sunnuntai, syyskuuta 28, 2008

Muurahaisen politiikkaa

Yhteiskunnan ikävien kehityskulkujen rinnalla on toiveikasta hyvin käytännönläheisesti kokea, miten pienten tekojen yhdistämisestä kasvaa muutoksen askel. Suomen ensimmäinen Porkkanamafian tempaus Helsingissä tartutti iloista käänteisboikotoinnin aatetta mukana olleisiin, internet-verkostoissa kannatuksensa ilmaisseisiin ja varmasti myös lukuisiin asiasta nyt ensi kertaa kuulleisiin.

Kyyniset kommentoivat tyylilleen uskollisina. Mutta mikä on kyynikkojen esittämä vaihtoehto? Ei tehdä mitään, koska ei sillä niin väliä. Aina on joku muu, joka voi vaikuttaa enemmän ja aina joku muu, jonka kulutuksen rinnalla oma kulutukseni on niin niin mitätöntä. Piittaamattomuus on helppoa. Porkkanamafian tempaus ja tulevat tempaukset antavat helpon keinon piitata. Suurilla joukoilla ja toistuvalla toiminnalla vaikutukset voivat olla monitahoisia hyvällä tavalla. Ilman torjuntaa herättävää syyllistämistä.

Internetin verkostoja on viime viikon aikana demonisoitu. Jos verkossa eri-ikäiset toimivat myönteisesti yhdessä, ei olla vaarojen poluilla. Vaara vaanii, mikäli epäluulojen ja pelkojen vuoksi kaihdamme internetin hyviäkin verkostoja ja oppimisen tiloja.

Surunauha


Ei sanoja. Vaisu ja murheellinen. Ampumauusinta. Monipolvinen pohdinta ja keskustelu aiheesta Jaikussa. Facebook-ryhmä herättää keskustelua aselaista sekä Aselakimuutos.net-nettiadressi ja lukuisia muita adresseja keräävät allekirjoituksia aselain uudistamisen puolesta.

maanantaina, syyskuuta 22, 2008

Tunnustan porkkanaa, tunnusta sinäkin!

Kävin kaupassa tai no, viidessä tänään. Normaalia. Hämmentävästi juuri se, mikä on normaaleinta elämässämme on mittakaavaltaan merkittävintä. Olen miettinyt, miksi hammasharjoja, pesupulveria ja terveyssiteitä mainostetaan niin ahkerasti. Vastaus on luonnollinen. Se, mikä kuuluu arkeemme, on suurin bisnes. Euro sinne toinen tänne, ei tunnu missään.

Normaali kuluttaminen on ällistyttävän vaikuttavaa. Saatan taustani vuoksi (20 vuotta viljelijä, siitä 15 vuotta luomu-etuliitteellä) olla normaalia perehtyneempi luonnon energiatalouteen. Vai tiesitkö, että ihan tavallinen typpilannoite, jota peltoon kylvetään, on uskomaton öljyenergian rohmu? Siis kuin öljyä levittäisi viljavainioille. Vau miten luonnollista.

Katsoin alla olevan videon, kuten tuhannet muut. Se Juttu - The Thing on tässä. Suomen liikehdintä starttaa ensi lauantaina 27.9., ks. wiki, Jaiku-kannu, Friendfeed, blogi ja Facebook. Masinoi jotain samaa omalla paikkakunnallasi ja levitä ideaa, jonka voi oivaltaa suurin piirtein otsakkeella: yritetään-pelastaa-tämä-pallo-omilla-kulutusvalinnoilla!

Silloin ennenvanhaa 90-luvulla, kun olin alkuvoimaisesti parantamassa maailmaa, vertasin suuria ekologisia uhkia usein siihen, että ne ovat loppujen lopuksi seuraus miljoonien ihmisten yksittäisistä valinnoista ja samalla tavalla myös hyvät valinnat ovat mahdollisia, muurahaisen politiikkaa siis.



Aiheesta suomalaisessa blogimaailmassa: Sampsa Kiianmaa, Mari Koistinen, Halo Efekti, Armi, Janne Saarikko a, Janne Saarikko b, ...

sunnuntai, syyskuuta 21, 2008

VUVOX mediapajasta kajahtaa

Pienen ihmettelyn jälkeen aikaansaatua. Saa upotettuakin, mutta musiikin vuoksi en nyt laita tähän.

Myöhempi lisäys: oma koevedos on aika surkea, mutta tästä visuaalisesta vierailusta Second Life -maailmassa näkee paremmin, kuinka VUVOX eroaa aiemmista esityskoostamispalveluista.

VUVOX tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia koostaa kuvista, äänestä ja videoista esityksiä. Tulossa tekstien liittäminen. Sisältää joitakin vekkuleita editointiominaisuuksia. Mukaan voi laittaa omaa selostusta mp3-muodossa tai musiikkia (kokeilussa Code Fusion hankittu Download.com Music-sivuilta). Kuvia voi pysäyttää klikkaamalla ja äänet saa vaiennettua (ääni voi olla ärsyttävä... mutta jos laittaa selostuksen, siksi kokeilin). Kehyksiä löytyy useammanlaisia ja monet interaktiivisia eli vaativat hiirityöskentelyä.

lauantaina, syyskuuta 20, 2008

Ning on aika kiva joukkokokoontumispaikka

Olen laittanut alulle filosofian kurssin Ning-sivustoa, jossa pääasiana on ihmetellä filosofian ikuisia kysymyksiä eli keskustella (ks. edellinen merkintä alla).

Sivulle voi myös lisätä kuvia, videoita ja musiikkia filosofisten mietteitten virittäjäksi. Ja mikä hauskaa, sinne voi laittaa myös mp3-tiedostoja omalta koneelta. Lisäsin alkupalaksi oman pari vuotta vanhan tervetulotoivotukseni kyseiselle kurssille.

Ning-sivulla voi chattäillä ja aionkin etäkurssilaisten ohjausajan käyttää niin, että päivystän myös verkossa. Tapahtuma-sivu on sopiva kurssitapahtumien ilmoitteluun.

Samalle sivulle voi useampi opettaja tuoda oman kurssinsa, sillä sivu on sitä kiinnostavampi, mitä enemmän siellä on porukkaa. Eli jos tunnet filosofian opettajan, välitä tämä vinkki. Annan opettajille ylläpito-oikeudet.

Idea toimii niin, että jokainen opiskelija luo oman profiilin, joka saa olla nikki. Hän kertoo opettajalle, kuka on verkossa. Profiilisivun kautta opettaja pääsee näppärästi katsomaan kyseisen opiskelijan aktiivisuuden kurssin lopulla. Palautetta voi antaa sekä julkisesti että yksityisviestinä.

Avoin filosofifoorumi lukiolaisille

Myös opettajat ja muut aiheesta kiinnostuneet tervetulleita. Tuo oma FI1-ryhmäsi tänne!


View my page on No voi ihme

perjantaina, syyskuuta 19, 2008

Hoax ja perusmatikkaa


Tässä onkin mainio päässälaskuharjoitus (tuli juuri itselleni). Yllä oleva viesti kertoo, että Facebook hidastuu, koska siellä on käyttämättömiä tilejä (klikkaa kuvaa, saat sen lukukelpoiseksi).

Viesti kehottaa siis lähettämään viidelletoista ystävälle kyseinen viesti, ettei viestin saajaa itseään vain lueta mukaan passiivisiin palvelua tukkiviin käyttäjiin. Ja sitten se laskutoimitus: a lähettää 15 kaverille kyseisen Facebook-viestin, joista jokainen lähettää 15 kaverilleen kyseisen viestin, joista jokainen lähettää... Kumpi tukkiikaan Facebookia? Nämä viestit vai passiiviset käyttäjäprofiilit. Jutun nimi on Hoax.

torstaina, syyskuuta 18, 2008

Lue myöhemmin namiska Frendfeediin

FriendFeed Read Later Greasemonkey for Firefox
FriendFeed Read Later is a Greasemonkey script that allows you to mark entries to read at a later time, easily accessible in a custom tab.

The script adds a "Later" button for each entry. Clicking it will make that item available inside a custom "read later" interface tab, and also simulate a "Like" action for it. To remove read items, simply click "Done!" - that simple!

Doodle nyt myös Facebookiin

Doodle: Helppo aikataulutus

Doodlen avulla on kätevää sopia yhteinen tapaamisaika tai äänestää jostakin. PowerDoodle sopii eri aikavyöhykkeillä asuville yhteisen ajan sopimiseen. Uutuutena on myös Facebook-sovellus.

Library Journal audiovisuaalisesta verkkoaineistosta

Tapping Into Media - 9/15/2008 - Library Journal
"Some people learn better through viewing and listening, and some people simply don't like to read. In our society, there seems to be a general move away from text, or, at least, text as we have defined it in the past."

keskiviikkona, syyskuuta 17, 2008

Kirjaton vs. kirjat on

Pitkiä päiviä. Olen käynyt paikallisessa ravitsemusliikkeessä lounailla. Yleensä einehdin silmillä päivän aviiseja siinä samalla, odotellessa varsinkin, en tehokkuuttani vaan työ-aivoaaltoja murtaen. No, välillä tunkee työmaailmakin aviisien sivuilta. Eilisessä oli työkaupunki Kotkan sivistystoimen suurista säästöistä ja siitä, mitä ehdotuksia säästöjen toteuttamiseen kaupungintalolla oli annettu. Yksi niistä oli oppikirjahankintojen vähentäminen. Oli suositeltu sähköisiä oppimateriaaleja sijaan.

Jälkiruuaksi otin kirjakaupan. Olen armoton kirjafriikki. Pidän kirjoista kaikin tavoin, olen pitänyt koko ikäni. Kirjakaupat, antikvariaatit ja kirjastot saavat minut euforiseen tilaan. Suunnistan hajuaistin kaltaisen aistin avulla kirja-apajille. Arvelen, että himosienestäjät, -marjastajat ja -kalastajat saattavat kuvitella, mistä puhun. Eilen en ostanut mitään. Mutta vartti kirjakaupassa oli silti auvoa. Kohtuullisen vähäkalorinen jälkiruokakin. Mutta kirjaton koulu. Toki kaikkeen ei tarvitse kirjaa. Mutta.

Minulla on edelleen omat koulukirjani tallella. Ja muistan, miten ne kirjat olivat merkittävä osa koulunkäyntiä. En ikimaailmassa haluaisi itse kirjatonta koulua. Varsinkaan pienille koululaisille. Tosin tehtäväkirjat ovat aika turhia...

Ehkä olen fossilisoitunut osittain, mutta nämä päättäjien säästöideat ovat minusta merkillisiä. Säästetään vanhusten vaipoista ja lasten koulukirjoista. Hupaisinta on, että saman kaupungin päättäjät olivat miltei hyväksymäisillään 30 neliön huoltorakennuksen, kustannusarvio 190 000 €.

Oppimisen AIVO???

Soneralla on ensisilmäyksellä maukkaasti toteutettu käyttäjäkehittelysivusto, jonne voi heittää ideoita. AIVO.

Tuli nyt vaan mieleen, että tässä on mainio malli siihen, miten koulussa voisi laittaa crowdsourcing-myllyn pyörimään. Tänäänkin opotunnilla tuli havaittua jälleen kerran, miten paljon hyviä ideoita ja ajatuksia opiskelijoilla on.

Jos käyttöliittymä olisi hauska ja jos se integroituisi muihin ympäristöihin ja jos siitä saisi mobiiliversion ja jos siihen liittyisi vielä pientä huumoria... olenpas nyt innokkaalla haavemielellä ympäripyöreän työpäivän päätteksi. Tätä se Jaiku teettää, asia tuli ensin vastaan tässä ja sitten tässä ja ehkä perästä kuuluu.

tiistaina, syyskuuta 16, 2008

Terveisiä Deliltä

Harmittelin elokuussa sitä, ettei Delicious-palvelun linkkilistageneraattori toimi. Silloin kävi niin, että tiettyyn tagiin eli linkkivalikoimaan kohdistettu koodi näytti toisaalle siirrettynä vain uusimpia lisättyjä linkkejä.

Tänään taas harmittelin samaa ja olin sen verran aktiivinen, että lähetin palautetta ylläpitäjälle. Joka vastasi neljässä tunnissa, wau! Kertoi, että koodi toimii nyt kopsattuna (kokeilin ja kyllä), vaikka se ei vielä päivitykkään oikein Linkroll-sivulla.

"We're working on improving the help pages - thank you for contacting us." Mainio tieto!

maanantaina, syyskuuta 15, 2008

Käytettävyys – us.able

Alla oleva esitys voitti SlideShare-kisan teknologiasarjan (tekijänä problemloeser) ja koskapa kyse on aihepiiristä, jossa selkoajattelu on erityisen poikaa kaikille oppimisen ja teknologian yhdistelimistä kiinnostuneille, liimaan kyseisen esityksen tähän:


us·able
View SlideShare presentation or Upload your own. (tags: web2.0 internet)

Ne nuoret ovat kuin kala vedessä nettihommissa...

Miikka Salavuo » Blog Archive » Are university students “Digital Natives”?
According to my research, as well as research reviewed by Bennet et al., only around 20-30% of students use technology in initiative, truly self-directive, creative and social ways (e.g. edit & present video, publish their own music, maintain a blog, write to wiki’s).

Siis ei kannata olettaa iän olevan oikotie tieto- ja viestintätekniikan oivaltavaan käyttöön. Varsinkin oppimista edistävä työskentely on opittava, kuten se on opittava vanhamuotoisessa luokkatilassakin.

10 muistiinpanosovellusta

Top 10 Online Note Taking Applications - Mashable
Näissä voisi olla jotain tarkemman nuuskimisen arvoista. Esimerkiksi kelpoja välineitä tehtävään, jossa ensin atsitään netistä aineistoa ja sitten jäsennetään sitä.

100 Useful, Free Web Tools for Lifelong Learners

100 Useful, Free Web Tools for Lifelong Learners | Eduk8
By Laura Milligan

Lifelong learners are constantly on the search for new information, and the Internet has made it even easier to track down authoritative journals, libraries and museums around the world, research centers, niche search engines, language tools, and other learners poking around online. This mega list of 100 free web tools and sites will grant you access to courses at Harvard Medical School and MIT, social media sites that connect you to bookworms, videos and podcasts about everything from medical news to politics, government resources, and a lot more. The best part? Everything is free, and there’s no grading involved.

perjantaina, syyskuuta 12, 2008

Miksi lukiossa ei ole käsitöitä?

Vastaus on helppo. Siksi kysymys onkin mielestäni mielenkiintoinen. Länsimaisen kulttuurin ja sivistyksen historia jakautuu hengen ja ruumiin kulttuureihin. Käsityöläiset ovat olleet alempaa säätyä.

Ensimmäisenä opettajavuotenani (2001) tulin maininneeksi opettajainhuoneessa vieressä istuneelle kollegalle, miten suuresti arvostin omia lukio-opettajiani sen suhteen, että antoivat neuloa tunneillaan. Sitähän ei nykyään näe. Kollega oli ihmeissään. Miksi sallia moista?

Erilaisissa virtuaalisissa seurapiireissä olen havainnut, etten ole kädentaitointoiluineni mitenkään paitsiossa. Myös oppimisen psykologia todistaa. Erilaiset tarkkaavaisuuden ja muistitoimintojen resurssit eivät häiritse toisiaan – välttämättä. Häiriökäyttäytymiseltä näyttävä voi jonkun oppijan kohdalla olla keskittymisen syväväylä.

Uskon, että monet käsityöläiset tunnistavat sukellustunteen, sen että kykenee uppoutumaan täydellisesti tekemiseen ja sen sivu-uomiin. Kun tekemisen kyky kasvaa ja keskittymiseltä vapautuu tilaa muun ajattelulle, on kuin leijuisi vapaan pudotuksen tilassa.

Silloin kauan sitten, kun hoisin sikoja, olin arkisissa askareissa tuon vapaan pudotuksen tilassa. Saatoin suunnitella esimerkiksi puheita tai kertomuksia tai piirroksia. Tuossa kupeessa on kappale niiden aikojen kuvasta, omakuva, jossa ihmettelen käsiäni, käsittämistä, käsittelen käsitteellistä. Samaa teemaa olen kehitellyt myöhemmin lukiopsykologian opiskelun tukiaineistossa. Käsi-käsittää on ymmärryksen ydin.

sunnuntai, syyskuuta 07, 2008

Hiljaisen päivän sana

Mihin tämä maailma menee? Moniin outoihin ja ikäviin suuntiin. Oma intoni sosiaalisessa webissä on ensisijaisesti ystävyydessä, ystävällisyydessä, siinä, että ollaan ihmisiä ihmisille. Ihminen, jolta opin paljon, on poissa meidän elävien joukosta. Olen ajatellut paljon hiljaisia, kirkastavia ajatuksia. Minä ei ole maailman tärkein asia, vaikka niin moni tämän ajan juttu yrittääkin opastaa. Kulttuuri on ihmisyyden ydin ja kulttuurin ydin ei ole minä vaan me.

perjantaina, syyskuuta 05, 2008

Sytytän kynttilän... hei tää sopii virtuaali-inehmollekin!

Led-minikynttilöitä pari kappaletta Airamin tuotantoa. Luvattu paloaika 20 000 tuntia. Olenkohan minä vielä hengissä, kun kynttilöitteni liekki hiipuu? Muistan kyllä selkäpii tikkuisena sen pikkujoulumarraskuisen päivän, kun olin polttaa keittiöni kynttilällä. Olen rento ihminen ja unohdan kaikki paineita aiheuttavat asiat hetkessä. Kynttilöiden kanssa tämä ominaisuus ei ole edullinen.

Alekorin parin euron virtuaalituikut ovat ihan viehättäviä. Voi olla, että suhteessa käyttöikään ovat jopa ekologisia vaihtoehtoja oikeille tuikuille... Kuka kertoisi, miten on? Näyttävät tosissaan leppoisilta pieniltä liekeiltä. Ehkä hieman liian oransseja, mutta oikein kotoisasti. Pieni lepatus herättää juuri sopivasti muistojen aarrearkusta kaikki kynttilähetket.

Google Chrome: EULA ja muuta

Googlen uutukainen selain Chrome (ks. aika näpsä esittelysivu ja käyttöliittymä on Googlen yksinkertaista mallia, aika kiva) on ensiversiollaan saanut liikehdintää aikaan ja kohuakin. Latauksia on tehty vilkkaasti: Tietokone-lehti uutisoi, että päivässä ohi Operan.

Ähkyä aiheutti käyttöehtoihin jäänyt kupru. Latasin itse juuri Chromen pikkuläppärille (Mac-versiota ei vielä saatavilla) ja hyväksyin englanninkieliset ehdot, joissa kohta 11 kuuluu:

11. Content license from you
11.1 You retain copyright and any other rights you already hold in Content which you submit, post or display on or through, the Services.

Suomenkielisessä sama kohta on edelleen korjaamattomassa muodossa aika totaalisen oloinen (ks. kommenttia aiheesta) laitan nyt ihan webhistorian nimissä tähän, kun IT-viikkokin uutisoi, että Google vie oikeutesi ja Petteri Järvinen oli päässyt tänään radioon muistuttamaan, että käyttöehdot pitäisi aina jaksaa lukea:

11. Käyttäjän myöntämä käyttöoikeus sisältöön

11.1 Käyttäjä säilyttää Palveluiden kautta tai Palveluihin lähetetyn, julkaistun tai esitetyn Sisällön tekijänoikeudet ja muut käyttäjän omistamat oikeudet. Lähettämällä, julkaisemalla tai esittämällä sisältöä käyttäjä myöntää Googlelle pysyvän, peruuttamattoman, maailmanlaajuisen, tekijänpalkkioista vapautetun ja ei-yksinomaisen oikeuden jäljentää, mukauttaa, muokata, kääntää, julkaista, suorittaa julkisesti, esittää julkisesti ja jakaa käyttäjän Palveluissa tai niiden kautta lähettämää, julkaisemaa tai esittämää Sisältöä. Käyttöoikeuden ainoana tarkoituksena on antaa Googlelle mahdollisuus näyttää, jakaa ja mainostaa Palveluita. Tiettyjen Palveluiden käyttöoikeus voidaan peruuttaa Palveluiden Lisäehdoissa määritetyllä tavalla.

11.2 Käyttäjä hyväksyy, että tämä käyttöoikeus sisältää Googlelle myönnetyn oikeuden saattaa kyseinen sisältö sellaisten yritysten, organisaatioiden ja henkilöiden saataville, joiden kanssa Googlella on liikesuhde jaettujen palveluiden tuottamiseksi sekä oikeuden käyttää tällaista Sisältöä kyseisten palveluiden tuottamisessa.

11.3 Käyttäjä ymmärtää, että Google saattaa suorittaessaan teknisiä toimenpiteitä Palveluiden tuottamisessa käyttäjille (a) lähettää tai jakaa Sisältöä useiden julkisten verkkojen ja useiden välineiden kautta ja (b) tehdä Sisältöön muutoksia, jotka ovat välttämättömiä Sisällön muokkaamiseksi liittymäverkkojen, laitteiden, palveluiden tai välineiden teknisten vaatimusten takia. Käyttäjä hyväksyy, että Googlella on oikeus toimia näin tämän käyttöoikeuden nojalla.

11.4 Käyttäjä vahvistaa ja takaa Googlelle, että hänellä on kaikki oikeudet, valta ja valtuudet, jotka tarvitaan yllä mainitun käyttöoikeuden myöntämiseen.

tiistaina, syyskuuta 02, 2008

Opiskele huippujen johdolla ajankohtaista pedagogiikkaa

Connectivism & Connective Knowledge

Connectivism and Connective Knowledge Online Course


"The course will begin in September 2008 and will be offered fully
online. You can participate freely online or you can register and
enroll for formal recognition. Please enter your email address below if
you would like to be kept informed on how to participate in the course.

Connectivism and Connective Knowledge is a twelve week course
that will explore the concepts of connectivism and connective knowledge
and explore their application as a framework for theories of teaching
and learning. It will outline a connectivist understanding of
educational systems of the future. George Siemens and Stephen Downes – the two leading figures on connectivism and connective knowledge - will co-facilitate this innovative and timely course.
"


Miltä kurssilta aloittaisin englannin opiskelun...

Aikuislukioon askeltaa jälleen monenlainen joukko ihmisiä. Jollakin on halu verestää kielitaitoa. YKItreenit tarjoavat verkossa mahdollisuuden harjoitella ja testata oma taitotaso. Vaatii kirjautumisen.

YKItreenit :: YLE
"YKItreenit = uusi tapa harjoitella kieltä
Oletko maahanmuuttaja ja tavoitteenasi yleinen kielitutkinto suomen kielessä? Vai haluaisitko hioa englantisi huippukuntoon? Är din ruotsi ruåsteessa?

Olet oikeassa paikassa.

YKItreenien avulla harjoittelet kieltä juuri sinulle sopivalla taitotasolla. Saat tehtävistä palautetta ja voit myös testata kielitaitoasi.Valitse kieli, kirjaudu sisään ja aloita harjoittelu.

Treenaus on täysin ilmaista."

maanantaina, syyskuuta 01, 2008

Ompelukoneen hinta tienattu

Halusin pieneen makuuhuoneeseen uudenlaista väriä. Tekstiileillähän se käy. Päiväpeitot. Hyvä idea. Unikulmassa kauhistus 200 euroa. Hemtexiin. 799 euroa. Ihan totta. Seuraavaksi eurokankaaseen. Löytyi juuri tismalleen sopiva väri. 40 euroa.

Hurhur pari minuuttia ja ompelukoneen hinta tienattu kevyesti. Sitä paitsi nuo huikean kalliit polyesterpeitot olivat sähköisen oloisia. Nämä täyttä puuvillaa.

Kun aurinkoa ei näy, pienessä makuuhuoneessa loistaa sopivasti.

Ottaisitko blogini mielummin lehtenä?

FeeJournal tekee mistä tahansa syötteestä pdf-tulosteen, joka taitetaan kuin lehti. Ja kun kyseisen pdf:n sitten uppaa dokumenttien jakopalvelu Scribdiin, tulos näyttää tältä (ja aikaa meni ensikertalaiselta kaikkine tutustumisineen muutama minuutti):

Read this document on Scribd: Opeblogi elokuu 2008