Erkka kertoo Adoben uusista web-palveluista

,sanoi Erkka.: Adobelta aimo annos ilmaisia web-palveluja

Kannattaa vilkaista, näistä voi olla hyötyä yhteen jos toiseenkin.

Kirjastotäti/setä pelastaa

Pääsin puhumaan kevätjulissa ylioppilaille. Enkä malttanut olla paasaamatta tiedon jakamisen autuudesta: "Tieto ei ole vain yksilön omaisuutta vaan se on kulttuurimme yhdintä, yhteiskuntamme ja yhteisöjemme voimavara. Muistakaa jakaa omastanne. Älkää panttailko tietojanne. Tieto ei kulu käyttämällä eikä puoliinnu jakamalla. Kumma kyllä, käyttämättömänä se ei edes säily mielessä."

Viime aikoina eri suunnilta on vahvistunut tuntuma siitä, että kirjasto- museo- ja arkistoväki on ottanut uudet tiedon levittämisen välineet ihailtavalla tavalla haltuunsa. Oikeastaan nappasin ajatuksen puheeseenikin autoradiosta kuulemastani kulttuuriperinnön digitointiprojektin ihmisen haastattelusta. Autossa aina hankala tehdä muistiinpanoja ja muistiinpanemani ei auttanut, en löytänyt verkosta muistinvaraisesti sitä hienoa projektia... paitsi, kun nyt vähän virkeämpänä etsin uudestaan. Projektin nimi oli Mikael tai siltä se kuultuna kuulosti. Uusi etsintä paljasti, että MICHAEL eli Multilingual Inventory of Cultural Heritage in Europe.

Haastateltu sanoi yksinkertaisena lähtökohtana olevan sen, että tieto lisää tietoa. Siksi tieto on saatava mahdollisimman hyvin kaikkien saataville. Ja tänään toinen tiedon vapauttamisen viesti. Julkisessa sanassa kohteena digitaalinen kirjasto, EU:n loistava hanke The European Library. Jota ohjelmaa kuunnellesani päädyin Kansalliskirjastolaisten blogiin: Digitaalinen kirjasto ja erääseen hyvää informaatiota sisältävään Jaiku-keskusteluun. Jossa taasen viitattiin toiseen hyvään radio-ohjelmaan, joka kertoi radio- ja tv-arkiston perustamisesta (siitähän on laki ja johtaja valittu).

Tällaiseen haluan verorahojani käytettävän. Enemmän. Muuten on juuri päättyneenä päivänä ihmetelty muurahaisia, käpyjä, voikukan hahtuvia, tiiraa, ruusupensaan lehtiä ja kikatettu kaatuvien palikkatornien kanssa. Näkökulmaa maailmaan. Ihmettelevää, tutkivaa. Kun ei tottuisi liikaa.

Edit: Helsingin yliopiston päivän uutisissa kirjastosetä kertoo Michaelista (myös mp3):
"– Kansalliskirjaston palveluita, digitoituja aineistoja käyttää 3,5 miljoonaa käyttäjää vuodessa. Tänäänkin joka kahdeksas sekunti joku käyttää näitä aineistoja, kertoi ylikirjastonhoitaja Kai Ekholm tänään pidetyssä humanististen alojen ja tietotekniikan suhdetta käsitelleessä seminaarissa."

Tottumus on toinen luonto, mutta...

Uusi ahdistaa, tuttu tuo turvaa. Tämän totuuden kanssa aikuisen oppimisesta kiinnostunut aina peilaa juttujaan. Myös opettajien, siis uusia asioita toisille opettavien, kanssa tuo asetelma kohdataan.

Kuuntelin eilen Kemppisen toukokuun alun lähetyksen Tutkijoita ja geenejä. Ohjelmassa pohdittiin kahden kokeneen tutkijan (puhekumppanina Martti Mäntylä) voimin käsitettä 'tutkija'. Ja koko tutkimusinstituutiota. Kemppinen analysoi, että kammiotutkijoitten (joita molempien mukaan edelleen on ja valittelivat että on) ja sisäänlämpiävien tutkimusyksiköitten kohdalla on käynyt ikävästi: muuten menee ihan hyvin, mutta kuka hemmetti muutti tuon maailman ympärillä.

Olisihan helppoa, jos valmistumisen jälkeen saisi itse valita, mitkä asiat saavat muuttua ja sitten valikoida ne muut asiat, jotka itse osaa ja taitaa koulutuksen jäljiltä, ne säilyisivät sillään. Mutta kuka hemmetti se alati muuttaa maailmaa?

Kalastin Prisman kalatiskiltä ahvenia ja laittelin työasunnolla kalakeittoa. Ilman maitoa. Ja että tuli hyvää. Miksi Suomessa totumme maitoliemiseen kalakeittoon? Sitä ihmetellessäni siirryin keittiöihin, joissa olin laittanut ruokaa. Yhdessä ei ollut ollenkaan patalappuja (ulkomailla). Toisessa ei saippuaa ja käsipyyhkeitä. Kolmannessa ei sitruunapuserrinta. Itse tarvitsen näitä kaikkia jatkuvasti keittiössäni. Joku pärjää ilman.

Tottumus on toinen luonto. Mutta pitäisi oppia yhä uudelleen arvioimaan tottumuksen toimivuus. Onko se vain itselle miellyttävä ja tuttuturvallinen. Vai todella paras tapa hoitaa homma?

Teen kesällä gradua sosiaalisen median oppimiskäytöstä ja tämä blogi elää varmasti. Kaivan menneitä, mutta pohdin myös tulevia. Toivon, että kepoisena tutkijana en juutu tuttuun tottumukseen vaan kykenen katsomaan joka aamu hitusen uusin silmin. Samaa opettaa Aleksi, puolitoista vee. Yllättäköön ja yllyttäköön maailma. Helpolla pääseminen on loppujen lopuksi kohtalokasta.

Google Eartht opetuskäytössä

Jarno Ristaniemi käynnisti pari päivää sitten kiinnostavan keskustelun Sometu-verkostossa otsikon aiheesta. Hän on kirjoittanut asiasta myös blogissaan. Tavoitteenaan saada kokoon podcast-lähetys. Jos aihepiiri tuttu, ota osaa!