Plokihelmi

Aristoteleen kantapää:
Todellista älykorvaviihdettä ja sanallista ilotulitusta eetterin täydeltä. Voi kuunnella verkon kautta uudelleen ja uudelleen ja uudelleen nam. Ääniosasto tekstiplokin kupeessa. Mitenkäs tuo podcast nyt sitten nätisti kääntyisi härmän murteelle... kuulumia, äänikkeitä... (podcast mainostaa yhtä tiettyä merkkisoitinta ja sellaista tietysti kannatta hiukkasen vastustaa, vaikka kukaanhan ei enää moista kai huomaa).

Avoin verkkoaineisto voi innostaa opiskelemaan

Sain etäopiskelijalta sähköpostia: "Katselin sinun psykologin etäkurssia ja mieleni tekisi alkaa sitä täältä kotoa käsin opiskelemaan, tutustun vielä tarkennin ja otan siinä sitten yhteyttä."

Yksi tavoite minulla avoimen verkkoaineiston suhteen on luokan oven avaaminen. Meillä ei ole oikeastaan ollenkaan etäopetusta psykologiasta. Se on kuitenkin etäopiskelijoitten suosikkiaineita. Olen rakentanut monta psykologian kurssia niin, että kurssin voi opiskella portfoliotyöskentelynä, viimemmäksi Mediapsykologian kurssin (kaikki verkossa olevat psyka-aineistoni).

Nykyään toimimme niin, että oppitunnilla kurssin wiki on auki, suurella tekstikoolla projektorin kanssa valkokankaalla. Kirjaan keskusteluita sinne, laitan kuvia, mindmappeja, aina sitä mukaa, kuin asioita kertyy. Etäopiskelijat voivat seurata kurssin etenemistä kotonaan.

Vähän propellipään hommaa, mutta minulle riittää, että avoin aineisto silloin tällöin palvelee opiskelijoitani. Kerrassaan palkitsevaa, jos joku aineistoa tutkimalla innostuu oppiaineesta.

Ilmaisia lounaita ei ole, mutta...

Opin kaakaokupin ja viikon sanomalehtien äärellä, että OPH:n pääjohtaja Lindroosin peräänkuuluttama oppitakuu on varmaan hyvin ajateltu, mutta jos se tarkoitta sitä, että yhteiskunnan pitäisi taata, että jokainen opetusta saanut oppii, niin millähän moisen takaa. Tärkeämpää olisi kiinnittää huomiota siihen, että opettajien tiedot ja taidot pysyvät ajan tasalla.

Mikä onkaan karu todellisuus? Opetan kaupungissa, jossa on periaatteessa opettajilla koulutuskielto. Säästetään. Sijaisia ei saa hankkia. Tämä tarkoittaa kaikille perusasteen opettajille sitä, että koulutukseen voi osallistua vain vapaa-aikana. Lukioissa rehtoreilla on hieman enemmän liikkumavaraa ja oikein tärkeisiin koulutustilaisuuksiin opettajat pääsevät (mutta kuka määrittelee sen, mikä on oikein tärkeää).

Tietenkään ei ole ilmaista koulutusta. Mutta kyllä nyt taas tekee mieli järjestää oma karvalakkimallin versio tästäkin kiinnostavasta aiheesta, jota OPH juuri markkinoi eli Ajattelu esiin - käsitteet kartaksi. Koulutuspäivän hinta on 185 €, siihen kun lisätätään matkat ja päivärahat sekä sijaiskustannukset, voin kieli pitkällään sanoa, että kiitos ei kiitos.

Koulutuksessa opetetaan CMap Tools -ohjelman käyttöä. Kun niin ottaa päähän nuo koulutuskiellot ja rahaesteet, aion ihan totta järjestää ilmaisen varjotilaisuuden omalla koululla. Meillä on ohjelma koneilla ja sitä on tullut käytettyäkin. Todella kätevä ja helppo.

Ja tästä kulki ajatus siihen, että olen vuosien mittaan oppinut hyvin paljon ammattiini liittyviä asioita avoimen vepin kautta. Aikaa toki on kulunut, mutta ei ole tarvinut matkustaa minnekään. Yksi hyvä blogin hedelmä on ajatusten selkiyttäminen. Tätä kirjoittaessani keksin esimerkiksi tuon karvalakkimallin varjokurssin. Siitä laitan sitten raportin tänne ja oppimateriaali tulee tietenkin wikiin kaikkien saataville, kuten kaikki koulutukseni viime aikoina. (Ai miksi avoimesti ilmaiseksi? Olen sitä mieltä, että pelkällä aineistolla ei opi ja aineistoa on pilvin pimein. Ja jos joku oppii pelkällä aineistolla tai käyttää sitä hyväkseen muuten, niin ihan hyvä. En kärsi tappiota, vaikka jaankin oman aineistoni CC-lisenssillä. Oppimisessa on kysymys jostain ihan muusta!)

Hesari esittelee yhteisöllistä veppiä

Kuinkahan monta äidinkielen opettajan verenpainetta nostattavaa uudissanahirmua löytyy viime tiistain Hesarin sivulta D1 (täällä luetaan sanomalehtiä vain viikonloppuisin)? Kollegani Kouvolasta otti kantaa kummastuttavaan sanastoon ihan äskettäin. Kannattaa muuten seurata Kielipoliisin sanaa viikonvaihteeksi.

Juttu käsitteli ilmiötä, jota nimitetään web 2.0:ksi. Jutussa mainittiin Web 3.0 siihen sävyyn, kuin tuota termiä ei vielä olisi käytetty: "Odottelemme, mikä taho ilmoittaa pian suureellisesti, että olemme siirtyneet Web 3.0-aikaan.". Johan tuo termi on saanut merkityksellisen sisältönsä aikoja sitten, jopa Talouselämä on uutisoinut ilmiötä. Huvittavia nuo termit. Juuttuun liittyvä Hesarin Tiede-blogin merkintä sisältää muutamia kommentteja.

Näin rahvaan näkökulmasta sosiaalinen veppi on ihan eri asia kuin www-verkkosivuveppi. Ehdin opettajana aloittamaan omien kotisivujen laatimisella keväällä 2002 - siis editorin kanssa ja FTP-yhteydellä palvelimmelle siirtäen. Ne ekat tuherrukset muuten ovat vielä tallessa... (heh heh)... ja tällainenkin voi apua

Kun plokit ja vikit kaikkine lisämausteineen avautuivat, tuntui samalta, kuin siirtyminen aikoinaan kirjoituskoneen käyttämisestä tietokoneelle. Olen ollut aina surkea kirjoituskoneen kanssa. Se oli yhtä tuskaa ja paperitolloja. Tietokoneella kirjoittaminen on kuin tanssia. Samalta tuntuvat nämä web2.0-palvelut, millä nimellä niitä nyt sitten kutsutaankaan. Antavat aikaa ja tilaa luovuudelle ja sisältöjen monipuolistamiselle sen sijaan, että pitäisi käyttää taas tunti siihen, että löytää koodista sen väärin päin olevan kenoviivan, joka estää sivun avautumisen Explorerilla vaikka Netscape näyttääkin ihan kunnolliselta.

Ehkä eräs sosiaalisen vepin hahmottamisen ongelma liittyy siihen, että ilmiökenttä on aivan valtaisa, kuten ihmisen muukin sosiaalinen toiminta. Kun asioita niputtaa, niistä katoaa moniulotteisuus. Toinen vaikeus lienee siinä, että jako välineeseen ja sisältöön ei käy yhtä helposti kuin ennen. Hesarin jutussa lainataan www:n kehittäjän Tim Berners-Leen toteamusta:

"Web 2.0 on käyttökelvotonta sekopuhetta, jota kukaan ei pysty selittämään. Se on nippu tekniikoita, jotka yrittävät saavuttaa täsmälleen samaa kuin alkuperäinen web."

No ehkä niin, mutta sisältö ei ennen elänyt, tekniikat eivät avanneet vuorovaikutuksen kanavia. WWW-sivut olivat tolppailmoituksia. Nyt sivut ovat maitolaitureita, täällä kuullaan, kerrotaan, tavataan, tänne palataan ihmisten vuoksi. Ja sitten: myös kaikenlaiset kielteiset ilmiöt kukkivat, mutta kuka niitä käskee seuraamaan? Sama kuin valitus huonoista tv-ohjelmista. Toosan voi sulkea, jos ei sisältö miellytä. Ja verkossa vielä toinenkin mahdollisuus: luo itse omat sisältösi, oma maailmasi.