keskiviikkona, lokakuuta 31, 2007

Miten syvällä meissä on nolostumisen pelko?

Avoin sosiaalinen verkko tarjoaa toisille tarttumapintaa ajatuksiini. Melkein kaikki sanovat, että tulee kynnys. Mitä arvaa laittaa avoimeen verkkoon? Paljon pelotellaan ja tuodaan esille ikäviä tositapauksia. Virtuaalikiusaaminen huolestuttaa. Toissa kesänä avoimen verkon vaarat olivat lähes jokaisen lehden vakiokamaa, kokosin pieniä otteita yhdelle verkkosivulle.

Avoimesta ja suljetusta käytiin keskustelua eräällä virtuaalisella kurssilla. Tänään pienestä jutusta virisi Jaiku-keskustelu (ota osaa! pyydä Jaiku-kutsu, jos et ole sisäpiireissä).

Avoimesti verkossa omalla nimellä? Omat ajatukset toisten nähtävänä myös huomenna tai ensi vuonna? Kokemuksessa on mukana tunnetta. Viime viikolla pidin omasta mielestäni vuoden huonoimman julkisen esityksen. Nolotti. Ajattelin, että hei, ei siellä ollut sentään kuin vähän toistakymmentä kuulijaa. Sitten sain palautetta, että sehän oli ihan normaali esitys, olisi ollut kiva kuulla koko tarina. Hätkähdin. Mistä tuo ylikriittinen itsetarkkailija syntyy?

Opettajana on aina ristiriitaisen palautten kohteena. Sen voi ottaa mahdollisuutena. Jos en antaudu siihen vaaraan, että joku tulkitsee sanomaani toisesta suunnasta kuin minä, kuinka voin koskaan kehittyä? Mitä vaarallista on siinä, että nolaan itseni? Keneen oikein yritän tehdä vaikutuksen?

Järjestöelämän aikoihin mietin sitä, miten vahvasti meillä suomalaisilla on kulttuurissa se, että kokoonnumme samanmieliseten kanssa olemaan yhdessä samaa mieltä. Mukavaa, vaivatonta ja turvallista. Mutta mitä siitä syntyy? Hymistelyä? No hei, välillä on Todella hauskaa olla samanmielisten kanssa nostattamassa henkeä ja uskomassa Meihin. Tietenkin.

Jos uskallan altistaa ajatukseni toisen katseelle tai korvalle, voin oppia ymmärtämään uudella tavalla. Rohkenenko ajatella? Kuulenko toista ja hänen ajatuksiaan? Huijaanko itseäni? Jollakin lailla kyllä aina. Oikeassa olemisen tarve on syvässä. Entä, jos minä olen väärässä (eikö ole mahdoton ajatus, että olisin aina oikeassa ja eikö ole mahdollista, että voisin olla osittain oikeassa, osittain väärässä)?

Mitä tapahtuisi, jos olisin vähän avoimempi muille ihmisille ja muille tavoille ymmärtää. Näitä ajattelukyvyn tunteisiin sitoutuneita piirteitä ei kukaan voi ravistella, jos en ilmaise kenellekään, mitä ajattelen. Voiko ihminen oppia ilmaisematta ajatuksiaan ja mielipiteitään? Onko oppiminen vain tiedon omaksumista, siis oikeita vastauksia?

Päissään toilailulla voi rehvastella. Mutta voiko rehvastella sillä, että nolostui, kun toilaili ihan selvin päin, kirjoitti blogiin jotain, minkä ymmärsi myöhemmin typeräksi? Tunnustan, ymmärsin kapeasti kesällä erään kolumnin. Opin tämän asian palautteen kautta. Olihan se vähän noloa... mutta toisaalta terveellinen muistutus. Noloja juttuja käy joka päivä. Tänään opettajanpöydällä oli kollegan lappu, joka muistutti minua taulun pyyhkimisesta. Voi nolo. On niin mainiota julistaa toisen huomioon ottamista ja puhkua posket punaisena dialogin merkityksestä. Sitten itse törmäillä jopa ihan pieniin haasteisiin. Heh heh...

Oppiminen ilman epäonnistumisia, harhailuja, väärässä olemista... onko sitä? Eräällä kurssilla vieruskaverini harmitteli kurssipäivän kääntyessä loppua kohden, että hups, hän taisi olla liikaa äänessä. Ja samaan hengenvetoon, että oikeastaan ihminen oppii vain laittamalla itsensä likoon, heittäytymällä mukaan.

maanantaina, lokakuuta 29, 2007

Asento-oppia

Äskettäin kysyttiin (hmm... taas): "Eikös siinä sitten joku hyödy sun kustannuksella, kun laitat kaiken (opetusaineiston) verkkoon?"

Sitähän minä ihan toivon. Tässä blogissakin on tullut välillä saarnattua, että:
a) oppiminen on vuorovaikutusta, sitä ei voi kopsata kenenkään nettisivulta
b) opettajan työstä soisi pois niitä asioita, joita kaikki muutkin tekee, tehdään ne yhdessä
c) jaettu tieto ei puoliinnu

Mikähän haittaa minulle on, jos joku käyttää niitä aineistoja, joita olen tehnyt? Ei näy palkkapussissa. Ei tunnu kropassa. Ei päänupissa. Päin vastoin. Tulee kiva fiilis, kun voi auttaa. Ihan vain sen kivan fiiliksen vuoksi tulee "lisäarvoa". Kysyttiin siis myös taas kerran, että "mitä lisäarvoa siitä sitten on, että laitat noi jutut verkkoon."

Eräät kysymykset tuovat aina mieleen, että kysyjällä ja minulla on ajatusten asento ihan erilainen. Minun mielestä (ja nyt veikkaan että aika monen sosiaalisessa webissä puuhailevan mielestä) asioita voi tehdä ihan vain huvikseen. Siksi että innostuu. Siksi että on hauskaa. Siitä saattaa olla hyötyä. Mutta ei sitä heti tiedä. Ei voi aloittaa niin, että laskee hyötyvänsä ilman että muut hyötyvät ainakaan enempää kuin minä.

Pidin kaksi vuotta erinäisiä blogeja ennen kuin sain ensimmäisen kommentin. Voitin blogilla ihan kohtuullisen kilpailunkin. Ja sain lopulta monta mieluisaa keikkatyötä. Mutta en minä hyötyä ajatellut. Olin innostunut. Mieleni oli sellaisessa asennossa. Sama hauska kokeiluote johdattaa kehittelemään aina uusia sovelluksia. Ja tietysti siinä sitten on vaivihkaa käynyt niin, että ammatillinen pätevyytenikin on laajentunut. Mutta se on enemmän vahinko, mutta ei yäk mikään lisäarvo... miksi se sana aiheuttaa pahoinvointia. Kai siksi, että se on täynnä välinearvon henkeä. Oppiminen on ilo ja arvo sinänsä. Jakaminen ja kaverin auttaminen on ilo ja arvo sinänsä.

Ja sitten käy niin, että minuakin autetaan. Minulla on aina joku, jolta kysyä. Eikä sellaista etua saa, ellei ole mielessä jako-asentoa. Ja jotenkin jännästi tuo jakamis-valmius on imuroimistaidon kanssa liitossa. Yhdessä nuuskitaan, missä hyvää saalista, napataan kyytiin ja vips vaan, vinkki leviää jaikun nopeudetta ja syötteen sykkeellä. Lopputuloksena syntyy yllättäviä yhteyksiä ja luottamusta.

Tulevaisuuden koulu

Martti Hellström raportoi Pekka Himasen luentoa aiheesta. Nam.

sunnuntai, lokakuuta 28, 2007

Yahoo! Pipes

Pipes is a powerful composition tool to aggregate, manipulate, and mashup content from around the web. Simple commands can be combined together to create output that meets your needs:

  • combine many feeds into one, then sort, filter and translate it.
  • geocode your favorite feeds and browse the items on an interactive map.
  • power widgets/badges on your web site.
  • grab the output of any Pipes as RSS, JSON, KML, and other formats.

Sounds good? Learn more....



Opasvideolla alkuun!

Blogispotti.fi

Välipalatauolla bongattu (kiitos HaloEfektin) Blogispotti.fi, johon kannattaa tutustua tarkemmin. Näyttää kiinnostavalta ja käyttökelpoiselta sellaiselle, joka haluaa seurata useita puroja yhtenä virtana.

Opettajalle: Verkkosisällön rakenteellinen suunnittelu

Sunnuntain harrastuksena tuli kesällä tehtyyn verkkosisältöön lisättyä pieni opettajille kohdennettu perusjäsennys verkkosisällön rakenteellisesta suunnittelusta. Jakoon (kuulinpa muuten, kiitos vain Raimo!, että SlideShare sallii nyt myös äänen lisäämisen esitykseen, pitää tutkia ja kokeilla, lisäinfoa the slideshare blog).

keskiviikkona, lokakuuta 24, 2007

24.10.2007 | Facebookin käyttäjiä varoitetaan identiteettivarkaista

FFacebook-internetyhteisön käyttäjät saattavat joutua huijauksen kohteeksi.Britannian yleisradioyhtiö BBC varoitti keskiviikkona identiteettivarkaista, jotka ovat avanneet pankkitilejä ja hankkineet luottokortteja yhteisöstä keräämiensä tietojen avulla.BBC:n tv-ohjelmassa luotiin kuvitteellinen hahmo, jonka ystäväkutsu lähetettiin sadalle. Heistä kolmasosa otti yhteyttä lähettäen samalla tiedot itsestään.

Huijarit voivat etsiä lisää tietoa henkilöstä esimerkiksi syntymäajan ja -paikan perusteella ja avata niillä pankkitilin verkossa.Yhteisön käyttäjien tapana on ohjelman mukaan kerryttää ystäväverkostoaan, jolloin he hyväksyvät listalleen sellaisia, joita eivät edes tunne.Facebookin mukaan 200 000 ihmistä kirjautuu ohjelmaan joka päivä. Sivustolla on kaikkiaan 42 miljoonaa jäsentä. Suomessa on nykyisin yli 151 000 Facebookin käyttäjää.
Iltalehti.fi | Ulkomaat | 24.10.2007 | Facebookin käyttäjiä varoitetaan identiteettivarkaista

Blogged with Flock

Vaparetki mobiilin pedagogiikan etsintään

Esityksen Vaparetki-linkit (reunoilla olevat linkit eivät yllä olevassa esityksessä aktivoidu):

tiistaina, lokakuuta 23, 2007

Naiset + ICT/web20/IT/TVT...

Kesäkuussa kehittelin ajatusta Naisten Nettitapaamisesta ja vielä samaa edelleen elokuulla. Asia ei ole haudattu. Tuli vain niin työntäyteinen syksy, että ei onnistu. Mutta vielä tämä ajatus jollakin tapaa toteutuu. Aihe tuli jälleen puheeksi tuossa iltapäivällä työkaverin kanssa puhelimessa. Hesarissa oli ollut jokin kirjoitus siitä, miten sukupuolella on väliä sosiaalisessa webissä. Tämä asia tulee muuttumaan. Mutta ei ole vielä ihan kohdallaan. Mikähän se Hesarin juttu oli???

maanantaina, lokakuuta 22, 2007

Mediakasvatusseurassa blogattiin ja blogataan

Mediakasvatusseuran uutiskirjeestä:

"Mediakasvatusseuran syysseminaari "Hei, me blogataan" Tampereella keräsi
sadan hengen yleisön kuuntelemaan mediakasvatustutkijoiden kuulumisia
maailmalta. Esitykset ovat kuunneltavissa ja esitys-slidet luettavissa
tapahtuman blogissa osoitteessa http://heyweareblogging.blogspot.com/.

Muista tutustua ja osallistua myös portaalin ajankohtaisiin blogeihin,
joissa on puhuttu viimeisimmäksi nuorten äänen kuulumisesta sekä
seminaarivalmistelujen pulmista: www.mediakasvatus.fi/blogit"

Skype Defender varastaa käyttäjätunnuksia ja salasanoja

CERT-FI tiedotus (ks. sivulla myös havainnolliset kuvat): "Skype varoittaa Skype Defender -nimisen haittaohjelman leviämisestä. Ohjelma jäljittelee Skype-ohjelman kirjautumisikkunaa. Käyttäjän syötettyä käyttäjätunnuksensa ja salasanansa ohjelma näyttää virheilmoituksen väärästä salasanasta. Samalla se kuitenkin lähettää sekä syötetyt Skypen kirjautumistiedot että Internet Explorer -selainohjelmaan talletetut käyttäjätunnukset ja salasanat verkon kautta keräilypalvelimelle.

Skype Defenderin voi poistaa työasemasta poistamalla sen ohjelmatiedoston 65404-SkypeDefenderSetup.exe. On huomattava, että ohjelmaa voidaan levittää myös muilla nimillä."

sunnuntai, lokakuuta 21, 2007

Gliffy.com - Create and share diagrams online.

Instant diagrams in your web browser
Gliffy.com - Create and share diagrams online.

Blogged with Flock

Yugma : Free Web Conferencing etc.

Yugma Works * Instant real-time desktop sharing * Virtual meetings and web conferencing * Whiteboard, annotate and share files * Windows, Mac and Linux compatible * Invite up to 10 people for free * Free teleconferencing * Get Yugma Widget for your website * Easy, secure and reliable * No spyware, adware or malware
Yugma : Free Web Conferencing, Online Meetings, Web Collaboration Service, Free Desktop Sharing, video conferencing, remote control software, net meeting, mac conferencing: home

Blogged with Flock

Yugma : Free Web Conferencing etc.

Yugma Works * Instant real-time desktop sharing * Virtual meetings and web conferencing * Whiteboard, annotate and share files * Windows, Mac and Linux compatible * Invite up to 10 people for free * Free teleconferencing * Get Yugma Widget for your website * Easy, secure and reliable * No spyware, adware or malware
Yugma : Free Web Conferencing, Online Meetings, Web Collaboration Service, Free Desktop Sharing, video conferencing, remote control software, net meeting, mac conferencing: home

Blogged with Flock

Pientä päivitystä mobiili-osastolla

Olen keräillyt verkosta saatavia ilmaisia (tai tosi edullisia) ohjelmia opettajan käyttöön. Nyt on aika tehdä tuttavuutta mobiilien ohjelmien ja palveluitten kanssa, jos oma puhelin on hivenenkin älykäs (aina vähän tyhmempi kuin fiksu käyttäjänsä tietenkin, mutta siitä voidaan vitseillä näpäytellä insinöörejä).

Mobiililla on koulukäyttöä kun tehdään tutustumismatkoja, laajennetaan oppimisympäristöä virtuaalisesti luokan ulkopuolelle, ollaan matkoilla, leirikoulussa yms.

On tullut viikon varrella tutustuttua atk-tuen ja virtuaalipedagogiikan rajapintaan. Varsin herkkää aluetta. Desantilla on tietenkin takataskussa tikkuohjelmat... vaikka ei sitä tiedä, onnistuuko siltikään. No niitästäkin pari hyvää linkkiä mobiilisivuilla. (Kesällä viritettyä tikkua ei ole vielä työn tuiskeessa tullut omassa luokassa kokeiltua.)

ZoneTag Photos

ZoneTag Photos

Blogged with Flock

EclipseCrossword - sanaristikoita helposti ilmaisohjelmalla

EclipseCrossword is the fast, easy, free way to create crossword puzzles in minutes.It's never been simpler—just give EclipseCrossword a list of words and clues, and it does the rest. In seconds, you'll have a crossword puzzle with just the words you want. EclipseCrossword has been downloaded a million times by people just like you.
EclipseCrossword - the fast, easy, and FREE way to create crossword puzzles in minutes

Tässäpä oiva väline esimerkiksi kielten opetukseen. HotPotatoesia helpompi ja nopeampi (kiitos vinkistä Jarille!).

Blogged with Flock

Yhteisöllistä hidasta ajattelua - ppt:n uusi tuleminen

Olen ollut pitkään aika kyllästynyt Power Pointteihin. Pakottaa ajatukset jonoon. Toimii liian joustamattomasti. Ei siedä risteileviä ajatuksia eikä tue kokonaisuuden hahmottamista. No joo, linkityksillä saa rakennettua jonkinlaisen verkon ajatuksille. Ähkyä tämä vain kai.

Mutta nyt ihastuin Google-Dokumentit Esitykseen. Se on riisuttu Power Point (jes, sillä ei saa tehtyä animointeja). Tosi riisuttu. Ja siis viehättävä, nimittäin siinä on eräs oleellinen piirre. Samaa dokumenttia voi työstää usea ihminen. Ajatuksia voi kehitellä ryhmässä. Toisen antama pienikin kommentti vie ajattelua eteenpäin. Sopii hyvin hidasta prosessointia vaativiin ajatuskehittelyihin.

sunnuntai, lokakuuta 14, 2007

Solmussa salasanojen kanssa?

Olen kuullut monien tuskailevan salasanojen kanssa. Eikä ole mitenkään harvinaista, että salasanoihin turhautunut henkilö ratkaisee tuskan käyttämällä kaikkialla samaa salasanaa, joka todennäköisesti on vielä jokin kokonainen sana tai (lemmikin) nimi. Ja yleisin paikka, josta esimerkiksi opettajan salasanat löytyvät, on kalenteri. Sen kun hukkaa, niin avot. (Lue Tietokone-lehden arkirealismijuttu aiheesta.)

Kokeilin itse yhtä salasanaohjelmistoa vai oliko -webpalvelu, jota jokin atk-lehti mainosti. Oli kovin monimutkainen. Olen kertonut silloin tällöin eräältä työkaveriltani kopsatun ratkaisun: talletan kaikki käyttäjätietoni salasanalla suljettuun Excel-taulukkoon, jonka päivitän aina, kun luon uuden salasanan tai vaihdan vanhan. Pidän tallessa myös tärkeimpiä vanhoja salasanoja (niitähän ei kannata käyttää). Koska joudun työni vuoksi luomaan paljon avoimeen verkkoon erilaisia tunnuksia, taulukkoon on kertynyt yli 300 riviä. Minulla on kolmessa eri paikassa varmuuskopio taulukosta.

Käytän salasanan muotoilemiseen tiettyä vartaloa ja sen variaatioita (sekä numeroita että isoja ja pieniä kirjaimia, myös erikoismerkkejä, jos ympäristö sen sallii). Vartaloon liitän tietyllä kaavalla kytkennän kyseiseen sivustoon (en missään tapauksessa sivuston nimeä). Näin pystyn myös melko usein arvaamaan käyttäjätunnus-salasanaparin. En käytä samaa salasanaa eri paikoissa. Salasanan pituus pitää olla vähintään 8 merkkiä eikä se saa sisältää sanakirjasta löytyvää sanaa.

Tarkista, onko tunnuksesi vuotolistalla

Välitin aamupäivällä tietoa salasanojen vuodosta. Tässä sivu, jonka avulla voit tarkistaa, onko oma tunnuksesi jakelussa maailmalla. Muuten: tämäkin tieto levisi nopeasti Jaiku-verkoissa. Kiitos niille, joiden asenteena ei ole pihtailla tietoa!

Tarvitaanko suljettuja verkkoympäristöjä?

Edellisen liitteeksi vielä toinen aihe, joka nousee usein esille, kun sosiaalinen ja avoin web on esittelyssä. Opetuskäytössä avoin ei kumoa suljettua. Olisi oivallettava aina tilanteen mukaan, mikä sopii mihinkin.

Suljetun verkkoympäristön etu on turvallisuus ja mahdollisuus henkilökohtaiseen viestintään. Mitä nuoremmista oppijoista on kyse, sitä tarkemmin pitää harkita, miten paljon ylipäänsä toimitaan verkossa ja mitä asioita tehdään avoimessa, mitä suljetussa verkossa.

On myös olemassa kaupallisesti toimivia kursseja ja sisältöjä, joita myydään verkossa, kuten vastaavanlaisia maksullisia kursseja ja oppimateriaaleja reaalimaailmassa.

Ja sitten on syytä hahmottaa ero verkkoaineiston ja oppimisprosessin välillä. Minusta on aika epäilyttävää, jos vaaditaan oppijaa laittamaan oppimisprosessinsa avoimesti verkkoon. Oppija voi tehdä sen, mutta hänellä on oltava vaihtoehtoja ja mahdollisuus säädellää omaa julkisuuttaan (alaikäisten kohdalla tämä oikeus huoltajilla). Avointa verkkoa voidaan käyttää tässä suhteessa todella ilkeästi väärin. En laita avoimeen verkkoon itse itsestäni mielipiteitä ja muutamia pikkufaktoja lukuunottamatta yksityistä aineistoa. En myöskään harvoja poikkeuksia lukuunottamatta laita ihmisten kuvia avoimeen verkkoon (jotain tuollaisia ihan pikkuisia ikoneita ja kuvituksia).

Avoimen ja suljetun sekakäyttö onnistuu helposti. Avointa aineistoa voi kätevästi linkittää suljetun ympäristön sisälle.

Avoimet aineistot ja oppiminen (sunnuntaisaarna)

Onpa saman viikon aikana tullut taas useammalta suunnalta vastaan opettajien suhtautuminen avoimeen verkkoaineistoon (mm. Sun äitis kommentoi asiaa). Koska kaikki oppimateriaalini (paitsi se, jonka olen myynyt suljettuihin ympäristöihin), on avoimesti saatavilla verkossa, saan aika ajoin vastata erilaisiin kysymyksiin ja väitteisiin. Tässä jälleen kerran oma näkemykseni:

Joku toinen opettaja käyttää vapaamatkustajana työtäsi hyväkseen.

Siitä vaan! Eihän se ole minulta pois. Päin vastoin. Teemme kollegoitten kanssa vaihtokauppaa ja rikastamme toistemme idea-arsenaalia. En kerta kaikkiaan ymmärrä sellaista näkemystä, jonka mukaan opettajan työn keskeisin ammatillinen osaaminen olisi siinä, että hän laatii salaista oppimateriaalia ja esittää sitä oppitunnilla. Tämä ajatus ei ole tästä maailmasta. Opettaminen on julkista toimintaa. Ja oppimisen ydin ei ole tiedon siirtämisessä varastosta toiseen. Jos joku ajattelee näin, saa minun puolestani ihan rauhassa ajatella. Minulla on kuitenkin täysi oikeus julkaista oppimateriaalini avoimesti verkossa.

Entäs jos joku kopio aineistoasi kaupalliseen käyttöön?

Ensinnäkin hän toimii silloin laittomasti, ellei mainitse lähdettä. Ja toisekseen, on ihan turhaa kuvitella, että oppitunenille tai verkkotyöskentelyyn tarkoitetut aineistot sinällään kelpaisivat millekään kustantajalle julkaistavaksi. Joudun itsekin tekemään mittavan työn, kun muunnan avoimeen verkkoon viemääni oppimateriaalia verkkokäsikirjoitukseksi. Sitä paitsi Suomen julkaisumarkkinat ovat niin pienet ja kustannustoimittajat niin valppaita, että tällainen plagiointi paljastuu. Kymmenisen vuotta sitten eräs yliopistotutkija julkaisi tekemiäni piirroksia ilman lupaani ja sopimusta omassa painetussa teoksessaan. Tiedän, että akateeminen koulutuskaan ei ole este törkeälle käytökselle. Mielestäni eniten kärsii kuitenkin tekijä itse, kun epäasiallinen toiminta tulee esiin.

Saatko korvausta ylimääräisestä työstäsi, kun viet oppimateriaalit verkkoon?

Ymmärrän tämän kysymyksen, mutta kysyjä ei ymmärrä tiedonkäsittelyn luonnetta. Aluksi verkkotyövälineitten hyötykäyttö vaatii opettelua ja opettelu vie aikaa. Minulla aineiston vieminen verkkoon ja säilyttäminen verkossa vähentää työmäärää. Kaikki aineistoni ovat tallessa ja löydän ne nopeasti. Minun ei tarvitse kantaa materiaalia eikä järjestää papereita (ihan vähän tietenkin). En juuri koskaan monista tai tulosta (tätäkin toki pikkuisen).

Minulle pitäisi maksaa siitä, että en käyttäisi tieto- ja viestintätekniikkaa työssäni. Tvt-opetuskäyttö vähentää työtaakkaani.

Olen saanut joistakin hankkeista käyttökorvauksia joistakin oppimateriaaleista. Olen myös myynyt kustantajille tai muille julkaisijoille verkko-aineistoja. Olen tehnyt myös käsikirjoituksia erilaisiin oppaisiin ja muihin julkaisuihin. Näitä työtilaisuuksia en olisi saanut ilman monivuotista harjoitusta verkkoaineistojen tuottamisesta. Kotisivuni toimivat mainoksena. Olen yrittäjä opettajatyön ohessa (vanha maanviljelijä ei osaa pitää 3 kk kesälomaa). Yritykseni ei ole missään hakemistoissa enkä ole ehtinyt edes julkaista kotisivujakaan. Töitä on silti tarjolla, aina kun tulee vapaata aikaa harjoittaa palkkatyön vastapainoksi jotain muuta.

Kuinkas nuo tekijänoikeudet?

Yleissivistävän oppilaitoksen opettajalla on tekijänoikeus omiin teoksiinsa. Emme tee työnantajan kanssa sopimusta, joka tätä oikeutta rajoittaisi. Joku vertaisi opettajaa insinööritoimistossa töitään tekevään insinööriin ja väitti, että työnantaja omistaa opettajan verkkoaineistot. Tällainen pitää kuitenkin erikseen sopia. Oletteko koskaan nähneet opettajaa, joka työpaikkaa vaihtaessaan luovuttaisi kaikki monisteensa ja kalvonsa työnantajalleen?

Tekijänoikeutta ei tarvitse edes erikseen ilmoittaa verkkosivuilla. Teen kuitenkin yleensä niin. Olen antanut oppimateriaaleihini CC-lisenssin ei-kaupalliseen käyttöön, lähde mainittava tai muuta vastaavaa ja tämä näkyy sivuilla lähes aina.

Entä opiskelijoiden tekijänoikeudet, jos sivuilla on opiskelijoitten töitä?

Aina kun julkaisen opiskelijoitten töitä, kysyn opiskelijalta luvan (yhden tosi hyvän kuvan olen julkaissut arkistojen aarteista, en enää tiennyt, kenen tekemä se oli). Kysyn myös, laitetaanko tekijänimi näkyviin vai ei. Opastan opiskelijoita kirjoittamaan omia tekstejään avoimille sivuille nimimerkillä enkä pakota ketään, avoimet verkkojuttut ovat vapaaehtoisia. Opiskelijat ovat poikkeuksetta olleet mielissään töittensä julkaisemisesta. On hienoa, että oma juttu tulee nähdyksi.

Olen kaupalliseen käyttöön tehnyt kirjallisen sopimuksen ja maksanut korvauksen, kun halusin käyttää serkun pojan (11 v.) hienoa valokuvaa sellaisessa aineistossa, josta sain itse korvauksen.

Taisi tulla vähän saarna. Jokainen saa mielestäni ihan itse tehdä valintansa oppimateriaalien jakamisen suhteen. Minun ei tarvitse käsittää niiden ihmisten ajatusmaailmaa, jotka harjoittavat jemmaamisen politiikkaa ja suon heille täyden vapauden olla ymmärtämättä minua. Kehotan lukemaan uusimman Tiede-lehden jutun, jossa haastatellaan Kai Hakkaraista. Äly on yhteisöllistä. Vain jakamalla voimme tulevaisuudessa ratkaista vakavia globaaleja ongelmia. Olen huolissani, ellei tämä ymmärrys valkene opettajille. Olen iloinen, että sosiaalinen web antaa hienoja työvälineitä yhdistää erilaisten ihmisten osaamista, jakaa ja työstää yhdessä.

Oppiminen on vuorovaikutusta. Opettamisen keskiössä pitäisi olla jotain ihan muuta kuin oppimateriaali ja sen siirtäminen oppijan päähän mitattavaa ulkoistamista varten.

Ja totta kai olen sitä mieltä, että tiettyjä asioita pitää opetella vanhanaikaisilla menetelmillä. Vanhat menetelmät ovat oikein hyviä ja enimmäkseen on niin, ettei opettamisessa lopulta keksitä mitään uutta. Toisaalta maailma muuttuu ja sen mukana tietokäsitys ja työskentelytapa uusiutavat. Parhaat menetelmät toimivat aina ja kaikkialla.

Yhdenkään opettajan työ ei lopu, vaikka kaikki maailman oppimateriaalit löytyisivät verkosta. Verkko ei korvaa opettajaa. Jos aineisto riittäisi oppimiseen, kirjastot olisivat korvanneet opettajien tarpeen jo aikoja sitten. Todellisuudessa on niin, että uudet informaation välittämisen kanavat tekevät opettajista ja opastajista entistä tarpeellisempia.

Aiheesta olen kirjoittanut myös Vaparetken blogiin.
Teemu Arina on pitänyt viime vuonna hyvän esityksen aiheesta.

Tietoturvaohje kännykän käyttäjälle

Kolme askelta tietoturvaan:
  1. Älä paina matkapuhelimen Kyllä/Yes-näppäintä, ellet ole varma seurauksista.
  2. Tuhoa tuntemattomalta lähettäjältä tullut MMS-viesti avaamatta sitä.
  3. Jos sinulle tuntematon laite yrittää ottaa Bluetooth-yhteyttä, liiku muutama kymmenen metriä paikaltasi: yhteys katkeaa automaattisesti.
Tämä täsmäohje ja tarkempaa julkaistu Viestintäviraston Matkapuhelimen tietoturvaohje -sivuilla.

Vakava tietoturvauhka - vaihda yhteisöpalveluitten salasanat

Viestintäviraston CERT-FI tiedotti eilen (uutississa mainittu, että kyse kenties IRC-gallerian tunnuksista):

Suomalaisia verkkopalveluiden käyttäjätunnuksia ja salasanoja julkaistu internetissä

Viestintäviraston tietoturvayksikkö CERT-FI on saanut ilmoituksen internetissä jaossa olevasta tiedostosta, joka näyttää sisältävän kymmeniä tuhansia suomalaisten verkkopalvelujen, todennäköisimmin keskustelufoorumien tai yhteisöpalvelujen käyttäjätunnuksia sekä niiden salasanoja.

CERT-FI kehottaa keskustelufoorumien ja yhteisöpalvelujen käyttäjiä vaihtamaan salasanansa välittömästi. Jos käyttäjällä on sama salasana useissa eri verkkopalveluissa, kaikkien samaa salasanaa käyttäneiden palvelujen salasanat on vaihdettava. Saman salasanan käyttäminen ei ole suositeltavaa, ei varsinkaan sekä työ- että yksityiskäytössä, jolloin paljastuneella salasanalla on ainakin teoriassa mahdollista aiheuttaa laajaa vahinkoa.

CERT-FI selvittää edelleen, mihin suomalaisiin palveluihin jaossa olevat tunnukset liittyvät. CERT-FI on ollut yhteydessä verkkopalveluntarjoajiin, teleyrityksiin ja poliisiviranomaisiin, samoin ulkomaisiin CERT-toimijoihin.


keskiviikkona, lokakuuta 10, 2007

Mies-nais-blogit ja Uusi(?)Suomi

Arg... tästä on jo joku vuosi aikaa, kun serkku-toimittaja-ym. talentti kiinnitti huomiota Suomen Kuvalehden jokakodin mainokseen. Massiivisessa läpyskässä oli miehiä, miehiä, miehiä. Miesten mediaviestit Vakavasti Otettavia ja Asiallisia.

No ei poikkea juuri verkkoavoimuuten polkaistu UusiSuomi tyylistä. Blogien etusivulle nostettu lista esittelee kolme miesbloggaajaa. Kun kaivaa esiin kaikki blogit, saa yhdeksän miestä ja kaksi naista, joista toisen jutun kärki osoittaa kampaajalle ja tyttöpoppiin. Huh huh.

Nämä mies-nais-jutut ovat sellaisia, joista saa herkästi huuhaa-maineen. Mutta on ällistyttävää, miten sokeiksi meistä jokainen tulee kuvastolle ja sille, mikä on Varteen Otettavaa ja mikä niitä akkain-juttuja.

Talkooapu toimii verkossa - jaikuyhteisö tositoimissa

Turussa järjesteltiin huomenissa alkavaa seminaaria "Pedagogisia verkkoja kokemassa". Jaiku kuului suunnitelmiin: sen kautta reaaliaikaista palautetta, seminaaria laajentavaa keskustelua, verkottumista ja sellaista. Ja sitten eilisiltana myöhään tuli viesti: Google on ostanut Jaikun (no hieno homma Jaikun omistajille ja tiimille... kuten Talouselämän haastattelu todistaa) ja saman tien suljettiin Jaikuun kirjautuminen. Palvelu toimii normaalisti vanhoille käyttäjille ja jokainen heistä saa kutsua 10 uutta käyttäjää.

Jari lähetti avunpyynnön #Vaparetken Jaiku-kanavalle. Pohdittiin muita vaihtoehtoja. Loppujen lopuksi kuitenkin verkoston yhteisvoimin saatiin kaikki seminaarin n. 100 osallistujaa kutsuttua sisäpiiriin. Koko talkoo viiden tunnin sisällä. Prosessi on dokumentoituna jaikuiluketjuun. Kokemuksena rohkaiseva. Pientä apua on tarjolla. Yhdessä ratkotaan ongelmia ja ylitetään esteitä. Ilman, että koko juttu olisi edes kovin rasittava.

maanantaina, lokakuuta 08, 2007

Jaiku is JES - tämä ei ollut maksettu mainos

Lehmätkin lentäis -blogissa myönteistä analyysihehkutusta Jaiku-palvelusta (ks. alla ja liity mukaan kokemaan Jotain Mehevää... tai no, sinähän sen teet). Voin jakaa ajatukset. Jaiku toimii ja taipuu moneen. Siitä on tullut itselleni työväline ja hupi- & ajatustuuletus piste. Työvälineenä se on sillä lailla hyvä, kuin on saman pöydän ääressä istuva äärettömän kokenut ja huumorintajuinen kollega, jolla on pari erikoista harrastusta ja ystävällinen katse (jopa pilkettä silmäkulmassa).

torstaina, lokakuuta 04, 2007

Opettajat jaikuilen jakamaan ideoita!

Nyt on opettajille ja opoille perustettu oma Jaiku-kanava Kenguru. Luo itsellesi Jaiku-käyttäjäprofiili ja liity kanavalle. Kuvasarjaohjeet ensiaskeliin.

Jos mobiili pedagogiikka kiinnostaa, tutustu Vaparetki-keskusteluanavaan (sivulta myös näet, kuinka Jaiku-kanava toimii). Levitä linkkiä, kutsu kavereita. Autetaan toisiamme, kannustetaan ja etsitään hyviä ideoita arkiseen aherrukseen. Loikkaa KenGuru-keskusteluun!