Instagram ja visuaaliset muistiinpanot

Muistiinpanoja voi tehdä kirjoittamisen ohella myös valokuvaamalla ja videoimalla. Viime aikoina Instagram-kuvanjakopalvelu on kasvattanut suosiotaan. Instagram on hauska apulainen seminaaritunnelmien tallentamiseen.

Instagram on suunniteltu toimimaan mobiililaitteilla. Vaikka omaa Instagram-tilia voi selata tietokoneen selaimen kautta, palvelun hallinta tapahtuu mobiilisovelluksessa eikä tietokonenäkymässä ole saatavilla kaikkia toiminnallisuuksia. Facebook osti Instagramin viime vuonna huimalla hinnalla.

Tietokonekäyttöliittymä Instagramissa luo kauniin kuvakoostesivun, jossa kuvat vaihtuvat sopivaan tahtiin:

Instagrammilla voi jakaa valokuvia tai 15 sekunnin videoita, joihin voi lisätä tekstiä ja paikkatiedon. Instagramissa voi käyttää hashtagejä ja viitata toiseen käyttäjään @käyttäjätunnus-merkinnällä Twitterin tapaan. Viestit voi jakaa mm. Twitteriin ja Facebookiin.

Käytin toissaviikolla kokeiluhengessä Instagramia raportointikeinona Kiltakoulujn toiminnallisessa loppuseminaarissa. Lisäsin viesteishini tapahtumalle sovitun Twitter-hastagia ja jaoin kuvalliset muistiinpanot Instagramista Twitteriin. Näin viestini sulautuivat yhteiseen Twitter-virtaan #kiltatapahtumat -tunnuksella.

Tallensin kiltakoulujen toiminnallisesta seminaarista useita pienoishaastatteluja ja muutamia valokuvia, jotka jaoin myös Twitteriin. Mikä hauskaa, valokuvat ja videot saa myös upotettua blogiin.

Kokemukseni oli, että Instagram oli hyvin nopea apuväline. Ihmiset suostuivat myös pieniin videohaastatteluihin ilman suurta maanittelua, koska etukäteen oli tieto haastattelun lyhyydestä. Tunnelma tallettui mukavasti. Jälkikäteen harmittelin, että en kiertänyt kyselemässä kommentteja myös opiskelijoilta, jotka osallistuivat tapahtumaan.

Instagram-videoita voi upottaa yksitellen, kuten tässä Anu Konkarikosken haastattelu:

Videoita voi upottaa myös koosteena. Alla oleva aktiivinen kooste on tehty Webstalla (ent Webstagram) (kokeile klikata kuvia):



Tämä bloggaus on julkaistu alunperin 19.9.2013 Kiltatapahtumat-blogissa.

Pöytälaatikkorunoilija aukoo päätään

Lupasin Hernepensaskujanteen Jorille viime torstaina näyttää jotain ihan uttaa ihanuutta. Työjonojen ja työvuorien keskellä ihminen kaipaa ilmatilaa. Mitä nyt nuoresta asti olen sanataiteilua ja piirtämis-kuvaamista harrastanut, olen ymmärtänyt, että en ole yksin harrastuksineni. Meitä on paljon.

Pöytälaatikkoon mahtuu, loput viedään vinttiin. Mutta toisaalta, kun tekee jotain, itsekseen hihkuu aikaansaannoksensa kanssa. Lapsen lailla sitä mielellään näyttäisi jollekin. Sitähän tämä blogosfääri tai muut somejakamiset.

Kuva- ja sanataiteen harrastajille tulee tässä nyt siis vinkki. Valitettavasti tämä vinkki toimii vain iOS-laitteilla ainakin toistaiseksi. Android-sovellusten maaimaa tunteva voisi vinkata siltä osastolta vastaavat härvelit.

Tarvitaan Hokusai ja iMovie (joka vähän maksaa, mutta maksavat kynät ja paperi, saati mitä maksoi aikanaan aika videostudiossa). Tarvitaan kameran rullalle valokuvia ja videoita. Niitä voi nappailla vaikka päivälenkillä ja matkustellessa, kuten itse teen. Tekeminen opettaa silmää. Huomaa, miten jännistä paikoista otetut erikoiset kuvat alkavat elämään mielessä ja ruokkivat sanojen virtaa. Tarvitaan musiikkia (ei välttämätöntä), luvallista musiikkia. Tekijänoikeuksien suojaamaa ei saa ottaa sekuntiakaan, ei minkäänlaiseen sekoitteluun edes. (Monitaituriystävä antoi minulle musiikkia, mahtikiitos ubiq.)

Näillä tarpeilla voi tehdä monenlaista. Minä olen nyt tehnyt näin:

1. Lojun sohvalla pitkän päivän päälle uupuneena. Käännän ajatukset toiselle taajuudelle. Elämän ihmettelyyn. Nappaan kiinni jostain päivän asiasta, joka yrittää vielä kiertää pientä kehää mielessä. Tai nappaan kiinni vaikka jostain lauseesta sohvan edessä välkkyvästä televisiosta. Nauhoitan Hokusailla ex-tempore putkahtavat sanat, pari lausetta. Noin 15-20 sekuntia.
2. Editoin ääntä Hokusailla, lisään raitoja, tehosteita, häivytyksiä, musiikkia.
3. Tallennan Dropboxiin täysimittaisen äänen (wav-tiedosto). Jaan mpeg4-tiedostona äänen Hokusaista iMovieen (tämä onnistuu parilla hipaisulla). 
4. Aloitan iMoviessa uuden projektin. Tipauttelen projektin aikajanalle kuvia ja videoita. Säädän. 
5. Julkaisen kameran rullalle ja YouTubeen. 
6. Joskus annan vielä YouTuben korjata videoitten heilahtelua. Se tekee sen yhdellä hipaisulla. Nappaan upotuskoodin ja vien blogiin.

Kohdat 1-5 teen puhelimella. Aikaa vierähtää noin 5 minuuttia alusta loppuun. Ja samalla mieli on rentoutunut. Sähkö on pois päästä. Lopputulos voi olla vaikka tällainen:

Hokusain äänimuokkaus näyttää tällaiselta:

Ja iMovien videon koostaminen tällaiselta:

Liverapoilu elikäs kollektiivisia (opettavaisia) muistiinpanoja

Olemme Sometun veijarijoukoissa suunnitelleet hartaasti tapahtumaa, jonka esiliverapoilu tekisi tarpeettomaksi koko tapahtuman fyysisen järjestämisen. Juttu siis menisi niin, että sovittuna aikana sovitussa verkkopaikassa ennalta jaettua seminaariohjelmaa sielunsa korvin ja silmin seuraavat ihmiset kokoontuisivat raportoimaan kyseistä tapahtumaa, sen esiintyjiä. Näin voitaisiin saada mukaan myös kuolleita esiintyjiä, vaikkapa Aristoteles, fiktiivisiä henkilöitä, vaikkapa Roope Ankka ja henkilöitä, joita on muuten vaikea saada kaukaiseen pohjolaan, vaikkapa Tawakkul Karman.

Homma on vielä toteuttamatta, mutta vielä joku päivä huippuseminaari kutsuu esiliverapoilijoita, sillä Suomi-somessa on vankka rakkaus yhteisölliseen muistiinpanojen tekemiseen ja selostamiseen. Liverapolua ennakoivat erilaiset yhteisölliset kommentointiketjut IRC:ssä, mutta Jaiku-palvelun myötä yhteisöllinen tapahtumakommentointi avautui kenelle tahansa netin käyttäjälle. Jaikuun perustettiin erityinen Seminaarikannu näitä liveraportointeja varten. Sama toistui Jaikun jälkeen Qaikussa. Tuija Aalto toi YLE:lle varhain sosiaalisen median käytön. Hän opasti esimerkiksi 2010, kuinka kimppamuistiinpanoja tehdään Qaikussa.

Tiina Airaksinen liverapoilee Jaikuun ITK-päiviltä 2008. Kuva Ville Venäläinen.

Molemmissa palveluissa oli erinomaiset ominaisuudet tapahtumaraportointiin. Aloitusviestin jälkeen saattoi samaan ketjuun liittää laajempia tekstejä linkityksineen ja myöhemmin myös kuvien lisääminen onnistui. Suomen ansiointuneimpia liveraportoijia on varmasti kaikkien asiaa tuntevien mielestä Irmeli Aro. Haikeaa, että nuo Jaikun-Qaikun aikojen viestiketjut ovat poissa. Jaiku-arkistossa sentään vielä joitain aarteita tallella, esimerkiksi Kari A. Hintikan aloittamassa Jaiku-ketjussa mietiskeltiin 16.9.2008 balanssia somekanavan rapoilukäyttöön ilman että viestitulva olisi häiriöksi ulkopuolisille. Tavaksi tuli, että myös tilaisuuteen osallistumattomat tulivat kuulolle, usein jakamaan hyvinkin oivallisia kommentteja.

Liverapoilusta tuli aikaa myöten yleistä erilaisissa konferensseissa. Twitterin yleistyttyä tapahtumajärjestäjät ryhtyivät ilmoittamaan tunnisteen, hashtagin, jolla viestit saattoi kiinnittää samaan ketjuun ja kanavoida saman tien myös tapahtuman verkkosivuille ja tapahtumatilan seinälle. Toisinaan osallistujat ottavat vapauksia ja luovat omintakeisia ratkaisuja kollektiiviseen muistiinpanojen tekemiseen. Ehkä hervottomimpia tilanteita, joita itse olen nähnyt, oli MindTrek vuonna 2009, kun yleisö tympääntyi Pekka Himasen esitykseen.

Liverapoilu ei aina tähtää mihinkään päämäärähakuiseen. Mukana voi olla rönsyilyä ja pelleilyä. Usein kuitenkin rapoiluun tottuneet pääsevät tilaisuudessa uudelle asteelle, aktiivisiksi osallistujiksi ja tuottamaan jotain uutta sisltöä, ajatuksia tai vaikka artikkelin aiheesta. Liverapoilu aktivoi. Toki se myös vähentää turhautumisen tunnetta. Passiivinen seminaari-istuminen on uuvuttavaa.

Kollektiivista muistiinpanojen tekemistä voidaan käyttää opiskelussa joko omaehtoisesti ja spontaanisti tai opettajan / kouluttajan antamana tietoisena toimintana. Ihan kylmiltään liverapoilu ei suju. Keskittymisessä pitää päästä virtausmaiseen flow-tilaan. Jos rapoilu tapahtuu kirjoittamalla, kirjoitusnopeus ja tottumus vaikuttavat. Sujuva rapoilu vaatii myös nopeaa, oivaltavaa ajattelua ja kykyä kuunnella tarkasti. Toisaalta kirjoittaminen myös virittää tarkkaavaisuuden huomion kohteeseen.

Aina luennoitsijat eivät ilahdu aktiivisesta ja avoimesta liverapoilusta. Läpinäkyvyys, näkyväksi tuleminen, voi olla pelottavaa. Kuulijat voivat tulkita ja ymmärtää omalla tavallaan. Suomessa on tapana kokoontua yhdessä olemaan samaa mieltä asioista. Liverapoilu avaa tilaa erilaisille ajatuksille, myös täysin ulkopuolelta tuleville heitoille ja tahalliselle vasta-argumentoinnille. Näyttää kuitenkin siltä, että olemme tähänkin vilkkaamman keskustelun kulttuuriin tottumassa, tosin hitaasti ja edelleen leimahtavien mustavalkoisten inttämisten kautta, joita näkee tavan takaa jopa ihan asiallisissa aikuisten Facebook-keskusteluissa.

Koska kollektiivisten muistiinpanojen tekeminen on oppimisen menetelmänä kiinnostava ja koska siihen on nykyisin rikkaita tuottamisen keinoja, kokosin kollegoiden avustamana diasarjan siitä, kuinka näitä kollektiivisia muistiinpanoja on nykyisin mahdollista tehdä. Näkökulmana on antaa ohjeita tapahtuman tai oppimistuokion järjestäjälle. Ja voi tätä somemaailman ihmettä. Kauniina syyssunnuntai-iltana nettiapujoukot riensivät täydentämään koostetta. Ihan mahtikiitokset, erityisesti tässä vaiheessa Kari A. Hintikka ja Tarja Ollas! Esitys on edelleen avoin täydennyksille ja korjauksille. AVO-hankkeen tuotantoa, rohkaisua kohti avoimia oppimisverkostoja, oppimistilanteiden ja tilojen avaamista kiinnostuneille ja innostuneille.

Esitys sisältää myös pieniä siipaleita somen lähihistoriaa. Kyse ei sinällään ole mistään supisuomalaisesta ilmiöstä, näin toimitaan maailmalla ja suuressa mittakaavassakin. Suomelle erityistä on pieni kielialue, tiheät verkostot ja vahvasti kallistus älykkään huumorin suuntaan, hukkaamatta ammatillista pyrkimystä tutkia, selvittää, analysoida, jäsentää, ratkaista, löytää jne.

Ne ovat vain välineitä... mutta kun välineellä on väliä

Somehärpäkkeistä ja tietoteknologiasta tavataan sanoa, että kyse on vain välineistä. Tämä on oikein lausuttu siinä mielessä, että kyse on viestintäkanavista, viestinnän ja havaitsemisen apuvälineistä, informaation, datan ja tiedon käsittelyn apuneuvoista, muistin jatkeista, tiedonhankinnan työkaluista, sisältöjen tuottamisen apulaisista.

Toisaalta nykyteknologia auttaa tekemään jotain sellaista, mitä koskaan ennen ei ole ollut jokamiehen mahdollista tehdä. Jokunen aika sitten tuli mielenkiintoinen dokumentti Englannin pronssi Charlesin elämästä. Hän katsoi vanhoja filmejä ja valokuvia, muisteli heidän lasten ja maailmalla matkanneitten vanhempien yhteydenpitoa puhelimitse. Hänen koko olemuksensa ja muistelutarinansa heijastivat sitä syvää eläytymistä, jonka vuosikymmenten takaiset tallenteet herättivät. Jokunen elokuvanpätkä oli sellainen, jota hän ei ollut koskaan aiemmin katsonut.

Nyt ne keinot tallentaa ja kommunikoida, jotka olivat 50-luvulla vain rikkaimpien, vielä 60-luvullakin harvojen saatavilla, ovat huokeita lähes kenen tahansa käyttää. Laitteiden hinnan ja saatavuuden lisäksi käytettävyys on mullistunut. Olen joskus kehittänyt valokuvia ja ilman muuta digitaalinen valokuva on jotain ihan muuta. Olen vähillä koululaisen rahoilla valokuvannut 24-kuvan salamattomalla taskukameralla harkittuja kuvia ja odottanut kuukausikaupalla, että tietyn tilanteen valokuva on käsissäni. Kaikissa vanhoissa menetelmissä on oma loistonsa. Mutta esimerkiksi valokuvaamisen harjoittelu oli käytännössä täysin mahdotonta. Siksi ammattilaisuus ja amatööriys olivat selkeästi eri asioita. Valokuvaaminen oli liian kallis harrastus, joten piti tehdä muuta. Piirtää kynällä paperille. Se oli hyvä ja huokea harrastus.

Sama apuvälineitten saatavuuden ja käytettävyyden hidastava vaikutus koski myös äänittämistä ja kirjoittamista. Ensimmäisen kirjoituskoneeni ostin 80-luvun puolivälissä ja koska koulussakaan en ollut päässyt opettelemaan sen käyttöä, tulokset olivat tumpelomaisia ja raivostuttavia. Yksikin virhe ja koko paperi meni roskiin, korjausnauhan kanssa sählääminen nosti hien pintaan. Juuri ja juuri kokouspöytäkirjat syntyivät.

Saavuttamattomat tai hitaasti toimivat apuvälineet estivät luovuuden kukkimisen. Välineellä oli väliä. Olisin halunnut tehdä enemmän, mutta teknologiaa hyödyntävässä suunnassa keinot olivat vähissä. Käytin muita. Eikä sekään ollut huono asia, mutta silti, intoa olisi ollut.

Nyt on toisin. Ei tarvitse olla kuninkaallinen, ei upporikas, päästäkseen harjoittelemaan audiovisuaalista ilmaisua. On mahdollisuus toistaa loputtomiin. On apuvälineitä, joilla avautuu harrastajan taivas. Unelmat käyvät toteen. Ja mikä parasta, pääsee saman tien yhteyksiin toisten harrastajien, jopa ammattilaisten kanssa. Lisäksi harrastamisen ja työn raja on sulanut, on kehittynyt pro-am-välitila (amateur professionalism) sisältöjen ja palveluiden tuottamiseen. Tavallaan harrastan, mutta samalla opin jotain, joka siirtyy suoraan tai mutkan kautta siihen, mitä teen työkseni. Ilman, että harrastuksen vapauttava tunne mitenkään häiriytyisi siitä. Päin vastoin.

Syyskauden aloitus työssä on tarkoittanut ennakoitua pidempiä työpäiviä. Opiskelulle on pitänyt raivata tilaa. Älyllisen askartelun vastapainolle on jäänyt niukasti aikaa. Mutta voi autuus. Harrastajan taivas on kädessäni. Mobiilipuhelin. Kun olen lojunut reporankana työpäivän (ja iltalenkin) jälkeen sohvalla ennen yöpuulle siirtymistä, olen alkanut harrastamaan runoutta, nuoruuteni erästä lempiharrastusta. Mutta ihan uudella tavalla. Se uusi tapa on mahdollista ainoastaan näillä uusilla teknisillä vempaimilla. Hämmästyttävintä on helppous ja nopeus. Ja siitä kaikesta syntyvä ilo on tavattoman suuri. Intohimoinen harrastaja tietää sen onnentunteen, joka harrastukseen uppoutujan valtaa. Päivän sähköisyys tasaantuu, mielen valtaa tyyneys.

Yhdistän uudessa harrastuksessani sanoja (en kirjoita ollenkaan, vaikka kyse on runoista), valokuvia (muokattuna lähellä piirroksiakin), videoita ja musiikkia. Musiikki on hankalaa, jos haluaa julkaista teoksiaan, mutta onnekseni sain ystävältä luvallista musiikkia askartelumateriaaliksi. Yhdellä otolla taltioin parikymmentä sekuntia ääneen puhuttua ajattelua, aiheena päivän aikana kertyneet inspiraatiot, mielessä liikkuneet oivallukset tai ihmetykset, kenties siinä hetkessä TV:stä kuultu repliikki. Koko juttu syntyy noin vartissa ja samalla päivän häly on kadonnut mielestäni.

Eilisen illan kudelma:



Pieni resepti, miten tuollainen syntyy (ja siis kaikki on tehty puhelimella):

• Avaan Hokusai Audion, joka on äänitys- ja sämpäyssovellus, oikeastaan, kuten sovelluksen tunnuskuvakin kertoo, se on äänellä maalaamissovellus. Äänitän ajatelmani, ilman harjoittelua, ilman mistiinpanoja.
• Lisään sopivasti kopioimalla ja muokkaamalla ääniraitoja, lisään myös musiikkia ja muokkaan sitä.
• Tallennan valmiin äänitiedoston Dropboxiin pakkaamattomassa muodossa (waw). Sen jälkeen avaan äänitiedoston pakatussa muodossa (mp4) iMovie-ohjelmaan.
• Lisään ajatelmaan sopivia kuvia ja videoleikkeitä, itse otettuja, puhelimen kuvakirjastosta. Tallennan syntyneen videon puhelimelleni ja julkaisen sen YouTubeen.
• Tässä kaikessa siis kuluu aikaa noin 15 minuuttia alkutilanteesta, jolloin aihetta ei vielä ole, lopputulokseen.
• Ilman näitä välineitä koko juttu olisi mahdoton toteuttaa. 
• Joskus tuntuu mukavalta kertoa kavereille omasta päivästään runolinkillä, niitä tuntuu mukavalta koota blogiin, ehkä joku muukin saa virikkeen, iloa itselleen, löytää oman juttunsa. Jos minulla olisi nuorena ollut nämä taikavälineet, voi sentään. Voi sentään. (Tämän vinkin saa jakaa nuorisolle, jos jonkun lähipiirissä on sisältäpäin pulppuileva kansalainen.)

Eli sama kuvina (klikkaa kuvaa, niin näet sen suurempana):

1. Näkymä Hokusain muokkaustilasta.

2. Audion tallentaminen.

3. Audion avaaminen Hokusaista käsin toisessa sovelluksessa (tässä tapauksessa iMovie).

4. Audion vieminen joko aiempaan videoprojektiin tai uuden projektin luominen (Hokusaissa pystyy muuttamaan jokaista raitaa ja tekemään uuden tallenteen, iMoviessa voi muokata projektia ja vaihtaa esimerkiksi aiemman äänileikkeen uuteen tai lisätä uuden raidan.) 

5. Videoon voi lisätä ääntä, videota, valokuvia sekä muokata siirtymiä ja halutessaan lisätä myös tekstejä.

6. Videon vieminen kuvakirjastoon ja julkaiseminen nettiin.

Vertainen vierelläsi – siinäpä oppimisympäristön rikastaja

Yksin tekemisen aika on ohi. Tämä bloggaus on julkaistu alun perin Open Päivityksen blogissa. Open Päivitys on Suomen eOppimiskeskuksen ja sen jäsenorganisaatioiden toteuttamaa Opetushallituksen rahoittamaa opetustoimen henkilöstökoulutusta, keskeisenä kohteena opetusteknologian pedagogisen käytön edistäminen ope.fi taitotaso kakkosen mukaisesti. Vielä on muutamalle alueelle tilaisuus kutsua päivittäjät paikalle.

Open Päivitys -koulutuksen ensimmäiseen tuotantokauteen kuului pieni Vertaispäivittäjä-koulutus ja koko koulutusohjelmaan on syväkoodattu vertaistyöskentelyn ja vertaisoppimisen ajatus.

Tieto- ja viestintätekniikan pedagoginen käyttö etenee hitain askelin, jos jokaisen on opittava yksin kaikki mahdollinen ja jos pedagogista kehittämistyötä pitää käydä sisäisellä pururadalla. Yksin tekemisen aika on kerta kaikkiaan ohi tällä saralla. Kädet eivät riitä, pää ei kestä eikä homma etene oppijoitten toimintaan, mikä taitaa olla kaikista ikävin seurannainen tuskaisesta yksinpuurtamisesta.

Toisen ja kolmannen tuotantokauden aikana Vertaispäivittäjä kuuluu koulutuskokonaisuudessa koordinaation tuottamaan tukipalveluun. Nyt syksyllä 2013 tarjotaan uusi tilaisuus aiemmin Open Päivitykseen osallistuneille, nyt koulutuksissa oleville ja kenelle tahansa kiinnostuneelle osallistua Vertaispäivittäjä-kurssille (maksuton). Ilmoittautuminen on avattu ja ajankohdat päätetty eli jokainen sessio aamuisin klo 8:30 - 9:00:

1. Johdanto to 26.9.2013
2. Mitä tehdään? ma 30.9. ja to 3.10.
3. Miksi tehdään? ke 9.10. ja pe 11.10.
4. Millaisin taidoin tehdään? ma 14.10. ja ti 15.10.
5. Miten tehdään? ma 21.10. ja ti 22.10.
6. Kuka tekee? ma 28.10.ja ti 29.10. 
7. Kohti konkretiaa ti 5.11. ja pe 8.11.

Vertaispäivittäjä-kurssi toteutetaan Adobe Connect -yhteydellä, joka toimii internetselaimen kautta. Osallistuja tarvitsee kuulokemikrofonin. Äänellä osallistuminen on erittäin suotavaa. Sessioon voi osallistua 0-100 henkilöä. Koulutuksen vetäjinä ovat Anne Rongas ja Kaisa Honkonen-Ratinen. Jokaiseen teemaan kuuluu 5-10 minuutin alustus. Sen jälkeen aihetta työstetään kerta kerralta vaihtuvilla sosiaalisen median työvälineillä, joihin osallistujien ei tarvitse kirjautua. Sessio päättyy yhteiskeskusteluun, joka toteutetaan joko kaikki yhdessä (jos osallistujia on vähän) tai pienryhmissä (jos osallistujia on paljon). Ja niin... ymmärrämme, että kellonajat ovat hankalia, kun opettajat ovat opettamassa, mutta meilläkin on töitä. Kevätkaudella vedämme varmaan saman ja silloin tarjoamme iltapäiväaikaa.

Vertaisoppimisen ja kollegiaalisen yhteistyön asioita opettajien maailmassa ja oppimisessa yleensä käsitellään myös Annen ja Kaisan vertaisradiossa.

Kevään 2013 Vertaispäivittäjä-kurssi häikäisi Annen ja Kaisan ja sulateltavaa riittää pitkäksi aikaa. Häikäisevää oli osallistujien anti, heidän ajatuksensa, esimerkkinsä, pohdintansa, näkemyksensä. Vieläkin on purkamatta kymmeniä sivuja muistiinpanoja. Vertaisradiossa kuulette näitä hedelmiä. Tervetuloa myös haastateltavaksi. Haastattelu sujuu kätevästi Skypen avulla. Tuoreimman lähetyksen voit kuunnella tästä (osallistu myös jaksojen kommentointiin Vertaisradion sivuilla):

Eikä tässä vielä kaikki! Online Educa Berliinissä kuullaan tämän vuoden lopulla AKTIIVI+ ja AVO-hankkeen edustajana Leena Vainiota vertaisoppimisesta. Leena on Irja Leppisaaren kanssa osallistunut merkittävällä tavalla Open Päivityksen koulutuskonseptin vertaistyöskentelyosion kehittämiseen. Heidän keskustelujaan aiheesta on julkaistu YouTubessa. Leenan ja Irjan kehittämä benchlearning-malli, siitä kertova konferenssipaperi, palkittiin muutama vuosi sitten Etelä-Koreassa.

Vertaispäivittäjän koulutusmalli on saanut paljon vaikutteita Jaakko Rantalan ja Pekka Kinnusen AVO2-hankkeessa toteuttamasta Sosiokulttuurisen innostamisen -opintokokonaisuudesta, joka on julkaistu Wikiopistossa.

Kiitoksia pitää myös jakaa Helena Aarniolle hienosta dialogipedagogiikan DIALE-sivustosta.

Tänään ei ollutkaan eilinen eli miten lisäät Gmail-viestejä Google-kalenteriin

Kävi köpelösti tänään. Elää porskuttelin pitkään iltapäivälle kuvitellen päivämääräksi 3.9. Kirjasin hienosti Annan ja Kaisan Vertaisradion ensimmäisen lähetyksenkin päivämäärälle 3.9 (Vertaisradiosta pian lisää). Ja kävi vähän muutakin hämminkiä. Nykyaikana on tärkeää pysyä oikeassa päivässä ja to-do-listojen tasalla.

Muistin aiemmin liittäneeni Gmail-viestejä Google-kalenteriin Google-tehtävien (Task) kautta ja tehtävälistojakin olin orastavasti yrittänyt käyttää. Remember the Milk kuului joskus Gmail-näkymääni.. Gmailin käyttöliittymä on uudistunut ja Task oli painunut unholaan. Nyt nostin itseäni niskavilloista ja opettelin ajanhallinnan seuraavan tason taidon. Tämä on ihan tosissaan kätevä! Opastus Google-esityksenä ja jaan tämän myös SlideSharen kautta, koska Google-esitykset eivät sujuvasti avaudu IE-selaimilla.

Google-kalenteri, Gmail ja tehtävälistat from arongas

Vinkki omasta radiokanavasta haaveilijoille

Osui silmiin Timo Ilomäen vinkki Spreaker-sovelluksesta ja verkkopalvelusta. Koskapa olemme työkaverini kanssa haaveilleet opettajien TVT-koulutuksien kupeeseen pientä podcast-kanavaa ja koskapa olen useita keinoja kokeillut, kokeilin tätäkin.

Toimii sekä iOS- että Android-laitteilla (sovelluskaupasta hakusanalla Spreaker). Kätevä. Voi joko tallentaa ensin ja julkaista tai lähettää suoraa lähetystä. Voi yhdistää SoundCloudin ja YouTuben kanssa sekä jakaa yleisimpiin somekanaviin.

Kuuntelijoille voi antaa oikeuden ladata ne mp3-tiedostoina omalle koneelle suoraan palvelusta (optio) tai julkaisut voi muuttaa yksityisiksi. Tallenteista saa upotuskoodin. Podcast-kanavan syötteen voi tilata iTunesiin tai vastaavaan, jolloin podcastit saa kätevästi mobiilaitteelleen (esimerkkikanavani syöte http://www.spreaker.com/show/971199/episodes/feed). Kuvan nuoli osoittaa, mistä sen saa (jos klikkaaminen ei anna iTunesia, kopioi hiiren kakkosnäppäimellä linkki ja vie iTunesin podcastiin, tilaus siellä löytyy nykyisin Arkisto-pudotusvalikosta).

Sreakerin käyttöliittymä selaimella. Nuoli näyttää podcast-syötteen tilauspainikkeen.

Lukuisia podcastaussysteemejä olen kokeillut, mutta tämä oli nyt kyllä ehdottomasti mallia yksinkertainen. Lisään pieneen podcast-opastukseeni. Blogiin voi upottaa tallenteen ja tältä se näyttää (upotuksen ulkonäköä voi hieman muokata):