keskiviikkona, marraskuuta 28, 2007

Pientä Suurta Elämää

Radiohiljaisuutta tässä blogissa, blogihiljaisuutta. Hiljaisuuteen on yksityisiä syitä. Perhesyitä. Ajan rajalla perheen vanhin. Työ täyttää omaa aikaa ääriä myöten - onneksi sentään työnilo on tallella, mutta silläkään ei juuri hehkutella hiljaisuuden äärellä, se on vain ohikiitävä jakso ihmisen elämässä.

Ajan suhdetta ihmisen elämässä olen pohtinut monesta suunnasta viime aikoina. Aika tulee esille yhä uudelleen. Ajan riittämättömyys. Aika on suhde. Aika syntyy kehyksissä. Kiire on tunne. Se on myös valintojen tulos.

On paljon hyödytöntä ajankäyttöä. Työelämässä varsinkin. On myös paljon mahdollisuuksia tehdä toisin, tehdä yhdessä, tehdä sekä iloisesti, oivaltaen että samaan aikaan tehokkaasti. Yhteisäly ja jaettu asiantuntijuus työkulttuuriin yksisiipisellä auralla vedetyn kyntövaon sijaan.

Elämän pilkettä tänäänkin tässä poukamassa. Aleksi osaa kammata itse hiukset ja pyytää intonaan teetä yhä uudelleen, Aleksin mummojuttujen top one on "teetä". Ja nettihommiin vanhus pääsee luovuttamalla tutkivalle oppijalle käsilaukun, puoli tuntia hurahtaa sujuvasti.

keskiviikkona, marraskuuta 14, 2007

Mind42-kartan saa myös julkaistua ja upotettua

Siirsin upotusesimerkin koekenttäblogiin, koska upotusruutu ei kaikilla selaimilla toiminut ja muutenkin työllisti turhaan lukijan konetta.

Johan löytyi - yhteisöllinen web20-käsitekarttakalu

Jälkikorjaus: tässä pitää oikeaoppisesti puhua miellekartasta (joku voisikin tehdä jonkun sanakartan näistä karttasanoista, Mindmapkin on oikeastaan rekisteröity tavaramerkki :-) ei ihan aina jaksa olla tarkka näissä... vaikka tietysti pitäisi. Kiitos tarkennuksesta Esko! (En korjaa otsikkoa, ettei lähde uutta syötettä). Tässä hyvää lisätietoa lähdeviitteineen.
------------------
Vihdoin! Olen kaivannut selaimella toimivaa, helposti haltuunotettavaa miellekarttatyökalua, jota voisi käyttää online ja offline yhteistyössä. Olen etsinyt erilaisia ja löytänyt jotain. Mutta tämä on nyt kyllä paras löytö tarpeeseeni tähän mennessä: Mind42.
mind42

Ohjelma ei tietenkään täytä kaikkia unelmia. Mutta kun ottaa huomioon, että käyttö on ilmaista, niin aivan verraton. Karttaa rakennetaan keskussanan ympärille. Karttaan voi lisätä sanoja, kuvia, tiedostoja, linkkejä, pieniä ikoneja ja muistilappuja, tehtävälistoja sekä Wikipedia-artikkeleita suoralla haulla.

Oivallista on se, että polkuja voi laittaa kasaan eli jos jossakin on pitkä haara, sen voi piilottaa, näkyy vain plussana, klikkaamalla saa sitten haaran auki. Zoomailu ja lintuperspektiivissä lentely kartan päällä onnistuvat vasemman alakulman vempaimilla.

lisaaelementtim42

Palveluun on myös integroitu Google Talk -palikka. Jossain luki, että Skype on myös jollakin liitoksella systeemissä... Kaikkeen en nyt ehtinyt tutustua. Me teemme tällä tutkivan oppimisen työskentelyä PS3 (Ihminen tiedonkäsittelijänä) kurssilla. Yhdessä ihmetellään mitä aivoissa tapahtuu ja liitetään arjen ympäristöissä toimimista aivotoimintoihin. Opiskelijat ovat ottaneet valokuvia, videoita ja ruutukaappauksia arjen fyysisistä ja virtuaalisista ympäristöistään.

Olen kutsunut kollegoitani mukaan karttatyöskentelyyn asiantuntijoina. Jos joku haluaa mukaan kokeilemaan tai vain lurkkimaan, niin heitä kommentissa toive, kerro s-posti, niin kutsun mukaan. Demovideo kannattaa katsoa ennen kuin ryhtyy touhuamaan kartan parissa.

tiistaina, marraskuuta 13, 2007

Tule mukaan! - Kansalaismediatoiminnalle oma yhdistys

Sykkiikö sydämesi yhteisöllisen (myös yhteiskunnallisen) vaikuttamisen ja huolenpidon puolesta, vaikka muutaman rytmin ohi oman kotipiirin hoitamisen ja rahan tekemisen? Pienikin omaehtoinen ja yhteisöllinen panos lämmittää yhteistä hiiltä. Sosiaalisen median verkkoväyliä pitkin ajan ja paikan esteetkin madaltuvat. Kurkista, maistele ja tartu mukaan, jos vetovoima alkaa vaikuttaa!

Lisää tietoa juuri perusteilla olevasta verkostosta ja kansalaismedian yhdistyksestä löydät Sosiaalinen media oppimisen tukena -verkkoyhteisösivulta. Sillä on myös julkaistu kutsu yhdistyksen perustamista suunnittelevaan tapaamiseen:

  • "Otavan Opisto ja Internetix kutsuvan kaikki halukkaat mukaan avoimeen
    keskustelutilaisuuteen, jossa selvitämme yhdessä tarvetta perustaa
    kansalaismediatoiminnalle oma yhdistys. Lähtökohtana on ajatus kattojärjestöstä,
    joka kokoaa ja tukee eri toimijoita ja yleensäkin kansalaistoimintaa eri tavoin.
    Tilaisuuden alustaa kansalaismediatoiminnan veteraani Aaro Toppinen
    NopolaNews:sta.

    Keskusteltavia aiheita ovat ainakin:
    Keitä varten yhdistys on olemassa?
    Mihin yhdistys toiminnassaan pyrkii?
    Mitä toiminta-, media- ja organisoitumismuotoja yhdistyksen toiminta kattaa?
    Löytyykö jo tässä vaiheessa henkilöitä, jotka ovat valmiita valmistelemaan yhdistyksen perustamista?
    Jos löytyy, niin millä ehdoilla, milloin ja missä pidetään perustava kokous?

    Tilaisuuteen järjestetään mahdollisuus osallistua verkossa
    Skypecastin
    kautta. Skypecastin osoite tullee
    Sosiaalinen media oppimisen tukena -verkkoyhteisön sivulla ja se on myöhemmin tällä viikolla näkyvissä suoraan Skypen Live-lähetyksistä nimellä "Kansalaismediayhdistys-keskustelu".

    Ajankohta: lauantaina 17.11. kello 10 - 12
    Paikka: Otavan Opiston kampus, Otavantie 2 b, OTAVA ,
    lisätietoja Ville Venäläinen"

sunnuntai, marraskuuta 11, 2007

Pidä huolta

Olen viime päivinä muistanut useaan otteeseen nuoruusvuosinani voimaa antanuttu biisiä; Pave Maijanen laulaa päässäni:
Pidä huolta itsestäs ja niistä, jotka kärsii.
Anna almu sille, joka elääkseen sen tarvii.
Muista siellä rakentaa, missä koti maahan sortuu.
Koeta niitä rohkaista, jotka päätöksissään horjuu.

Sillä jokainen, joka apua saa,
sitä joskus tajuu myös antaa,
tajuu myös antaa, tajuu myös antaa.

Pidä huolta luonnosta, se susta huolen pitää.
Pidä kii päätöksistä, niistä voima itää.
Muista, vanhukset ei kuulu vanhainkotiin.
Toimi niin, ettei nuorukaiset joudu uusiin sotiin...
Viranomainen ei voi luoda huolenpitoa ja välittämistä sellaisella tiiviydellä, etteivät yhä useammat putoaisi turvaverkkojen harvoista silmukoista. Vain äärimmäinen totalitarismi voi valvoa Internet-verkkoa niin kuin monet nyt tuntuvat toivovan. Me voimme välittää siellä, missä liikumme. Myös Internetissä. Voimme olla ihmisiä ihmisille. Paha on aina osa maailmaa ja ihmistä. Voimme syyttää muita, voimme paeta, voimme selittämällä puhkiymmärtää. Voimme lamaantua ja jättää toimimatta kyynistyneinä - eihän sillä mitään väliä. Paha on käsittämätöntä ja kammottavaa. Mutta sitä vastaan pitää aina olla toimintaa. Niinkuin pahan mallit leviävät, myös hyvän mallit leviävät: jokainen joka apua saa, sitä joskus tajuu myös antaa.

Sosiaalinen media ja verkkoyhteisöt voivat rakentaa, tukea, auttaa, luoda uutta hyvällä tavalla. Niinkuin rauta taipuu aseiksi ja auroiksi, taipuu virtuaaliverkkokin. Tehdään työtä tuon elämää ylläpitävän, kasvua edistävän vaihtoehdon puolesta. Yhdessä.

Kannattaa lukea hitaasti myös, mitä Ville Venäläinen kirjoittaa blogissaan aiheesta otsikolla Ymmärtämättömyyden piiri.

Seija Taattolan ITK07-blogissa kolme hyvää listaa

Sattuipa silmiin hyvä blogimerkintä viime vuoden ITK-päivien sivuilta. Merkinnän tehnyt Seija Taattola. Hän listaa verkkokurssin suunnittelussa huomioitavia asioita. Tää on niin hyvä, että kopioin nyt koko merkinnän tähän. En tunne Seijaa, eikä yhteystietoa löytynyt, mutta jos tekijä löytää tänne eikä tykkää copy-paste-julkistuksesta, otan pois ja jätän pelkän linkin. Käy oma verkkokurssityöskentely läpi näiden listojen avulla:

Verkkokurssin suunnittelussa huomioitavaa:

Tekstin yksinkertaisuus, luettavuus, yksiselitteisyys ja verkon vaatimukset sekä ominaispiirteet

  • yksinkertaiset lauseet
  • adjektiivit ja toisto pois
  • kappaleen sisältö tiivistetään yhteen lauseeseen otsikossa
  • suosi aktiivista kieltä
  • päätteetön fontti
  • yksi korostustapa
  • yksi asia kappaleessa
  • lyhyitä kappaleita
  • tekstin leveys
  • luettelot
  • kirjoita lukijalle
  • huomioi asiallinen kielenkäyttö

Kurssin ohjeistus ja aikataulutus

  • sovi ajoissa yhteiset ajat(lähipäivät, yhtäaikaiset keskustelut)
  • napakka, tiivis kurssi, selkeät tehtävänpalautuspäivämäärät
  • yksiselitteinen ohjeistus, ei tulkinnan mahdollisuuksia
  • tehtävän tavoite näkyviin opiskelijalle
  • sovi poikkeustilanteiden käytännöt (korvaavuus, sanktiot ym.)
  • tee näkyväksi kurssin pelisäännöt

Ohjaajan huomioitava

  • pidä kurssin tavoitteet mielessä, kun suunnittelet kurssia
  • suunnittele huolella aikataulut opiskelijalle ja ohjaajalle, käytä apuna mitoituskehikkoa
  • suunnittele tehtävät, palautteet ja arviointi oppimista tukeviksi
  • ohjeista myös vertaispalautteen antaminen
  • anna rakentavaa palautetta viiveettä
  • ohjeista vertaispalautekeskustelut
  • pyri saamaan keskustelu oppimista tukevaksi
  • huomioi motivointi palautteissa
  • huomioi ryhmäkoko tehtäväksi annossa

sunnuntai, marraskuuta 04, 2007

Flock 1.0 integroi sulavasti

Kaikille, joita naamakirjan kanssa askartelu viehättää sulavuutta verkkoelämään antaa monella muullakin tapaa maukas Flock-selain. Raahaa-pudota-toiminnolla paljon oikopolkuja. Kätevä leikepöytä helpottaa bloggaajan elämää ja näin lennosta voi miltä tahansa sivulta heittää Blog This hiiren kakkospainikkeella. Facebookin kaveriporukka aukeaa sivupalkkiin tähän tapaan:


After a few easy steps, you’ll see how Flock puts everything together for you.Welcome to Flock 1.0

Blogged with Flock

perjantaina, marraskuuta 02, 2007

Picnik - muokkaa kuvia (web)lennossa


Kun Erkka kehuu, kannattaa uskoa. Picnik, kelpo verkkoeditointipalvelu, joka on liittymässä Flickrin osaksi eli tulevaisuudessa Flickrin sisällä pystyy editoimaan otoksia. Kätevää. Vastaava kehuttu selaimella toimiva on-line kuvankäsittelijä on FotoFlexer. (Ja lisää apuja kuvien katseluun ja käsittelyyn löytyy...)

Picasa Web Albumilla voi näyttää kuvia blogissa

Kokeilualbumi
Picasa-webalbumista voi myös upottaa näin mukavasti kuvashow:n blogiin. Minä vain en millään löytänyt mitään ohjeiden mukaista Embed Slideshow -linkkiä, joka siellä pitäisi olla... Joka tapauksessa paljon kiinnostavia uudehkoja ominaisuuksia. Säilöö muuten automaattisesti kaikki Blogger-blohiin talletetut kuvat!

Viddler - jaa videoita

Viddler on nätin näköinen videojakopalvelu. Erikoisuutena mahdollisuus nauhoittaa suoraan webkameralla. Videoitten julkisuutta voi säätää. Ja tavoittelee kaveripiirien kehittymistä:
Bringing users together

Social networking is a big part of Viddler. Users can make friends and send messages to each other, but what really allows people to get their voice heard is timed commenting, which lets them discuss specific moments in a video, rather than just talking about the video as a whole.