Momo ja harmaat herrat eli miksi kiire hidastaa onnistumista

Michael Enden kirjan Momo sopisi kuluvan kiireessä eläjien käsissä – jos vielä kirjan lukemiseen hektikko kykenee keskittymään, mitä taitoa Nicholas Carr epäilee teoksessaan Pinnalliset – Mitä internet tekee aivoillemme.

Momo on nuori tyttö, joka tahtomattaa huomaa taistelevansa aikavarkaita, harmaita herroja, vastaan. Loppuhuipennuksessa on useita teräviä oivalluksia, niistä briljantein takaa-ajokohtaus Ei-Missään -kujalla. Harmaat herrat kiihdyttävät vauhtiaan saavuttaakseen Momon kumppaneineen. Mitä nopeammin he yrittävät juosta, sitä hitaammin he etenevät. Momon neuvonantaja, kilpikonna Kassiopeia, opastaa kulkemaan takaperin mahdollisimman hitaasti ja kas, juuri sillä keinoin Momo saavuttaa päämäränsä nopeasti.

Facebook-tuttavan vinkistä osuin aamulla lukemaan Sunnuntai-Hesarin haastattelun, jossa norjalainen antropologian professori Thomas Hylland Eriksen murehti kiire-aikamme tuhoavia vaikutuksia. Jutun nimi kuulostaa tyhmältä: "Levoton hidastaja". Toimittaja nostaa useaan kertaan esiin havaintonsa siitä, miten haastateltava hypelöi älypuhelintaan (ja muutenkin tunnustaa myös itse elävänsä virtaavassa informaatioajassa). Alaotsikko täsmentää "Hitautta on suojeltava, sanoo antropologi Thomas Hylland Eriksen. Silti hänellä on nettiyhteys mökillä". Juttu on muuten todella hyvä. Eriksen kannustaa välillä olemaan hitaasti ja ylistää kesämökkejä, jotka edelleen kannattelevat hitaan olemisen kulttuuria.

Eriksen huolehtii kiireen haittavaikutuksia: "Vaa­ra­na on yh­teis­kun­ta, jos­sa aja­tel­laan vain pät­käa­ja­tuk­sia. Jos­ta uu­puu vii­sai­ta vi­sioi­ta tu­le­vai­suu­des­ta. Jos­sa jo­ku saat­taa pae­ta tie­to­kaaos­ta fun­da­men­ta­lis­miin, sil­lä se tar­joaa yk­sin­ker­tais­tet­tu­ja, mus­ta­val­koi­sia vas­tauk­sia." Antropologina hän nostaa esille länsimaisten ihmisten ja afrikkalaisen elämänmenon eron: Afrikassa osataan iloita läheisistä ja heidän kanssaan vietetään aikaa. Eriksen on myös realisti eikä nosta Afrikkaa esille onnelana. Silti meillä kiireisillä länsimaisilla on syytä katsoa peiliin:

"­Pal­jas­tuu le­vo­ton kult­tuu­ri, jo­ka ei ar­vos­ta kyp­syyt­tä tai pit­kää ikää. Ko­ko ajan aloi­te­taan uut­ta, van­has­ta ei opi­ta. Tä­mä on seu­rauk­sis­ta eh­kä va­ka­vin."
"­Har­va har­mit­te­lee kuo­lin­vuo­teel­laan, et­tei lä­het­tä­nyt enem­män säh­kö­pos­tia tai käy­nyt useam­mis­sa ko­kouk­sis­sa. Vaan pi­kem­min­kin si­tä, et­tei tu­tus­tu­nut lap­siin­sa ja koh­dan­nut per­het­tään."

Mielessäni kummittelee kaksi pientä hetkeä kouluelämästä. Toinen hetki erään entisen työkaverin työhuoneen ovensuussa. Hän huokaisemassa: "On niin kiire, ettei ehdi ajatella." Toinen opiskelijan kohtaaminen portaissa. "Tunneilla on niin kiire, ettei ehdi oppia."

Viime vuosina on puhuttu serenpiditeetistä, sattumahdollisuudesta, kuten se on hauskasti suomennettu. Onnekkaat kohtaamiset, ilman ennakointia haahuillen vastaan tulleet käänteentekevät asiat ja kanssaihmiset eivät tule kiireisen elämään, sillä hän ei huomaa niitä. Pysähtyminen ei vaadi mitään erikoisjärjestelyjä. Missä tahansa tilanteessa voi vapauttaa sisäisen lapsensa (mitä voi palauttaa mieliin alle 7-vuotiaiden maailman tutkijoiden opastuksella).

Surkeaa on se nurinkurisuus, joka kiireessä elämiseen liittyy: mitä enemmän yritämme, sitä vähemmän onnistumme. Työelämässä vallitsee pelko siitä, että laiskalta näyttäminen johtaa ulos uraputkesta. Kun yhdellä työpaikalla ehdotin nokosia varten sohvaa työhuoneeseen, tunsin, että taisi olla väärä ehdotus. Työhyvinvointia ja -tehoa edistäisi (tutkitusti) mahdollisuus nokosten ottamiseen. Erilaiset rentoutustekniikat ja meditointikeinot vähentävät (tutkitusti) stressiä. Se, että töissä nukkuisi tai joogaisi vartin, koetaan tuomittavana. Jonninjoutavissa (huonosti valmistelluissa, turhaan pitkittyvissä ja matkustusta vaativissa) kokouksissa voidaan sitä vastoin tuhlata suuren ihmisjoukon hyvää työaikaa monin kerroin.

Niin kauan kuin olen kouluttanut (2004 alkaen) opettajia tvt-opetuskäyttöön, olen kuullut valituksia ajan vähyydestä. Me voimme tehdä jotain tälle pulmalle. Voimme olla välillä tekemättä yhtään mitään. Ja kas, vapautunut mieli ja rento keho toimittavat askareet nopsaan. Lepopäivä kerran viikossa ei todellakaan ole ihmiselle pahitteeksi. Mutta lomallahan pitää suorittaa vaikka mitä ja vapaa-aika ilman ohjelmointia, hui kauhistus.

Minulle kesälaiskalle kävi niin, että maalaamisen tieltä siirsin keittiöstä 31-vuotiaan tuoksupielikin ulos lehmuksen alle. Siellä se on edelleen, jo toista kuukautta. Ja voi miten se nauttii. Puutuneet varret ovat puhjenneet lehteen. Kyllä minä tiesin, että monet huonekasvit viihtyvät kesän ulkona sopivassa katveessa. Mutta jos en olisi ollut laiska palauttamaan tätä yksilöä sisään, en olisi tätä ihmettä nähnyt (samaa laiskuutta kyllä pari muuta huonekasvia on nyt kärsivän näköisiä, että ei se laiskuus aina ole autuaaksi tekevää).

Google+ integroitui Google-kalenterin kanssa

Google+ täytti kesällä vuoden. Merkkipäivä ei aiheuttanut kuhinaa, kuten ei kyseinen palvelukaan enää. Google+ näyttää olevan vakaasti kehitettävien Google-tuotteiden linjalla. Ominaisuudet rikastuvat. Mielenkiintoinen ja käyttökelpoinen uutukainen on Google+ Tapahtumat.

Google+ Tapahtuman voi luoda joko tilapäivityksen yhteydessä tai Tapahtumat sivulta. Teemakuva tai oma kuva yksilöi kauniisti tapahtuman. Tapahtumasta voidaan keskustella ja siihen voi liittää kuvia, joista voi koostaa kuvaesityksen. Android-sovelluksella kuvavirtaa voi lähettää suoraan tilanteesta.

Hieno ominaisuus on tuo otsikossa mainittu. Kun luo Google+ Tapahtuman, se siirtyy automaattisesti omaan (ja kutsuun vastanneiden) Google-kalenteriin.

Viikon kuluttua pidämme lomalta palanneiden työkavereitteni kanssa ensimmäisen maanantai-hangoutin. Tein siitä tapahtuman ja laadin samalla pienen kuvasarjan (voit täydentää, muokata ja käyttää lisenssin mukaan).

PLE: pilvinen some aurinkoistaa elämää

Rutiinien luominen vähentää tiedonkäsittelyn tuottamaa kognitiivista kuormaa. Perinteinen tietokonetyöskentely sujuvoitui oman koneen asetuksilla: työpöydän kuvakkeet, kansiorakenne, selaimen viritykset. Nyt yhä useampi meistä seilaa monen laitteen kautta netissä. Synkronoituvat pilvipalvelut mahdollistavat sujuvien rutiinien luomisen. Palvelut jakautuvatkin jo karkeasti kahteen luokkaan sen mukaan, toimivatko ne kätevästi laitteesta riippumatta vai eivät.

Kesän kaivattu tauko työhön ja opiskeluun siivosi mieleni työpöytää ja innosti organisoimaan oman opiskeluarjen rutiineja uuteen uskoon. Olen havainnut hoitavani työasioita sujuvasti yhä enemmän mobiililaitteilla. Opiskeluakin... mutta bussissa istuessa on ollut työlästä hitaalla yhteydellä etsiä pitkää reittiä kaikkia tarvittavia linkkejä. En todellakaan muista kaikkea verkko-osoitteita ulkoa. Niinpä mietin, että voisin koota kaikki tarpeelliset linkit yhteen aloituspisteeseen.

Aikoinaan ylläpidin ajankohtaisia opiskelulinkkejä omalla kotisivullani, mutta tuo portaalisysteemi on nykymittapuulla ylen hankala ylläpitää enkä olekkaan päivittänyt sivua vuosikausiin. Toisaalta en myöskään ole sitä hävittänyt, koska esihistoriallisilla jäänteillä on oma retroarvonsa. Niin paljon opettelin HTML-kieltä, että opin tekemään kotisivuja. Tunnelmaksi jäi tosiaan kielenopiskelu.

Halusin siis organisoida omat opiskeluasiani niin, että voisin laitteesta riippumatta kätevästi tavoittaa oleelliset verkkopalvelut. Mietin, että Googlen henkilökohtainen työpöytä iGoogle voisi olla oikein hyvä, onhan sille annettu PLE-arvonimi monissa yhteyksissä - siis Personal Learning Environment. Yllätys odotti iGooglessa. Tiedote kertoi, että palvelu lopetetaan 1.11.13 ja mobiilipalvelu jo ensi viikolla 31.7.12.

"iGoogle poistuu käytöstä 16 kuukauden kuluttua 1. marraskuuta 2013. Mobiiliversio poistuu käytöstä 31. heinäkuuta 2012. Mistä tämä johtuu? iGoogle käynnistettiin alun perin vuonna 2005. Verkko- ja mobiilisovellukset ovat kehittyneet sen jälkeen huimasti, ja kaikki saavat nyt räätälöidyt tiedot reaaliajassa hyppysiinsä. Uudenaikaiset sovellukset, jotka toimivat esimerkiksi Chrome- ja Android-alustoilla, ovat tehneet iGooglesta tarpeettoman. iGoogle poistuu käytöstä 1. marraskuuta 2013, joten sinulla on 16 kuukautta aikaa sopeutua muutokseen tai viedä iGoogle-tietosi."

Seurailen someuutuuksia sillä silmällä ja säilön Diigooni. Muistin, että iGooglen kaltainen Netvibes voisi toimia virtuaalityöpöytänä, mutta sen keskeisin ominaisuus on yhdistää samaan näkymään syötteitä eri lähteistä. Tällä kertaa en kaivannut sellaista.

Kuvamuistissani oli Windows 8:aa muistuttava virtuaalinen henkilökohtainen työpöytä, johon voi muokata omia painonappeja. En millään muistanut palvelun nimeä. Somepalveluitahan virtaa kymmenittäin kaikilta asiaan liittyviltä kanavilta. Mutta voi miten kätsyä. Olin bongauksen arkistoinut Diigooni mm. tunnisteella henkilökohtainenetusivu. Ja sehän löytyi, siis Symbaloo. Kun tutustuin palveluun tarkemmin, siitä löytyi useita houkuttelevia ominaisuuksia, kuten:

• hollantilainen alkuperä, jee Eurooppa!
• mahdollisuus lisätä omia kuvia painonappeihin
• yksityisten ja julkisten verkkokarttojen (webmix) mahdollisuus
• opetussovellukset ja -kokemukset (SymbalooEDU)
• sujuva synkronointi mobiilisovelluksen ja verkkosovelluksen välillä

Välilehdille voi lisätä toisten tekemiä verkkokarttasivuja tai tehdä itse lisää. Sivuja (tai mitä nuo painonappinäkymät nyt ovatkaan) voi pitää yksityisinä, jakaa kavereille tai koko nettiväelle. Niitä voi myös upottaa verkkosivuille. Palveluun voi luoda oman profiilin ja linkittää sen Twitterin ja Facebookin kanssa. Symbaloon blogissa vertaillaan palvelua iGoogleen (tulossa siirtoapuri iGooglesta Symbaloohon). Minut löytää tästä Symbaloo-osoitteesta ja oheinen opiskelusivustoni on vapaasti nähtävissä.

Mobiilikäyttö on tärkeää. Symbaloo valloitti juuri mobiilikäyttöliittymällään. Tukee mainiosti myös surffailun alkupisteen laatimista lukutaidottomille, vanhuksille tai vammaisille. Puhelimen käyttöliittymä on selkeä ja surffailu luonnistuu mukavasti.

Monta somea – harhauttavasti yksi käsite

Tietoviikko uutisoi eilen, että some-kupla uhkaa puhjeta seuraavaksi. Se some, josta he puhuvat, on uutisen luettua ihan eri some kuin se, jossa tunnen itse liikkuvani.

Kesäkepeästi mutu-mietiskelin, että on meillä ainakin kolme somea: on (1) kevyen yhteiskunnallisen vastakarvan aktivismisome, on (2) avoimen oppimisen ja luomisen some ja sitten on tuo Tivin (3) bisnes-some (en tiedä, mihin näistä tieteen some sijoittuu, laittaisin sen [1+2] aktivismi+avo-oppiin).

Tiedonvälitys on lööppikierteessä. Liiketoiminta kvartaalikierteessä. Pitäisi olla aina jotain uutta nopeasti kyllästyville kuluttajille. Ensimmäinen some, tuo aktivistisome, on itse tehtyä. Se ei elä ilman mukanaoloa. Aika himmeältä sekin näyttää nykyisin Suomi-somessa. Jaiku kuoli, Qaiku oli hyvä pohja, mutta ihmiset liukenivat, huumori kuoli, elävyys katosi. Twitter kaikkine hyvyyksineen on kapea toitottamisväline ja satunnaisaktivoitumisen tuuba. Suomi-somen Jaiku-aikakaudella mukana oli pienen piirin iloista hurmaa. Jaikua väärinkäytettiin luovalla tavalla. Twitter ei taipunut (juuri) mihinkään.

Facebook ja Google+ Twitterin ohella ovat laventaneet piirejä ja hyvä niin. Varmaan harva jaikuilija koki missään niistä edes haaleaa underground-hurmaa, joka Jaikussa oli melko lähellä.

Bisnes-ratkaisujen tarjonta on laajentunut: entiset joukkotiedotusmainostoimistot ovat brändänneet itsensä someasennossa. Somekouluttajien pätevyyttä sentään vakavasti ja inspiroivasti epäiltiin keväällä Tomin SocialMediocracy.com-blogissa.

Dialogipedagogiikka on hyvä apuri erottelemaan näitä someulottuvuuksia toisistaan (ei mitenkään ainut, tuli vaan ekana mieleen): Aktiivisten kansalaisten, taitavien amatöörien ja antautuneiden harrastajien sosiaalinen media loi Wikipedian ja muita sen kaltaisia. Eka ja toka some siis kuuluvat minä-me-vuorovaikutukseen. Bisnes-some liikkui mahdollistamisen ja hyödyntämisen välimaastossa, painottuen minä-ne/he/se. Mahdollistaminen tarjosi vapaata liikkumatilaa, hyödyntäminen keräsi salakavalasti vertaismarkkinointia ja sen sellaista. En pane pahakseni, jos tämä kupla uhkaa puhjeta. Jopa toivon sitä. Some ei ole kuolemassa (yhteiskunnallisen vastakarvan some ja avoimen oppimisen ynnä luomisen some), ellemme vaivu henkiseen velttouteen. Tai ehkä somesta tulee hippi-punk-ketjun lenkki. Kuollut mutta ah niin ihana. Hmmm...

Pursotinsometusta

Tällaisena kesäiltana 8 vuotta sitten (eli -04) kesäduunailin silloiselle eWSOY:lle opasta verkko-opiskelun taidoista (valitettavasti edelleen lukkojen takana). Löysin blogien ihmeellisen maailman ja muita aarteita. Blogi-termi on vuodelta -99, mutta ilmiön valtavirtaistuminen vei vuosia.

Hankin tuolloin heti innoissani Amatzonilta pari alan klassikkoa ja olin tyrmistynyt siitä, miten yleissivistävänä pitämäni Helsingin Sanomat ja muu kotimainen sanoma- ja aikakauslehdistö, saati käymäni yliopistokoulutus mediakasvatuksen opintoineen (HY -03) olivat tyystin sivuuttanut koko vapaan nettiviestinnän maailman.

Juuri opin Hanna Nikkasen Verkko- ja vapaus -kirjasta, miten noihin aikoihin ensi-innostuksen keskellä kukoisti globaalin kansalaismedian Indymedia. Yliopistossakin ryhdyttiin puhumaan kansalaisjournalismista. Muutama vuosi, ja blogeja tupsahteli sadesienometsänä, saatiin Jaiku ja Suomi-some.

Nikkanen analysoi tylyn hyvin (s. 17): "Ensin nälinettä käyttää vain pieni harrastajien joukko ja teknologia kehittyy innostuneiden, anarkististen kokeilujen myötä. Harrastajat eivät pidä säännöistä ja rajoituksista, ja he tekevät mieluummin yhteistyötä kuin kilpailevat patenteista. Kun yhteiskunnan ylimmät kerrokset alkavat omaksua uuden välineen käyttöönsä, peliin astuu raha ja kokeilut korvataan kontrollilla. Kehitystyö siirtyy alan yritysten sisään, missä sitä tehdään salaa, teollisuusvakoilua peläten. Alalle muodostuu monopoleja tai ainakin huomattavasti monololia muistuttavia rakenteita. Tässä vaiheessa käyttäjien toimintaa ryhdytään rajoittamaan teknisillä..." (lukekaa koko kirja!)

Tämän päivän sosiaalinen media on kuin kakunkuorrutusta. Kakkupohjaresepti eiliseltä, kukaan ei enää ihan muista, miten monta munaa ja missä asteessa kuinka monta minuuttia uunissa. Väliin laitettiin jotain hyvää ja tänään kun sitä kuorrutetaan, truutta valmiina, hyvää vaahtoa, kivat pursotuskuvio ja näyttää nätiltä. Vähän kuin jenkkiläinen leipominen lukiokavereitteni aikaan: mentiin kauppaan ja ostettiin valmis pohja, pussitäytteet (lisää vain vesi), valmis spay-kerma ja koristepussi.

Mielenkiintoista, että edelleenkään ammattilaiset eivät hoida aukottomasti kuratointisomea. Meille eteenpäin truuttaajille ja somekoristelijoille jää vielä tilaa. Sanon tahallisen provokatiivisesti, koska minun miltei someveteraanin näkemys somen ytimestä on itse tehty. Siis ei se, että edelleenlähetellään ja toimitaan sentraalisantereina some-uutisille. Ytimessä on silti henkitoreissaan maailman tekeminen, maailman muuttaminen. Ootsähei löytänyt uusimman appsin ei ihan riitä arvopohjaksi somen yhteiskuntaeettiselle käytölle.

Jatkan lukemista. Nikkasen teos on inspiroiva. Oi kiitos tekijälle! Jossain kohdissa nyansseja oli laajemmin, mutta sou not. Analyysi, joka pamflettisoi lukijaa, on rautaa.