Sarjakuva-WAU

Sarjakuva sopii oppimiseen. Afrikan mantereella valistavia ja opetuksellisia sarjakuvia on käytetty kauan erityisesti viestimiseen lukutaidottomille. Opettajavuosilta on jäänyt omaan muistiini monta mainiota sarjakuvakokemusta.

Hauskuuden ja näennäisen keveyden taakse kätkeytyy paljon ajattelua, miettimistä, keksimistä, oivaltamista, suunnittelua. Olen tehnyt yliopisto-opinnoissa yhden oppimistehtävän sijoittamalla sosiologeja Lasse ja Leevi -sarjakuvasitaatteihin. Lehtori tykkäsi ideasta. Eräs aikuinen filosofian opiskelija sai ikimuistoisen ahaa-oivalluksen, kun opiskelimme vaikeaa teoreettista asiaa sarjakuvien kanssa. Lukivaikeuksinen nuori lukiolainen pystyi osoittamaan ymmärrystään sarjakuvilla niin hienosti, että kun en tuosta vaikeudesta entuudestaan tiennyt, sen vasta loppukokeen esseestä huomasin. Kirjoittamiskammoinen opiskelija käsitteli todella oivaltasti omaa kirjoittamiskammoaan humoristisella sarjakuvalla.

Sarjakuvan oppimissovellus ei siis aina tarvitse omaa piirtämistä ja värkkäämistä, voidaan käyttää olemassa olevia sarjakuvia. Piirtäjille oma tekeminen on inspiroivaa. Ja mikä parasta, nykuteknologia tarjoaa myös helppoja keinoja valmiin ja itse tehdyn välimaastosta. Erityisesti mobiilisovelluksista löytyy lukuisia hauskoja ja helppoja työkaluja sarjakuvitteluun.

Viime aikoina suureen suosioon on rynninyt Facebookiin integroituva mobiilisovellus Bitstrips. Harva on ehkä havainnut, että sama palvelu tarjoaa myös koulusovelluksen Bitsrips for Schools. Koulusovellusta voi kokeilla 30 päivää maksutta ja sen jälkeen hankkia halutessaan maksullisen version (ks. hinnoittelu). Maksuton kokeilujakso riittää hyvin ajallisesti rajalliseen projektiin. Kaikki kuvat voi ladata omalle koneelle napinpainalluksella, joten siinä mielessäkin kokeiluversio on käyttäjäystävällinen. Kokeilutunnukset eivät myöskään vaadi luottokorttitietojen antamista.

Bitstrips for Schools toimii niin, että opettaja perustaa luokan (class) ja antaa piirrustustehtäviä. Hän lisää myös oppijat, maksimissaan 40 henkilöä luokalle. Opettaja luo avaimen, jolla oppijat pääsevät luokalle ja nimet löytyvät sen jälkeen pudotusvalikosta. Oppija luo oman salasanan ensimmäisellä kerralla, mutta muuta kirjautumista hänen ei tarvitse tehdä. Näin toisen nimissä kuvien tekeminen ei onnistu. Piirrostehtävää voi tehdä vähän kerrassaan ja palauttaa opettajalle kommentoitavaksi. Sarjakuvat voidaan julkaista joko vain luokalle tai verkkoon.

Olen perustanut kokeiluluokan ja valinnut sille teemaksi tietotyön tekemisen parantamisideat. Koulu-Bitsripissä pääsee muokkaamaan kuvien taustoja ja tekemään moniruutuisia strippejä, toisin kuin nykyisessä versiossa henkilökohtaista Bitsripiä. Alla esimerkiksi kouluversiossa muokattu kuva, jonka tein aloitustehtävää inspiroimaan. Kuvat voi myös yksittäisinä kuvina jakaa avoimeen nettiin ja palvelusta saa myös upotuskoodin. Näitä tosin ei kannata käyttää, jos aikoo vain kokeilla ilman palvelumaksua.

Koska kokeiluluokan aihe on ihan todellinen, perustin kuvien julkaisemiseen blogin ja olen kokeillut kuvaruutujen tekemistä myös henkilökohtaisella Bitsripillä. Haluatko tulla mukaan kokeilemaan Bitsripin kouluversiota? Kokeilujakso jatkuu tammikuun 2014 loppuun saakka. Laita viestiä, niin liitän mukaan leikkiluokalle.

Osa meistä ihmisistä miettii asioita kuvina, hahmoina tai jollakin lailla visuaalisesti. Kuvaa tehdessä on aikaa ajatella. Kuvan tekemiseen uppoutuu ja samalla mielessä tapahtuu paljon asioita. Mieli virittyy asiaan. Kuva on myös mainio alku keskustelulle. Bitsripin kaltaiset askartelupakkaukset vähentävät en-minä-osaa-piirtää -tuskaa. Vanhojen kokemusten perusteella voin vakuuttaa, että sarjakuvat toimivat kaiken ikäisillä ja myös niillä, jotka ovat aina mieltäneet olevansa sarjakuvamaailman ulkopuolella.

Bitsripin käyttöön voi tutustua lisää palvelun ohjesivuston kautta. Siellä on mm. hyviä videoita.

Paikkatieto ja some: kiva ja kumma

Uuden vuoden nurkilla peilataan mennyttä samalla kun kurkitaan uutta. Some on ollut reippaasti julkisuudessa, monessa mielessä. Kun tässä blogissa on areenaa seurailtu kohta 8 vuotta, niin pientä henkilökohtaista kevytanalyysiä kuluneen vuoden topista ja flobista.

Paikkatieto on mielenkiintoinen mahdollisuus mobiilieläville. Jos siihen ei liittyisi kaikenkarvaisia ongelmia, sitä saattaisi vilkkaastikin hyödyntää. Olen kumminkin pitänyt oman yksityisen elämän, verkkoon jaetun höpöttelyn ja sisällön sekä paikan yhdistelmiä jotensakin varottavana alueena. Liikaa julkisuutta. Epävarmaa säätelyä. Ketä kiinnostaa. Mitä iloa itselle.

Päätin viime vuonna kumminkin kokeilla kahta paikkatietoon perustuvaa verkkoyhteisöllistä hommelia, HeiaHeiaa ja Foursquare. HeiaHeia on suomalainen liikuntaan kannustava palvelu, jota on valjastettu nyt myös tsemppaamaan armeijaan menijöitä MarsMars-kuntoilemaan inttikuntoon kolmessa kuukaudessa.

HeiaHeia on minulle työpaikkaliikuntaa. Pari työkaveria käyttää sitä. Tsemppaillaan toisiamme. Tietotyöläistä näet vaanii liika istuminen ja sijoilleen uppoutuminen. Heiaan voi laittaa oman liikuntatavoitteen. Palvelu näyttää visuaalisesti, miten tavoite täyttyy. Ansiona on iloisuus. Liikunnan mittaroinnin ryppyotsaisuus loistaa poissaololla. Tsemppailut ovat hauskoja pikkutarroja, kuten banaaneja, laastareita tai aurinkoja. Tsemppitarroilla voi harrastaa kevyttä kenttähuumoria.

Löysin Heian kanssa toimivalla Heia Trackerillä vuoden aikana paljon hauskuutta kotinurkilta. Sovellus (iOS) piirtää tarkan kartan liikutusta reitistä ja reittikartalla näkyy hyvin niin maasto kuin tiestö metsäautotiet mukaan lukien. Talvellä piirtelin kävellen kuviota jäälle, kesällä kiertelin pitkin peltoja ja lähimetsiä. Olen aina tykännyt kartoista ja jokin kumma viehätys reaaliaikaisella liikunta-kartanpiirtelyllä on. Heilla on nyt lisää mobiilisovelluksia.

HeiaHeia on varmaan vakavasti liikkujalle ihan liian lapsellinen, mutta minusta se on kiva ja toimii, se on lisännyt sekä liikunnan iloa että määrää.

Kummajaiseksi itselleni sen sijaan jäi lyhyt kokeilukausi Foursquaren kanssa. Se sopii selkeästi kaupunkilaisille ja paljon ihmisten ilmoilla liikkuville. Ei paljon ideaa ollut kirjailla omia liikkeitä työmatkoilla. Taas Anne raiteella 3. Sou wot? Hauskempi on laittaa lenkkipoluilta valokuvat Instagramiin ja siitä kohtuudella saman tien Facebookiin. Toki Foursquare olisi voinut toimia paikkamuistina: missä milloinkin kuljin. Mutta en löytänyt sellaisesta mitään merkitystä. Badget tuntuivat naurettavilta ja kilpailu paikan päällikkyyksistä keinotekoiselta, kun sellainen kilpailuvietti puuttuu.

Mutta siis tämä ei ole mikään arvostelu niitä kamujani kohtaan, jotka ovat innostuneet Fourquaresta ja saavat siitä iloa ynnä hupia. Jokaiselle on jotakin. Tämä oli nimen omaa henkilökohtainen kevytanalyysi. Joku Foursquaren tapainen luonkohteiden löytämis-tunnistamis-bongailu-systeemi voisi napata meikäläistä. Mutta hyvin äkkiä heitän bittimäkeen kaikki ryppyotsahärvelit.

Yhteisöllinen oppimisen design ja taikapussin heilautus

Online Educa Berliini nähty ja koettu toisen kerran. Eivät Pohjanmeren myrskytkään karkottaneet päivänpaistetta ja tähtipölyä päänupistani. Sain valaistuksen ja intopläjäyksen. Unelmajutut ovat mahdollisia. Joku tekee niitä jo. Työpaja löi ällikällä.

Arpomalla valitsin keskiviikon 4.12. työpajoista sellaisen, jossa luki learning co-design. Ennakkoon oli tullut jo pieni valmistava tehtävä. Pääsimme maistiaisina kolmessa tunnissa kokeilemaan suunnitteluprosessia, joka aitona toteutuksena kestää koko työpäivän.

ESR-projekti pörrösi taustalla: Meeting teachers' co-design needs by means of Integrated Learning Environments eli METIS. Kehitteillä on avoimen lähdekoodin härveli ja avoimen yhteisöllisen jakamisen ja kehittelyn foorumi, joka antaa menetelmiä ja työvälineitä sekä oppimisprosessien suunnitteluun, muotoiluun että konkreettiseen rakenteluun. Taustalla on 10 vuotta kehittämistyötä, nyt menevä hanke jatkuu 2015 ja vakuuttivat, että homma jatkuu. Nykyisellään työskentely-ympäristöä oli koeajettu vasta muutamassa työpajassa, mutta kokemukset olivat olleet lupaavia.

Lyhyesti:

• ovat perustaneet ja avanneet opettajille yhteisöllisen suunnittelun verkkoympäristön: Integrated Learning Design Environment eli ILDEn
• ILDEssä jokainen voi luoda omia suunnittelun apuvälineitä sekä suunnitelmia (LdS Learning design Solutions), tagittää niitä, lisätä CC-lisenssejä, jakaa niitä muille yhteiseditointia varten (ympäristössä voi perustaa myös ryhmiä ja jakaa sisältöjä ryhmille), julkaista avoimeen verkkoon sekä kopioida, selata ja kommentoida toisten jakamia tai julkaisemia
• ILDEssä on valmiina useita erilaisia ideointiin ja suunnitteluun sopivia mallipohjia, esimerkiksi kurssikartta tai käyttäjälähtöiseen suunnitteluun luotuja persoonakortteja
• ILDEssä voi rakentaa havainnollisen visuaalisen työvälineen avulla oppimisprosessin vaiheet, sovittaa vaiheet toiminnallisiin rakenteisiin ja pedagogisiin malleihin sekä tietylle oppijaryhmälle ja tiettyyn virtuaaliseen toteutusympäristöön
• GLUE-PS:n avulla koko rakenteen voi viedä virtuaaliseen oppimisympäristöön, tällä hetkellä MediaWikiin tai Moodleen
• ILDEn voi perustaa tarvittaessa kokonaan suljettuna järjestelmänä omalle palvelimelle

Alla muutamia kuvia työskentelystä: oppimisprosessin rakenteen suunnittelu sujuu visuaalisen työvälineen avulla, työvälineessä näkyy mm. jokaisen oppijan polku, kuvassa näkyy pyramidimalli, jossa ensin jokaisella on yksilötehtävä, sen jälkeen jakaudutaan ryhmiin ja lopuksi työskennellään kaikki yhdessä:

Kun opintokokonaisuus on suunniteltu valmiiksi, se viedään haluttuun ympäristöön. Pohja säilyy ILDEssä ja samaa rakennetta voi siis jakaa muille, muokata, monistaa ja varioida. Ensimmäinen rakennustyö vaatii askartelua, mutta kokemus oli vaikuttava.

Yishay Mor, Davinia Hernández-Leo ja Yannis Dimitriadis

Työpajan vetäjä professori Yannis Dimitriadis Valladolidin yliopistosta Espanjasta korosti, että verkkototeutusten designissa on tärkeää päästä korkeammalle abstraktiotasolle kuin mitä normaalisti tehdään: visualisoinnin avulla suunnitelmista tulee havainnollisia ja kommunikoitavia, niitä voidaan arvioida ja kehittää pedagogiyhteisössä ja mikä myöskin erittäin merkittävää, niitä voidaan jakaa ennen sisältöjen sijoittamista eli sama rakenne voi toimia sopivasti muokaten useilla kursseilla eri oppiaineissa. Näin päästään kiinni yhteisölliseen pedagogiseen designiin.

Video esittelee nyt vielä demovaiheessa olevaa työskentely-ympäristöä:

- - - - - - - - - - -
Jälkikirjoitus muutama tunti myöhemmin. Kirjoitin Facebookin TVT-opetuskäytön ryhmään aiheesta ja talletan tähän sinne pähkäilemäni lauseet:

Tässä ryhmässä ollaan kiinnostuneita TVT:n roolista opetuskäytössä. Viime aikoina näemmä vähän ajautunut vastakkainasetteluihin ja hyvä-paha-akselille TVT:n osalta jutut. Niputetaan helposti, vaikka pitäisi ehkä purkaa enemmän osiin, vaiheisiin, kontekstiin, kohderyhmälle. Ja löytää TVT:n luonteva rooli. Reseptiksi toivoisin enemmän suunnittelua ja muotoilua, lisää laatua ja tämä kaikki vielä vähenevällä työtaakalla. Tarvitaan apuvälineitä ja vertaistyöskentelyä. Online Educa Berliinissä sain maistiaisia teknologian mahdollisuuksista opetuksen tukena tässä mielessä (linkki tähän bloggaukseen).

Aalto-yliopistollakin tapahtuu mielenkiintoisia samalla alueella: http://edukata.fi/fi/

Oppimisen suunnittelussa ja muotoilussa (desing) astetta korkeampi abstraktiotaso avaa keskustelun yleisempiin tavoitteisiin, menetelmiin, työtapoihin, etenemisen vaiheisiin, oppimisprosessin suunnitteluun, oppijan polkuun ja sen tukemiseen, arvioinnin ja palautteen järjestelyihin. Monipuolisuus on tärkeää, samoin motivointi, mielekkyys, merkityksellisyys, kiinnostavuus, selkeys, tavoitteellisuus, oppijan aktivoituminen. Miten näitä ja muita asioita voisi tukea hyvällä suunnittelulla, hyvillä menetelmillä, hyvällä sisällöllä?

Design-osaajilla on paljon annettavaa opetusalalle. Prosesseja, malleja, apuvälineitä, työskentelytapoja. Meillä olisi huimasti opittavaa tässä suhteessa. Nyt kinastellaan nyansseista, käytetäänkö sahaa, kirvestä vai puukkoa (RT, iOS vai Android tms.). Kunpa päästäisiin luomaan tukevia rakennustelineitä ja hyödyntämään sitä, missä olemme kumminkin ihan tosi hyviä: pedagogisia malleja, oppimisprosessiajattelua, oppijalähtöisiä menetelmiä ja työtapoja.

Itse kaipaan selkeyttä nykyisen hukuttavan ja vyöryvän sälän sijaan. Nousua vuorille, näkymää vähän kauemmas ja siitä suunnistaen taas lähelle, käytäntöön, aitoon toimintaan, jossa jokaisen ei tarvitsisi loputtomasti keksiä pyörää uudelleen. Nyt tämä TVT:n opetuskäyttö on vähän kuin pommin jäljiltä, sirpaleista ja rikkonaista. Paljon hyvää tehdään ja tapahtuu, onneksi sekin nousee esiin. Osaamista meillä on valtavasti, kun vain saisimme kaiken potentian hyvin hyrräävään systeemiin.

EDIT: Salla Vainio vinkkasi samaan saumaan toisen aihepiiriin liittyvän eli Learning Design Support Environment.

Mahdollisuuksien viidakoista oppimisen suunnitteluun ja muotoiluun

Nokka kohti Online Educa Berliiniä, sopivasti Valtakunnalisten virtuaaliopetuksen päivien kautta koukaten. Sisustamme Berliinissä osastomme Kuusikko-kankaalla. Tässä bloggauksessa menen tiheään viidakkoon.

Osuvatkin nuo molemmat tapahtumat mehukkaaseen tilanteeseen, PISA-tulosten julkaisuviikolle. YLE:n haastattelussa Kirsti Lonka toteaa: "Toisaalta ne [PISA-tulokset] ovat jossain määrin estäneet koulun kehittämistä, koska monet ovat ajatelleet, että mitään ei pitäisi muuttaa."

Internetin ja muun digitalisoitumisen myötä oppisisällöt, oppimisympäristöt ja oppimiseen liittyvä tiedonkäsittely sekä vuorovaikutus ovat saaneet vyöryksi voimistuvan määrän uusia ulottuvuuksia. Näistä kaikista avautuvista mahdollisuuksista voi hyvin valjastettuna olla paljon iloa ja hyötyä sovitettuna oppijaryhmälle, yksittäisille oppijoille sekä oppimisen tavoitteisiin ja opittaviin kohteisiin ja osaamisiin.

Mahdollisuuksien viidakko vaatii jo nykyisellään niin laaja-alaista perehtymistä, että vanhat työn organisoinnin tavat kouluopetuksessa ovat umpikujassa. Muutostahti ja työmäärä ovat yksinkertaisesti jämäyttäneet koneiston ja koneiston rakenteessa on ongelmia siksi, että se on luotu erilaisen aikana, erilaisessa maailmassa. Kun maailma ympärillä muuttuu, systeemi, joka ei muutu, rupeaa natisemaan ja syntyy kitkaa ympäristön kanssa.

Niina Rantapuu kuvaa tätä tilannetta oivallisesti bloggauksissaan, joissa hän reflektoi pedagogisen johtajuuden kurssia: Ajantaju hakusessa ja Johtoryhmähommaa (sisältää katsomisen arvoisen videon).

Kun lääkkeeksi koneen yskimiseen tuupataan lisää rautaa tai lisää koulutusta, ollaan kyllä hajulla, mutta lisää kaikkea ilman suurta yhteistä suunnitelmaa ja kokonaisuuden hallinnan rakennetta pahentaa tilannetta. Kun edelleen vahvin toimintakulttuurin moraalinen ohje on, että opettaja hoitaa hommansa, niin opettajan kuorma käy yli aikarajojen ja yli taitorajojen. Kuormasta tulee rajatonta ja koska kuitenkin ammattiylpeys sanoo, että hommat hoidetaan, niin luonnollinen reaktio on vastustaa muutoksia, koska ei ole keinoja elää niiden kanssa, koska ne ovat taakkaa taakan päälle.

Asiaa käsittelee painokkaasti Pasi Silanderin toimittama tuore artikkeliteos Johtajuudella toimintakulttuurin muutokseen – tietoyhteiskuntakehitykseen kouluissa ja opetustoimessa (PDF). Silanderin ja Ryyminin artikkelissa viestinä on, että asiantuntijaorganisaation toimintakulttuuria kehitetään johtajuutta kehittämällä. Jumista ei päästä muuten pois. Kirjassa on nelikenttä analyysivälineeksi. Peiliin pitäisi osata ja uskaltaa katsoa. Kuten Niina Rantapuu edellä mainituissa bloggauksissaan pohdiskelee, ratkaisu ei ole ylhäältä alas jyrähtäminen.

Mietin jatkuvasti myös opettajan osaamisen roolia, koskapa henkilöstökoulutusta teen työkseni ja tapaan paljon opettajia. Koulutuksen tarjoama lääke nykytilaan on tehoton suhteessa kokonaisuuteen ja tarpeisiin. Tehottomuudella en tarkoita sitä, että tarjottu koulutus on huonoa, päin vastoin, tarjolla on erittäin hyvää koulutusta.

Henkilöstökoulutus jää helposti omaksi erilliseksi saarekkeekseen. Se tuo myös monenlaista lisähämmennystä soppaan, koska yhteinen agenda puuttuu. Tai oikeastaan kyse ei ole siitä, etteikö olisi agendaa vaan siitä, että rinnakkain kilpailevia agendoja on pilvin pimein ja ne kiskovat vaikka kuinka moneen suuntaan.

Olen kuullut puhuttavan hyvien käytänteitten levittämisestä vuosikausia ja viimeiset vuodet tihenevästi hyvien käytänteiden levittämisen mahdottomuudesta. Tämänkin asian miettiminen on jäänyt puolitiehen. Kerätään hyvä käytänteitä, mutta a) niitä kerätään kymmeniin eri paikkoihin ja b) mitä niistä loppupelissä niukan ajan ja paisuvien tavoitteiden kanssa tuskaileva opettaja kostuu? Saa vain lisää hämminkiahdistusta, että tuolla laillakin pitäisi vielä osata toimia.

Olen itsekin pitänyt koulutuksia, joissa olen esitellyt mahdollisuuksien maailmoita. Näitä opetuksen aineistovarantoja esittelevä diasarja on paisunut jo käyttökelvottomaksi (Avointen oppiresurssien löytäminen ja käyttäminen). Se ei vie oikein mihinkään, että esitellään viidakkoa. Tarvitaan suunnittelumenetelmiä.

Menetelmät ovat juuri ne, joilla asioita voi saada rakenteellisesti rullaamaan. Meneltemien kehittämisessä on jääty puolitiehen. Ollaan viidakossa perustyökalujen kanssa ja niillä perustyökaluilla jokainen voisi rakentaa jalostuneempia työkaluja. Siis sama asia kuin sinulle annettaisiin kirves, ahjo ja hevonen, että rakennappa henkilökohtainen höyrykone, että voit rakentaa henkilökohtaisen tehdashallin ja katso sitten, sopiiko se tähän meidän tehdaskompleksiin, johon ei ole piirrustuksia.

Kun teimme kesällä 2010 Tarmo Toikkasen ja Harto Pöngän kanssa pientä KEHIKKO-selvitystä oppimisen kokeilu- ja kehittämisympäristöistä Tekesin oppimisratkaisujen ohjelmavalmistelussa, jäi asiantuntijahaastatteluista tuolloin keskeisenä mieleen se kautta maan noussut harras toive, että saataisiin pienen maan parhaat asiantuntijat yhteen suunnittelemaan tulevaisuutta ja että tuo suunnittelutyö perustuisi vankasti oppimisen psykologiaan. Valitettavasti tällaista ajatushautomoa ei tuolloin saatu aikaan, vaikka tipalla oli. Nyt meillä sitten on paljon hyvää, agenda poikineen. Ehkäpä tuo PISA-pudotus havahduttaa.

Toinen suuri ongelma suomalaisen oppimisosaamisen alueella on hankevetoisuus. Kehittämis- ja kokeiluhankkeiden ominaisuutena on se, että ne jättävät kehityskohteen pilotin raportoinnin asteelle. Sitten on tehtävä uusi alku, jos hankeaparaattia haluaa pyörittää eli hankkia palkkarahaa organisaation ihmisille. Tääs päästään viidakkoon. Lukemattomia hyviä alkuja ja lämpimiä ajatuksia, että ne siitä jatkavat elämäänsä. Mutta eivätpä ne juuri jatka – toki myönteisiä poikkeuksia lukuunottamatta.

Totesimme KEHIKKO-selvityksessä: "Haastateltavat näkevät yhtenä ratkaisuna hanketoiminnan ongelmille pysyvät verkostot, jotka toimivat myös muulloin kuin projektien ajan. Verkostot voisivat myös juurruttaa hankkeita tehokkaammin pysyviä toimintatapoja sekä luoda uutta liiketoimintaa."

Aalto-yliopistolla on kehitetty yksi menetelmällinen apuväline opetuksen suunnitteluun : Edukata. Menen suurella innolla keskiviikkona Online Educa Berliinin työpajaan, jossa aiheena on learning design ja ennakkotehtävien kautta vaikuttaa hyvin lupaavalta. Jaetaan piirrustuksia ja jalostuneita työkaluja. Onhan tätä osaamista Suomessakin pelisuunnittelun alalla.

Kunpa osattaisiin miljoonien mahdollisuuksien vyörytyksen rinnalle tuoda parhaita mahdollisia apuvälineitä. Kunpa osattaisiin säätää koneistoa niin, että turhauttavia ja turhia kokouksia ei jäisi kenellekään ja että ihmisiet voisivat yhdistää mielekkäästi omia tekemisiään, toistensa kuormia keventäen. Kunpa löydettäisiin yhteinen suunta, jota kohti.

Näillä mietteillä jatkan myös koulutushankevalmisteluja. Pieniä ovat askeleet. Mutta välillä pitää ajatella myös suuresti ja pienesti yhtä aikaa. Kolme vuotta sitten kerroin eräässä tapahtumassa tarinaa oppimisesta vuonna 2030. Olin piirtänyt jutun ruutupaperille. Eikä tuo tarinani käsitellyt suomalaista koulua vaan oppimista tässä maailmassa. Ihmiskunnalla on käsillä suuria oppimishaasteita.