En kyennyt sopeutumaan palkkatyömalliin. Aloitin säännöllisen palkkatyön opettajana seitsemän vuotta sitten. Vaikka olin ikäni heittänyt keikkaa siellä täällä, siirtymä oli hankala. Takana oli 15 vuotta maanviljelijänä – siitä ajasta kymmenen vuotta maaseutuaktivistina.Olen joutunut jälleen miettimään omaa suhdettani työhön erään tutkimushaastattelun vuoksi sekä tässä blogissa ja toisaalla käytyjen opettajan professioon liittyvien keskustelujen vuoksi. Olen päätynyt siihen, että en kykene ymmärtämään tiettyjä asioita. Annan sen itselleni anteeksi ja pyrin mahdollisimman vähän ärsyttämään muita. En missään tapauksessa halua muuttaa omaa suhdettani työhöni, koska juuri tämä suhde tuottaa iloa ja tyytyväisyyttä.
En yleensä kerro juurikaan henkilökohtaisia asioita verkossa, mutta tämä on paikallislehden pakinoihin vertautuvaa tarinointia.
Olen saanut taas kyllästymiseen asti selittää, "miten sinä ehdit" ja "onko sulla omaa elämää" yms. Samalla on usealta suunnalta tullut vastaan se, että "ei opettaja voi tehdä asioita, joista hänelle ei makseta". Ja sitten kaiken päälle viestit uupuneilta ja ilottomilta, työtaakkansa alla tuskastuneilta, jotka haluaisivat vain pysäyttää maailman näille sijoilleen tai mieluummin ihanaan menneisyyteen, jotta saisivat tehdä työnsä rauhassa.
Pidän työstäni. Opettajan homma on luovaa yhteiskunnallista tulevaisuustyötä. Hieno ammatti. On nautinto oppia uusia asioita. Opettajana oppimista ja uuden tutkimista saa alati harjoittaa työnsä puolesta. Nautin haasteista ja niitä totisesti riittää tässä työssä. Opettajan työhön liittyy myös miellyttäviä etuja, kuten säännöllinen palkka, vapaat viikonloput, pitkät lomat ja sosiaaliturva. Maanviljelijänä minulla ei ollut työttömyysturvaa (olisi vaatinut maatilan myymisen), kotieläimet eivät paastonneet ja pantanneet peräpäätään viikonloppuisin, vuosilomaa oli 23 päivää (sekin meni kouluttautumiseen eikä edes riittänyt) ja tietenkin olin jatkuvasti koska tahansa valmiudessa esittämään viranomaisille dokumentaation toiminnastani.
Opettajan palkka maksetaan verorahoilla, mutta ei minun opettajana tarvitse täyttää kuin muutama hassu kurssipäiväkirja. Kukaan ei käy tarkastamassa, miten teen työni. Maanviljelijänä vain osa tuloistani tuli verotuksella kerättyinä tukina, mutta minun piti käyttää kokonaistyöajastani useita viikkoja vuodessa byrokratian hoitamiseen. Vuosittain työtäni valvottiin myös useilla tilakäynneillä sekä satelliitteilla. Eräänäkin vuonna tein pienen virheen EU-lomakkeessa. Ilmoitin luomu-viljelykiertoon kuuluvan viherlannoituspeltoalan kohtaan 'viherkesanto', vaikka rasti niiltä osin olisi pitänyt laittaa kohtaan 'pellon muu käyttö'. 60-sivuisesta lomakkeiden täyttöoppaasta en ollut tätä eroa ymmärtänyt. Väärä rastitus merkitsi 11 000 markan tulonmenetystä. (Episodi päättyi onnekkaasti, kun noin vuoden kuluttua sain valituksen kautta korjauksen virheeseen.)
Olen äskettäin tässä blogissa ja toisaalla ottanut esille opetussuunnitelmat ja kertonut, että niitä ei noudateta kaikissa kouluissa. Olen saanut vastauksia, että ei niitä voi noudattaa, koska ne eivät ole realistisia. Minusta nämä opetussuunnitelmat ovat hyvin kirjoitettuja, selkeitä ja kohtuullisia. Koulu voi tehdä niiden mukaan oman suunnitelmansa ja joustoa löytyy. Opettajakunta saa osallistua opetussuunnitelmatyöhön.
Maanviljelijänä en pystynyt koskaan hallitsemaan, kuin pienen osan toimintaani koskevia säädöksiä, joita kaiken lisäksi muutettiin jatkuvasti. Säädöksiä antavia viranomaisia oli useita ja käytetty kieli oli välillä niin hankalaa, etteivät edes MTK:n asiantuntijat kyenneet tulkitsemaan sitä. Toimintaan vaikuttivat EU:n ja Suomen poliittisten päätösten lisäksi maailmankauppajärjestö WTO:n päätökset. Oma vaikutusmahdollisuuteni oli kuin hyttysen ininää avaruudessa.
Puhun maatalousjutuista menneessä aikamuodossa. Lopetin kotieläintyöt viisi vuotta sitten ja nyt siirtyy viljelykin kasvimaalle ja kukkapurkkiin. Byrokratia ei maatalousalalla ole mitenkään vähenemään, päin vastoin.
Opettajan työ on hieno työ, josta toivoisin jokaisen kollegani nauttivan. Ja jos työ ei miellytä, siitäkin kannattaisi tehdä johtopäätöksiä ja vaihtaa alaa. Minä en soisi kenellekään nuorelle opettajaksi ihmistä, joka laskee ahdistuneena ja uupuneena työtuntejaan eikä ole itse valmis oppimaan uutta.
Ihmiskunnalla on edessään vaikeat ajat. Olemme tuhonneet pallomme. Jos meillä nyt jotain älyä on, niin toivoisin, että itsekkyyden sijaan yhdistäisimme voimiamme ja edes yritäisimme: yhdessä, jakaen ja kollektiiviälyä kasvattaen.
8 kommenttia:
Tosi hyvää pohdintaa. Tuli mieleen, että voisit gradussasi kuvata kuinka opettaja voi netistä löytää apuvälineitä ja apuvoimia.
Tämä yhteiskunnallisuus ja koulujen arjen konflikti opetussuunnitelmien kanssa olisi tärkeä aihe. Se voisi saada näkyvyyttäkin.
Voisit argumentoida sen puolesta, että koululaitos voisi suhtautua nettiyhteisöihin yhteistyökumppanina. Sellaisen mallin yhteiskunnallisia etuja hahmotellaan tässä brittiselvityksessä: http://www.cabinetoffice.gov.uk/upload/assets/www.cabinetoffice.gov.uk/publications/reports/power_information/power_information.pdf
Ois pirun kova juttu, että opettaja joka on itse omalla toiminnallaan näyttäny, että asiat voi olla toisin, sanoo miten asiat on.
Moikka ja kiitos kommentista sekä linkistä. Laitoin heti lukulistalle.
Ongelmana on yksinäisen tekemisen kulttuuri, joka on pyhäö ja vahva. Rakenteet eivät koulussa tue yhteistyötä. Jos esimerkiksi halusimme integroida opetusta 400 opiskelijan lukiossa, suunnitelma piti tehdä edellisen lukuvuoden maaliskuussa.
Tämän merkinnän otsikko asenteista ja ahdistuksista ei tullut selitettyä. Oppiainejakoisuus on omiaan luomaan asenteen, jossa oppiaine toimii oppiaineen sisällä. Ei siis tulla ajatelleeksi, että englantia opiskeltaisiin psykologian tunnilla, vaikka jokainen, joka jatko-opinnoissaan lukee psykologiaa, joutuu heti lukemaan sitä englanniksi. Opettajalla on kuitenkin vapaus tehdä näin, sitä ei estä mikään. Omalla PS5-kurssillani annan esim. yhden aineiston englanninkielisenä. Kollegani on kertonut olevansa valmis pitämään kertaavan psykakurssin englanniksi.
Mistä tuli mieleen eräs englannin opettaja, joka sanoi, että ei tarvitse nettiä kielenopetukseen. Eipä niin, kyllä sitä voi opettaa ilman. Mutta missä nuoriso oppii kieltä? Ja mikä suuri ilo onkaan, kun verkossa voi kuunnella tuoreita juttuja vaivattomasti, lukea ajankohtaisista asioista ja seikkailla autenttisissa kieliympäristöissä ympäristöyhstävällisesti. (Tässä opiskelijoitten pyynnöstä koottuja vinkkejä kielten opiskeluun, esim. englannin.)
Ajatus, joka nouse näistä puhuttaessa, on, että lisää työtä ja ei ole aikaa ja kukaan ei maksa. Puuttuu kokemus verkoston voimasta. Esimerkiksi nuo kielilinkit kerään deliin http://del.icio.us/ ja jokaisella sivulla on palautelomake. Olen saanut monelta opettajalta linkkejä. Deliin lisääminen vaarii neljä klikkausta: avaan linkin, maalaan johdannoksi sopivan tekstipätkän, klikkaan deli-painiketta selaimella/hiirellä, lisään tägit ja tallennan. Jos meillä olisi opettajien rinki, voisimme sopia yhteisen tägin ja jokainen voisi lisätä samaan kokoelmaan johdantoineen omat vinkit. Perinteinen tyylihän on se, että opettaja säilöö linkit oman työkoneensa suosikkeihin. Niihin ei pääse kukaan muu käsiksi, eikä hän itsekään kuin sillä kyseisellä koneella. Opiskelijat kertoivat, etteivät itsekseen löytäneet netin miljoonilta sivuilta sopivia.
Ahdistus syntyy, kun pitää opetella uutta (deli, feedi, tägi). Näillä kuitenkin helpotetaan työtä, joten kannattaisi kiinnostua. Kaikki ei tulekkaan ylimääräisenä vaivana entisen päälle, vaan jotain vanhaa poistuu.
Perjantai-iltana loimme Hannelen kanssa suunnitelman tulevan jakson kokeilukurssille. Yhdistimme kahden opettajan taidot, Hannelella on rautainen sisällönhallinta, näkemys yksittäisestä kurssista suhteessa kokonaisuuteen (lukio, jatko-opintovalmiudet, ihmisenä kasvaminen). Minä en ole kyseisen aineen opettaja (äidinkieli), mutta sosiaalisen webin mahdollisuudet hallussa. Meillä oli uskomattoman opettavainen ilta. Ja innostusta, työn iloa. Tuli mieleen, miten paljon uusia oivalluksia ja toimivia rakenteita voisikaan syntyä, jos työskentelyn tapaa muutettaisiin avoimemmaksi. Ettei aina vain yksin. Monia ei ehkä kiinnosta, mutta että edes niille, joita kiinnostaa, järjestyisi tilaisuus...
Ajatuksenvirtaa... hyvä laittaa tähän muistiin. Käsittelen jollakin lailla gradussani tätä.
Irmelille kiitos, että löysin tähän blogiin. Tässä vaiheessa, kun vasta kohta valmistun opettajaksi (nelikymppisenä alanvaihtajana), minulla on enemmän kysymyksiä kuin näkemyksiä, mutta ne kysymykset ovat läheistä sukua näille esiin nostamillesi asioille.
Minuun kolahti myös kirjoituksesi opettajan työn antoisista puolista - ja mite nme ihmiset pystymme aina pilaamaan kaiken. Tuo vertaus maataloustyöläiseen oli hyvin avartava.
Itse olen ruvennut verkko-opeksi koska se mahdollistaa mielekkään ja ajallisesti + paikallisesti vapaamman työn. En tykkää viranhoidosta minäkään enkä henkisestä kuolemasta.
Olen ihaillut tuotoksiasi jo muutaman kuukauden ja käytän luentoasi kehityspsykan verkkokurssilla. Kiitos vaan!
7 vuotta opettajana on jo kunnnon ura. Välillä tarvitsemme itse kukin muutosta työpaikassa tai työnkuvassa. Ja pienen tauon (muutoksen) jälkeen on mukava palata takaisin.
Olet Anne aina tarjonnut raikkaan, uuden näkökulman opettajan ja kouluttajan työhön.
Ja antanut paljon virikkeitä meille lukijoillesi.
Joten tsemppiä elämän murroksessa ja älä vaan lakkaa bloggaamasta :-)
t: Mikko
Arvokasta pohdintaa, kiitos siitä!
Tulevan tietoyhteiskunnan jäseninä, vanhempina ja isovanhempina meitä luulisi kiinnostavan asia vaikka emme olisikaan itse maanviljelijöitä tai koulumaailmassa.
Sama muutos ja vertailu eri ammattien välillä ja vertailu vanhan ja uuden toimintatavan välillä on todella avartavaa. Kannattaisi monenkin miettiä mitä tekee nyt ja tulevaisuudessa - ja onko samalla syömässä seuraavien sukupolvien eväitä.
Olen ollut niin kiinni oman pienen elämäni pienissä kiireissä, että tämä on päässyt luikahtamaan ohi.
Valtavan samanlaisia ajatuksia olen pyöritellyt. Hetkittäin itsellänikin on ongelmia samaistua ammattikuntaani. Turhan usein törmää sellaiseen varmistelumentaliteetttiin, jossa päällimmäisenä tuntuu olevan minä en tee mitään mistä en saa välittömänä korvauksena rahaa eikä kukaan muukaan saa tehdä mitään, mitä minä en halua tehdä.
Jos olisin päätynyt tekemään jatko-opintoja siitä mikä minua kiinnostaisi enkä siitä, mitä pitäisi, olisin halunnut tutkia verkko-opettajan työssäjaksamista. Lukiessani näitä sinun rivejäsi olen suunnattoman surullinen! Olet mieletön esimerkki sadoille suomalaisille opettajille. Silti joudut omassa lähiympäristössäsi elämään kateuden, pelkojen, menneen maailman kulttuurin ja muiden elinvoimaa imevien peikkojen ympäröimänä.
Jos me emme nyt treffaisi varteenotettavan asiablogin kommenttilaatikossa, vaan jossain arkisemmassa hömppähuoneessa, voisi tähän sopia seuraava toivotus: jaksuhaleja!
t. Kaveris, jolla on paituli päällä
Kiitos kaunis! Nyt on onneksi löytynyt paikallisestikin uskaliaita opekumppaneita ja koulu, jonka toimintamalliin sopii se, että asioita tehdään myös toisin, tässä raporttia ja fiiliksiä http://web20pilotti.blogspot.com/
Muuten olen sitä mieltä, että monet ongelmista voitaisiin ratkoa voimien ja älyn yhdistämisellä.
Lähetä kommentti