Lukemisen digikipinää puhaltelemassa

Luen lapselle mutkikasta kirjallisuutta.

Anja Snellman harmitteli viime viikolla Hesarissa sitä, miten häntä kirjailijana lähestyvien lasten kirjallinen ilmaisu on huonontunut ja miten lasten lukuharrastus ohentunut. Hesari summasi koululaisten viestien herättämiä tuntoja (hastateltavina Snellmanin lisäksi kaksi muuta kirjailijaa sekä äidinkielen opettaja): "On myös valiteltu kirjojen liian pitkiä lauseita ja vaikeita kielikuvia. Viestit on kirjoitettu toisinaan luokattoman huonolla suomen kielellä, ja niiden sävy on arrogantti. Kirjailijan pitäisi tehdä kysyjän puolesta oikeastaan koko esitelmä." "Kirjailijat ovat huolissaan myös kielen muuttumisesta: moni lukion käynytkään ei hallitse enää kirjakieltä." (Hesarin artikkeli 13.4.2017, kokonaisuudessaan saatavilla tilaajille.)

Ajat muuttuvat ja ilmaisutavat muuttuvat. Emme enää laula runoissa esihistoriaamme tai sure kollektiivisesti itkuvirsillä (vaikka voisi tehdä hyvää). Ne ilmaisutavat ja kulttuuriset perinteen rakennus- ja välityskeinot, jotka ovat tulevaisuudessa merkittäviä ja arvokkaita, ovat ehkä erilaisia, kuin näihin saakka kirjapainon jälkeisillä sukupolvilla. Silti kirjallisuus ja kielellinen ilmaisu on aina arvossaan. Mitä rikkaampi kieli, sitä ilmaisuvoimaisempi ja tarkemmin havainnoiva mieli. Kielen rikkaus ryydittää mielikuvitusta. Mestarillisia tviittejä ei voi vääntää ilman notkeaa kielikorvaa. Rikas sanavarasto on kuin silmä, joka kykenee näkemään enemmän värisävyjä kuin toinen (ja tosiaan, silmissä on eroja). Toisin kuin silmän mekaanisia ominaisuuksia, kielikorvan erottelukykyä voi harjaannuttaa ja laajentaa.

Muistelin pääsiäisretkellä juniorille (10 v) sitä, miten syksyllä 1969 alakoulun opettaja kielsi meitä ekaluokkalaisia juuri lukemaan oppineita lainaamasta koulukirjastosta kirjoja. Yläkoulun opettaja oli meille jo monta kertaa lainannut ja voi sitä riemua Anni Swanin kanssa. Siihen aikaan ei kirjastoauto vielä kukenut. Koska vanhempani eivät ehtineet harrastaa lukemista, eikä varmaan tullut edes mieleen, ei 10 kilometrin päässä kunnankirjastossa käyty koskaan. Kodin ja isovanhempien pienet kirjavarastot oli äkkiä koluttu. Mamma, isän äiti, oli tartuttanut lukuinnon. Koulukirjasto oli kuin paratiisi. Sen portit opettaja siis komensi kiinni. Vaan loppuihan se kirjattomuuskin. Kirjastoauto ei nykyaikana tunnu kovin kummoiselta, mutta voi veljet. Muistan vieläkin lainakirjojen tuoksun.

Kirjakärpänen on loppujen lopuksi antanut takuun itselleni siihen, että olen kyennyt oppimaan ja ilmaisemaan oppimaani keveämmin kuin ilman lukuintoa olisin, ja samaan pakettiin menee sekin, että kykenin keskellä ikää opiskelemaan hullun lailla. Opiskelu tarkoitti eniten lukemista, toisekseen kirjoittamista ja sitten vasta niitä kaikkia muita herkkuja. Lukeminen ruokkii ajattelua, sillä lukija juttelee luettavan kanssa, samalla oma henkinen pääoma muuttuu, yleensä kasvusuuntaan.

Tutut äidinkielenopettajat ovat vuosikausia metsästäneet ohuita kirjoja. Niitä kun laittaa listaksi, saattaa saada houkuteltua kirjallisuuden kurssilla lukiolaisia oikeasti lukemaankin jonkun kirjan. Yleinen tapahan on lukiolaisilla jo toistakymmentä vuotta ollut katsoa kirjasta tehty elokuva, lukea ehkä alku ja loppu, etsiä netistä juoni ja mahdollisesti jonkun nettiin jakama essee tai kirja-arviointi ja siitä sitten sommitella oma näkemys teoksesta.

Sanat kantavat historiaa ja kulttuuria. Lev Vygotsky kirjoittaa kauniisti: "Tietoisuus heijastuu sanassa niinkuin aurinko vesipisarassa. Mielekäs sana on inhimillisen tietoisuuden mikrokosmos." (Päätöslauseet teoksessa Ajattelu ja kieli.)

Pääsiäisretkelle ei tullut pakattua lukemista mukaan (toki digikirjoja digilaitteilla). Yöpuulle käydessä käsiin osui sopivan näköinen opus: Veikko Huovisen Puukansan tarina. En ollut sitä itsekään lukenut, joten tuostapa molemminpuolinen ilo. Lapselle lukeminen on yksi lukuinnon sytytin. Pääsimme ensimmäisen luvun käryävään loppuun. Ja siitä sitten oivalsin jatkaa lukemista iltaisin WhatsAppin kautta. Selitän vaikeat sanat tai tapahtumat samalla kun luen. Valitsen jatkossakin lukulistalle kirjoja, joissa on liian pitkiä lauseita ja vaikeita kielikuvia. Sattumasta otettiin tapa. Viisi minuuttia illassa ei ole pitkä tovi, mutta minne kaikkialle kirjat voivatkaan mummolukijaa ja lapsikuulijaa kuljettaa sanojen voimin? Viidakoihin, avaruuteen, maan ääriin, toisiin todellisuuksiin.

Vinkki:

Suomen 100-vuotisuutta juhlitaan myös kirjallisesti. YLE:n ja Kansalliskirjaston huiman hieno Kirjojen Suomi tarjoaa tämän vuoden ajan 101 e-kirjaa luettavaksi joko YLE-tunnuksella tai kirjastokortilla (lukuoikeus kestää kirjan latauksen jälkeen kuukauden ja homma toimii vain tämän vuoden ajan). Kirjoja voi lainata Ellibsin kautta ja kirjoihin liittyviä ohjelmia ja aineistoa löytyy YLE:n Kirjojen Suomi -sivustolta.

Vinkki 2:

Tekijänoikeuksista vapautuneita kirjoja saa ladattua monien e-kirjasysteemien kautta:

• suurimpana näistä varmaankin Project Gutenberg, jonka suomenkielisen kirjallisuuden valikoima on laaja ja saatavilla lukuisia tiedostomuotoja, myös äänikirjoja
• kotimaista kauno- ja käännöskirjallisuutta saa maksutta myös esim. Elisa Kirjan ilmaisista klassikoista (valikoimassa yli 400 kirjaa)
• Projekti Lönnrot on tehnyt suomalaisten teosten digitoinnissa yhteistyötä Gutenbergin kanssa, mutta kotimainen kokoelma on laajempi, sillä kaikkien kirjojen oikeudet eivät mene yhteen Gutenbergin vaatimusten kanssa
• skandinaavista kirjallisuutta on digitoinut saataville Project Runeberg.