Ihan siltä varalta, että suomalaisen sosiaalisen median kiito ei ole vielä tavoittanut:
Zipipopin tiedote 25.8.09: "Suomeen syntyy organisaatioille tarkoitettu sosiaalisen median kehittämisverkosto. Zipipop ja Markku Silén ovat luomassa Suomen suurinta sosiaalisen median kehittämisverkostoa organisaatioiden kilpailukyvyn kehittämiseksi."
Kehittelykeskustelu Qaikussa.
Kokoontumiskutsu Facebookissa: ke 2.9. klo 18 Hki.
maanantaina, elokuuta 31, 2009
lauantaina, elokuuta 29, 2009
Kätsy miellekarttasydeemi
Joskus aikoja sitten kokeilin Mind Meister -verkkopalvelua. Selainsovelluksella voi luoda miellekarttoja ykin tai yhdessä. Nyt tuli tarve tehdä pieni kartta, jossa on yhdysnuolia asiasanojen välillä. Kaikissa sovelluksissa ei pysty keskinäisiä nuolia vetämään.
Mind Meister on kätevä. Tykkäsin. Säätöjäkin pystyy tekemään ihan kohtuullisesti. Mukava lisämauste ovat pienet kuvakkeet. 10 p + papukaijamerkki. Ja tietenkin kartan saa tulostettua ja upotettua verkkosivuille.
Mind Meister on kätevä. Tykkäsin. Säätöjäkin pystyy tekemään ihan kohtuullisesti. Mukava lisämauste ovat pienet kuvakkeet. 10 p + papukaijamerkki. Ja tietenkin kartan saa tulostettua ja upotettua verkkosivuille.
Henk.koht.
Julkinen vs. yksityinen. Työ vs. yksityiselämä. Avoin julkinen vs. yksityinen. Silmä nappasi Tuolin ja näppäinten välistä kertoilun, miksi kirjoittaja ei ole Facebookissa. Argumenttina oli työelämän ja yksityiselämän sekoittumisen estäminen. Lieventävinä lauseina, että eihän toki viivottimella sitä rajaa voi vetää.
Yksityisyys on aina itse määriteltävä. En osaa sijoittaa sitä mihinkään erityiseen nettipalveluun. Facebook ei kategorisesti sotke julkista ja yksityistä. Siellä voi itse valita sen, mitä laittaa näkyviin ja ketä päästää näkyviin. Voi silti olla, että Facebook tuntuu muita nopeammin henkilökohtaiselta ja intiimiltä.
Tunne itsesi on edelleen järkevä ja tervehdyttävä kehoitus. Olisi hyväksi oppia myös kunnioittamaan toisen valintoja.
Olen Facebook-skeptikko, vaihdoin oikean nimenikin näkymään vasta viime viikolla. Avaan Facebookin harvoin enkä jaksa siellä juurikaan seikkailla. Mutta silti pidän sitä hyödyllisenä ympäristönä ja olen harmistunut, kun en löydä eräitä vanhoja koulukavereitani edelleenkään sieltä. Vaikka harmistun, ymmärrän.
Kaikki eivät halua tai ehdi tai osaa olla kaikkialla. Minä en esimerkiksi vieläkään ole löytänyt intoa ja joutoaikaa lennättää Socond Lifen aloitussaarella nyökkivää Sokratinna Runoa ihmisten ilmoille. Vaikka en seikkaile SL-maisemissa, pidän sitäkin ympäristöä kiinnostavana ja moneen soveltuvana.
Kulttuurimme kehittyy varmasti kohti henkilökohtaisten mediatilavalintojen kunnioittamista eli emme pian ole moksiskaan, jos hyvän päivän tuttu ei ota Facebook-kaveriksi. Ratkaisevaa ei ole väline tai palvelu, vaan mitä sillä tehdään.
Ällöttävä henkilökohtainen tunkeutuminen voi tulla luo muutenkin kuin netistä. On tavattoman epämiellyttävää, että kuka tahansa saattaa soittaa puhelimeeni. En pidä siitä, että äänimaisemaani ilmestyy Tomppa Porista ja Irmeli Kuopiosta HEI! Läppään luurin kiinni, vaikka sieltä tulisi niin hieno tarjous juuri sinulle Anne.
Monet opot ja opettajat ovat todenneet, että puhelimeen vastaamatta jättäminen yleistyy. Ennen vanhaa olisi ollut todella outoa olla kotona ja antaa puhelimen soida. Kuka enää pitää outona sitä, että mykistetty puhelin soi yksikseen?
On totuttava siihen, että ihmiset itse määrittävät rajojaan ja eri tavalla kuin minä. On myös totuttava siihen, että toisen tavoittaa puhelimella, toisen FB-chatistä ja kolmannen ottamalla esille polkupyörä liiteristä ja polkaisemalla juttusille.
Yksityisyys on aina itse määriteltävä. En osaa sijoittaa sitä mihinkään erityiseen nettipalveluun. Facebook ei kategorisesti sotke julkista ja yksityistä. Siellä voi itse valita sen, mitä laittaa näkyviin ja ketä päästää näkyviin. Voi silti olla, että Facebook tuntuu muita nopeammin henkilökohtaiselta ja intiimiltä.
Tunne itsesi on edelleen järkevä ja tervehdyttävä kehoitus. Olisi hyväksi oppia myös kunnioittamaan toisen valintoja.
Olen Facebook-skeptikko, vaihdoin oikean nimenikin näkymään vasta viime viikolla. Avaan Facebookin harvoin enkä jaksa siellä juurikaan seikkailla. Mutta silti pidän sitä hyödyllisenä ympäristönä ja olen harmistunut, kun en löydä eräitä vanhoja koulukavereitani edelleenkään sieltä. Vaikka harmistun, ymmärrän.
Kaikki eivät halua tai ehdi tai osaa olla kaikkialla. Minä en esimerkiksi vieläkään ole löytänyt intoa ja joutoaikaa lennättää Socond Lifen aloitussaarella nyökkivää Sokratinna Runoa ihmisten ilmoille. Vaikka en seikkaile SL-maisemissa, pidän sitäkin ympäristöä kiinnostavana ja moneen soveltuvana.
Kulttuurimme kehittyy varmasti kohti henkilökohtaisten mediatilavalintojen kunnioittamista eli emme pian ole moksiskaan, jos hyvän päivän tuttu ei ota Facebook-kaveriksi. Ratkaisevaa ei ole väline tai palvelu, vaan mitä sillä tehdään.
Ällöttävä henkilökohtainen tunkeutuminen voi tulla luo muutenkin kuin netistä. On tavattoman epämiellyttävää, että kuka tahansa saattaa soittaa puhelimeeni. En pidä siitä, että äänimaisemaani ilmestyy Tomppa Porista ja Irmeli Kuopiosta HEI! Läppään luurin kiinni, vaikka sieltä tulisi niin hieno tarjous juuri sinulle Anne.Monet opot ja opettajat ovat todenneet, että puhelimeen vastaamatta jättäminen yleistyy. Ennen vanhaa olisi ollut todella outoa olla kotona ja antaa puhelimen soida. Kuka enää pitää outona sitä, että mykistetty puhelin soi yksikseen?
On totuttava siihen, että ihmiset itse määrittävät rajojaan ja eri tavalla kuin minä. On myös totuttava siihen, että toisen tavoittaa puhelimella, toisen FB-chatistä ja kolmannen ottamalla esille polkupyörä liiteristä ja polkaisemalla juttusille.
tiistaina, elokuuta 25, 2009
Co-browsing!
Wikipedia selittää:
Co-browsing is the ability to navigate a web page simultaneously with other people without needing to use a screen-sharing app. Though the difference with screen-sharing tools is little known and considering the wide availability of these and of the bandwidth needed to use them effectively, it may seem as co-browsing may have its days numbered. But maybe not quite yet. In this guide you can find all of the true, classical co-browsing services that are still available online.
Ja sitten vaan nuuskimaan, mitä kaikkea Robin Good on aiheesta koonnut Master New Media -uutiskirjeeseen tai mikä tuo nyt lieneekään. Vekkulia on, että kyseessä ei ole todellakaan mikään uusi asia. Kun ajattelee oppimissovelluksia ja mm. sitä, miten vähillä kustannuksilla voidaan järjestää monelaista hyödyllistä vaikka nyt alkaen kotona toipilaana opiskelvan ohjaamisesta ilman erityisiä videoneuvottelulaitteita mitä moninaisempaan etäohjaukseen ja tutkivaan työskentelyyn, niin kääääk, miten hitaasti asiat etenevätkään.
Co-browsing is the ability to navigate a web page simultaneously with other people without needing to use a screen-sharing app. Though the difference with screen-sharing tools is little known and considering the wide availability of these and of the bandwidth needed to use them effectively, it may seem as co-browsing may have its days numbered. But maybe not quite yet. In this guide you can find all of the true, classical co-browsing services that are still available online.
Ja sitten vaan nuuskimaan, mitä kaikkea Robin Good on aiheesta koonnut Master New Media -uutiskirjeeseen tai mikä tuo nyt lieneekään. Vekkulia on, että kyseessä ei ole todellakaan mikään uusi asia. Kun ajattelee oppimissovelluksia ja mm. sitä, miten vähillä kustannuksilla voidaan järjestää monelaista hyödyllistä vaikka nyt alkaen kotona toipilaana opiskelvan ohjaamisesta ilman erityisiä videoneuvottelulaitteita mitä moninaisempaan etäohjaukseen ja tutkivaan työskentelyyn, niin kääääk, miten hitaasti asiat etenevätkään.
maanantaina, elokuuta 24, 2009
Voiko kaukaa olla lähellä?
Mitenkähän asettaisin sanani, etten loukkaisi turhaan niitä, jotka kokevat ja ajattelevat toisin tästä asiasta... jos vaikka tähän eteen laitan varoitusmerkin: tämä on löysäpipoisesti kirjoitettu eikä arvostele eritavoin tuntevia. Riittääkö? Hymy vielä tähän ja ystävällinen katse.
Olen tehnyt viisi vuotta hanketyötä. Kaikki ovat jollakin tapaa liittyneet opetuksen ja koulun kehittämiseen, erityisesti tieto- ja viestintätekniikan hyödyntämiseen. Olen tehnyt tuosta ajasta kolme vuotta sekä päivä- että iltatyötä ja hankehomma on aina ollut sivutyötä. Jonkinlainen kokemuksen syvä rintaääni siis.
Hanketyö voi olla hyvää, kun kohde on muu kuin hankerahojen imuroiminen omaan laariin mahdollisimman kevyellä työllä. Meillä on tässä mielessä ollut hyvää hanketyötä – hankerahat ovat koko ajan olleet pieniä, mutta into ja tavoite suuria ja niin on hyvä. Aitoa hehkua mukana.
Hanketyössä pitää välillä olla mukana kokouksissa ja koulutuksissa, palavereissa, neukkareissa, seminaareissa, konferensseissa, messuilla ja tapahtumissa, jopa laivalla (huh). Tänään eräs kollega huokasi syvään sitä, miten hartaasti istutaan ja puhutaan ja istutaan. Toinen taas, eri hankkeessa toimiva, pohdiskeli, miten tärkeää on olla kasvotusten, tavata oikeasti. Eräässä keskustelussa epäiltiin, että lähi- ja etäosallistumisen sekoittaminen hajottaa lähitilannetta, etäällä olevat ovat kumminkin etäällä ja luottamuksen syntyminenkin vaatii lähellä olemista.
Ymmärrän toki, meillä on pitkä kokemus ilman teknistä välittymistä olevasta kontaktista. Mutta meidän nyt vaan pitää oppia muihinkin. On pakko. Emme voi enää fyysisesti matkustaa surutta. Totta kai on kivaa olla samassa paikassa yhtä aikaa, jos on aikaa ja sopiva vire ja tuli räiskyy nuotiossa, savu hiljaa leijailee. En tee sitä tyhjäksi. Mutta huolestuttaa, kun tämä on niin vaikeaa.
Osa meistä kykenee jakamaan olemistaan netin ja lähimaailman kesken. Osa meistä on tavattoman onnellisia, että voi säästää 11 tuntia matkustamista ja olla silti läsnä. Omalla tavallaan. Näitä kaukaa lähelle tulemisen menetelmiä pitäisi aktiivisesti kehittää ja laajentaa. Sometu on onnistunut tässä tosi hyvin.
Tapasin esimerkiksi pari viikkoa sitten Ronaldin yhdessä Sometu-kokouksessa. Olin fyysisesti Miehikkälässä, hän oli Espoossa ja palasi takaisin Etelä-Afrikkaan. Jutustelimme vielä kokouksen jälkeenkin. Löysimme yhteistä jaettavaa ammatillisesti ja hankketulevaisuuksien kannalta. En ole koskaan tavannut kyseistä Ronaldia muuta kuin netissä, mutta silti luotan häneen. Hän on Sometu-kontaktini ja LinkedIn-kontaktini, minulla on hänen sähköpostiosoitteensa, olen nähnyt hänen pikkuruisen profiilikuvansa ja jutellut hänen kanssaan julkisesti ja privaatisti netissä. Tiedän suunnilleen, mitä hän puuhaa ja millä mentaliteetilla. On harvinaista, että vastaava YYA-kontakti syntyy jossain kokouksessa.
Netti voi jopa helpottaa yhteistyösuhteiden ja verkostojen muodostumista. Olin keväällä hankeasioissa yhdessä museossa. Istuttiin tuntikaupalla hartaasti ja puhuttiin, suunniteltiin. Siellä oli tosi mukavia ihmisiä ja käyntikorttejakin sain monta. Mutta kun ei ole yhteistä nettiviestinnän tilaa, yhteiskehittely muuttuu hitaaksi, ylen hitaaksi, vaikka olisi miten ihanat ihmiset asialla.
On vienyt aikaa, että tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön hankkeissa on ryhdytty käyttämään tieto- ja viestintätekniikkaa hanketyön välineenä. Mutta mentaalisesti meillä on vielä matkaa. Ja nyt pitäisi jo loikkia, jotta saisimme viritettyä yhteistyöverkostoja omaa maata laajemmalle. Ihmiskunnan suuria ongelmia ajatellen nimittäin.
Olen tehnyt viisi vuotta hanketyötä. Kaikki ovat jollakin tapaa liittyneet opetuksen ja koulun kehittämiseen, erityisesti tieto- ja viestintätekniikan hyödyntämiseen. Olen tehnyt tuosta ajasta kolme vuotta sekä päivä- että iltatyötä ja hankehomma on aina ollut sivutyötä. Jonkinlainen kokemuksen syvä rintaääni siis.
Hanketyö voi olla hyvää, kun kohde on muu kuin hankerahojen imuroiminen omaan laariin mahdollisimman kevyellä työllä. Meillä on tässä mielessä ollut hyvää hanketyötä – hankerahat ovat koko ajan olleet pieniä, mutta into ja tavoite suuria ja niin on hyvä. Aitoa hehkua mukana.
Hanketyössä pitää välillä olla mukana kokouksissa ja koulutuksissa, palavereissa, neukkareissa, seminaareissa, konferensseissa, messuilla ja tapahtumissa, jopa laivalla (huh). Tänään eräs kollega huokasi syvään sitä, miten hartaasti istutaan ja puhutaan ja istutaan. Toinen taas, eri hankkeessa toimiva, pohdiskeli, miten tärkeää on olla kasvotusten, tavata oikeasti. Eräässä keskustelussa epäiltiin, että lähi- ja etäosallistumisen sekoittaminen hajottaa lähitilannetta, etäällä olevat ovat kumminkin etäällä ja luottamuksen syntyminenkin vaatii lähellä olemista.
Ymmärrän toki, meillä on pitkä kokemus ilman teknistä välittymistä olevasta kontaktista. Mutta meidän nyt vaan pitää oppia muihinkin. On pakko. Emme voi enää fyysisesti matkustaa surutta. Totta kai on kivaa olla samassa paikassa yhtä aikaa, jos on aikaa ja sopiva vire ja tuli räiskyy nuotiossa, savu hiljaa leijailee. En tee sitä tyhjäksi. Mutta huolestuttaa, kun tämä on niin vaikeaa.
Osa meistä kykenee jakamaan olemistaan netin ja lähimaailman kesken. Osa meistä on tavattoman onnellisia, että voi säästää 11 tuntia matkustamista ja olla silti läsnä. Omalla tavallaan. Näitä kaukaa lähelle tulemisen menetelmiä pitäisi aktiivisesti kehittää ja laajentaa. Sometu on onnistunut tässä tosi hyvin.
Tapasin esimerkiksi pari viikkoa sitten Ronaldin yhdessä Sometu-kokouksessa. Olin fyysisesti Miehikkälässä, hän oli Espoossa ja palasi takaisin Etelä-Afrikkaan. Jutustelimme vielä kokouksen jälkeenkin. Löysimme yhteistä jaettavaa ammatillisesti ja hankketulevaisuuksien kannalta. En ole koskaan tavannut kyseistä Ronaldia muuta kuin netissä, mutta silti luotan häneen. Hän on Sometu-kontaktini ja LinkedIn-kontaktini, minulla on hänen sähköpostiosoitteensa, olen nähnyt hänen pikkuruisen profiilikuvansa ja jutellut hänen kanssaan julkisesti ja privaatisti netissä. Tiedän suunnilleen, mitä hän puuhaa ja millä mentaliteetilla. On harvinaista, että vastaava YYA-kontakti syntyy jossain kokouksessa.
Netti voi jopa helpottaa yhteistyösuhteiden ja verkostojen muodostumista. Olin keväällä hankeasioissa yhdessä museossa. Istuttiin tuntikaupalla hartaasti ja puhuttiin, suunniteltiin. Siellä oli tosi mukavia ihmisiä ja käyntikorttejakin sain monta. Mutta kun ei ole yhteistä nettiviestinnän tilaa, yhteiskehittely muuttuu hitaaksi, ylen hitaaksi, vaikka olisi miten ihanat ihmiset asialla.
On vienyt aikaa, että tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön hankkeissa on ryhdytty käyttämään tieto- ja viestintätekniikkaa hanketyön välineenä. Mutta mentaalisesti meillä on vielä matkaa. Ja nyt pitäisi jo loikkia, jotta saisimme viritettyä yhteistyöverkostoja omaa maata laajemmalle. Ihmiskunnan suuria ongelmia ajatellen nimittäin.
torstaina, elokuuta 20, 2009
Wikispaces-wikissä kätevä käyttäjälisääminen
sunnuntai, elokuuta 16, 2009
Minkä nuorena oppii, sen...
Joopa, meikäläinen kyllä yllättyi totaalisesti tänä aamuna. Kesätyöt ovat pitäneet melko tiiviisti tietokoneen äärellä. Oheistoimintoina olen jumpannut kirjaston alakerrasta yläkertaan ja outs sanoivat jalkapohjat, mistä johtuen hiekkatiellä varpasillaan hippaisu on ollut ohjelmassa, järviuinti luonnollisesti ja kiitos Suomen parhaan naistenlehden (Kunto Plus) pilates (joka on paljon fiksumpaa kuin luulin, yhdistin koko jutun nipottavien naisten hörhöilyksi...).Eilen hidas joulusiivous yhdisti kaksi toisistaan eksynyttä kävelysauvaa. Olivat olleet keskenään kadoksissa 3 vuotta, tyttären rullaluisteluun hankitut silloin, kun kengän koko oli jotain 34. Ihan nappisopivat pituuteeni.
Epäaamuihmisenä kyllä tiedän, että tehokkainta liikunta olisi aniaikaisin, heti sängystä ponkaisten, mutta en vaan kykene. En tiedä, mikä ruuvi oli löystynyt, mutta tänä aamuna leppoisa tihkusade kutsui ulos ja sain päähänpiston: sauvakävelylle. Siis ensi kertaa eläissäni. Mukana päähänpistossa oli uutinen armeijan sauvakävelystartista alokkaille. Siis liikenteeseen ihan vain testimielessä.
Sauvakävely on tietotyöläiselle älyhyvä harrastus. (ykkösparasta olisi tieteskiin koira, mutta täällä jouduttiin muru antamaan uteen kotiin, kun välillä kaikki ovat poissa yli pissatusajan.)
Sauvakävely on siis hiihtämistä ilman lunta. Tik-työntö-tak-työntö-tik-työntö-tak-työntö. Ihan samaa kuin murtsikka paitsi ilman ikävää palelemista. Arvioin, että sauvojen pitää olla tismalleen sopivat, että asento on ryhdikäs. Silloin paino jakautuu yläkropalle. Alustan pitää olla pehmeä (hiekkatie), että sauva tukee. Heti parin harppauksen jälkeen tunsin, miten lantio liikkui, selkä- ja vatsalihakset, käsivarret. Ihan huippulaji. Ja supersopiva meille yliliikkuvanivelisille.
Sopii aamuraihnaiselle. Päässä ei tarvitse liikkua mitään. Ihan vaan rytmissä: tik-työntö-tak-työntö-tik-työntö-tak-työntö. Syke nousee vikkelään, rasitus jalautuu tasaisesti.
Tämän opetus oli, että vaikka en koskaan oppinut rakastamaan hiihtämistä, oli mainio asia, että se oli lapsuus-nuoruus-aikojen talviliikunnan ykköslaji. Lihasmuistissa. Jopa niin, että tämä ensimmäinen sauvakävelylenkki nostatti muistoista hankiseikkailuja Kurkelan, Hämeenkylän ja Vaalimaan metsiltä.
Tiheämpi punos, enemmän kalaa
Nyt selvästi mikroviestintä tihentää pyydystä, kun liikutaan netin valtameressä. Kaksi pientä episodia ihan pikaisesti (tässä on vähän muuta päätointa).Eilen katsahdin TweetDeckistä, että jaahas, Peeii on lähettänyt jonkun kuvan, kuulin jo aiemmin, että reissussa ollaan. Huomasin kuvaa katsoessani, että se oli lähetetty Mobypicture-kuvanjakopalvelulla, johon pääsi kätevästi kirjautumaan Twitter-tunnuksilla ja lähettämään viestin jonnekin kauas jänkälle. Saman tien kun kirjauduin Twitter-tunnuksilla Mobypictureen, palvelu lähetti minulle henkilökohtaisen viestin Twitteriin. Enää siis Peeiin ei tarvitse laittaa minulle sähköpostia ja kertoa, että jos haluat seurata matkakuvamme, kyttäile verkossa sivua x. Näinhän ensimmäiset matkablogit ennen syötteiden aikaa toimivat. Nyt Peeiin Twitter-viesti johdatti ikään kuin kuiskaaja minut matkakuvien luo. Ja matkastakaan ei kertonut Peeii itse, vaan sosiaalisen median syvä kumu.
Äsken vilkaisin pikaisesti Google Readerin syötteet. Kiinnostava YouTube-video. Merkkasin omaksi suosikikseni, mutta ajattelin, että tämä kiinnostaisi muutamia kavereitakin. En ollut koskaan lähettänyt YouTubesta suoraan Twitteriin vinkkiä, mutta veikkasin, että varmaan onnistuu.
Jakolinkki ei ollut näkösällä, Share-linkin jälkeen pitää vielä uudelleen klikata More share options, jolloin Twitter-linkki löytyi. Järjestelmä näyttää myös oppivan, sillä nyt YouTube-näkymässäni Twitter-linkki näkyy.Firefoxin liitännäinen PowerTwitter on siitä mukava, että kuvat ja videot tulevat suoraan Twitter-virtaan, alla vasemmalla sama viesti PowerTwitterissä ja oikealla tavallisessa.
PowerTwitter vähentää liikkumista sivulta toiselle, näen kuvan ja voin kurkistaa videon suoraan näkymästä. Twitterin rewiittausta ollaan parhaillaan kehittämässä, sekin tihentää verkkoja ja muodostaa jakamisesta helppoa, nopeaa ja hauskaa. Toisaalta saadaan nopeasti myös aikaan puolittaisia ikiliikkujia, kun sama saalis kiertää kaveripiirejä Twitterissä, Qaikussa, Delissä, Friendfeedissä, syötteissä...
lauantaina, elokuuta 15, 2009
Hopsittu tänään
Eloni rikastuu parin seuraavan vuoden ajan Tampereella hypermedian maisteriohjelman opintojen parissa. Kauhian kaukana, yli 300 kilometriä, vielä pahempi kuin Helsingissä opiskelu. Mutta yritän saada mahdollisimman paljon aikaan kotoa käsin. Niinpä opiskeluwiki on aloitettu ja HOPSin ensiversio sinne laadittu.Nyt pitää kirjoittaa sähköpostia professorille ja heti anoa ymmärrystä sille, että en pääse ensimmäiselle tapaamisella (arg, sattui koulun aloituspäivän kanssa päällekkäin, ainut, jota en voi mitenkään sumpliä, arg).
Kuluttajana tekniikkalelujen viidakossa
Tietotekniikka vähentää matkustamista ja säästää luontoa. Tietotekniikka välittää tekstiä, kuvia, ääntä ja videoita ilman fyysisiä erillistuotteita ja siten säästää luontoa. Mutta toki tietotekniikka on rautaa ja energiaa ja siten kuluttaa luontoa.
Olen päätellyt niin, että on paras hankkia parhaita ja siten myös kestävimpiä laitteita. Vaihdan puhelinta harvoin. Edellinen Nokia 3110 kesti vuodesta 1998 vuoteen 2006 eikä ollut kertaakaan korjattavana. Nykyinen Sony Ericsson 800i vaatii pientä korjausta nyt ensimmäistä kertaa, ohjausnappula on kulunut eikä yhdistä alaspäin kunnolla. Pidän puhelimen aina suojapussissa käsilaukussa.
Monimutkaiset älypuhelimet ovat hienoja ja niillä voi tehdä kaikenlaista. Omaan käyttööni tarvitsen puheluiden ja viestien lisäksi kohtuullisen kameran ja helpon keinon lähettää kuvia nettiin. Nykyistä en siis pienen vian vuoksi käy vaihtamaan. Tai sen vuoksi, että on uusia hienompia malleja.
Vastuullista toimintaa -blogissa on hyvää mietiskelyä ja laskelmia elektroniikan hiilidioksidipäästöistä.
Vallitsee edelleen ikävä noidankehä. Yritykset haluavat tietenkin saada jatkuvaa myyntiä. Jos myydään kestäviä tuotteita, niiden markkinat hiipuvat. Tätä harmittelin, kun miniläppäri ei lähtenyt käyntiin. Pieni (ja sinänsä vähemmän tuhlaava) laite on tehty mahdollisimman halvaksi. Kätevä kyllä ja helppo kuljettaa mukana, mutta mitä sille tehdään, kun se hajoaa?
Vaikutuin vuosi sitten, kun lainasin tyttärelle hetkeksi koekäyttöön ystäväni vanhaa Macbookia. Kone oli vuodelta 2005, yhtä vanha kuin hiiiiidas, mutta edelleen muuten toimiva Fujitsu Tablet PC. Mac toimi notkeasti, noin viisi kertaa nopeammin kuin saman ikäinen Windows-laatuläppäri.
Harvat ihmiset edelleenkään silti hankkivat Macintoshin koneita. On pelisyitä ja muita. Ymmärrän. Nämä ovat henkilökohtaisia asioita. Kun nyt opiskelua varten mietin kevyen kannettavan hankintaa, päätin, että ei mitään puhelimen ja tietokoneen väliltä, ei minikannettavaa vaan kestävä pikkumac. Sen hinnalla olisi toki päässyt lentokoneella lomamatkalla, mutta päätin senkin jättää väliin (tosin hiukan kaihoisasti).
Macin ympäristöystävällisyyttä on moitittu ja yritys on tehnyt jotain asian eteen. Mutta kyllä pitää miettiä tuota elinkaarta. Ennemmin hintavampi laite, joka kestää kaksi kertaa niin kauan kuin huokeampi. Ja huoltaminen kunniaan.
Ostamisen vuoksi ei nykyään tarvitse matkustaa. Chatillä kontakti tuttavan kautta hyvään myyjään, joka soitti, sovimme kaupan, lasku tuli heti sähköpostiin, maksoin verkkopankissa ja nyt odotellaan postista pakettia. Ja tämän liikkumattomuuden vastapainoksi hippasen varpasillaan hiekkatielle, paljasjalkajuoksu on hittijuttu.
Olen päätellyt niin, että on paras hankkia parhaita ja siten myös kestävimpiä laitteita. Vaihdan puhelinta harvoin. Edellinen Nokia 3110 kesti vuodesta 1998 vuoteen 2006 eikä ollut kertaakaan korjattavana. Nykyinen Sony Ericsson 800i vaatii pientä korjausta nyt ensimmäistä kertaa, ohjausnappula on kulunut eikä yhdistä alaspäin kunnolla. Pidän puhelimen aina suojapussissa käsilaukussa.
Monimutkaiset älypuhelimet ovat hienoja ja niillä voi tehdä kaikenlaista. Omaan käyttööni tarvitsen puheluiden ja viestien lisäksi kohtuullisen kameran ja helpon keinon lähettää kuvia nettiin. Nykyistä en siis pienen vian vuoksi käy vaihtamaan. Tai sen vuoksi, että on uusia hienompia malleja.
Vastuullista toimintaa -blogissa on hyvää mietiskelyä ja laskelmia elektroniikan hiilidioksidipäästöistä.
Vallitsee edelleen ikävä noidankehä. Yritykset haluavat tietenkin saada jatkuvaa myyntiä. Jos myydään kestäviä tuotteita, niiden markkinat hiipuvat. Tätä harmittelin, kun miniläppäri ei lähtenyt käyntiin. Pieni (ja sinänsä vähemmän tuhlaava) laite on tehty mahdollisimman halvaksi. Kätevä kyllä ja helppo kuljettaa mukana, mutta mitä sille tehdään, kun se hajoaa?
Vaikutuin vuosi sitten, kun lainasin tyttärelle hetkeksi koekäyttöön ystäväni vanhaa Macbookia. Kone oli vuodelta 2005, yhtä vanha kuin hiiiiidas, mutta edelleen muuten toimiva Fujitsu Tablet PC. Mac toimi notkeasti, noin viisi kertaa nopeammin kuin saman ikäinen Windows-laatuläppäri.
Harvat ihmiset edelleenkään silti hankkivat Macintoshin koneita. On pelisyitä ja muita. Ymmärrän. Nämä ovat henkilökohtaisia asioita. Kun nyt opiskelua varten mietin kevyen kannettavan hankintaa, päätin, että ei mitään puhelimen ja tietokoneen väliltä, ei minikannettavaa vaan kestävä pikkumac. Sen hinnalla olisi toki päässyt lentokoneella lomamatkalla, mutta päätin senkin jättää väliin (tosin hiukan kaihoisasti).
Macin ympäristöystävällisyyttä on moitittu ja yritys on tehnyt jotain asian eteen. Mutta kyllä pitää miettiä tuota elinkaarta. Ennemmin hintavampi laite, joka kestää kaksi kertaa niin kauan kuin huokeampi. Ja huoltaminen kunniaan.
Ostamisen vuoksi ei nykyään tarvitse matkustaa. Chatillä kontakti tuttavan kautta hyvään myyjään, joka soitti, sovimme kaupan, lasku tuli heti sähköpostiin, maksoin verkkopankissa ja nyt odotellaan postista pakettia. Ja tämän liikkumattomuuden vastapainoksi hippasen varpasillaan hiekkatielle, paljasjalkajuoksu on hittijuttu.
torstaina, elokuuta 13, 2009
Digsby kokoaa verkkojutustelun
Eilen piti Hämeenlinnassa olevan työkaverin kanssa hoitaa pieni käytännön asia. Sähköposti oli kovin kömpelö pöydältä toiselle huhuiluun. Emme entuudestaan käyttäneet samaa chattiä.Minulla on Adium, joka seurustelee MSN-mesen, GTalkin, Facebookin ja muutaman muun pikaviestimen kanssa.
Työkaveri asensi entisestään laajentuneen Digsbyn, joka lupaa piakkoin myös Mac- ja Linux-versiota. Digsby yhdistää chatit, sähköpostit ja sosiaalisen median mikroviestinnän.
Edit: Kannattaa lukea tietoturvaan liittyvät kommentit!
Edit 2: Kuten Leena kommentoi viitaten Lifehackerin blogimerkintään, Digsby asentaa koneelle lisäohjelman, joka käyttää koneen lepotilassa sen laskentatehoa johonkin tarkoitukseen (periaatteessa hyvään). Koska palautteesta huolimatta käyttäjä ei voi itse valita tätä, Download.com on alentanut Digsbyn ränkkingpisteitä ja suosittelee sijalle muita monen palvelun kanssa juttelevia Pidgin, Miranda, Trillian, or VoxOx. (Itselläni Windows-koneilla Trillian ja hyviä kokemuksia siitä.)
keskiviikkona, elokuuta 12, 2009
Muista varmuuskopioida pilveilysi
Verkon käyttäminen sisällöntuotantoon on kätevää. Nettiyhteys ja kaikki on saatavilla. Mutta varmuuskopiointi on tarpeellista. Lifehacker-blogissa Gina Trapani antaa ohjeita, kuinka omat nettiaarteet kannattaa tallettaa, ei vain sisällöt, vaan myös profiilitiedot. Opasteet koskevat Gmailia, Flickriä, Google dokumentteja, Twitteriä ja blogia.
torstaina, elokuuta 06, 2009
Kaksi Firefox-vinkkiä
Firefox-selain on julkaissut uusimman versionsa 3.5 äskettäin ja toissa yönä viimeisimmän päivityksen. Kannattaa siis avata Ohje-valikko ja sieltä Hae päivityksiä tai vaihtoehtoisesti ladata suoraan Firefoxin sivulta uusin versio. (Kyllähän päivitykset viiveellä tulevat automaattisestikin, jos asetuksissa on niin määritelty.)
Google Gears on mainio liitännäisohjelma, joka antaa mahdollisuuden esimerkiksi Gmailin lukemiseen ilman verkkoyhteyttä. Jos olet asentanut Gearsin Firefoxin 2-versioon, se lakkaa toimimasta, kun selain päivitetään 3-versioon, mutta ei hätää, kun Gearsin lataa uudelleen, se toimii jälleen. Tästä ei ilmeisesti ole ollut ohjeita kovin paljoa liikenteessä.
Gears toimii myös Internet Explorerin kanssa, versioita löytyy kaikille käyttöjärjestelmille.
Google Gears on mainio liitännäisohjelma, joka antaa mahdollisuuden esimerkiksi Gmailin lukemiseen ilman verkkoyhteyttä. Jos olet asentanut Gearsin Firefoxin 2-versioon, se lakkaa toimimasta, kun selain päivitetään 3-versioon, mutta ei hätää, kun Gearsin lataa uudelleen, se toimii jälleen. Tästä ei ilmeisesti ole ollut ohjeita kovin paljoa liikenteessä.
Gears toimii myös Internet Explorerin kanssa, versioita löytyy kaikille käyttöjärjestelmille.
sunnuntai, elokuuta 02, 2009
Loman lomassa työviihdettä
Saattaa olla, etten ikinä opi palkkatyötavoille eli erottamaan työtä ja vapaata ja liittämään huvin ensisijaisesti vapaaseen (johtuu maatalous- ja yrittäjätaustastani).
Eilen kerroin, että tehtiin Minnan kanssa meidän koululle Twitter. Tänään on tullut analysoitua tapahtunutta työn ja vapaan näkökulmasta.
Tuo askartelutuokio oli keskellä yötä, minä tein kesätöitä täällä Kotijärven rannalla, Minna viettii vapaata kaukana siellä jossain mökillä, missä en ole koskaan käynyt. Hän tuli hitaalla mobiilikaistalla nettiin, bongasin G-Talkista. Kirjoittamisurakka kaipasi taukoa. Jotain luovaa tekemistä. Ja näin se alkoi:
10:39 PM me: hei, keksin tänään, että perustetaan aikuislukion twitter sinne voisi heittää myös eri kielillä viestejä ja syöte kotisivuille
Minna: hieno idea
10:40 PM me: välilehti aikuislukiossa tapahtuu onkohan jo monella koululla?
12:09 oli valmista ja Minna liittyi ensimmäiseksi seuraajaksi. Säätöjä toki tuli tehtyä vielä vähän tänään. Mutta siis me emme kysyneet lupaa kuin toisiltamme, ei ollut yhtään kokousta, palaveria, muistiota, suunnitteluseminaaria eikä varsinkaan mikään maksanut mitään.
Pari lukiota on jo tänään ilmoittautunut mukaan piiriin. Ryhdymme seuraamaan toisiamme ja saatamme siten bongailla puolin ja toisin kaikenlaista mielenkiintoista. Ai mistä tiedän, että pari lukiota? No Twitter-kommenteista. Ja meidän lukiollemme on heti ensimmäisenä päivänä kertynyt 10 seuraajaa, siis lomalauantaina.
Ideoimme myös Minnan kanssa opiskelijablogien koosteen, josta jutut tulisivat koulun Twitteriin ja sitä kautta esimerkiksi Verkkopenaalin etusivulle. Jo aikaa sitten perutettu koulun Facebook herätellään myös uuteen vireeseen.
Nyt jo tuonne Twitteriin tulee verkosta poimittua koulun Google Readerin jaettujen syötteiden kautta ja Minnan blogista kirjavinkkejä. Olin aivan täpinöissäni, kun ensimmäinen Minnan kirjavinkki ilmestyi koulun Twitteriin. Tästä lähin ne tulevat sinne automaattisesti Twitterfeedin kautta. Olen Minnan kirjavinkkien fani! Monipuolista, sopivasti lukemaan innostavaa, ei tiukkiskritiikkiä ja aina kiva kuva mukana.
Twitterin ulkoasun säätäminen oli hauskaa hommaa. Ehkä nykyinen leiska menee jo pian remonttiin, se on todella lennossa laitettu. Mutta, kuten aiemminkin kertoilin, visuaalisella on väliä.
Ulkoasua kehiteltiin Minnan kanssa chattäillen. Taustalle halusin jonkun Idan ottamista koulukuvista. Valokuvaaja-opiskelijamme otti keväällä koulun lehteä (pdf) varten kuvia, joista vain pieni osa päätyi lehteen. Ylijäämääkuvat olivat oikeastaan yksi kimmoke koulun Twitterin perustamiseen. Koska oli tuo loistava porraskuva, niin...
Sitten pähkäiltiin, että millainen profiilikuva? Koska taustakuva on koulun fyysisestä ympäristöstä, profiilikuvan pitäisi tuoda ihmiset ympäristöön. Jos kuvassa olisi yksi ihminen (kokeiltiin), syntyisi mielikuva siitä, että toi tyyppi tweettailee. Miten koulutunnelma tulisi profiiliin, siihen minipieneen kuvaan? No, minulla on satoja oppitunnilla otettuja kuvia. Kokeiltiin
Profiilikuvan säätäminen johti psykan tunnilla napattuun kuvaan, jossa ovat Pertti ja Galina, tänä keväänä ylioppilaiksi valmistuneet. Heissä kiteytyy paljon aikuislukiosta: miehiä, naisia, nuoria, varttuneempia, ammattiaan etsiviä, pitkän työuran tehneitä, perheettömiä, perheellisiä, uussuomalaisia, supisuomalaisia.
Olen nähnyt molempien aikuislukiouran alusta loppuun, alkutuskista onnelliseen loppuun. Jotenkin oma ihastukseni kiteytyy tuohon pikkukuvaan monin tavoin. Niin ihania ihmisiä! Ja siksi Twiterin profiilin kuvaus on suoraan sydämestä: "Lämminhenkinen ja vireä lukio keskellä Kotkansaarta."
Jos minun pitäisi laittaa koulun Twitterin profiilikuvalle otsikko, se olisi oppimisen ilo-into. Niitä kokee jatkuvasti aikuislukiossa. Vapautusta oppimiseen. Se, mitä kieltenopettajamme tämän syksyn lehdykässä tiivistävät, on nappiin: "Aikuislukion huippua ovat eri ikäiset ihmiset jakamassa tietojaan ja kokemuksiaan."
Kyllä tuonlaisen työpaikan vuoksi mielihyvin laittelee pieniä verkkovimpaimia heinäelokuun öinä. Saamapuolella olen. Ei mitään tajua, että oliko tämä nyt työtä tai viihdettä ja saiko lomalla puuhastella tämmöisiä.
Eilen kerroin, että tehtiin Minnan kanssa meidän koululle Twitter. Tänään on tullut analysoitua tapahtunutta työn ja vapaan näkökulmasta.
Tuo askartelutuokio oli keskellä yötä, minä tein kesätöitä täällä Kotijärven rannalla, Minna viettii vapaata kaukana siellä jossain mökillä, missä en ole koskaan käynyt. Hän tuli hitaalla mobiilikaistalla nettiin, bongasin G-Talkista. Kirjoittamisurakka kaipasi taukoa. Jotain luovaa tekemistä. Ja näin se alkoi:
10:39 PM me: hei, keksin tänään, että perustetaan aikuislukion twitter sinne voisi heittää myös eri kielillä viestejä ja syöte kotisivuille
Minna: hieno idea
10:40 PM me: välilehti aikuislukiossa tapahtuu onkohan jo monella koululla?
12:09 oli valmista ja Minna liittyi ensimmäiseksi seuraajaksi. Säätöjä toki tuli tehtyä vielä vähän tänään. Mutta siis me emme kysyneet lupaa kuin toisiltamme, ei ollut yhtään kokousta, palaveria, muistiota, suunnitteluseminaaria eikä varsinkaan mikään maksanut mitään.
Pari lukiota on jo tänään ilmoittautunut mukaan piiriin. Ryhdymme seuraamaan toisiamme ja saatamme siten bongailla puolin ja toisin kaikenlaista mielenkiintoista. Ai mistä tiedän, että pari lukiota? No Twitter-kommenteista. Ja meidän lukiollemme on heti ensimmäisenä päivänä kertynyt 10 seuraajaa, siis lomalauantaina.
Ideoimme myös Minnan kanssa opiskelijablogien koosteen, josta jutut tulisivat koulun Twitteriin ja sitä kautta esimerkiksi Verkkopenaalin etusivulle. Jo aikaa sitten perutettu koulun Facebook herätellään myös uuteen vireeseen.
Nyt jo tuonne Twitteriin tulee verkosta poimittua koulun Google Readerin jaettujen syötteiden kautta ja Minnan blogista kirjavinkkejä. Olin aivan täpinöissäni, kun ensimmäinen Minnan kirjavinkki ilmestyi koulun Twitteriin. Tästä lähin ne tulevat sinne automaattisesti Twitterfeedin kautta. Olen Minnan kirjavinkkien fani! Monipuolista, sopivasti lukemaan innostavaa, ei tiukkiskritiikkiä ja aina kiva kuva mukana.
Twitterin ulkoasun säätäminen oli hauskaa hommaa. Ehkä nykyinen leiska menee jo pian remonttiin, se on todella lennossa laitettu. Mutta, kuten aiemminkin kertoilin, visuaalisella on väliä.Ulkoasua kehiteltiin Minnan kanssa chattäillen. Taustalle halusin jonkun Idan ottamista koulukuvista. Valokuvaaja-opiskelijamme otti keväällä koulun lehteä (pdf) varten kuvia, joista vain pieni osa päätyi lehteen. Ylijäämääkuvat olivat oikeastaan yksi kimmoke koulun Twitterin perustamiseen. Koska oli tuo loistava porraskuva, niin...
Sitten pähkäiltiin, että millainen profiilikuva? Koska taustakuva on koulun fyysisestä ympäristöstä, profiilikuvan pitäisi tuoda ihmiset ympäristöön. Jos kuvassa olisi yksi ihminen (kokeiltiin), syntyisi mielikuva siitä, että toi tyyppi tweettailee. Miten koulutunnelma tulisi profiiliin, siihen minipieneen kuvaan? No, minulla on satoja oppitunnilla otettuja kuvia. Kokeiltiin
Profiilikuvan säätäminen johti psykan tunnilla napattuun kuvaan, jossa ovat Pertti ja Galina, tänä keväänä ylioppilaiksi valmistuneet. Heissä kiteytyy paljon aikuislukiosta: miehiä, naisia, nuoria, varttuneempia, ammattiaan etsiviä, pitkän työuran tehneitä, perheettömiä, perheellisiä, uussuomalaisia, supisuomalaisia.
Olen nähnyt molempien aikuislukiouran alusta loppuun, alkutuskista onnelliseen loppuun. Jotenkin oma ihastukseni kiteytyy tuohon pikkukuvaan monin tavoin. Niin ihania ihmisiä! Ja siksi Twiterin profiilin kuvaus on suoraan sydämestä: "Lämminhenkinen ja vireä lukio keskellä Kotkansaarta."
Jos minun pitäisi laittaa koulun Twitterin profiilikuvalle otsikko, se olisi oppimisen ilo-into. Niitä kokee jatkuvasti aikuislukiossa. Vapautusta oppimiseen. Se, mitä kieltenopettajamme tämän syksyn lehdykässä tiivistävät, on nappiin: "Aikuislukion huippua ovat eri ikäiset ihmiset jakamassa tietojaan ja kokemuksiaan."
Kyllä tuonlaisen työpaikan vuoksi mielihyvin laittelee pieniä verkkovimpaimia heinäelokuun öinä. Saamapuolella olen. Ei mitään tajua, että oliko tämä nyt työtä tai viihdettä ja saiko lomalla puuhastella tämmöisiä.
lauantaina, elokuuta 01, 2009
Son nyt sit meijän koululla Twitter
Pientä välipalapuuhaa kirjoittamisen keskellä. Perustettiin Minnan kanssa meidän koululle oma Twitter. Onkohan jo kuinka monella suomalaiskoululla? Sinne tulee Minnan kirjavinkkejä, tietysti pieniä huomioita koulun elämänmenosta, kuvia yms. Menee jo syötteenä Verkkopenaalin etusivulle. Ja kehitellään lisää käyttöä.
Twitter-tunnus saa olla maksimissaan 15 merkkiä. Chattäillen kehiteltiin paras lyhenne Kotkan aikuislukiosta, jossa on ihan hitusen liikaa kirjaimia. Pitää etsiä jokin nätti vimpain koulun etusivulle. Päätettiin myös virkistää koulun Facebookia. Twitter ja FB rupattelevat keskenään.
Koulun Twitteriin on nyt ohjattu koulun Google Readerin jaetut otsikot (Google Reader saisi filtteröidä tagien mukaan sisältöjä). Valikoidaan opettajien blogeista, opiskelijoitten blogeista, Flicristä ja vaikka Opetushallituksen uutisista omalle koululle sopivaa sisältöä. Mitähän kaikkea sitä keksis.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)