikoilla. Kiusaaminen ja ihmisten henkinen lannistaminen kuriin. On ihan kieroutunutta, että työelämässä sallitaan kiduttaminen, kun kiduttaja on johtavassa asemassa. Ja toinen lisähuomio, että tuottavuuden kohottaminen pitäisi nähdä moniulotteisesti. Se ei voi olla pelkkää työpäivän pidentämistä. Pelkkä työpaikalla viipyminen on silmän lumetta. Hyvä työyhteisö, kannustava ja tukeva ilmapiiri on aa ja oo.

Rankkaa työtä... no se, kun pakkanen häärii kolmenkympin tienoilla ja putket uhkaavat jäätyä. Se, kun on kiire kokoukseen Kouvolaan, ja sontakoneesta ketju katkeaa, hanko heilumaan, kottikärryille kyytiä. Se, kun näkymätön punahome kaurassa saa emakon toisensa jälkeen luomaan.

Ja mitä sitä keltään lupaa kyselemään. Minusta on tosi kivaa tehdä töitä. Väsyksiin saakka. Heilua heinäpellolla, onneksi nykyään kuvaannollisella, ei pöly pistele ja hankoilevat kamut heippaavat vauhtiin. Vielä tämänkin saran päähän. Kiitos ihanat työkaverit. Ei vain viralliset, vaan myös täällä, tässä, netitse yhteistä vapaata hommaa puuhaavat, mainiot jeesailijat.

Kaisan kanssa värkättiin kansallisena etätyöpäivänä: