Ikinä ei voi someylpistyä, sillä aina on kesken

Kirjoittelin edelliseen merkintääni kommenttina tätä, mutta meni liian pitkäksi, joten laitettakoon ihan omaksi jutukseen.

Viestintälotta kertoi tänään blogissaan maistiaiskurssista. Hyvä tapa etsiä itselle sopivia toimintamuotoja ja -ympäristöjä on hypätä sekaan ja kokeilla. Toki siinäkin menee pää pyörälle mutta huumoria kehiin. Kehittelimme muutama viikko sitten blogien ja mikrokanavien kiertoretkeä ja siitä monet tykkäsivät, kun pääsi ilman käyttäjätunnus-salasana-rumbaa kokeilemaan.

Tuota opastettujen retkien ideaa olemme väläytelleet matkatoimisto Somessa.

Tänään oli Umamilaisten kanssa puhetta tästä sirpaleisuudesta ja moninaisuudesta: elämme edelleen netin kivikautta. Odotettavissa on sujuvampaa integroitumista. Ainakaan tällä hetkellä ei tietoturvan vuoksi voi hitsata oikein kiinteästi kaikkea yhteen, mutta ehkäpä näitäkin ongelmia ratkotaan. Itse kuvittelen leijuvan käyttöliittymän, joka on henkilökohtainen ja siirtyy laitteesta toiseen ja johon on viritelty sekä omat verkostot että työvälineet.

Saman porukka totesi myös, että kaverin kanssa on hyvä edetä. Jeesaa toista, siitä se lähtee. Ja usein lohduttelen, että hei, netissä on myriadi sivua, jos sinne jotain laitat, niin vaikka se siellä melko tehokkaasti säilyykin, niin toisaalta, jos nyt ihan normijuttuja nettiin laittelee, niin ei niitä yleensä sieltä kukaan näe. Esim. meikäläisen nettijutuista ei monikaan naapuri tai sukulainen tiedä yhtään mitään – sanoo piip vaan, jos tietää hii hoo :D

Aika harvalla ihmisellä on aikaa kokeilla. Ja toisen tekemiset taas eivät aina ole suoraan siirrettävissä omiin juttuihin, mutta askel kerrallaan.

Ja ikinä ei tule valmista, se nyt vaan on sellaista :) ärsyttävää ja hauskaa, ei voi siis olla koskaan myöskään kovin hyvä ja liian ylpeä, mikä on tervehenkistä.

Viidakkoveitsiä jakoon

Olisi kätevää, jos voisi jakaa Lisää-vain-vesi -pussukoita nykynettiin tai sosiaaliseen mediaan tai todellisuuteen kaikkine tasoineen. Miten tätä nyt nimittäisi. Vaan kun ei. Pakko vain hämmentää ja aiheuttaa tiedollista ristiriitaa.

Näin kävi tällä viikolla koulutuskeikalla. Monet olisivat kaivanneet toiminnallisempaa otetta ja vähemmän teoriaa. Tämä on aina hankalaa tasapainoilua somekoulutuksissa. Otin opikseni niin, että yritän jatkossa osata vielä tarkemmin sopia etukäteen, mitä tehdään. Jos työpajoja toivotaan, niihin pitää saada ihmisiä, joilla on samanlaisia tarpeita. Työpajan koko ei voi olla myöskään kovin suuri tai muuten tarvitaan useampi kouluttaja ja mielellään useampi tila. Varsinkin auditoriossa on hankalaa tarjoilla kättä pidempää.

Sosiaalinen media näyttäytyy työvälineinä ja niiden kautta pääsee kiinni siihen, mitä se nyt onkaan, uusi työtapa, yhteisöllinen tuottaminen, verkostomainen toiminta jne. Mutta toisaalta työvälineet eivät ole jutun juuri. Kyse on ihmisten välistä toimintaa koskevasta muutoksesta. Työvälineet on loppujen lopuksi melko nopeasti opeteltu (sisältävät ohjeita ja ovat geneerisiä). Iso juttu on muuttaa ihmisten toimintaa eli siis muuttaa omaa toimintaansa. Toisia ei juuri voi muuttaa.

Ihan niinkuin Claes Andersson totesi viikonlopun Iltalehdessä (tuli kotiinkannettuna): lääkkeitä ottaa kyllä, mutta elämäntapojen muuttaminen onkin yllättävän vaikeaa. Asenteet ovat aikuisella melkoisen pysyviä. Uuden oppimisen edessä on usein vanhan poisoppiminen. Sosiaalisen median kohdalla käy herkästi niin, että kaikki uusi tulee vanhan päälle. Lopputuloksena on suma, tukko ja ähky.

Laadin tänään nelkä miniluentoa aiheesta, löytyvät Some hanketyössä -wikistä, otsikon Sosiaalinen media on viidakko -alta. Ja Slideshare-palvelusta myös, mittaa slidecasteilla on 5-8 min. En nyt tiedä, onko näistäkään sen kummemmin iloa kenellekään. Sekaan vaan, kaverin kanssa. Siitä se viidakko tokenee. Naks tapahtuu päässä, kun rauhoittaa itsen, ettei kaikkea tarvitse eikä varsinkaan yhdellä kertaa. Verkostoissa hilluminen kannattaa. Löytyy vertaisia auttamaan mutkissa ja ylämäissä.

Pari käytännön esimerkkiä somesovelluksista oppimisarjessa

Keissit jaksavat kiinnostaa ihmisiä. Itse rohkaisen omiin kokeiluihin ja turkimusretkille, mutta ymmärrän myös, miten sosiaalinen media lukemattomine vaihtoehtoineen ahdistaa ja olisi kiva kuulla selvät sävelet, että mitä kannattaa tehdä ja millä välineillä.

Oleellista on ensin asennoitua oppimiseen. Tavoitteena ei ole oikean tiedon toistaminen vaan oppimisen mahdollistaminen, yhteinen tutkiminen, aiheen työstäminen, etsiminen, ihmettely, prosessointi. Mahdollistamiseen liittyy se, että netin loputtomasta viidakosta suodatetaan käyttökelpoisia eväitä oppimiseen ja että oppimistilanteita varten luodaan avoin mutta riittävän selkeä kehys.

Ensimmäisessä esimerkissä opiskelijoiden omaa elämismaailmaa hyödynnetään kuvien avulla aivotoimintojen tutkimiseen. Toisessa esimerkissä kurssin tukiaineistoja, kuten taulumuistiinpanoja ja nettilinkkejä johdatetaan automaattisesti kurssiwikiin.

Tein vinkeistä slidecastit eli mukana on ääniselostus automaattisesti etenevässä diaesityksessä: Osa 1 (miellekartta ja kuvat, reilu 5 min) ja osa 2 (informaation ohjaus kurssiwikiin, 7 min).

Diat saatavilla myös sellaisenaan:


Viimeisellä dialla vinkkaan vielä, miten opettaja voisi näitä juttuja oppia ja miten pysyä muutoksen virrassa mukana:

• Vertaisvinkkaaminen: Vinkkiverkko
• Pysy ajan tasalla: Sometu
• Perusopas: Mikä ihmeen sosiaalinen media?
• Kirjoja: Sosiaalinen media opetuksessa
• YLE: Opettaja.tv
• Seuraa: Avoinvirta ja Sometulaisblogit ja Sometu-Twitter (tai #sometu)
• Kouluttaudu tai järjestä koulutusta

Lupamaksuja vai mainoksia? Ilmaisnetti vipattaa silmissä

Verkkomainonnan alkuaikoina hyppivät, pomppivat ja räikeät mainokset häiritsivät nettisivujen hahmottamista. Nettimainonta on lisääntynyt, mutta kuten Deloitten äskeinen tutkimus antoi viitettä, ihmiset kiertelevät ärsyttävää verkkomainontaa. Epäillä sopii kyllä tutkimuksessa povattua sosiaalisen median roolikasvua mainonnassa. Suodattaminen ja ärsyttävien sisältöjen kiertäminen on helppoa sielläkin.

Käytän itse selaimillani (Chrome ja Firefox) Adblock-liitännäistä. Hyvin toimii. Ei ole haittaa vipattavista mainoksista. Esimerkiksi mainio SlideShare-palvelu koristaa sivujaan todella massiivisilla mainosbannereilla, mukana myös liikkuvia elementtejä, huh huh.

Tältä näyttää SlideShare ilman mainossuodatinta:

Ja tältä sama sivu näyttää Adblock-suodatuksen kanssa:

Toki palveluntarjoajien pitää saada osansa. Onhan lähes kaikissa lehdissäkin mainoksia, samoin televisiossa ja radiossa. Mainoksilla on tutkitusti vaikutuksia meihin ihmisiin. Emme usein edes havaitse, miten markkinointi ui mediasisältöihin ja niistä kulutusvalintoihimme. Kaupalliset radiot ovat lähestulkoon pelkkää pitkää mainosta. Yhä useammin myös elokuvat samaa linjaa.

Qaikussa oli taannoin lyhyt keskustelu siitä, miten hankalat valikot ja silmille hyppivät mainokset estävät palvelun käyttämisen. Monet somepalvelut ovat pyrkineet minimalismiin eikä esimerkiksi Google massiivisena mainostoimistona suosi vilkkuvia ja kookkaita bannereita.

Itse voisin maksaa jopa pientä käyttömaksua mainoksettomasta netistä. Tykkäisin jopa kaikenkattavasta mediamaksusta, joka sisältäisi ihan kaiken maksullisen digitaalisen informaation. Jos taustalla tulonjako perustuisi sitten sisältöjen käyttömääriin, olisi kovin kuluttajaystävällistä.