keskiviikkona, syyskuuta 09, 2015

Hangouts On Air – käteviä videotallenteita

Tänään oli ihan pakko opetella käyttämään Hangouts On Air -verkkovideon suoratallentamiseen, kun oli sovittu haastattelu tehtäväksi sillä klo 13. Googlen aloitusoppaan avulla ja testaajakaverin kanssa ei ollut suuren suuri urakka.

Hangouts On Air sopii hyvin esimerkiksi asiantuntijahaastattelujen tekemiseen. Hankeihmiset voivat sen avulla kerätä kokemuksia jakoon (kuten mekin teimme päivän tallenteelle). Opettajakaverit eri kouluista voivat pitää dialogiluennon ja laittaa videon katsottavaksi vaikkapa kotitehtävänä.

Hangoutsissa on mahdollista myös jakaa omaa näyttöä, joten esitystä voi elävöittää silläkin tavalla.

Kun palvelulla tekee videotallenteen, Hangouttia avatessa poistetaan Yleisö-kentästä Julkinen (ks. ohje ja kuva ohessa).  Osallistujat voi kutsua joko lisäämällä heidät Hangoutiin tai linkin avulla (ks. kuvasta, mistä Hangoutin linkin saa).


Video tallentuu YouTube-tilille. Siellä sitä voi hiukan parannella ja leikata turhia pätkiä pois. Videon voi myös ladata omalle koneelle ja muokata halutunlaiseksi.

Työpäivän päätteeksi reflektoimme Kaisan kanssa tänään oppimaamme (oppimisen kohteena oli Office Sway). Kaisa oli Hangoutissa tabletin kautta. Äänen ja videokuvan laatu oli yllättävän hyvä.

Omalta koneelta oli pienen hakemisen jälkeen helppo näyttää puheena olevaa asiaa. Hakeminen johtui tällä videolla siitä, että käytin ominaisuutta ensimmäistä kertaa tallennustilanteessa. Kun haluaa tehdä sulavan videon, jaettava selain- tai sovellusikkuna kannattaa ottaa erikseen auki ja testata etukäteen ennen tallentamista, että homma toimii luonnikkaasti.

Erityismaininnan saa äänenlaatu. Mitään luureja ei tarvita. Ääni ei kierrä eikä tallennussessiota tarvinut aloittaa pitkillä ja tuskallisilla äänitesteillä.

Tällainen siis meidän työpäivän päätöshöpöttely:


tiistaina, syyskuuta 08, 2015

Sway ja Docs.com – WAU

No nyt pääsi Microsoft häikäisemään. Bussimatkalla silmiini tarttui kännykkää räplätessä päivän opekeskusteluista sana Sway. Outo. Sillä voi laittaa esityksiä jakoon. Google apuun. Haa, sovellus, lataan (iOS). Kokeilen. Helppo. Hauska! Kuvia, videoita, tekstejä, linkkejä, otsikoita. Palasia voi liikutella. Tarinankerrontaa. Tyylejä.

Palvelu toimi keveästi tien päällä. Jaoin kokemukseni tuoreeltaan Facebookiin ja kommentoin: Tarinankerronta on oppimisen kaveri. Työselosteiden tekeminen, oman toiminnan reflektointi, portfolion työkansion kartuttaminen, itsearviointi, ongelmanratkaisun prosessointi... tälle keksii vaikka mitä käyttöä. Ja samaten ope voi laittaa kivoja aineistopaketteja, tekstiä, kuvaa, verkkolinkkejä, videoita ja ihan lennossa voi tehdä koosteen. Nam.

Sway on siis nettisovellus, jolla voi tehdä koostejulkaisuja. Julkaisualustana on Docs.com. Ja nämä molemmat liittyvät osaksi OneDriveä. Itselläni ei ole käytössä O365:ttä, mutta käsittääkseni Sway toimii myös sen kanssa.

YouTuben kanssa voi opiskella lisää Swaytä!

Tähän upotan ensimmäisen bussissa kännykällä värkkäämäni Swayn:

keskiviikkona, syyskuuta 02, 2015

Miten tähän on tultu? Vastaa minikyselyyn

NET Forum Finland kutsuu syyskuun toisella viikolla kouluväkeä kohtaamaan, inspiroitumaan, oppimaan toisten kokemuksista. Paikka Wanha Satama Helsinki, perjantaista lauantaihin 11.-12.9. Tapahtuman järjestäjä lahjoitti Opeblogille kolme seminaarilippua (arvo 130 € + alv). Jaan liput oheiseen pikku kyselyyn vastanneiden kesken arpomalla maanantaina 7.9. klo 8:00.

>>Siirry kyselyyn

Seminaariohjelma oli sen verran huokutteleva, että valikoin tapahtuman omaan syksyn ohjelmaani jo YTL:n ja Karvin Forum Criteriorumin ohella (ja skippasin monta muuta houkutusta, kaikkeen ei ehdi).

Tiedän, miten tiukilla tänä syksynä erityisesti ja yleensäkin kouluväellä ovat matkarahat, sijaiset saati seminaarimaksut. Siksi otin ilahtuneena vastaan mahdollisuuden jakaa kolme lippua teille kollegat. Toki Helsinki paikkana rajaa mahdollisuuksia eikä perjantai työpäivääkään saa ihan helposti sumplittua. Mutta kokeillaan!

Kysely, johon vastaajien kesken arvon, liittyy tämän blogin matkaan. Keväällä 2016 tulee 10 vuoden rajapyykki vastaan. Paljon on tapahtunut. Kyselen, mitä sinua on erityisesti puhutellut, miten nyt digiloikataan ja mitä digioppia opettajat ensi vuonna kaipaavat. Siis sinne kyselyyn, saa vastata ihan muuten vaan myös. 

***************
Maanantaina 7.9.15 klo 8:00 arvotut liput voittivat: Petri Koskinen Kouvolasta (ei pääse seminaariin, varasijalta arpaonni suosi Matleena Laaksoa), Pirjo Sallinen Helsingistä ja Kimmo Kumpulainen Tampereelta (varavoittajakin on arvottu, jos joku voittajista ei voi vastaanottaa seminaarilippua). Onnea ja kiitos! Vastauksia kertyi 30. Koostan yhteenvedon, mielenkiintoinen saalis. EDIT: Matleenan raporttibloggaus tapahtumasta.