Kokeet uusiksi

Täällä on ollut kovaa urakointia. Blogin hiljaiselo jatkuu vielä jonkun viikon, mutta pientä ääntä sentään. ATa kommentoi edelliseen merkintään mm.:

Kokeiden pitäisi olla se finaali, jossa osaaminen tuodaan näkyväksi. Kuten huippu-urheilussakin usein kehotetaan urheilijaa nauttimaan kilpailutilanteen hetkestä niin pitäisi myös koetilanteessa nauttia sen edeltävän työn ja valmistautumisen hedelmien poiminnasta. Usein opettajille tarjoillaan myös valmista kalaa TVT:n puolella kun pitäisi opettaa ja opiskella kalastamaan.

Sattui niin sopivasti, että kerron, mitä teimme eilen päättyneen kurssin kanssa. Oppiaine oli psykologia ja kurssi PS2, kehityspsykologia. Ryhmä nuoria lukion 1-luokalta. Sovimme, että kurssikoe pidetään atk-luokassa, jossa jokainen pääsee tietokoneelle. Kokeessa saa olla mukana kaikki aineisto. Tällä erää rajasimme nyt vielä keskinäisen chattäilyn pois koevastauksen tuottamisesta eli jokainen tekee yksilötyön.

Ajatus kypsyi mielessäni. Edellisellä tunnilla nimittäin sovimme, että kokeessa saa olla oppikirja mukana (pidän silloin tällöin sellaisia kokeita). Joku heitti, että eikös voitais saman tien tehdä tietokoneilla.

Tämä kurssi suhteessa kurssilaisten ikään on hyvin hyvin tieteellinen ja täynnä teorioita, joista eivät millään meinaa saada rakennettua jäsentynyttä käsitystä. Oikeastaan opetussuunnitelma antaa tilaa toisenlaiselle lähestymiselle. Oppikirjat vain noudattavat vanhaa kaavaa.

Ryhmä oli hieman yllättynyt, kun tartuin atk-heittoon. Selitin edellä olevan tiedonkäsittelyn ja omaksumisen ongelman. Selitin, että heidän pitää oppia hankkimaan ja käsittelemään tietoa. Ilman oppikirjan lukemista kokeesta ei selviä, sillä heillä on aikaa vain kaksi tuntia. Valtavat tietomassat eivät tee autuaaksi. Pitää olla ymmärrystä, että saa aikaan järkevän tuotoksen. Ja tätä voi kokeessa mitata ihan yhtä lailla oli sitten käytettävissä aineistoa tai ei.

Käytännössä annan jokaiselle jonkin aiheeseen liittyvän artikkelin, jonka pohjalta on muodostettava oma tulkinta, esimerkiksi jonkin koealueeseen kuuluvan teoreettisen jäsentäjän avulla tai vertailemalla. Jokainen tuottaa yhden esseen. Annan erilaisia tehtäviä, joten salachattäilykään ei auta - vaikkakin luotan ryhmään. Ovat olleet kerrassaan mukavaa porukkaa.

By the way: PS2-kurssilaiset antoivat hyvää palautetta kehityspyskologian kokoavasta taulukosta, jota käytimme, olen sen alkujaan tehnyt Oph:n etälukioaineistoon ja sen voi noukkia kyseisestä aineistosta, jos nyt joku kollega sattuu tätä lukemaan.

Oppiva yhteisö koulumaailmassa

Käyn koulua oppiakseni. Minulle maksetaan siitä. Olen siis töissä koulussa. Kävin toisessa koulussa muutama aika sitten. Ryhdyin puhumaan oppijoista, että nyt heitäkin mukaan uuden median juttuihin. Rehtori (!) kysyi, että tarkoitatko nyt opettajia vai opiskelijoita. Änkytin hetken. Hän valaisi: kun meillä ajatellaan, että koulussa kaikki ovat oppijoita. Punastuin sisältäpäin. Niin tietenkin. Juuri tätähän minäkin olin yrittänyt... mutta silti kankeasti kaavoissa.

Meidän koulullamme (aikuislukio) on luettu hartaasti Opettajalehdessä (44-45/2007) ollutta turkulaisen Erja Vihervaaran ja oululaisen Asko Karjalaisen haastattelua Kokeet ajan tasalle! Mietintää on herätelty oppivassa yhteisössä eli ei pelkästään opettajankokouksen asialistan kohdassa 6. Opiskelijat puhuvat asiasta. Oppilaskunta levittää juttumonisteita ja kehittelee ideoita. Välitunneilla väitellään. Kuulemma ryhmäkokeet tuomittiin ryhmäpäätöksellä, vaikka joku olisikin kannattanut.

Oppiva yhteisö pitäisi ajatella uusiksi. Se ei ole opettajainhuone, ei VESO-päivä, ei hankeraportti. Se on jotain ihan muuta.

Härkäviikoille fiksua hommaa

Tammikuu on paha... ikävä... tapahtumaköyhä (työnuurastusta ei lasketa)... mutta sentään pieniä aurinkoja. Jarille kiitos sädelinkistä! Tällä jaksaa härkäviikotkin puskea läpi. Kuvilla voi aloittaa hymyilyharkat ja sitten kaikenlaista muuta stressikierteen katkaisua tarjolla:

PLiG Internet Sunshine: "From time to time you come across little anecdotes, stories or just really keepable things on the net, you save them and never look at them again. These pages contain some of the things we found. Rather than just saving them somewhere and forgetting about them we stuck them in here in the hope that someone else will enjoy them as well..."

Tehokasta työaikaa voi käyttää mietiskelyyn, vaikka alla olevan kuvan kera (klikkaa kuvaa, saat tarkemman näkymän): Kumpien kannattaisi sääliä kumpaa? Miesten naisia, naisten miehiä vai kenties härkien ihmisiä?

Kuuleviin korviin jaettua iloa

Oppimistyyleistä puhutaan. Mikä on vahvin aistikanavasi, kysytään. Lienee jotain varteenotettavaakin tutkimusvahvistusta tyyleille ja aistikanaville. Osa populistista NLP:tä. Kivoja testejä. Ei siinä mitään. Minä uskon siihen, että kaikkia aisteja pitää ruokkia. Ja että kaikilla aisteilla opitaan. Mieltymyksiä on, mutta osa niistä on oikeastaan tottumuksia.

Netti on tuonut kaikkien ulottuville suuren määrän suurenmoisia aarteita. Niin opiksi kuin iloksi. Eräs, josta itse olen viime vuosien aikana tavattomasti iloinnut, on kuuntelun ilo. Pääsinpä aiheesta hölötettyäni jonkun graduntekijän tutkimushaaviinkin.

Mikä on radio? Soittolistoja ja väliin lässytettyä juontajan ääneen ajattelua tai kaverin kanssa hölisemistä? Ei, ei. Nykyradiosta saa kuuluviin lähinnä radion irvikuvakanavia. Muka upeita formaatteja niissä? Kohderyhmille. Yäk. Mutta se netti. Voi autuus! On Elävä arkisto, Areena ja ulkomaalaisten radiokanavien ihmemaat. On podcastit - på svenska podradio. Voin kantaa taskussani tylsän hetken varalta mielikuunneltavaa. Ja kuunnella uudelleen uudelleen uudelleen.

Radioaallot on myyty kaupallisille kanaville niin tarkkaan, että suosikkini YLE Radio 1 kuuluu surkeasti säristen ja autoradiolla valehtelematta sain virittää 7-tiellä vartin, ennen kuin nappasi. Sputnik kuuluu täällä kirkkaasti ja heleästi, mutta julkisen palvelun YLE? No, onpa tuo muistissa, kun Yleisradion johtajat suuren kanavauudistuksen aikoihin kehtasivat ääneen sanoa julkisuudessa, että radiosta on tullut sellaista äänitapettia. Siinä se taisi olla heidän visionsa ja missionsa.

On tullut silloin tällöin Jaiku-verkkopiirissä jaettua kuunteluvinkkejä. Myös katselusellaisia ja välillä lukusellaisia. Verkossa aktiiviset ihmiset eivät suinkaan ole hylänneet vanhoja rakkaita media-otuksia. Verkko ei tee ihmisestä epäsosiaalista ja yksikanavaista. Verkkoajassakin eletään ja toimitaan kaikilla aisteilla. Näistä yksittäisistä vinkkailuista ilahtuneena perustin loppiaisen ratoksi Jaikuun Mediassa-kanavan. Jo ensimmäisistä viesteistä kuului, miten asiantuntevin korvin verkkotuttavat kuuntelevat ja kaivavat esiin taiten tuotettuja lähetyksiä.

Jakamisen ilo ja sen arkea valaiseva luonne kirkastui, kun jaikuilijat kommentoivat iloinneensa saman ohjelman äärellä kuin minä. Uskallan monikossa sanoa, että olemme hartaasti kiitollisia YLE:n verkko-osastolle. Ja sille, että tekijänoikeusasiat vihdoin ratkesivat ja musiikkia sisältäviä ohjelmia saa verkkokuuluviin. Onnellinen huokaus. Vaikka digi ei pelaa, niin jotain ansiokasta YLE on sentään saanut aikaan. Opiksi ja iloksi meille auditiivisille visualisteille, jotka mobiilin mediavirran kera harjoitamme kinesteettistä toimintaa ja taktiilisia tunnusteluja. Niinkuin nyt vaikka tiskatessa vähän keinahdellen napit korvilla hervottomassa Koe-eläinpuistossa, sielun silmillä Tenkasen "Isopitkä" Arskaa tiiraillen.