Opettajan arjessa jatkuva muutos ja runsas informaatiovirta kuormittavat useita. On toki ihmisiä, jotka nauttivat molemmista ja osaavat elää niistä muodostuvien pienten kaaospyörteiden kanssa. Oleellisen suodattaminen kaikenlaisesta tauhkasta on aiempia aikoja merkittävämpää. Ja toisaalta, se ei riitä, vaan pitäisi kyetä rakentamaan myös pedagogisia ratkaisuja siihen, kuinka oppija kykenee luovimaan samassa informaatiokaaoksessa ja kehittämään kykyjään.
Informaation sosiaalisen työstämisen kaikki menetelmät ja tilat tulisi ottaa käyttöön. Asioita voi oppia luokkahuoneessa kirjojen, tehtävien ja opetuskeskustelun avulla. En ole mitätöimässä näitä. Mutta koska oppijat joutuvat jatkossa elämään entistä enemmän webin ja erilaisten mobiiliyhteyksin avulla toimivien verkostojen kanssa, näissä tapahtuvaa tiedonkäsittelyä ja tiedonmuodostusta pitää harjoitella.
Todettiin tuossa eilisiltana ystävän kanssa keskustellessa, että yleisellä tasolla ihmiset ovat jo jonkin verran tottuneet kommunikoimaan verkossa. Silti opittavaa on vielä paljon. Emme edes vielä tiedä, mitä kaikkea vuorovaikutuksen uudet areenat meille tulevat ihan pian – saati pidemmällä aikavalälillä – tarjoamaan.
Ajattelen koulua oppimisyhteisönä. Ajattelen koulujen muodostamaa verkostoa oppimisyhteisönä. Kouluyhteisöä yhdistävät opetussuunnitelmat ja niiden tavoitteet sekä jatko-opintokelpoisuuden varmistamisen tavoittelu. Ihan kaikille ei sitä vastoin ole kirkkaana, että kouluyhteisöä edelleen yhdistäisivät jonkinlainen sivistysihanne ja sosiokulttuurisen uusintamisen mahdollisuus. Kun lukee tämän päivän lehdistä eilisten penkkariabien tavoitteita, ne ovat muotoa hyvä duuni ja paljon liksaa mulle. Tähän koululaitos kasvattaa - peili meidän opettajien ja kasvattajien edessä.
Oma pieni ratkaisuyritykseni arjen kiireeseen, uusien sosiaalisen toiminnan areenoitten haltuunottoon ja yhteisöllisen tietotyön (ja samalla lämminhenkisen älyllisen hupailun) edistämiseen on työnimeltään Nettipartio. Työnimi, sillä tuo nimi on jo varattu. Keksimme yhdessä paremman. Ajatus on, että tieto- ja viestintätekniikoiden oppimiskäytön edistämiseen osallistuvat kaltaiseni opettajakouluttajat verkostona, opettajat ja erityisesti ja merkittävässä roolissa opiskelijat. Kutsun omalta alueeltani aluksi lukiolaisia mukaan.
Mitä Nettipartio (työnimi) voi olla? Esimerkki syksyltä: eräällä ryhmällä oli tarvetta selaimella toimivaan mindmap-ohjelmaan. Sellaisia etsittiin ja testattiin Jaikun Vaparetken porukoitten kanssa. Yksin tehtävä olisi ollut mahdoton. Esimerkki talvelta: kaipasin tulevaisuutta käsittelevää nettisarjakuvaa erääseen juttuun. Avasin suuni oppitunnilla ja kurssilaisista löytyi aiheen tunteva verkkotaituri. Kolmas esimerkki: eräällä koululla opiskelija ei osannut kirjautua ryhmäympäristöön. En voinut pyytää ketään opettajaa avuksi, sillä kukaan ei tuntenut ympäristöä. Jos minulla olisi ollut tiedossa avulias nettipartiolainen, hän olisi muutamassa minuutissa hoitanut opastuksen.
Ja mitä sitten nettipartiolainen voi saada? Sosiaalista rahaa. Iloa. Kiinnostavaa ajantasaista informaatiota. Oppimiskokemuksia verkkotyöskentelyn taidoista. Pätemisen paikkoja. Toisin kuin moni tuntuu ajattelevan, toisen auttaminen on hyvin palkitsevaa. Se ei ole maksutonta talkootyötä. Se on tilaisuus kasvattaa sosiaalista pääomaa, tilaisuus olla merkittävä toisille, tilaisuus olla ihminen ihmiselle, ystävällisesti. Sosiaalinen web on kokemukseni mukaan erityisen paljon juuri tätä. Ja sivutuotteena sitten syntyy myös aika- ja kustannustehokkaasti toteutuvaa työskentelyä sen sijaan, että jokainen puurtaisi yksin ja kylmissään, uupuneena ja ilotta.
