Erässä suljetussa keskustelussa tänään kollega kysyi:
Onkohan Suomi TVT-opetuskäytössä edes keskitasoa? Tämä kysymys tulee mieleen vastarannankiiskiin törmätessä. Missä muuten ovat ne pedagogisesti huipputason TVT-sovellukset. Voisiko niitä esitellä näillä sivuilla malliesimerkkinä?
Minä vastasin:
Huipputason opetuksessa on oleellisinta oppimisprosessi ja sitä ei sinänsä oikein voi esitellä linkkinä jonnekin. Se on sekä yksilön kokemus että ryhmän kokemus. Hyvä oppiminen ei välttämättä vaadi jotain kummallisia kalliita ohjelmia, palveluita ja laitteita.
Ehkä tässä kohtaavat väsyneet opettajat ja motivoitumattomat opiskelijat. Täsmälleen sama kehys voi tuottaa huippuesimerkin hyvästä verkko-opetuksesta/opiskelusta ja toisaalta pohjanoteerauksen. Kyse on vuorovaikutuksesta.
Jäin miettimään, että missä olisi jotain ajankohtaisia tutkimuksia aiheesta. Olen monen kuullut viittavan siihen, että Suomi on jäämässä jälkeen, mutta evidenssiä kaipaa.
2 kommenttia:
Hei Anne,
eikös se jo ole todiste, että tutkimuksiakaan ei löydy. Minulla on sellainen tunne, että kouluja varusteltiin konein niin että opettajien koulutus unohtui kokonaan. Huonoissa kantimissa se on edelleenkin. Minä ja kai sinäkin olet taitosi saanut oman aktiivisuutesi ansiosta.
Itse pähkäilen edelleen sen matemaattisen tekstin tuottamisen kanssa. Sitä ei voi oikein oppilailta edellyttää...
Suomi on erittäin sisäänpäin kääntynyt tässäkin asiassa.
Loistavia esimerkkejä ulkomaisista opetusblogeista löytyy esimerkiksi Ningin yhteisön http://passionateteachers.ning.com/ jäseniltä.
Lisäksi tiedonjakaminen on muualla tärkeää; kuten itsekin joskus olet todennut, suomalaiset pitävät kiinni kynsin hampain siitä, minkä itse ovat tuottaneet.
Viimeisimpien PISA-tutkimusten jälkeen USAsta tuli delegaatio tutustumaan suomalaisiin kouluihin, kun kerran ne tekevät niin mahtavaa tulosta. Ja delegaatit sitten ihmettelivät, että mitä ihmettä, missä ovat tietokoneet ja videotykit ja virtualiset tiesmitkä, kun opettajat lähinnä käyttivät liitutaulua ja piirtoheitintä.
Suomen PISA-tulosten syyksi ovat tutkijat arvelleet toisaalta opettajan yliopistotasoista koulutusta, jatkuvaa täydennyskoulutusta, opettajan ammatin yleistä arvostusta, sekä opiskelija-aineksen homogeenisyyttä. Näistä viimeinenhän huononee koko ajan, kun Helsingin ala-asteillakin puhutaan jo 42 eri äidinkieltä. Monimuotoisuus on tervettä ja opettavaista, mutta myös haastavaa massaopetukselle.
Varmaaankin tulevaisuudessa tarvitaan yhä enemmän yksilöllistä opetusta, jotta oppijoiden yksilölliset lähtötasot ja myös oppimistavoitteet voidaan paremmin huomioida. Tahtoo sanoa, että ainakin pedagogisesti uusia menetelmiä tarvitaan. Tarvitaanko myös uutta teknologiaa?
Lähetä kommentti