Monta somea – harhauttavasti yksi käsite

Tietoviikko uutisoi eilen, että some-kupla uhkaa puhjeta seuraavaksi. Se some, josta he puhuvat, on uutisen luettua ihan eri some kuin se, jossa tunnen itse liikkuvani.

Kesäkepeästi mutu-mietiskelin, että on meillä ainakin kolme somea: on (1) kevyen yhteiskunnallisen vastakarvan aktivismisome, on (2) avoimen oppimisen ja luomisen some ja sitten on tuo Tivin (3) bisnes-some (en tiedä, mihin näistä tieteen some sijoittuu, laittaisin sen [1+2] aktivismi+avo-oppiin).

Tiedonvälitys on lööppikierteessä. Liiketoiminta kvartaalikierteessä. Pitäisi olla aina jotain uutta nopeasti kyllästyville kuluttajille. Ensimmäinen some, tuo aktivistisome, on itse tehtyä. Se ei elä ilman mukanaoloa. Aika himmeältä sekin näyttää nykyisin Suomi-somessa. Jaiku kuoli, Qaiku oli hyvä pohja, mutta ihmiset liukenivat, huumori kuoli, elävyys katosi. Twitter kaikkine hyvyyksineen on kapea toitottamisväline ja satunnaisaktivoitumisen tuuba. Suomi-somen Jaiku-aikakaudella mukana oli pienen piirin iloista hurmaa. Jaikua väärinkäytettiin luovalla tavalla. Twitter ei taipunut (juuri) mihinkään.

Facebook ja Google+ Twitterin ohella ovat laventaneet piirejä ja hyvä niin. Varmaan harva jaikuilija koki missään niistä edes haaleaa underground-hurmaa, joka Jaikussa oli melko lähellä.

Bisnes-ratkaisujen tarjonta on laajentunut: entiset joukkotiedotusmainostoimistot ovat brändänneet itsensä someasennossa. Somekouluttajien pätevyyttä sentään vakavasti ja inspiroivasti epäiltiin keväällä Tomin SocialMediocracy.com-blogissa.

Dialogipedagogiikka on hyvä apuri erottelemaan näitä someulottuvuuksia toisistaan (ei mitenkään ainut, tuli vaan ekana mieleen): Aktiivisten kansalaisten, taitavien amatöörien ja antautuneiden harrastajien sosiaalinen media loi Wikipedian ja muita sen kaltaisia. Eka ja toka some siis kuuluvat minä-me-vuorovaikutukseen. Bisnes-some liikkui mahdollistamisen ja hyödyntämisen välimaastossa, painottuen minä-ne/he/se. Mahdollistaminen tarjosi vapaata liikkumatilaa, hyödyntäminen keräsi salakavalasti vertaismarkkinointia ja sen sellaista. En pane pahakseni, jos tämä kupla uhkaa puhjeta. Jopa toivon sitä. Some ei ole kuolemassa (yhteiskunnallisen vastakarvan some ja avoimen oppimisen ynnä luomisen some), ellemme vaivu henkiseen velttouteen. Tai ehkä somesta tulee hippi-punk-ketjun lenkki. Kuollut mutta ah niin ihana. Hmmm...

Pursotinsometusta

Tällaisena kesäiltana 8 vuotta sitten (eli -04) kesäduunailin silloiselle eWSOY:lle opasta verkko-opiskelun taidoista (valitettavasti edelleen lukkojen takana). Löysin blogien ihmeellisen maailman ja muita aarteita. Blogi-termi on vuodelta -99, mutta ilmiön valtavirtaistuminen vei vuosia.

Hankin tuolloin heti innoissani Amatzonilta pari alan klassikkoa ja olin tyrmistynyt siitä, miten yleissivistävänä pitämäni Helsingin Sanomat ja muu kotimainen sanoma- ja aikakauslehdistö, saati käymäni yliopistokoulutus mediakasvatuksen opintoineen (HY -03) olivat tyystin sivuuttanut koko vapaan nettiviestinnän maailman.

Juuri opin Hanna Nikkasen Verkko- ja vapaus -kirjasta, miten noihin aikoihin ensi-innostuksen keskellä kukoisti globaalin kansalaismedian Indymedia. Yliopistossakin ryhdyttiin puhumaan kansalaisjournalismista. Muutama vuosi, ja blogeja tupsahteli sadesienometsänä, saatiin Jaiku ja Suomi-some.

Nikkanen analysoi tylyn hyvin (s. 17): "Ensin nälinettä käyttää vain pieni harrastajien joukko ja teknologia kehittyy innostuneiden, anarkististen kokeilujen myötä. Harrastajat eivät pidä säännöistä ja rajoituksista, ja he tekevät mieluummin yhteistyötä kuin kilpailevat patenteista. Kun yhteiskunnan ylimmät kerrokset alkavat omaksua uuden välineen käyttöönsä, peliin astuu raha ja kokeilut korvataan kontrollilla. Kehitystyö siirtyy alan yritysten sisään, missä sitä tehdään salaa, teollisuusvakoilua peläten. Alalle muodostuu monopoleja tai ainakin huomattavasti monololia muistuttavia rakenteita. Tässä vaiheessa käyttäjien toimintaa ryhdytään rajoittamaan teknisillä..." (lukekaa koko kirja!)

Tämän päivän sosiaalinen media on kuin kakunkuorrutusta. Kakkupohjaresepti eiliseltä, kukaan ei enää ihan muista, miten monta munaa ja missä asteessa kuinka monta minuuttia uunissa. Väliin laitettiin jotain hyvää ja tänään kun sitä kuorrutetaan, truutta valmiina, hyvää vaahtoa, kivat pursotuskuvio ja näyttää nätiltä. Vähän kuin jenkkiläinen leipominen lukiokavereitteni aikaan: mentiin kauppaan ja ostettiin valmis pohja, pussitäytteet (lisää vain vesi), valmis spay-kerma ja koristepussi.

Mielenkiintoista, että edelleenkään ammattilaiset eivät hoida aukottomasti kuratointisomea. Meille eteenpäin truuttaajille ja somekoristelijoille jää vielä tilaa. Sanon tahallisen provokatiivisesti, koska minun miltei someveteraanin näkemys somen ytimestä on itse tehty. Siis ei se, että edelleenlähetellään ja toimitaan sentraalisantereina some-uutisille. Ytimessä on silti henkitoreissaan maailman tekeminen, maailman muuttaminen. Ootsähei löytänyt uusimman appsin ei ihan riitä arvopohjaksi somen yhteiskuntaeettiselle käytölle.

Jatkan lukemista. Nikkasen teos on inspiroiva. Oi kiitos tekijälle! Jossain kohdissa nyansseja oli laajemmin, mutta sou not. Analyysi, joka pamflettisoi lukijaa, on rautaa.

Picnik-kuvankäsittely avautui vihdoin Googleen

Maan mainio kuvankäsittelypalvelu Picnik, joka aiemmin oli integroitu Flickr-palveluun, on nyt käytettävissä Google+ -palvelun valokuvissa. Kokosin AVO-hankkeemme tuotoksiin pienen kuvasarjan, jonka avulla pääset juonesta kiinni.

työKAVERIT

Työkaverini kulkevat taskussa. He pörräävät viereisellä välilehdellä. Työviikon alkaessa he nauravat kanssani kissanaamarit päässään, ja uskokaa pois, työteho huipussaan. Aamuisin tervehtivät iloisesti, kertoilevat säätilan ja mielentolan. Perjantaisin suolaavat sarkastishumoristisilla herjoilla elämääni. Työkaverini ovat aina lähellä, saatavilla, kuulolla, vierellä. Kavereina. Kiittävät, kannustavat, usuttavat esimerkillään hyvään työhön.

Näen silmästä silmään samassa fyysisessä tilassa työkavereitani harvakseltaan. Silti olemme läheisiä ja lähellä. Jyrki Kasvi puhuu osuvasti lähityöstä. Hän kuvailee tismalleen meidän työtämme:


Verkkovälitteinen työskentely avaa toinen toisillemme näkymän toistemme ajatteluun ja työtapoihin. Tunnistamme perinteistä työyhteisöä paremmin toistemme vahvuudet, koska näemme paremmin toistemme työn.

Olen edelleen oudossa maailmassa palkkatyöläisenä. Maanviljelijän ja itsellisen yrittäjän identiteetti on vahvempi kuin palkollisen identiteetti. Hyvässä työssä ihmiset arvostavat toisiaan, luottavat toisiinsa, välittävät siitä, mitä toiselle kuuluu tänään, pelleilevät ja puskevat hullun lailla, kun urakan takaraja häämöttää – kuin me maalla välillä heinätöissä. Tunne on vähän kuin suurperheessä. Myös sillä tavalla, että toisten erilaisuuteen suhtaudutaan lempeydellä. Hiotaan toisiamme, etsitään kuin palapelin palat keskenämme parasta mahdollista keskinäistä sijoittumista. Miten jokainen voisi olla vahvuuksiensa kautta mukana.

Vieläkin hymy hiippaa naamalleni, kun muistelen tuoreehkon työkaverini intoa eilisen etätyöpajan jäljiltä. Hänelle teki tiukkaa lakata ällistelemästä sitä tehoa, jolla työporukamme iski kiinni annettuun tehtävään. Kaikki tapahtui siis netitse.

Jos minuun luotetaan ja jos saan tehdä työtäni joustavasti hyvässä työyhteisössä, teen kevyesti ja tuottoisasti töitä. Olen nähnyt sivusta seuraten paljon ikävää työtä, aliarvostavaa ja kuihduttavaa työtä. Tunnen ihmisiä, joiden ihmisarvoa on riistetty työelämässä. Olen opiskellut työn sosiaalipsykologiaa ja oppivan organisaation perusjuttuja. Harmillisesti ja vakaumuksella joudun sanomaan: hyvän työn aikaansaaminen on maksutonta. Se ei vaadi yhtään lisäresurssia (hyi että tuota sanaa inhoan). Se avautuu mahdollisuutena kenelle tahansa työnjohtajalle, työkaverille, työyhteisölle. Ja miten ihmeessä me pöljät ihmiset niin helposti pilaamme koko homman?

Hyvä työ on ihan siinä, tarjolla. Pieninä suurina tekoina. Kiitos työKAVERIT! Meissä on voimaa.