torstaina, syyskuuta 05, 2013

Vertainen vierelläsi – siinäpä oppimisympäristön rikastaja

Yksin tekemisen aika on ohi. Tämä bloggaus on julkaistu alun perin Open Päivityksen blogissa. Open Päivitys on Suomen eOppimiskeskuksen ja sen jäsenorganisaatioiden toteuttamaa Opetushallituksen rahoittamaa opetustoimen henkilöstökoulutusta, keskeisenä kohteena opetusteknologian pedagogisen käytön edistäminen ope.fi taitotaso kakkosen mukaisesti. Vielä on muutamalle alueelle tilaisuus kutsua päivittäjät paikalle.

Open Päivitys -koulutuksen ensimmäiseen tuotantokauteen kuului pieni Vertaispäivittäjä-koulutus ja koko koulutusohjelmaan on syväkoodattu vertaistyöskentelyn ja vertaisoppimisen ajatus.

Tieto- ja viestintätekniikan pedagoginen käyttö etenee hitain askelin, jos jokaisen on opittava yksin kaikki mahdollinen ja jos pedagogista kehittämistyötä pitää käydä sisäisellä pururadalla. Yksin tekemisen aika on kerta kaikkiaan ohi tällä saralla. Kädet eivät riitä, pää ei kestä eikä homma etene oppijoitten toimintaan, mikä taitaa olla kaikista ikävin seurannainen tuskaisesta yksinpuurtamisesta.


Toisen ja kolmannen tuotantokauden aikana Vertaispäivittäjä kuuluu koulutuskokonaisuudessa koordinaation tuottamaan tukipalveluun. Nyt syksyllä 2013 tarjotaan uusi tilaisuus aiemmin Open Päivitykseen osallistuneille, nyt koulutuksissa oleville ja kenelle tahansa kiinnostuneelle osallistua Vertaispäivittäjä-kurssille (maksuton). Ilmoittautuminen on avattu ja ajankohdat päätetty eli jokainen sessio aamuisin klo 8:30 - 9:00:
  1. Johdanto to 26.9.2013
  2. Mitä tehdään? ma 30.9. ja to 3.10.
  3. Miksi tehdään? ke 9.10. ja pe 11.10.
  4. Millaisin taidoin tehdään? ma 14.10. ja ti 15.10.
  5. Miten tehdään? ma 21.10. ja ti 22.10.
  6. Kuka tekee? ma 28.10.ja ti 29.10. 
  7. Kohti konkretiaa ti 5.11. ja pe 8.11.
Vertaispäivittäjä-kurssi toteutetaan Adobe Connect -yhteydellä, joka toimii internetselaimen kautta. Osallistuja tarvitsee kuulokemikrofonin. Äänellä osallistuminen on erittäin suotavaa. Sessioon voi osallistua 0-100 henkilöä. Koulutuksen vetäjinä ovat Anne Rongas ja Kaisa Honkonen-Ratinen. Jokaiseen teemaan kuuluu 5-10 minuutin alustus. Sen jälkeen aihetta työstetään kerta kerralta vaihtuvilla sosiaalisen median työvälineillä, joihin osallistujien ei tarvitse kirjautua. Sessio päättyy yhteiskeskusteluun, joka toteutetaan joko kaikki yhdessä (jos osallistujia on vähän) tai pienryhmissä (jos osallistujia on paljon). Ja niin... ymmärrämme, että kellonajat ovat hankalia, kun opettajat ovat opettamassa, mutta meilläkin on töitä. Kevätkaudella vedämme varmaan saman ja silloin tarjoamme iltapäiväaikaa.

Vertaisoppimisen ja kollegiaalisen yhteistyön asioita opettajien maailmassa ja oppimisessa yleensä käsitellään myös Annen ja Kaisan vertaisradiossa.

Kevään 2013 Vertaispäivittäjä-kurssi häikäisi Annen ja Kaisan ja sulateltavaa riittää pitkäksi aikaa. Häikäisevää oli osallistujien anti, heidän ajatuksensa, esimerkkinsä, pohdintansa, näkemyksensä. Vieläkin on purkamatta kymmeniä sivuja muistiinpanoja. Vertaisradiossa kuulette näitä hedelmiä. Tervetuloa myös haastateltavaksi. Haastattelu sujuu kätevästi Skypen avulla. Tuoreimman lähetyksen voit kuunnella tästä (osallistu myös jaksojen kommentointiin Vertaisradion sivuilla):


Eikä tässä vielä kaikki! Online Educa Berliinissä kuullaan tämän vuoden lopulla AKTIIVI+ ja AVO-hankkeen edustajana Leena Vainiota vertaisoppimisesta. Leena on Irja Leppisaaren kanssa osallistunut merkittävällä tavalla Open Päivityksen koulutuskonseptin vertaistyöskentelyosion kehittämiseen. Heidän keskustelujaan aiheesta on julkaistu YouTubessa. Leenan ja Irjan kehittämä benchlearning-malli, siitä kertova konferenssipaperi, palkittiin muutama vuosi sitten Etelä-Koreassa.

Vertaispäivittäjän koulutusmalli on saanut paljon vaikutteita Jaakko Rantalan ja Pekka Kinnusen AVO2-hankkeessa toteuttamasta Sosiokulttuurisen innostamisen -opintokokonaisuudesta, joka on julkaistu Wikiopistossa.

Kiitoksia pitää myös jakaa Helena Aarniolle hienosta dialogipedagogiikan DIALE-sivustosta.

keskiviikkona, syyskuuta 04, 2013

Tänään ei ollutkaan eilinen eli miten lisäät Gmail-viestejä Google-kalenteriin

Kävi köpelösti tänään. Elää porskuttelin pitkään iltapäivälle kuvitellen päivämääräksi 3.9. Kirjasin hienosti Annan ja Kaisan Vertaisradion ensimmäisen lähetyksenkin päivämäärälle 3.9 (Vertaisradiosta pian lisää). Ja kävi vähän muutakin hämminkiä. Nykyaikana on tärkeää pysyä oikeassa päivässä ja to-do-listojen tasalla.

Muistin aiemmin liittäneeni Gmail-viestejä Google-kalenteriin Google-tehtävien (Task) kautta ja tehtävälistojakin olin orastavasti yrittänyt käyttää. Remember the Milk kuului joskus Gmail-näkymääni.. Gmailin käyttöliittymä on uudistunut ja Task oli painunut unholaan. Nyt nostin itseäni niskavilloista ja opettelin ajanhallinnan seuraavan tason taidon. Tämä on ihan tosissaan kätevä! Opastus Google-esityksenä ja jaan tämän myös SlideSharen kautta, koska Google-esitykset eivät sujuvasti avaudu IE-selaimilla.



sunnuntaina, syyskuuta 01, 2013

Vinkki omasta radiokanavasta haaveilijoille

Osui silmiin Timo Ilomäen vinkki Spreaker-sovelluksesta ja verkkopalvelusta. Koskapa olemme työkaverini kanssa haaveilleet opettajien TVT-koulutuksien kupeeseen pientä podcast-kanavaa ja koskapa olen useita keinoja kokeillut, kokeilin tätäkin.

Toimii sekä iOS- että Android-laitteilla (sovelluskaupasta hakusanalla Spreaker). Kätevä. Voi joko tallentaa ensin ja julkaista tai lähettää suoraa lähetystä. Voi yhdistää SoundCloudin ja YouTuben kanssa sekä jakaa yleisimpiin somekanaviin.

Kuuntelijoille voi antaa oikeuden ladata ne mp3-tiedostoina omalle koneelle suoraan palvelusta (optio) tai julkaisut voi muuttaa yksityisiksi. Tallenteista saa upotuskoodin. Podcast-kanavan syötteen voi tilata iTunesiin tai vastaavaan, jolloin podcastit saa kätevästi mobiilaitteelleen (esimerkkikanavani syöte http://www.spreaker.com/show/971199/episodes/feed). Kuvan nuoli osoittaa, mistä sen saa (jos klikkaaminen ei anna iTunesia, kopioi hiiren kakkosnäppäimellä linkki ja vie iTunesin podcastiin, tilaus siellä löytyy nykyisin Arkisto-pudotusvalikosta).

Sreakerin käyttöliittymä selaimella. Nuoli näyttää podcast-syötteen tilauspainikkeen.
Lukuisia podcastaussysteemejä olen kokeillut, mutta tämä oli nyt kyllä ehdottomasti mallia yksinkertainen. Lisään pieneen podcast-opastukseeni. Blogiin voi upottaa tallenteen ja tältä se näyttää (upotuksen ulkonäköä voi hieman muokata):

lauantaina, elokuuta 17, 2013

Lightly yhdistää mobiilisurffailun Evernote-muistiinpanoihin

Tämä bloggaus on alunperin julkaistu Opi Evernote -blogissa 17.8.2013.

Jos kuulut meihin, jotka surffailemme mobiililaitteella netissä bongailemassa ammatillisesti, opiskeluun tai harrastuksiin liittyen mielenkiintoisia juttuja? Pelkkä jakaminen Twitteriin tai Facebookiin ei oikein tyydytä, sinne hukkuu löytö sälän joukkoon. Löydön voi lisätä Diigoon, mutta jos haluaa myös jakaa jutun muiden kanssa, pitää klikkailla lisää. Löydön voi toki postittaa itselle sähköpostiin ja operoida lisää tietokoneella, mutta sähköpostin jonossa on muutakin hoidettavaa.

Lightly + Evernote osuu tähän pulmaan. Valitettavasti ainakin vielä vain iPhone-sovellus saatavilla (joka toimii muös muissa iLaitteissa). Erityisesti nettilähteiden kanssa työskentelevälle opiskelijalle oivallinen apulainen. Varsinkin bussi- tai junamatkoille.



Näin se toimii:

  1. Avaa valmiiksi iLaitteellasi Evernote (jos sinulla ei vielä ole mobiilisovellusta, hanki ja luo tili)
  2. Asenna Lightly-sovellus
  3. Seura sovelluksen opastettua kierrosta, jonka lopuksi sinut ohjataan yhdistämään Lightly Evernote-tiliisi. Jos sinulla on useita iLaitteita, voit yhdistää ne kaikki samaan tiliin.
  4. Luo seuraavaksi Safariin palvelun ohjeiden avulla kirjanmerkki, jolla voit lisätä selaimelta sisältöjä Lightly'in: Settings > Save with Safari > Install bookmarklet.
  5. Optiona on, että Lightly pörrää taustalla. Tällöin se lisää automaattisesti kaikki selaimelta kopioimasi sisällöt Evernoteen. Jos et halua, että näin käy, sulje automaattinen taustakäynti ja avaa sovellus vain, kun haluat tehdä muistiinpanoja.
  6. Asetuksissa voit valita, mihin muistikirjaan verkosta poimitut sisällöt tallentuvat. Tämä valinta on laitekohtainen ja voit vaihtaa muistikirjaa koska vain.
  7. Erityisen tärkeä ominaisuus on tagien lisääminen. Kun tarkastelen lisättyä sisältöä Lightlyssä, voin lisätä Evernote-tagejäni ja luoda uusia hyvin vaivattomasti: napautan yläpalkin i-painiketta ja sovellus näyttää valmiiksi kaikki aiemmat tagini. Voin myös samassa paikassa siirtää sisällön muistikirjasta toiseen.
  8. Sisältöjen jakaminen Twitteriin ja Facebookiin käy erittäin notkeasti. Löydöt eivät huku pelkään viestivirtaan vaan samalla kun jaan ne kavereille someen, ne tallettuvat myös omiin muistiinpanoihini, oikeisiin kansioihin ja vielä tageillä leimattuina, jotta löydän aarteen myöhemmin helposti.
Esittelyvideo:


Introducing Lightly from Ignition Soft on Vimeo.

Lightlyn puutteena peljän iPhone-version lisäksi on se, että se soveltuu lähinnä tekstipainotteisille sivuille. Jos sivustolla on runsaasti multimediaa, tekstiosuudet eivät kopioidu suoraan muistioon, mutta onneksi palvelu antaa käsin valita muistioon vietävän tekstisisällön (näytön oikeassa yläreunassa pieni kolmio vie manuaalivalintaan). Miinusta annan myös sovelluksen omalle yliviivaukselle (highlight). Sen sujuva käyttö vaatii hieman harjoittelua.

Sovelluksen käyttämisen oppii hetkessä, mitä ei voi sanoa kaikista Evernoten laajennuksista. Tämä on todella suosittelun arvoinen apulainen.

Muutamia ruutukaappauksia:
Käyttöliittymä on selkeä.

Asetuksissa voi helposti vaihtaa muistikirjaa, johon sisällöt tallentuvat.

Muistikirjaa voi yksittäisen sisällön kohdalla vaihtaa myös i-painikkeen takaa. Tagin lisääminen on kätevää.

Löydöt saa kätevästi jakoon sekä Twitteriin että Facebookiin. Viestiä voi editoida ennen lähettämistä.