lauantaina, elokuuta 01, 2009

Son nyt sit meijän koululla Twitter


Pientä välipalapuuhaa kirjoittamisen keskellä. Perustettiin Minnan kanssa meidän koululle oma Twitter. Onkohan jo kuinka monella suomalaiskoululla? Sinne tulee Minnan kirjavinkkejä, tietysti pieniä huomioita koulun elämänmenosta, kuvia yms. Menee jo syötteenä Verkkopenaalin etusivulle. Ja kehitellään lisää käyttöä.

Twitter-tunnus saa olla maksimissaan 15 merkkiä. Chattäillen kehiteltiin paras lyhenne Kotkan aikuislukiosta, jossa on ihan hitusen liikaa kirjaimia. Pitää etsiä jokin nätti vimpain koulun etusivulle. Päätettiin myös virkistää koulun Facebookia. Twitter ja FB rupattelevat keskenään.

Koulun Twitteriin on nyt ohjattu koulun Google Readerin jaetut otsikot (Google Reader saisi filtteröidä tagien mukaan sisältöjä). Valikoidaan opettajien blogeista, opiskelijoitten blogeista, Flicristä ja vaikka Opetushallituksen uutisista omalle koululle sopivaa sisältöä. Mitähän kaikkea sitä keksis.

3 kommenttia:

Leena Helttula kirjoitti...

wow! Ehdit ensin, minä kun olen edelleen henkisesti lomalla. Tarkoitus on aloittaa Turun iltalukiolle Twitter ja Facebook, mutta kieltäydyn ajattemasta työasioita ennen elokuun puoltaväliä.

Seuraillaan me aikuislukiot sitten toisiamme :D

Anne Rongas kirjoitti...

Mainiota, varmaan koulutwitteröinti leviää tänä syksynä. Facebook meillä on ollut jo pari vuotta, mutta siihen ajateltiin nyt vähän uutta tuulta.

Eipä tuo kovin työasialta tuntunut. Piti kirjoittamisurakan välillä vähän tuulettaa päätä ja kollega Minna sattui sopivasti olemaan chatissä, siitä se lähti ja hauskaa oli viritellä, molemmat oltiin omilla kesälaitumillamme välimatkaa varmaan 250 km.

Mutta siis muutaman viikon päästä lisää säpinää.

Jarmo Talvivaara (PKAMK) kirjoitti...

Onkohan jo kuinka monella suomalaiskoululla?

Otimme ammattikorkeakoulumme (PKAMK) Tietojenkäsittelyn koulutusohjelmalle käyttöön Twitterin (http://twitter.com/pkamktiko). Alustavasti Twitterin viestit on laitettu menemään kurssiemme Moodle-työtiloihin (tweetit näkyy mukavasti muun työskentelyn ohessa ja ilmoituksia saa kätevästi myös mobiilisti) sekä jatkossa RSS:nä muutamiin muihin palveluihin (mm. ko:n kotisivut).

Meillä on Googlen tarjoama Wave-palvelun "early access", joten myös Waven ja Twitterin suhteen on kaavailtu tehdä mielenkiintoisia kokeiluja.

Twitterin käyttö liittyy verkko-opetuksemme määrän jatkuvaan kasvuun; ensi syksynä 2010 aloitamme "virallisesti" tarjomaan tradenomi(AMK) tutkintoa kokonaan verkko-opintoina (itseasiassa mahdollista jo nyt).

Tervetuloa seuraamaan kuulumisiamme koulutusohjelmamme Twitteriin!