maanantaina, kesäkuuta 25, 2007

Järjestystä laatii Vilijonkka

Utsjoki nähty myös livenä ja juhannus mummoiltu. Edessä KESÄ. Tässä taloudessa harrastetaan joulusiivouksia kesällä. Johtuu tietysti siitä, että jouluna on vain muutama lomapäivä ennen juhlia ja aika taintunut olo. Tänään on vintin lisäksi vuorossa verkko. Laitoin talteen vuoden mittaan kertyneet wikit suljettuu blogiin (helposti copy-pastella Wikispacessa My Page -sivulta My Spaces -kohdasta) tarpeellisten kuvausten kera ja wikien varmuuskopiot Mozyyn.

Mozy tarjoaa ilmaiseksi 2 GB tallennustilaa varmuuskopioille. Vaatii pienen ohjelman lataamisen omalle koneelle. Varmuuskopioinnin voi määrittää tiettyihin kansioihin ja ajastaa. Haistelee muutokset ja kopioi ne.

Siistiä siivousta oli. Lukuvuoden aikana oli kertynyt 40 wikiä (osa malliksi tehtyjä tvt-koulutuksissa). Otin kaikki linkit talteen, varmistin myös, että käyttäjätunnukset ja salasanat ovat tallessa ja varmuuskopioituna. Varsinaisia opetuskäytön wikejä, joissa oli sisältöä, kertyi lukuvuonna 24 ja otin niistä kaikista varmuuskopiot koneelleni (sekä wiki-muodossa että html-muodossa). Varmuuskopioin varmuuskopiot Mozyyn eli vuoden työ on nyt monessa tallessa. Ja vei tilaa 0,9% vapaasta kellaritilasta eli 18.2 MB. Tällä tahdilla siis Mozyyn mahtuu 10 vuoden opetuswikit. Kevyttä kamaa. Kotikoneesta kopioin vielä kaikki tiedostot ulkoiselle kiintolevylle varmuuskopio. Aikaa tähän kaikkeen kului hiukan yli puoli tuntia. Eikä tarvinut kantaa mitään. Miellyttävää.

perjantaina, kesäkuuta 08, 2007

Ekomatkailua blogilla

Voi miten mahtavaa oli käydä Utsjoella hiukan viilentämässä. Jussi Kautovaaran Kuvapisaroita tarjoaan ruhtinaallista silmän lepuutusta.

keskiviikkona, kesäkuuta 06, 2007

Ope tuubissa

You Tuben rinnalle on syntynyt Teachers Tube.

(You Tube on laittomasti täynnä kaikenlaista rentouttavaa, kuten tämä... heh heh. Tekijänoikeuksien kanssa pitäisikin osata olla koulumaailmassa fiksu ja vakava, kyse ei ole kiusanteosta vaan tuottavien ihmisten elannosta.)

lauantaina, kesäkuuta 02, 2007

Vuodenvaihde

Koulumaailmassa on oma ajanlasku. Kuvassa kameranräpäys omalta koulultani tänään. Kouluvuosi päättyi. Tämän vuoden kadetekstarisaalis maakuntalehdessä on hieman vähäisempi - silti opettajia ja opettajien kesälomia kadehditaan. Minä voin kertoa sisäpiirin vakoilijana jotain aiheesta. Olen maanviljelijän hommasta siirtynyt opettajan töihin. Heinätöiden ajankohta vaihtui. On loistojuttu, että kesähelteillä voi olla vapaalla. Mutta jokainen kadehtija voisi tulla vaihtotöihin muina aikoina. Kyse on urakkahommasta.

Vastailen valtakunnaliseen aikuislukioitten "Kysy opo" -palveluun (kurkkaa muutenkin aikuislukioitten verkko-oposivut). Tänään vastasin opiskelijalle, joka ilmiselvästi kuvitteli, että opettajan hommiin pääsee aika helposti ja nopeasti. Huuhaa. Viime syksynä olin Saksassa eräässä PISA-seminaarissa. Juuri sinne matkatessani Bayernin osavaltiossa oli päädytty kovan opettajapulan seurauksena siihen, että kunnan muita työntekijöitä, kuten metsänhoitajia, passitettiin kuluihin opettajiksi. Seuraus? No, parissa viikossa stressilomalla monta uusopettajaa. Eivät siellä pisaseminaarissa ymmärtäneet monia meille suomalaisille päivänselviä koulu- ja opejuttuja. Tuo oposivujenkin kyselijä taisi ajatella, että opettajaksi pääsee suhteellisen sujuvasti. Jouduin antamaan hänelle vastauksen: koulutukseen vaaditaan kohdallasi 6 - 8 vuotta. Siis tosiaan vuosikausia... ei tämä opehomma mitään tuosta noin vain sivukeikkaa ole. Onnea siis kaikille oppineille ja erityisesti opettaneille! Vuosi vaihtuu, kesä lataa ja rentouttaa. Maanviljelijänä nautin tästä täysin siemaksin. Elämässäni parikymmentä kesää kului hiumassa työpaineessa. Luonto oli vain maukas taustakohina. Nyt se on suloinen ydin, kuten kevätseuranta todentaa.