sunnuntaina, heinäkuuta 13, 2008

Muista maito, osa 2: Gmail-integrointi



Sulautuminen (sulauttaminen) vähentää sirpaloitumista. Remember the Milk on hyvä esimerkki uusien verkopalveluitten sulautumiskyvystä. Milk on to-do- eli tee-tää-juttu eli sen avulla voi tehdä muistiinpanoja muistettavista tekemisistä. Muistiinpanoja voi lähettää paitsi palvelun sisältä, myös sähköpostilla. Erityisen kätevä on Gmail-Firefox-liitännäinen. Gmail-sivun oikeaan reunaan aukeaa laatikko, jossa tee-tää-muistiinpanot näkyvät ja johon niitä voi lisätä. Muistiinpanoja voi myös luokitella kiireellisyyden mukaan. Näkymää voi jonkin verran muokata.

Tärkeää on se, että kirjautumalla yhteen palveluun, saa käyttöön myös muita. Tämä tulee lisääntymään. Milk toimii myös yhteistyössä Googlen kalenterin kanssa. Ja paljon muuta, sillä tuettuja palveluja ovat myös AIM, Gadu-Gadu, Google Talk, ICQ, Jabber, MSN, Skype ja Yahoo! Milk antaa mahdollisuuden laatia erilaisia listoja (kuulun lista-ihmisiin eli JES!) ja niitä voi luokitella (tag).

Tänään tuntui olevan mainio kesäpäivä, jolloin en saa aikaan yhtään mitään (unta yli 12 tuntia). Mutta tuli nyt sentään löydettyä kelpoja verkkojuttuja huima läjä, myös gradua varten. Käyn divareissa, kirjakaupoissa, kirjastoissa ja internetissä vähän samaan tapaan, haistellen. Verkkohaistelu on merkittävin tämän blogin taustalla oleva moottori.

Ei kommentteja: