sunnuntaina, elokuuta 10, 2008

Lifestream - aikaleimatut verkkotassuttelut pötkään

Ajatuksia ensimmäisestä maailmasta -blogi kertoo kuinka: Lifestreaming lisäosa Wordpress-blogiin

Ja tältä näyttää eri palveluista yhteenkerätty Lifestream (kuka keksii hyvän käännöksen?).

Oppimisaihioita in English

Teachers' Domain: Home

Sivustolta voi hakea hakusanalla oppimista tukevia aineistoja, tehtäviä yms. Voi soveltaa omien sisältöjen laatimiseen tai sinällään käyttää vaikkapa englannin opetuksessa. Pikavilkaisulla aika selkeä ja monipuolisesti toteutettu.

lauantaina, elokuuta 09, 2008

Uusi ote internet-hakuihin: PicLens

Firefox-liitänäisten vuoksi kyseinen selain on tällä hetkellä ehdoton ykkönen. Asensin juuri visuaalisen hakunäytön, joka on kiehtova ja hauska: PicLens. Suosittelen!

lauantaina, elokuuta 02, 2008

Saunalahden verkkolevyn kuvakansio

Yllä oleva (suuri) kuva tulee Saunalahden IsoG verkkolevyltä, jonne parhaillaan varmuuskopioin Windows-kannettavan sisältöjä.

Kerrassaan mainio kuvakansio. Tavalliset tiedostot menevät perinteiseen malliin hakemistopuuksi, mutta kuville ja äänelle on oma käyttöliittymä (automaattista varmuuskopiointia varten on Windows-koneille tarjolla Holvi-ohjelma, joka hoita skannaukset automaattisesti). Nettialbumissa näkyvät pienoiskuvat kansioiden päällä, haluttu määrä pienoiskuvia näytöllä per sivu, helppo navigointi, selailtaessa näyttää kuvan alkuperäiset tiedot. Diaesitysnäkymä toimii mukavasti, nopeuden voi määritellä asetuksissa eli käyttäjä ei voi sitä määritellä. Toimii vauhdikkaasti. Kansiot ovat salasanan takana, mutta kuvia voi jakaa antamalla suoran linkin (kuten yllä tuohon kuvaan).

Saunalahtea tuli moitittua siitä, ettei verkkosivuilta löytynyt ePC-paketin tietoja. Verkkosivuilla on outoa logiikkaa edelleen. Mutta verkkolevy tuntuu hyvältä. Esikoinen oli ottanut Saunalahden Kotitotaali-paketin, jossa on mukana mm. IsoG.

Näyttää, että puhelinyhtiöt osaavat kehittää parempia tuotteita kuin mediatalot. Yritin saada nimittäin äsken Hesarin digilehden, mutta niin, että saisin kuukausiliitteet paperisena. Ei sellaista tuotetta ollut ja sitten se, joka oli lähinnä, tuli kalliimmaksi, kuin tämän hetkinen paperi- & digitilaukseni. Tästä pitää kyllä paasata ihan erikseen. Erilaiset digilehdet olisivat myös mainioita tuotteita oppilaitoksiin. Omalle koulullemme on tilattu Digi-Hesari, mutta eipä muilla ole tarjontaa.