perjantaina, helmikuuta 15, 2008

Koulu oppimisyhteisönä

Työ vielä tovin kuin kiiteää ainetta. Hiljentää blogielämääkin. Mutta väljemmät ajat koittavat. Aika on ollut jo pitkään teema, jota olen ajatellut. Työaika ja varsinkin kiire, josta niin moni puhuu. Kiireen välttäminen ei ole magiaa vaan rationaalista toimintaa. Siksi kiireen olemusta pitäisi eritellä tarkemmin. Tässä vain yksi säie ja eräs ratkaisuajatus.

Opettajan arjessa jatkuva muutos ja runsas informaatiovirta kuormittavat useita. On toki ihmisiä, jotka nauttivat molemmista ja osaavat elää niistä muodostuvien pienten kaaospyörteiden kanssa. Oleellisen suodattaminen kaikenlaisesta tauhkasta on aiempia aikoja merkittävämpää. Ja toisaalta, se ei riitä, vaan pitäisi kyetä rakentamaan myös pedagogisia ratkaisuja siihen, kuinka oppija kykenee luovimaan samassa informaatiokaaoksessa ja kehittämään kykyjään.

Informaation sosiaalisen työstämisen kaikki menetelmät ja tilat tulisi ottaa käyttöön. Asioita voi oppia luokkahuoneessa kirjojen, tehtävien ja opetuskeskustelun avulla. En ole mitätöimässä näitä. Mutta koska oppijat joutuvat jatkossa elämään entistä enemmän webin ja erilaisten mobiiliyhteyksin avulla toimivien verkostojen kanssa, näissä tapahtuvaa tiedonkäsittelyä ja tiedonmuodostusta pitää harjoitella.

Todettiin tuossa eilisiltana ystävän kanssa keskustellessa, että yleisellä tasolla ihmiset ovat jo jonkin verran tottuneet kommunikoimaan verkossa. Silti opittavaa on vielä paljon. Emme edes vielä tiedä, mitä kaikkea vuorovaikutuksen uudet areenat meille tulevat ihan pian – saati pidemmällä aikavalälillä – tarjoamaan.

Ajattelen koulua oppimisyhteisönä. Ajattelen koulujen muodostamaa verkostoa oppimisyhteisönä. Kouluyhteisöä yhdistävät opetussuunnitelmat ja niiden tavoitteet sekä jatko-opintokelpoisuuden varmistamisen tavoittelu. Ihan kaikille ei sitä vastoin ole kirkkaana, että kouluyhteisöä edelleen yhdistäisivät jonkinlainen sivistysihanne ja sosiokulttuurisen uusintamisen mahdollisuus. Kun lukee tämän päivän lehdistä eilisten penkkariabien tavoitteita, ne ovat muotoa hyvä duuni ja paljon liksaa mulle. Tähän koululaitos kasvattaa - peili meidän opettajien ja kasvattajien edessä.

Oma pieni ratkaisuyritykseni arjen kiireeseen, uusien sosiaalisen toiminnan areenoitten haltuunottoon ja yhteisöllisen tietotyön (ja samalla lämminhenkisen älyllisen hupailun) edistämiseen on työnimeltään Nettipartio. Työnimi, sillä tuo nimi on jo varattu. Keksimme yhdessä paremman. Ajatus on, että tieto- ja viestintätekniikoiden oppimiskäytön edistämiseen osallistuvat kaltaiseni opettajakouluttajat verkostona, opettajat ja erityisesti ja merkittävässä roolissa opiskelijat. Kutsun omalta alueeltani aluksi lukiolaisia mukaan.

Mitä Nettipartio (työnimi) voi olla? Esimerkki syksyltä: eräällä ryhmällä oli tarvetta selaimella toimivaan mindmap-ohjelmaan. Sellaisia etsittiin ja testattiin Jaikun Vaparetken porukoitten kanssa. Yksin tehtävä olisi ollut mahdoton. Esimerkki talvelta: kaipasin tulevaisuutta käsittelevää nettisarjakuvaa erääseen juttuun. Avasin suuni oppitunnilla ja kurssilaisista löytyi aiheen tunteva verkkotaituri. Kolmas esimerkki: eräällä koululla opiskelija ei osannut kirjautua ryhmäympäristöön. En voinut pyytää ketään opettajaa avuksi, sillä kukaan ei tuntenut ympäristöä. Jos minulla olisi ollut tiedossa avulias nettipartiolainen, hän olisi muutamassa minuutissa hoitanut opastuksen. 

Ja mitä sitten nettipartiolainen voi saada? Sosiaalista rahaa. Iloa. Kiinnostavaa ajantasaista informaatiota. Oppimiskokemuksia verkkotyöskentelyn taidoista. Pätemisen paikkoja. Toisin kuin moni tuntuu ajattelevan, toisen auttaminen on hyvin palkitsevaa. Se ei ole maksutonta talkootyötä. Se on tilaisuus kasvattaa sosiaalista pääomaa, tilaisuus olla merkittävä toisille, tilaisuus olla ihminen ihmiselle, ystävällisesti. Sosiaalinen web on kokemukseni mukaan erityisen paljon juuri tätä. Ja sivutuotteena sitten syntyy myös aika- ja kustannustehokkaasti toteutuvaa työskentelyä sen sijaan, että jokainen puurtaisi yksin ja kylmissään, uupuneena ja ilotta.

sunnuntaina, tammikuuta 27, 2008

Del.icio.us – osa II

Sun Äitis kommentoi hyvin edelliseen:
"Yleensä on niin, että uusien opettajien suurin murhe on, että oppimateriaalin tekemiseen menee niin kauheesti aikaa. Varsinkin, jos joutuu opettamaan englanniksi. Kaikki näitä opettajia haluan vilpittömästi kannustaa etsimään ensin del.icio.usista, SlideSharesta ja YouTubesta!"
Hän vinkkasi kurkistamaan myös suoraan edellisessä viestissä olleen videon alkusijoille, Common Craftin sivuille. Voisin lisätä vielä webvälineistön käyttöä opettelevalle opettajalle TeacherTuben. Ja hyvää vauhtia toivon myös LeMill-hankkeelle. Sinne mukaan! Kokoilemme talkoilla (totta, kukaan ei maksa tästä) opasteita aloitteleville sosiaalisen median opetuskäyttäjille: Tervetuloa wikivierailulle ja mukaan talkoisiin.

Ja tässä Sun Äitis vinkistä poimittu SlideShare-esitys delistä:

Sosiaaliset kirjanmerkit helpottavat verkkoelämää

Sosiaaliset kirjanmerkit ovat huonosti tunnettu, mutta nerokas tapa luoda henkilökohtaista ja yhteistä järjestystä verkkoinformaation kaaokseen. Kyse on palveluista, joiden avulla voit tallettaa linkin samaan tapaan kuin oman koneesi selaimella, siis kirjanmerkki (Bookmark). Linkki tallettuu verkkoon, joten pääset käsiksi omiin kirjanmerkkeihisi kaikilta verkossa olevilta koneilta. Sosiaalinen merkitsee sitä, että voit jakaa ja kerätä linkkejä yhdessä muiden kanssa.

Sosiaalisia kirjanmerkkejä voi mös ohjailla kätevästi, esimerkiksi näin tapahtuu psykologian 5-kurssilla ja Vinkkiverkko-hankkeessa. Alkuperäinen lähde on aivan erinäköinen. Voin upottaa linkkejäni vaikkapa tämän tarinan sekaan, tässä suurimmat "luokittelukansioni"


Eka Biniltä bongasin mainion You Tubessa jaossa olevan videon, joka kirkastaa sosiaalisten kirjanmerkkipalveluitten kuningattaren, del.icio.us'in, toimintaa:


Lyhyellä opasvideolla vain pieni osa delin herkuista. Aion tehdä omia opasteita. Etsin ensin, mitä olisi jo olemassa. Joillekin englannin kieli tuottaa kutinaa. Vinkkaa, jos tiedät sopivia, keräilypaikka on wikissä.

Sain palkkioksi sosiaalista rahaa

"Maksetaanko sinulle edes siitä, että..."
"Kuka maksaa, jos..."

Olen saanut vastaanottaa toistuvasti säälittelyjä ja hyvää tarkoittavia järkineuvoja. Maaseutuaktivistiaikoina säälittelyneuvot olivat tyyliä: "Saatko edes omat kulusi pois." ja opettaja-aikana analogisesti: "Kuka maksaa ja maksaako kukaan?"

Se, mitä seuraavassa kerron, koskee vain itseäni. Olen havainnut, että tässä asiassa herkästi loukkaa muita. Ymmärrämme maailmaa, elämää, työtä ja ihmisenä olemista monin eri tavoin. Se, kuinka itse nämä ymmärrän, näkyy siinä, miten toimin. Jos toimisin toisin, olisin epärehellinen itselleni. Ja se on kaikkien petosten kantaemo. Yritän välttää.

Jaan kaiken tuottamani oppiaineiston avoimesti verkossa. Tämä jakaminen ei perustu siihen oletukseen, että olisin jotenkin tosi hyvä ja erinomainen. Se ei myöskään ole lähtöisin joku-maksaa-mulle -tilanteesta. Listaan tähän mieleenjuolahdusjärjestyksessä, miksi toimin näin:
  1. Oppiminen on innostumista. Ja aika läheisesti myös innostamista. Molemmat ovat Mahdollisten Maailmojen Avaamista. Jos oppimisjutut suljetaan luokkahuoneeseen, konkreettiseen tai virtuaaliseen, rajataan innostumisen ja innostamisen areenaa. Tätä rajaamista en halua itse edistää. Omalla kohdallani kyse on siis ideologisesta ja moraalisesta lähestymisestä.
  2. Opin tuottamalla ja tekemällä. Puhtaasti itsekkäästi voin sanoa oppivani maksutta paljon ammatillisesti merkittävää tuottamalla ja jakamalla avoimesti verkossa. Julkaistua on helpompi reflektoida.
  3. Avoimesti jakamalla saa ystäviä. Tämä on ollut omalla kohdallani ehdottomasti merkittävin seuraus, jota en osannut odottaa. Ystävien lisäksi erinäinen joukko kaukotuttavia.
  4. Sosiaalisten suhteiden kautta virtaa jatkuvasti ajankohtaista tietoa. Voin kysyä ja saan vinkkejä. Näin tavoittamaani täsmäinformaatiota en voi saada millään muulla keinolla yhtä vaivattomasti. Koska autan vapaaehtoisesti muita, saan myös itse apua. Tämä on äärettömän arvokasta.
  5. Avoimesta jakamisesta seuraa myös mainetta ja jos tuottaa hyötyä toiselle, maineestakin tulee positiivinen. Kummastelin viime vuoden lopulla pitkään aitoa, mutta itselleni outoa kysymystä: "Entäs jos joku opettaja käyttää sinun aineistojasi hyväkseen..." Mitä ihmeen haittaa siitä on minulle? En millään keksinyt mitään.
  6. Avoimesta verkkotoiminnasta seuraa edellisten lisäksi luottamusta monessa muodossa. Luotettavien lähteiden, palveluiden ja ohjelmistojen seulominen perustuu sosiaalisen verkoston suosituksiin. Luotan niihin enemmän kuin kaupallisilla mainostuloilla eläviin julkaisuihin tai yritysten markkinointiosastoihin. Luottamusta syntyy myös ihmisten välille. Se tuo elämään turvallisuutta. Lisää esimerkiksi työtyytyväisyyttä.
  7. Avoin jakaminen johtaa avoimeen yhteistyöhön ja siitä syntyy paljon hauskutusta elämään. Huumori, harrastukset ja muu inhimillinen lämpö liittyy sosiaalisiin verkostoihin, joihin ei webissä pääse osalliseksi ilman avoimen jakamisen asennetta. Tuloksena syntyy ideoita, oivalluksia, jopa innovaatioita.
  8. Harvoin kukaan opettaja tuntuu oivaltaneen sitä, että avoimeen verkkoon sijoitettu oppisisältö kulkee helposti mukana, kun vaihtaa koulua. Se on samalla näppärä CV.
Siis mikä olikaan kysymys? Ai että kuka maksaa siitä, että jaan avoimesti verkossa? Minä kysyn, että miksi pitäisi maksaa? Jos opettaja ei jaksa itse tehdä, voi laittaa opiskelijat tuottamaan verkkoon. Tekevät mielellään ja oppivat samalla. Olen kertonut jo moneen kertaan, että verkko vähentää työtaakkaani. Jos en laittaisi nettiin avoimesti oppiaineistojani, joutuisin tekemään enemmän töitä. En ymmärrä kysymyksen logiikkaa. Minulle pitäisi maksaa, etten jakaisi avoimesti verkossa. Aika paljon sitä paitsi.

Jos Suomessa oltaisiin viisaita, luotaisiin rajaton oppimistila. Meillä olisi siihen huippuluokan edellytykset. Jokaiseen nykyiseen oppimistilaan on olemassa muodollisia kynnyksiä. Itse ylitin yliopistokynnyksen 35-vuotiaana. Mikä minua häkellytti ja välittömästi myös suututti, oli se, että kukaan ei ollut minulle kertonut ennen 35-vuoden ikää, miten makeaa on yliopisto-opiskelu. Kokemuksen viisastamana yritän itse hehkutella. Rajaton oppimistila olisi sellainen paikka, jossa esimerkiksi lukiolainen voisi mennä kokemaan yliopisto-opiskelua. Muutaman kerran olen jo saanut tämän tyyppistä palautetta omista avoimista oppisisällöistäni tyyliin: "Näyttää niin kiinnostavalle, että tekee mieli tulla sinne aikuislukioon opiskelemaan." Kyse on siis maistiaisten jakamisesta.