Oletko jo kuratoinut nettiä kavereillesi? Erilainen suosittelu ja kaveriverkostoille jakaminen on lisääntynyt viimeisten vuosien aikana. Yhä useampi verkkopalvelu tukee kavereille suodattamista, muutamat uusimmat erityisesti omien julkaisujen pikatoimittamista, joka käy virittelyjen jälkeen automaattisesti tai hyvin pienellä vaivalla (Paper.li ja Scoop.it). Uusin testausvaiheessa oleva poppishitti Pinterest vaatii hieman väkertämistä ja palkitsee tuloksen kauneudella.
Kurkistusviestintä on digitaalisen kulttuurin virtauksessa kellumisen taitoa. Kaikesta ei voi olla perillä, mutta jos on perillä jostakin, kokoaa sitä, suodattaa ja jakelee, saa samalla itselleen silmäyksen, mitä ajassa tapahtuu ja siinä ohessa vähin vaivoin voi jakaa sitä niille, jotka kiinnostuvat samasta, edes silmäilymielessä.
Satunnaisuus eli serenpiditeetti on ollut ajan sana jo joitain vuosia. Nyt kaveria ei jätetä yksin onnekkaiden sattumusten odotteluun vaan maksimoidaan nuo sattumukset kuratoimalla sattupaloja kokoelmiksi: "Lately it seems as if everyone is becoming a curator," Business2community 8.3.2012.
Oppimisesta kiinnostuneet pikatoimittavat toisille samanlaisille. Kiintoisaa sisältöä tarjolla, höttösuodattimen läpi siivilöitynä. Jonkun mielestä varmaan kevyitä hiukopaloiksi nämäkin, mutta kyllä aarteitakin on aina tarjolla.
Kokosin aiheesta pienen esitykset. Voit tulla jatkojalostamaan sitä ilman kirjautumista.
perjantaina, maaliskuuta 09, 2012
maanantaina, maaliskuuta 05, 2012
Jos käytät Facebookia opetustarkoituksiin...
Tämä bloggaus on julkaistu alunperin Open Päivityksen blogissa 5.3.2012.
WinNovan Open Päivityksen ensimmäisellä koulutuskerralla käsiteltiin osallistujien somekokemuksia. Eräällä osallistujalla oli hyviä kokemuksia Facebook-ryhmän käytöstä, vaikka Facebookilla onkin omat rajoituksensa. Tietyille ryhmille se on sopiva ja kätevä.
Ongelmana on kuitenkin Facebookin virtaavuus. Keskusteluseinää ei saa jäsennettyä millään tavalla. Uusin kommentoitu viesti nousee aina keulille. Ratkaisin ongelman käyttämällä jäsentäjänä MindMeister-miellekarttaa. Jäsentäjän voi rakentaa listauksena vaikka wikisivulle, miellekartta ei toki ole ainut raktaisu.
Demoryhmä Mobiili ammatillisella löytyy Facebookista (sinne voi pyytää jäsenyyttä) ja demoryhmään liittyvä linkitysjäsentäjä MindMeisterista.
Facebook-ryhmän opetuskäytön ominaisuuksien esittelyn diat ja viime viikkoisen etäluennon AC-tallenne, joka on noin 20 minuuttia pitkä. Tiivistin SlideCast-esityksessä esittelyn alle 10 minuuttiin.

lauantaina, maaliskuuta 03, 2012
Teknologiakasvatuksen puolesta
Syyskuun lopulla 1980 kirjoitin manuaaliblogiini elikäs päiväkirjaani koulussa näin:
Kananoja kirjottaa:
Ymmärrän, että asiaa voidaan argumentoida puolesta ja vastaan, hyvillä perusteilla. Minä nyt tässä menneen 18-vuotiaan itseni kanssa argumentoin vahvasti puolesta. Muistan erittäin hyvin, miten haikailin koulussa kuviksen ja matikan yhteisopetuksen perään, miten oli mahtavaa keksiä omasta päästä juttuja käsityötunnilla, miten fysiikka imi kuin magneetti. Mutta jotain puuttui. Vuodesta -80 on jo 32 vuotta aikaa. Jotain puuttuu edelleen.
Aikuisessa elämässä olen usein ollut tilanteissa, joissa on pitänyt osata ratkaista asioita sekä käsillä että aivoilla. Elämyksinä muistan ne tilanteet, kun likkakaverin kanssa korjattiin aamuyöstä putkilypsykonetta tai yksikseni rassasin sikalan vuotavan juomanipan kuntoon. Ja mikä riemu, kun parin viimeisen viikon ajan protoilimme yliopisto-opinnoissa lisätyn todellisuuden peliä rakentelemalla mobiililaite pahvista ja muovista.
Olen käsityöihminen, hallitse koukkuamiset, batiikit, neulahuovutukset, lovileikkaukset, fransuilut, dreijjaukset (no en voi kehua, mutta) ja muut mukavat. Ymmärrän, että koulumaailmassa on ollut iso askel jo kovan ja pehmeän yhdistäminen, puukkojen ja puikkojen välisen rajan kaataminen.
Nyt olisi mahdollisuus täyttää aukko, joka on osaavan Suomen huippujuttuja. Kun ajattelen sitä iloa ja riemua, mitä hyvin toteutettu teknologiaoppi tuottaa. Älyn ja käden yhdistäminen, reaalisen ja digitaalisen yhdistäminen. Keksivä oppiminen. Se lumous, joka viritti kuusivuotiaan itseni Hämeenkylän aitassa, isoisän taskunaurista purkaessa.
Harto ehdotti Facebook-keskustelussa:
En voisi olla enempää samaa mieltä. Ehkä seuraavat 32 vuotta vielä menee...
"Mikähän siinä on, että xx (oppitunti) ei oikein inspiroi. Tämä tuntuu jotenkin jauhamiselta. Epämiellyttävää. NN:n (open) äänikin alkaa tuntua väsyttävältä. Kysymykset vyöryilee. Sävyt, äänähdykset, kiekaukset, hyppelyt, korostukset kaatuvat päälle. Voi mikä jippo. Nauroin makeasti. Sain fyssan kokeista 9-. Huvitti. Aloin toissailtana puol yheksältä lukee. Vähän laskuja katoin, mut en yhtään laskennu. Ja ysimina. Se yxskin lasku oli ihan huuhaa homma. Pistelin arvioista jutun. 6 pointtia. Sähköoppi on minusta mukavaa. Ja elektroniikka. Siihen perehtyy innolla. Pitäis rohkeasti vaan ryhtyä kaikkea tekemään, kokeilemaan, keksimään, yrittämään kaikenlaista. Pojat oppii silleen ihan kummasti. Lähetään pois tunnilta."Skuuppailin äsken juttuja Avoimeen oppimiseen ja hoksasin vasta Hesarin Vieraskynän (Tapani Kananoja 27.2.2012), joka taisi olla viikolla Harto Pöngän nostaman Facebook-keskustelun yhtenä pontimena (tai sitten ei, Harto viittasi vain tuoreeseen perusopetuksen tuntijaon esitykseen).
Kananoja kirjottaa:
"Peruskoulun opetussuunnitelmassa teknologia esitetään kokonaisuutena, jota tulisi toteuttaa joka oppiaineessa. Fysiikassa teknologiakasvatus voidaan hoitaa vain teorian kannalta. Luonnontieteiden tunneilla ei jää aikaa luovaan rakenteluun, ja toisaalta luonnontieteiden opettajilta puuttuvat taidot ohjata sovelluksia. Käytännön toteutukset voidaan opettaa vain teknisen työn tiloissa.
Teknologian opetuksen tulisi olla kaikille yhteinen, sukupuolirooliton oppiaine. Kaikkialla yhteiskunnassa lisääntynyt tekniikka vaatii oman kansalaistaitonsa samoin kuin aikoinaan opittiin käsityötaitoja kotien tarpeiksi. Teknologisen lukutaidon hallinta edistää selviytymistä elämässä.
Teknologiakasvatuksessa opitaan luovaa innovointia, tuotesuunnittelua ja tuotteiden valmistamista omien suunnitelmien pohjalta. Se antaa virikkeitä koko ikäluokalle, avaa siten tytöillekin ovia teknisille urille ja turvaa työvoiman saannin niille tuotantoelämän aloille, joista Suomen vienti koostuu."
Ymmärrän, että asiaa voidaan argumentoida puolesta ja vastaan, hyvillä perusteilla. Minä nyt tässä menneen 18-vuotiaan itseni kanssa argumentoin vahvasti puolesta. Muistan erittäin hyvin, miten haikailin koulussa kuviksen ja matikan yhteisopetuksen perään, miten oli mahtavaa keksiä omasta päästä juttuja käsityötunnilla, miten fysiikka imi kuin magneetti. Mutta jotain puuttui. Vuodesta -80 on jo 32 vuotta aikaa. Jotain puuttuu edelleen.
Aikuisessa elämässä olen usein ollut tilanteissa, joissa on pitänyt osata ratkaista asioita sekä käsillä että aivoilla. Elämyksinä muistan ne tilanteet, kun likkakaverin kanssa korjattiin aamuyöstä putkilypsykonetta tai yksikseni rassasin sikalan vuotavan juomanipan kuntoon. Ja mikä riemu, kun parin viimeisen viikon ajan protoilimme yliopisto-opinnoissa lisätyn todellisuuden peliä rakentelemalla mobiililaite pahvista ja muovista.
Olen käsityöihminen, hallitse koukkuamiset, batiikit, neulahuovutukset, lovileikkaukset, fransuilut, dreijjaukset (no en voi kehua, mutta) ja muut mukavat. Ymmärrän, että koulumaailmassa on ollut iso askel jo kovan ja pehmeän yhdistäminen, puukkojen ja puikkojen välisen rajan kaataminen.
Nyt olisi mahdollisuus täyttää aukko, joka on osaavan Suomen huippujuttuja. Kun ajattelen sitä iloa ja riemua, mitä hyvin toteutettu teknologiaoppi tuottaa. Älyn ja käden yhdistäminen, reaalisen ja digitaalisen yhdistäminen. Keksivä oppiminen. Se lumous, joka viritti kuusivuotiaan itseni Hämeenkylän aitassa, isoisän taskunaurista purkaessa.
Harto ehdotti Facebook-keskustelussa:
"Mielestäni aika hyvä uusi oppiaine olisi jotain, jossa yhdistyisi netti/some, teknologiakasvatus ja design. Briteissä on kuulemma design & technology -aine, josta voisi ottaa pohjaa."
En voisi olla enempää samaa mieltä. Ehkä seuraavat 32 vuotta vielä menee...
torstaina, helmikuuta 23, 2012
Twitterissä upotus-ominaisuus
Twitter on jo muutaman vuoden ollut maailmalla somesovellusten kärkilistalla, kun on koottu opetuskäytöön parhaiten soveltuvia palveluita. Suomessa Twitterin opetuskäyttö on vielä melko vähäistä.
Twitter on viime aikoina uudistunut kovasti. Itse havaitsin uuden ominaisuuden juuri äsken, ehkä se ei niin uusi kuitenkaan ole. Twiittejä voi nimittäin upottaa. Koodin saa napattua avaamalla twiitin ensin yksittäisenä selaimelle. Tämä käy kaksivaiheisesti eli ensin viestin alla klikataan Open ja sitten Details. Viestin alla löytyy Embed-linkki.
Upotan tähän nyt tiistaisen viestin, jonka Anne Knock lähetti. Hän ja 13 muuta australialaista opetusalan kehittäjää kävivät suomalaisopettajien (Sometu+Facebook+hankeverkostot) netitse organisoimalla tutustumisretkellä Tampereella (PAOK-hanke) ja Hämeenlinssa (Tavastia). Koodin avulla upotettu yksittäinen twiitti näyttää tältä:
Edit 1.3.12
WordPress näemmä lukeekin tuon Twitter-upotuksen paljon visuaalisemmin kuin tämä Blogger. Nimittäin tämän blogin juttuja menee Avoinvirta-blogiin ja siellä tähän viestiin upotettu Twitter-koodi näyttää tältä (kiitokset vinkistä Niina K. olisi jäänyt itseltä huomaamatta):

What a welcome at @Tavastia Vocational College in Hameenlinna #SCILFinland twitter.com/AnneKnock/stat…Mielenkiintoista nähdä, miten kauan twiitti säilyy tuossa näkymässä. Twitter-virtaanhan nuo viestit tuntuvat hukkuvan kovin nopeasti.
— Anne Knock (@AnneKnock) February 21, 2012
Edit 1.3.12
WordPress näemmä lukeekin tuon Twitter-upotuksen paljon visuaalisemmin kuin tämä Blogger. Nimittäin tämän blogin juttuja menee Avoinvirta-blogiin ja siellä tähän viestiin upotettu Twitter-koodi näyttää tältä (kiitokset vinkistä Niina K. olisi jäänyt itseltä huomaamatta):
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)