Piirsin aikoinaan tämän kuvan kertomaan jotain siitä, mitä etäopiskelu on. Mukana on omaa kokemustani ja toivettani. Etäopiskelu on hyvin paljon yksin ihmettelemistä, kaukana kaukana. Lähellä erilaisten ihmisten kohdatessa kysytään ja löydetään. Kaukaa voi liittyä tähän tutkimisen taikapiiriin - katkoviiva kai kuvaa tiettyä hataruusulottuvuutta tässä liitoksessa.
Yhteinen syntyy helposti, kun olemme yhdessä. Keskimmäinen vauvani on juuri armeijassa ja juttelimme eilisiltana aiheesta. Yhteiset konkreettiset kokemukset yhdistävät. Mutta lapseni totesi samalla, että pari kuukautta armeijassa on yhdistänyt paremmin kuin vuosikaudet koulussa. Koulu, varsinkin nykyinen lukio, ei tue yhteisöllistä toimintaa. Tottakai armeijan tavoitteet ovat erilaisia. Mutta jos ajatellaan tosimielellä sitä, millaisia taitoja tulevaisuudessa ja nyt tarvitaan työelämässä ja maailman hoitamisessa, niin ensi sijassa yhteistyön taitoja.
Monimutkaistuva maailma toimii monien aivojen verkottumisella. Open source menestystarinana on loistoesimerkki tästä. Muistan jo nuoruudessani tuijotelleeni kuuta: tuonne ovat ihmiset menneet. Ei kukaan yksin, yhden ihmisen saavutuksena vaan yhteisin voimin, valtavalla osaamisen yhdistämisellä (sinänsä pidän typeränä tuhlata energiaa ja osaamista moiseen).
Lukio-opettajana yo-kirjoitusten kynnyksellä suren jälleen kerran sitä, miten tutkinto ohittaa tärkeän osaamisen alueen: yhteistoiminnan ja sosiaalisen tiedonmuodostuksen taidon. Suomalainen yo-tutkinto mittaa hyvin yksilöä, mutta samalla se ohjaa koko lukio-opetusta yksilövalmennukseen.
Verkko voi luoda voimistuvia katkoviivoja yksilöstä toiseen. Ajatusten aksoneita ideoitten ja innostuksen levittämiseen. Verkko on verkkojen syntymiselle otollinen paikka. Verkko voi rohkaista niitä, jotka yksin etsivät uutta suuntaa oppimiselle tai opetustyölle.
Äsken saamani palautteen herättämänä jälleen mietin sitä, miten yksinkertaiset asiat vievät meitä eteenpäin. Kuten se, että joku sanoo: tuo on hyvä juttu tai että noin minäkin ajattelen! Siksi kannustankin sinua: sano tänään edes yhdelle ihmiselle jotain kannustavaa.
