Facebook ja 13-v ikäraja

Viikolla serkku aloitti omassa FB-profiilissaan mielenkiintoisen keskusteluteeman siitä, miten alle 13-vuotiaat ovat Facebookissa, vaikka palvelu on tarkoitettu yli 13-vuotiaille. Keskustelu virittyi nopeasti puolesta ja vastaan argumentaatioon, kuten näillä nykymaailman kasvatuskysymyksillä on tapana.

Vein teeman astetta julkisempaan verkostoon, Tieto- ja viestintätekniikka opetuksessa -Facebook-ryhmään. Kommentteja kertyi muutamassa kymmenittäin, keskustelu oli monipuolista ja oleelliseen pureutuvaa. Koska aihe on tilannesidonnainen, puolesta ja vastaan näkemysten lisäksi sekä-että kommentteja kertyi. Samoin muuta aiheen herättämää pohdintaa ja lisätietojen jakamista.

Puolustavissa kannanotoissa todettiin Facebookin merkitys yhteydenpidon ja sosiaalisten verkostojen osalta. Harrastukset, syrjäinen asuinseutu tai ulkomailla asuminen voivat olla päteviä syitä sallia turvallisesti vanhempien valvonnassa alle 13-vuotiaalle Facebookin käyttö.

Ikäraja perustuu yhdysvaltalaiseen lainsäädäntöön. Facebookin luonteen huomioon ottaen on myös esitetty kannanottoja siitä, että ikäraja on liian alhainen. Facebookiin on tärkeää oppia suhtautumaan kriittisesti. Turva-asetuksilla voi omia sisältöjään suojata, ainakin periaatteessa. Facebook on tavan takaa muuttanut toiminnallisuuksiaan ja käyttäjädata on vuotanut silloin tällöin epämieluisalla tavalla ulos.

Jos alle 13-vuotias luo oman Facebook-profiilin, hän joutuu valehtelemaan ikänsä palvelulle. Jos ilmoittaa todellisen iän, profiilia ei saa perustettua. Sallimisen puolesta argumentoivienkin mielestä tämä on ongelmallinen asia. Toisaalta aiheesta keskustelun todettiin olevan hyvä tilaisuus pohtia nettiin ja yhteiskuntaan liittyviä moraalisia kysymyksiä. Kaikki lait, säädökset ja suositukset eivät ole järkeviä.

Hankalaa totaalikieltäminen on myös siitä näkökulmasta, että lapset kuitenkin tekevät salaa asioita, joista heitä kielletään. Jos sitten salaa luotu Facebook-profiili johtaa ikävien asioiden kohtaamiseen, uskaltaako lapsi hakea turvaa ja suojaa omilta vanhemmiltaan?

Kieltämistä puolustettiin universaaliargumenteilla: valehteleminen on kiellettyä ja sovituista säännöistä on pidettävä kiinni. Ikäraja on oltava jossain kohdassa, koska Facebook ei sovi pienille lapsille. Ainakaan ei pidetty suotavana, että Facebookia käytetään alle 13-vuotiaiden kanssa koulussa. Kieltäminen nähtiin hyvänä myös siitä näkökulmasta, että nuoren on hyvä oppia odottamaan asioita: kaikkea ei voi elämässä saada heti.

Osa vanhemmista on aika ymmällään Facebookin käytön kanssa. Sekä käyttöehdot että turva-asetukset ovat mutkikkaita; kaikilla ei ole niistä edes tietoa. Facebook on maailman mittakaavassa jättimäinen yritys, joka tekee bisnestä käyttäjädatalla. Palvelulla on paljon myönteisiä puolia, mutta myös vakavia varjoja. Facebook on tehokkaimpia kyttäyskoneita, kuten Ilpo Puhakka todistaa.

Keskustelun tärkeinä johtopäätöksinä poimin itse seuraavat asiat:

• Vanhempien on tärkeää tietää, missä ja keiden kanssa lapset liikkuvat, niin netissä kuin reaalimaailmassa. Välittävä vanhempi kysyy ja juttelee myönteiseen ja välittävään sävyyn, ei kyttäämis ja teilaamismielellä. 
• Pienten lasten ei saa antaa touhuta netissä yksinään mitä tahansa. Aikuisten ja lasten yhteistä puuhaa olisi hyvä löytää. Myös sisarukset voivat osallistua keskusteluun. Isoveljet ja -siskot saattavat olla vanhempia tiukempia ikärajojen kanssa.
• Vanhempien on syytä olla johdonmukaisia. Jokaisessa perheessä ei päädytä tässä asiassa samoihin ratkaisuihin, mutta lapsi ymmärtää, kun asia keskustellaan yhdessä, perustellaan ja sovitaan.
• Koulussa noudatetaan somepalveluiden käyttöehtoja (ks. lisää Edu.fi-sivuilta, FlossManualsissa meneillään aineiston päivitys). 
• Tietoturvakoulu ylläpitää kummipankkia, jonne voi ilmoittautua ja josta voi varata kummin koululle.

EDIT 19.3. järjestämme aiheesta AVO-opiston debattiwebinaarin 2.5.12 Sometun verkkokokoustilassa. Jos haluat käyttää hissipuheen näkökulmasi puolesta, voit ilmoittautua Gmail: rongas.anne. Lisää aiheesta piakkoin.

Kerään tähän esimerkkilinkkejä:

• 12-vuotias vaikeuksissa koulussaan Facebookin vuoksi Yhdysvalloissa
• Ruotsalaisrehtori laittoi säädyttömiä kuvia Facebookiin, sai potkut
• Brittiopettaja haukkui oppilaita Facebookissa, sai potkut
• Oppilaat pyytävät Suomessa opettajia Facebook-kavereiksi
• Facebook ja opettaja muuttuu ihmiseksi (Suomi, SAMK:n tutkimus)

Miksei leivällä ole Twitter-tiliä?

Kuulin eilen inspiroivan tarinan sorvista, jolla on oma Twitter-tili. Manuaalisen kammen sijaan sorvia voi ohjata tviittaamalla. Cool!

Eilen löysin vihdoin viimein opiskelukaupungista taivaallista ruisleipää. No, se olikin leivottu linnuntietä vajaan 40 km päässä kotikodistani. Hehkutin FB:ssä löytöä ja ajattelin, että voisin fanittaa myös leivän kotisivulla. Mutta voi sentään, leivällä ei ole Twitter-tiliä, ei Facebookia, eikä edes sähköpostia, jonne olisin voinut ihastuneen kuluttajapalautteeni lähettää.

Faxia olisin voinut leivälle lähettää, mutta en osaa. Minulla ei ole ollut toimivaa faxia enää vuosikausiin. Kai se jotenkin netitsekin menisi tietsikalla, jos osaisi.

Olisin ollut todella innokas mainostamaan leipää. Yli vuoden opiskelukaupungin leipätarjontaa ihmetelleenä olisin jakanut kaltaisilleni itäsuomalaisille aarteen löytöpaikan. Lähteehän tää nyt tälleenkin: Tampereen Stockmann: Koivulan leipomon Luomuleipurin jälkiuuniruisleipä (no oikeesti kirjoittavat yhdyssanan pussin kyljessä erikseen, huokaus, ja netissä näyttää olevan vielä Jälkiuuni Ruisleipä, kaksi huokausta).

Aivojumppaa mobiilisovellusten kanssa

Ei se aina niin helppoa ole. Mobiilikäyttöliittymien kanssa nimittäin. Eilen yritin jakaa täppäriltä Google-dokumentin kaverille. Mobiilikäyttöliittymään ei kuulu dokumentin jakaminen. Dokumentin voi avata kuitenkin myös tietokonenäkymään, mutta sepä ei onnistunut.

Tietotekniikan kanssa kannattaa aina kokeilla uudelleen. Niinpä avasin saman dokumentin puhelimella (tietokone ei ollut matkassa) ja vaikka se oli saman valmistajan mallia, sain kikkailtua puhelimella dokumentin jaon.

Tosin kikkailu oli vähän kuin mysteeripeliä olisi ratkaissut: Avasin Google-dokumentin tietokonenäyttöön. Se onnistuu dokumentin allareunassa olevalla painikkeella. Klikkasin auki Jaa-painikkeen. Jakamislaatikkoon ei päässyt suoraan kirjoittamaan, mutta siihen saattoi lisätä osoitekirjasta osoitteen ja sillä konstilla jakaminen onnistui. Tosin vain henkilöille, jotka löytyivät Gmailin osoitekirjasta.

Osallistujaa osallistetaan – vai ei?

Sara Sintoselta on juuri tullut uusi mediakasvatuksen aihepiiriin kuuluva kirja: Susitunti – kohti digitaalista lukutaitoa. Kerron heti, että sain kirjan käsiini kustantajalta ystävällisin toivein, että tässä blogissa siitä voisin kirjoittaa (lehdistötiedote veikkaukseni mukaan tämä Mediakasvatus.fi-sivuilla julkaistu). Olen ollut myös Sara Sintosen mediakasvatuksen kurssilla Helsingin yliopistolla. Silti en nyt tunnusta juurikaan leipäpappina tässä puhuvani, vaan ihan tosissaan joka sivulta olen saanut monta innostusta ja kirjaa on ihan pakko lukea kynän kanssa, päänsisäinen dialogi pörhältää kiitoon.

Sintonen puhuu osallisuuden ajasta ja digitaalisesta kulttuurista. Meillä on meneillään Kari A. Hintikan ja Tuija Aallon kanssa Vertaisaika -kirjaprojekti. Osallisuuden aika on kiehtovan lähellä ja nyt tähän nostamani erottelu osallistuminen – osallisuus Sintosen kirjasta ja osallistaminen – mahdollistaminen Nettikansan fasilitaattori Antti Poikolalta asettuvat rinnatusten sen kanssa, mitä olemme vertaisajan merkityksellisinä käänteinä hahmotelleet (liikkeessä oleva miellekartta).

Susitunti-kirjassa Sintonen argumentoi osallistuminen ja osallisuus -termien merkittävästä erosta. Nämä pari lausetta ovat todella puhuttelevia jokaiselle opettajalle, jokaiselle mediakasvattajalle ja jokaiselle nettifasilitaattorille:

"Osallisuuden kulttuurin yhteydessä osallistuminen ja osallisuus tarkoittavat merkittävällä tavalla eri asioita. Osallistuminen tarkoittaa mukanaoloa tilanteessa, joka on usein toisten ihmisten järjestämä ja johon ei itse ole juurikaan vaikuttanut millään tavalla. Osallisuus taas tarkoittaa sitä, että on itse sitoutunut toimintaan, halukas vaikuttamaan asioiden kulkuun sekä ottamaan vastuuta myös seurauksista. Osallisuus tarkoittaa omaa kokemusta asioihin vaikuttamisesta sekä tästä kokemuksesta juontuvaa sitoutumista."

Jos nettiin avataan kommunikaatiotila, onko se todella kommunikaatioon eli yhteiseksi tekemiseen johdattava? Usein kyse on tilaisuuden järjestäjän valmiiksi paaluttamasta paikasta, jossa Roland Barthes'n termein kyse on tekstistä pienellä teellä. Valmiiksi kirjoitettu ja suljettu. Valmiiksileikitty.

Onko yhteiskunnan rattaiden ja verkkojen ulkolaidalla oleva ihminen syrjäytynyt vai syrjäytetty? Kuka on toimija, kuka toiminnan kohde? Tästä näkökulmasta AVO2-hankkeen kirjoitustyön aikana Nettikansa-osahankkeen pääarkkitehti Antti Poikola herätti hankeklangin hurmasta meitä kirjoittajia: on ihan eri asia puhua osallistamisesta ja mahdollistamisesta.

Nettikansan ensimmäinen nettitunniste oli mahdollista.fi, nettiajan kansalaisyhteiskunta. Nettikansan viimemmäisessä tapahtumassa Uunisaaressa Ossi Kuittinen Sirtrasta kyseenalaisti kansalais-käsitteen: Miksi puhumme kansalaisista? Miksi emme puhu ihmisistä? Tämä kysymys palautuu Sintosen osallistuminen ja osallisuus erotteluun. Kansalainen osallistuu, ihminen on osallinen.