Vappu näyttää ja kuulostaa netissä näin aattoaamuna tältä:
perjantaina, huhtikuuta 30, 2010
Spezifyä Vappua!
Kokeile netin kuvarunoutta veikeällä visuaalisella hakurobotilla ;-) Spezify
Vappu näyttää ja kuulostaa netissä näin aattoaamuna tältä:
Vappu näyttää ja kuulostaa netissä näin aattoaamuna tältä:
tiistaina, huhtikuuta 27, 2010
Uskalla(tko) innostua!? Opeblogin bloggaus no: 1000
Asioita voi tehdä harkitusti, tyylikkäästi ja pitämättä turhaa meteliä. Asioita voi tehdä myös heittäytyen, kokeillen ja ilman suuria suunnitelmia. Ihmiset sijoittuvat eri kohdille akselilla touhottavaa kohellusta vs. viileän maltillista harkintaa.
Itse sijoitun enemmän tuonne roiskuen rappaajien suunnalle. En pidä vaarallisena kokeilemista ja erehtymistä. Jos harkitsen pitkään, menetän innostuksen tunteen, joka taas on kiinteässä yhteydessä työniloon. En voi nauramatta katsella menneitä arkistojani. Tämä netin oppimis/opetuskäytön huuhailuni ei ole suinkaan ensimmäinen retkeni kokeilukentille.
Innostuminen herättää kahtalaisia tunteita. Joidenkin mielestä on ihanaa, että maailmassa on innostuvia ihmisiä ja innostus tarttuu. Joidenkin mielestä innostuvat hörhöt ovat rasittavia ja lapsellisia. Innostuminen lienee kytköksissä ihmisen temperamenttiin. Jotkut ovat hitaasti lämpiäviä ja tämä ominaisuus on biologinen. Hitaasti lämpiävä ja nopeasti innostuva voivat oppia sietämään toisiaan. Heistä voi tulla myös hyvä pari, kun vain osataan ylittää ensimmäisten tunnereaktioitten raja-aidat.
Meillä suomalaisilla on voimakas konsensushakuisuus. Pelkäämme eriseuraisuutta ja vääriä mielipiteitä. Pienen rajakansan kulttuurihistoria on ollut sopeutumista vallitseviin oloihin. Hämmästyttävää on, miten sitkeässä erilaisuuden pelko elää, mutta Suomi ei tietenkään ole tässä yksin. Suvaitsemattomuudesta näyttää tulleen jopa ihmisten välisen vuorovaikutuksen valtavirtaa. Brändeillä vahvistetaan eroja meidän ja muiden välille. Ääriliikkeille löytyy aina vain sijaa.
Yksimielinen hillitty ja hallittu, hyvin fokusoitu ja tarkkaan konseptoitu ei raivaa sivupolkuja. Vakavasti otettavat toimijat eivät kokeile asioita, joissa erehtyminen on onnistumista todennäköisempää. Yhteisön kannalta on kuitenkin eduksi, että epätodennäköisiäkin suuntia kokeillaan.
Se, mitä vielä ei ole, on eräille suuri innostuksen lähde. Eihän ihmiskunta muutoin olisi mennyt merimatkoille, kaukaisiin maihin tai avaruuteen. Tuttuuten nojaten eläisimme edelleen tyytyväisinä pannukakkumaailmassa. On hyväksi sietää hörhöjä. Vaikka he, tai meikäläsiten kaltaiset kevythörhöt, ovatkin järjestystä sotkemassa, heidän kauttaan voi joskus, enimmäkseen sattuman kauppaa, löytyä jotain jatkokehittelyn arvoista.
Niihin aikoihin, kun maanviljelijänä huuhailimme suuren murroksen vuosina menneestä rajasuojasta ja maataloustulolaista WTO- ja EU-maaseutuun, ajoimme kuluttajapolitiikkaa MTK:n toimintaan. Ensikuulemalla asiaa vastustettiin reippain ottein. Kun perustimme toimintaryhmä Alkuvoiman, jonka ovi oli auki myös kaupunkilaisille, ei-maanviljelijöille, katsoivat perinteiden kannattajat asiakseen ennustaa tuhoa ajamallemme aloitteelle. Eräs MTK-yhdistyksen puheenjohtaja näki erikseen vaivaa soittaa minulle ja ilmoittaa, että "Me emme sitten anna teille yhtään rahaa tuollaiseen toimintaan." Nyt voin määritellä, että ajoimme käyttäjälähtöistä palvelu- ja tuotesuunnittelua maataloustuotantoon. Siihen saakka bisnes oli pyörinyt tuonninrajoitusten ja idänkaupan hellässä sisäpiirissä, joka oli luonnollistunut. Muutos ja sen airuet olivat suuri uhka.
Balanssin uhkaajilla, soraäänillä, väärinajattelijoilla on paikkansa. Intoilen edelleen. Tiedän, että se häiritsee, mutta eihän näitä piipityksiä tarvitse kuunnella. Olen jo nuoruudessani löytänyt tärkeän kipinäni. Se tiivistyy Pelle Miljoonan biisiin Gabriel. Maailmassa on paljon ikäviä asioita, vaientajia, ojaan potkijoita, lannistajia, niitä, joiden mielestä kenenkään ei kannata ratsastaa villihevosella (netti näyttää, että jonkun mielestä Gabriel kuuluu huonoimpiin sanoituksiin... takana on kuitenkin tositarina, pateettista tai ei).
Tämä blogi kuten muukin (netti)puuhasteluni on lähinnä harmitonta elämän kunnostelua ja talvehtimista Luce Irigaray'n termistöllä. Arvostan kokeilua ja toimintaa, teen sitä itse. Mutta ei tätä niin vakavasti kannata ottaa. Omasta puolestani netti voi loppua vaikka huomenna. Elämässä on muuta merkityksellisempää. Hauskaa tämä someintoilu silti on! Jopa hyödyllistäkin moneen suuntaan. ;-)
Itse sijoitun enemmän tuonne roiskuen rappaajien suunnalle. En pidä vaarallisena kokeilemista ja erehtymistä. Jos harkitsen pitkään, menetän innostuksen tunteen, joka taas on kiinteässä yhteydessä työniloon. En voi nauramatta katsella menneitä arkistojani. Tämä netin oppimis/opetuskäytön huuhailuni ei ole suinkaan ensimmäinen retkeni kokeilukentille.
Innostuminen herättää kahtalaisia tunteita. Joidenkin mielestä on ihanaa, että maailmassa on innostuvia ihmisiä ja innostus tarttuu. Joidenkin mielestä innostuvat hörhöt ovat rasittavia ja lapsellisia. Innostuminen lienee kytköksissä ihmisen temperamenttiin. Jotkut ovat hitaasti lämpiäviä ja tämä ominaisuus on biologinen. Hitaasti lämpiävä ja nopeasti innostuva voivat oppia sietämään toisiaan. Heistä voi tulla myös hyvä pari, kun vain osataan ylittää ensimmäisten tunnereaktioitten raja-aidat.
Meillä suomalaisilla on voimakas konsensushakuisuus. Pelkäämme eriseuraisuutta ja vääriä mielipiteitä. Pienen rajakansan kulttuurihistoria on ollut sopeutumista vallitseviin oloihin. Hämmästyttävää on, miten sitkeässä erilaisuuden pelko elää, mutta Suomi ei tietenkään ole tässä yksin. Suvaitsemattomuudesta näyttää tulleen jopa ihmisten välisen vuorovaikutuksen valtavirtaa. Brändeillä vahvistetaan eroja meidän ja muiden välille. Ääriliikkeille löytyy aina vain sijaa.
Yksimielinen hillitty ja hallittu, hyvin fokusoitu ja tarkkaan konseptoitu ei raivaa sivupolkuja. Vakavasti otettavat toimijat eivät kokeile asioita, joissa erehtyminen on onnistumista todennäköisempää. Yhteisön kannalta on kuitenkin eduksi, että epätodennäköisiäkin suuntia kokeillaan.
Se, mitä vielä ei ole, on eräille suuri innostuksen lähde. Eihän ihmiskunta muutoin olisi mennyt merimatkoille, kaukaisiin maihin tai avaruuteen. Tuttuuten nojaten eläisimme edelleen tyytyväisinä pannukakkumaailmassa. On hyväksi sietää hörhöjä. Vaikka he, tai meikäläsiten kaltaiset kevythörhöt, ovatkin järjestystä sotkemassa, heidän kauttaan voi joskus, enimmäkseen sattuman kauppaa, löytyä jotain jatkokehittelyn arvoista.
Niihin aikoihin, kun maanviljelijänä huuhailimme suuren murroksen vuosina menneestä rajasuojasta ja maataloustulolaista WTO- ja EU-maaseutuun, ajoimme kuluttajapolitiikkaa MTK:n toimintaan. Ensikuulemalla asiaa vastustettiin reippain ottein. Kun perustimme toimintaryhmä Alkuvoiman, jonka ovi oli auki myös kaupunkilaisille, ei-maanviljelijöille, katsoivat perinteiden kannattajat asiakseen ennustaa tuhoa ajamallemme aloitteelle. Eräs MTK-yhdistyksen puheenjohtaja näki erikseen vaivaa soittaa minulle ja ilmoittaa, että "Me emme sitten anna teille yhtään rahaa tuollaiseen toimintaan." Nyt voin määritellä, että ajoimme käyttäjälähtöistä palvelu- ja tuotesuunnittelua maataloustuotantoon. Siihen saakka bisnes oli pyörinyt tuonninrajoitusten ja idänkaupan hellässä sisäpiirissä, joka oli luonnollistunut. Muutos ja sen airuet olivat suuri uhka.
Balanssin uhkaajilla, soraäänillä, väärinajattelijoilla on paikkansa. Intoilen edelleen. Tiedän, että se häiritsee, mutta eihän näitä piipityksiä tarvitse kuunnella. Olen jo nuoruudessani löytänyt tärkeän kipinäni. Se tiivistyy Pelle Miljoonan biisiin Gabriel. Maailmassa on paljon ikäviä asioita, vaientajia, ojaan potkijoita, lannistajia, niitä, joiden mielestä kenenkään ei kannata ratsastaa villihevosella (netti näyttää, että jonkun mielestä Gabriel kuuluu huonoimpiin sanoituksiin... takana on kuitenkin tositarina, pateettista tai ei).
Tämä blogi kuten muukin (netti)puuhasteluni on lähinnä harmitonta elämän kunnostelua ja talvehtimista Luce Irigaray'n termistöllä. Arvostan kokeilua ja toimintaa, teen sitä itse. Mutta ei tätä niin vakavasti kannata ottaa. Omasta puolestani netti voi loppua vaikka huomenna. Elämässä on muuta merkityksellisempää. Hauskaa tämä someintoilu silti on! Jopa hyödyllistäkin moneen suuntaan. ;-)
Viserretään kapunki runolle @runokaupunki
"Runokaupunki haluaa osoittaa, ettei runous ole enää kahlittu runokirjojen sivuille. Twitter-runokilpailun ajatuksena on valloittaa runoudelle myös uudet sosiaalisen median palvelut. Twitter-mikroblogissa miljoonat ihmiset kertovat päivittäin kokemuksistaan lyhyissä, 140 merkin mittaisissa viesteissä. Runoudessa suuretkin tunteet tiivistyvät muutamaan säkeeseen, joten mikäpä siis olisikaan oivallisempi paikka nykyaikaan taipuvalle runolle kuin Twitter."
maanantaina, huhtikuuta 26, 2010
Maalla ja merellä: #sometime2010 kutsuu!
Nyt kun ITK-päivillä käynnistä on eri puolilla Suomea toivuttu, heti uutta houkutusta kehiin: SoMeTime 2010. Kyse on Innovaatiojunan jälkitupruista, kyse on Sometun pikkujoulun kaiuista, kyse on Ystäväyrittäjyyden sivujuonteesta... tai no, oikeastaan kyse on Twitteristä, twiittien kudelmasta, aloitteesta ja siihen tarttuneista.
Kolmen vuoden takaisessa karvalakkimallisessa tapahtumakuvitelmassani haaveilin: luovaa hulluutta, iloa, hilpeyttä, hymyä, virkistysmeininkiä ja tosiAsiaa, tapaaminen luodaan sosiaalisen webin kautta ja hengessä. Kyllä noita kaikkia kaivataan edelleen. Ja niitä syntyy, kun uskalletaan heittäytyä kohti jotain mitä vielä ei ole. Yhdessä.
Jos aika passaa, tule rohkeasti mukaan! Luvassa on jotain kehkeytyvää... Maatapahtuma lauantaina 22.5. ja siitä jatkot Tukholman kautta koukaten. >>Ohjelma ja ilmoittautuminen. Kaveri kans mukaan.
sunnuntai, huhtikuuta 25, 2010
Kun kaikki meni pieleen #ITK2010
Idea syntyi lokakuulla Crasping the Future -seminaarissa, jossa sattumoisin Satun ja Sinikan kanssa istuimme lähekkäin. Jotenkin juttu kulki siihen, miten paljon tulee huteja, kun uutta kehittää ja miten vähän niistä huteista puhutaan. Kaikkialla aina esitetään onnistumisia. Olin perustanut Sometu-verkostoon Suutarit-ryhmän jo aiemmin ja aihe kiehtoi opintojenkin vuoksi. Virheistä, mokista ja epäonnistumisista paljastuu aina tärkeitä asioita, mutta niitä ei uskalleta käsitellä, koska tunne estää kertomasta muille ja itsekin haluaa vain unohtaa sen, mikä ei toiminut.
Jos omia verkko-opetuksen toteutuksia ei uskalla katsoa selittelemättä, ei ehkä löydä avaimia parempiin toteutuksiin. Ei luokkaopetuskaan aina onnistu. Samalla opettajalla voi olla samaan aikaan sama kurssi monen ryhmän kanssa. Silloin vähintään havahtuu siihen, että kyse on aina vuorovaikutuksesta, vaikka kuinka oltaisiin muka asia-aiheiden kanssa liikenteessä. Ryhmän dynamiikka tekee heikommastakin toteutuksesta loistavan ja paraskin kehys kumisee tyhjyyttään, joskus ihan vain sattumalta. Vika ei siis ole yksin opettajan. Mokien kanssa pitäisi olla myös rohkea korjaamaan suuntaa. Verkossa se on hieman luokkatilannetta vaikeampaa, muttei mahdotonta.Sosiaalisen median käyttö vaatii opettelua. On tärkeää huomata, että luokkamuotoiseen oppimiseen on sukupolvien kokemus eli myös kotona, suvun ja kavereiden kesken oppijaa tuetaan ja tsemppaillaan sen suhteen. Sitä vastoin verkossa oppimiseen harvoilla oppijan tuttavilla on kosketusta. Tilanne voi olla yhtä aikaa outo niin opettajalle kuin ryhmälle.
Opettajalla on usein mielessään jonkinlainen kartta siitä, mitä tulee tapahtumaan ja missä. Oppijalla tätä ei ole ellei opettaja osaa sitä tehdä näkyväksi ja selkeäksi. Verkossa pitää sanoa lyhyesti ja havainnollisesti. Siinä vasta pulma.
Sosiaalisen median välineet ohjaavat luontojaan rentoon viestintään ja vapaa-ajan käyttötottumukset seuraavat opiskelutilanteisiin. Tästä voi syntyä erilaisia tilanteita, profiilikuvien ja kielenkäytön kanssa erityisesti. Huumori keventää, mutta asiayhteyksissä se voi myös mutkistaa. Käytännön pilat voivat muuttua sivupoluiksi.
Avoimuuden ja turvallisuuden tunteen kanssa opettaja ei ole aina samalla viivalla oppijoitten kanssa. Katsomus- ja ilmaisutaitoaineissa esimerkiksi käsitellään asioita, joita aikuinen osaa etäännyttää itsestään ja käsitellä periaatteellisella tasolla asiallisesti, kun taas elämänkatsomustaan muodostava, kasvuvaiheessa oleva tai kriisiä elävä oppija voi tuoda käsittelyyn koko henkilökohtaisen elämänsä tai ei halua ollenkaan avautua eiheesta.
Aina se sosiaalisuuskaan ei lähde liikkeelle. Avoimuuteen pakottaminen on absurdia, samoin pakollinen sosiaalisuus. Toisaalta kannustaminen ja perusteleminen, epämukavuusalueelle saattaminen, ovat tienä oppimiselle ja kasvulle. Jos aina tehdään vain kivoja ja helppoja asioita, milloin opitaan jotain uutta?
Kävimme kiinnostavaa keskustelua yleisön kanssa verkkoidentiteetistä ja vielä esityksen jälkeen sain eräältä kuulijalta hyviä vinkkejä siihen, että feikkiprofiileja voidaan käyttää myös niin, että sallitaan samalle oppijalle useiden profiilien käyttö, jolloin on mahdollista myös eri rooleista käsin lähestyä samaa aihetta. Idea oli tosi kiinnostava ja sopisi hyvin esimerkiksi filosofian kursseille.
Joskus epäonnistumisiin ovat syinä aikatauluongelmat. Yhteistyöorganisaation kanssa aikataulut eivät pelitä, kurssi lämpiää hitaasti ja sitten onkin jo loppu esillä, opettaja arvioi omat aikataulunsa väärin. Siirtyminen sanoista tekoihin on joskus yllättävän vaikeaa. Erään ystävyyskoulun kanssa yritettiin viritellä yhteistä nettiryhmää, mutta ei siellä mitään tapahdu.
Esityksen jälkeen käytävällä tuli parikin ihmistä sanomaan, että olipa yksinkertainen, mutta harvoin kuultu idea ja että näitä tällaisia pitäisi olla aina mukana. Epäonnistumisessa on mukana onnistuminen, sitä epää pitää vain vähän käsitellä ja muokata.
Lifehacker (via Psychology Today) muistuttaa tänään: kaikkien mokailujen keskeltä kannattaa myös poimia esille ne jutut, jotka toimivat ja joissa onnistuttiin.
Mitä järkeä Twitterissä? #ITK2010
ITK-konferenssissa Twitterin käytöstä voin listata monenlaisia etupuolia, joista ainakin itselleni ja muutamille tuttavilleni tuntui olleen hyötyä:
Twitterillä tiedotettiin, missä alkaa mitä ja kuka on äänessä. Esimerkiksi joukko Elma-julkkareihin tulijoita oli menossa väärään paikkaan, mutta kiitos Twitterin, oikea paikka löytyi hetkessä. Ohjelmalakanan kanssa oli välillä tihrustamista, että missäs olikaan se, jonne ajattelin mennä. Kaverin twiitti auttoi suunnistamaan. Twitteristä selvisi myös useammankin kerran, että kuka on äänessä ja itse kertasin vielä kotona Twitteristä, että loppupuheenvuoron pitäjä oli siis Johannes Ojansuu. Kännykän Twitter oli kaikista kätevin tämän informaation löytämiseen.
Kollektiivisten muistiinpanojen tekeminen on Jaikun, Qaikun ja Twitterin aikakaudella muodostunut vakiintuneeksi tavaksi. Itseäni ei haittaa yhtään, että osa talletetuista lauseista on samoja. En kirjoita konferensseissa kynällä paperille, en kaipaa mitään papereita. Kirjoittaminen on kuitenkin hyvä tapa oppia ja hahmottaa ja kun kirjoittaa nettiin, samalla jäsentää kuulemaansa. Kollektiivinen jäsentely on ehdottomasti hauskempaa kuin yksin tehty. Toivon mukaan jatkossa twiittejä tai mitä lie minimerkintöjä voidaan myös kätevästi koota mielleavaruuskartoiksi tai 3Dmiellekartoiksi tai jotain sinne päin. Mukaan tietenkin kuvia ja videopätkiä. Twitterin kautta löytyi myös nopeimmin linkit Bambuser-videoihin ja eri reittejä lähetettyihin valokuviin.
Twitter-profiilien kautta tuli tunnistettua monia konferenssiosallistujia. Tulin myös itse tunnistetuksi. Hauskaa oli, kun ihmiset tulivat moikkaamaan ja juttelemaan. Vaatimatonkin verkkokontakti madalta kontaktin ottamisen kynnystä.
Twitter yhdisti myös fyysisesti läsnäolleita etäläsnäolijoihin. Itse ainakin vastasin muutamiin etäläsnäolijoitten kysymyksiin Twitterin kautta. Oleelliset vastaukset levisivät myös nopeasti twiitteinä eteenpäin. Joku kokee tämän moninkertaisuuden harmillisena, mutta itse en. Silmä tottuu hahmotunnistamaan tutut twiitit.
Erityisen ilahduttavaa on kiittelyn ja moikkailun kulttuuri, joka kotimaiseen Twitteriin on syntynyt. Kiitos on pieni asia, joka ei vaadi paljon, mutta ilahduttaa suuresti. Ehkä kiittelykin voi joskus riistäytyä; puuroksi menee jos kaikkia kiitetään moneen kertaan kaikesta. Silti pieni ylikiittely on pieni hinta siitä ystävällismielisyyden ilmapiiristä, joka mikroviestinnän ympäristöissä vallitsee. Twitterin ohella aivan vastaava tunnelma leijuu myös Qaikussa.
Kätevää Twitterissä ovat myös kaikenlaiset lisävimpaimet ja soveluspalvelut, joilla kertynyttä informaatiota voi ohjailla ja seuloa.
Lisäsin tämän pikkumietteen otsikkoon #ITK2010, mistä seuraa, että kun tämän blogimerkinnän otsikko menee omaan Twitteriini, se menee myös ITK-päivien Twitter-koosteeseen ja sitä kautta myös osaksi konferenssin syötevirrasta tehtävää tutkimusta.
lauantaina, huhtikuuta 24, 2010
Miten joku ehtii kirjoittaa blogia?
Opesome-kurssilaiset koluavat tämän blogin arkistoja. Kollega Oulusta oli keksinyt idean, jossa kurssilaiset tutustuvat somen opetuskäyttöön tällä keinoin. On hauskaa lukea poimintoja ja huomioita. Joihinkin olen käynyt vastaamassa. Yhteen ajattelin vastata tässä, nimittäin siihen ihmettelyyn, että miten meikäläisellä on aikaa kirjoittaa tätä blogia.
Tämä merkintä on 995. tässä blogissa, siis ihan kohta 1000 juttua. Juttu lähti aikoinaan liikkeelle eräästä tamperelaisten järjestämästä tilaisuudesta, jonne minua pyydettiin puhumaan, mutta en päässyt paikalle työni vuoksi. Laadin etäesityksen, jonka osana oli tämä blogi, olihan esityksen aiheena blogien opetuskäyttö.
Blogi toimii itselläni sekä oppimispaikkana, opin kirjoittaessani, että varastona, havainnot nopeasti talteen blogiin ja siellä ne ovat käytössä. Ei tarvitse muistaa kaikkea. Täytyy sanoa, että huvittaa itsekin lukea joitain vanhoja juttuja. Eetosta ja paatosta mukana. Pidän opettajan työstä paitsi yhdestä ainoasta puolesta eli yksinäisyydestä. Olen omassa koulussani viiden aineen ainut opettaja. Kaikki kollegat ovat kivoja, mutta omia juttuja pitää pähkäillä yksinään. Ja usein näitä netin ja opettamisen juttuja tulee mietittyä, kun ei ole ketään asiaan perehtynyttä saatavilla. Blogin kautta on tullut paljon uusia tuttavia.
En voi unohtaa sitä alkumatkaa, jonka kuljin netin opetuskäytössä ihan yksin. Ei ollut ketään keneltä kysyä. Silloin löytämäni blogit olivat tärkeitä. Sittemmin Jaiku, Qaiku, Twitter, Google Buzz ja muut ovat laajentaneet nettiseurapiirejä, joissa kysyä ja vastata. Auttaminen ja rohkaisu ovat tärkeitä. Kun sitä on itse kokenut, haluaa olla mukana tuottamassa muille. Vuosien varrella olen saanut paljon palautetta. Joka suuntaan. Jonkun mielestä olen suuna päänä netissä, mutta eipä näitä ole kenenkään pakko lukea.
Juteltiin Sun äitis kanssa vuosi sitten blogiin kirjoittamisesta vähän samaan tapaan, että miten ehtii. Minä tunnustin oevani nopea kirjoittaja. Merkintään ei mene juuri viittä minuuttia kauempaa. Jos menee, se jää yleensä luonnokseksi ja kesken. Blogiin kirjoittelu on juttelun kaltaista. Joitain bloggauksia olen työstänyt lehtijutuiksi tai muihin käsikirjoituksiin. Silloin kuluu aikaa.
Tämä merkintä on 995. tässä blogissa, siis ihan kohta 1000 juttua. Juttu lähti aikoinaan liikkeelle eräästä tamperelaisten järjestämästä tilaisuudesta, jonne minua pyydettiin puhumaan, mutta en päässyt paikalle työni vuoksi. Laadin etäesityksen, jonka osana oli tämä blogi, olihan esityksen aiheena blogien opetuskäyttö.
Blogi toimii itselläni sekä oppimispaikkana, opin kirjoittaessani, että varastona, havainnot nopeasti talteen blogiin ja siellä ne ovat käytössä. Ei tarvitse muistaa kaikkea. Täytyy sanoa, että huvittaa itsekin lukea joitain vanhoja juttuja. Eetosta ja paatosta mukana. Pidän opettajan työstä paitsi yhdestä ainoasta puolesta eli yksinäisyydestä. Olen omassa koulussani viiden aineen ainut opettaja. Kaikki kollegat ovat kivoja, mutta omia juttuja pitää pähkäillä yksinään. Ja usein näitä netin ja opettamisen juttuja tulee mietittyä, kun ei ole ketään asiaan perehtynyttä saatavilla. Blogin kautta on tullut paljon uusia tuttavia.En voi unohtaa sitä alkumatkaa, jonka kuljin netin opetuskäytössä ihan yksin. Ei ollut ketään keneltä kysyä. Silloin löytämäni blogit olivat tärkeitä. Sittemmin Jaiku, Qaiku, Twitter, Google Buzz ja muut ovat laajentaneet nettiseurapiirejä, joissa kysyä ja vastata. Auttaminen ja rohkaisu ovat tärkeitä. Kun sitä on itse kokenut, haluaa olla mukana tuottamassa muille. Vuosien varrella olen saanut paljon palautetta. Joka suuntaan. Jonkun mielestä olen suuna päänä netissä, mutta eipä näitä ole kenenkään pakko lukea.
Juteltiin Sun äitis kanssa vuosi sitten blogiin kirjoittamisesta vähän samaan tapaan, että miten ehtii. Minä tunnustin oevani nopea kirjoittaja. Merkintään ei mene juuri viittä minuuttia kauempaa. Jos menee, se jää yleensä luonnokseksi ja kesken. Blogiin kirjoittelu on juttelun kaltaista. Joitain bloggauksia olen työstänyt lehtijutuiksi tai muihin käsikirjoituksiin. Silloin kuluu aikaa.
Irti ppt-kahleista
Hyvää esitystä tuli mietittyä jälleen kerran useiden esitysten tapahtumasarjassa. Olen kovin ilahtunut uusista konferenssitoteutuksista. Siellä täällä on kokeiltu ja toteutettu erilaisia café-porinaryhmiä, kalamaljaa, pecha kuchaa. Yhä useammin videot rikkovat teksti-puhe-mallia. TED-puheissa ei näy ppt-kaavaa vaan puheen estraditaidetta.
(ppt on hankala suomentaa, diaesityskö vaikka ei dioja, kalvosulkeisia vaikkei kalvoja, Power Point -esitys, vaikka tehty Google dokumenteilla, Open Officella tai Keynotella...)
Ei ehkä ole helppoa irottautua puhujana tai kuulijana ppt-kaavasta. On tilanteita, joissa ppt on oivallinen. Mutta rohkaisen lämmöllä ihmisiä irrottautumaan kaavasta. Kalamaljassa esimerkiksi dialogi sytyttää imun kuulijaan, tarinan elo ja poukkoilu kiehtoo eikä esimerkiksi ITK-päivillä toteutettu kalamalja olisi ollut hullumpi kokonaan ppt-lisäkkeitä.
Prezi-esitykset ovat mielenkiintoinen tulokas. Prezistä tulee väistämättä visuaalinen. Se toimii virittävänä ja herättävänä. Se vaatii puheen elävöitystä parikseen. Se sallii liikkeen diaesityksen sisällä eikä vaadi tiukkaa ennalta päätettyä lineaarisuutta. Esimerkkinä Sometun ITK-päiviltä Sosiaalinen media yrittäjyydessä teemaseminaarin Sosiaalinen media ja yritysverkostot ryhmän Prezi-esitys, toteuttajina Janne Ruohisto, Pauliina Mäkelä, Tuija Marstio, Susanna Kivelä ja Timo Rainio.
Lämmin tervetulotoivotus ppt-kahleitten irrotuksille. Lisää vaihtoehtoja. Kaava on turvallinen, mutta turvallisuudessaan myös ajattelua kahlitseva.
(ppt on hankala suomentaa, diaesityskö vaikka ei dioja, kalvosulkeisia vaikkei kalvoja, Power Point -esitys, vaikka tehty Google dokumenteilla, Open Officella tai Keynotella...)
Ei ehkä ole helppoa irottautua puhujana tai kuulijana ppt-kaavasta. On tilanteita, joissa ppt on oivallinen. Mutta rohkaisen lämmöllä ihmisiä irrottautumaan kaavasta. Kalamaljassa esimerkiksi dialogi sytyttää imun kuulijaan, tarinan elo ja poukkoilu kiehtoo eikä esimerkiksi ITK-päivillä toteutettu kalamalja olisi ollut hullumpi kokonaan ppt-lisäkkeitä.
Prezi-esitykset ovat mielenkiintoinen tulokas. Prezistä tulee väistämättä visuaalinen. Se toimii virittävänä ja herättävänä. Se vaatii puheen elävöitystä parikseen. Se sallii liikkeen diaesityksen sisällä eikä vaadi tiukkaa ennalta päätettyä lineaarisuutta. Esimerkkinä Sometun ITK-päiviltä Sosiaalinen media yrittäjyydessä teemaseminaarin Sosiaalinen media ja yritysverkostot ryhmän Prezi-esitys, toteuttajina Janne Ruohisto, Pauliina Mäkelä, Tuija Marstio, Susanna Kivelä ja Timo Rainio.
Lämmin tervetulotoivotus ppt-kahleitten irrotuksille. Lisää vaihtoehtoja. Kaava on turvallinen, mutta turvallisuudessaan myös ajattelua kahlitseva.
Taito, taide, toiminta – mielenliikettä oppimiseen
ITK-päivät takana ja jälkiajatuksia pää täynnä. Ihailemani pedagoginen kehittäjäpersoona Pekka Ihanainen heitti ajatuksen kytemään ensi vuodelle: jospa toteuttaisimme sosiaalisia veistoksia, hieman sosiodraaman tai leikin tapaan kehollisesti sitä, mitä esitämme ja puhumme. Jo tänä vuonna Sometu-verkoston kalamalja ja café haastoivat seminaariväen altistumaan julkiselle sosiaalisuudelle ja toisenlaiselle konferenssiosallistumiselle.
Sosiaalinen veistos... pidän ajatuksesta, vaikka en edes tiedä, mitä kaikkea se voisi olla. ITK-päivien väeltä kertyi yleistunnelmana havainto siitä, että nyt ollaan päästy välinekeskeisyydestä kohti ihmisten toimintaa. Näennäisesti puhuttiin samoista asioista kuin parina edellisvuotena. Sama havainto tuli viime syksyn Mind Trek -tapahtumasta.
ITK-päivien päätöspuheenvuorossa filosofi Johannes Ojansuu rakensi todella kiinnostavasti uutta käsitemäärittelyä teknologialle, tai oikeastaan konservatiivisesti palautti käsitteen antiikkisille sijoilleen, pois länsimaita vallinneesta instrumentaalisesta ajattelusta taidon ja hyvän elämän kokonaisvaltaiseen mieltämiseen. Olemme siirtyneet aikaan, jossa ihminen luo oman ympäristönsä. Tämä puoli vasta vilahteli ITK-päivillä, mutta veikkaan, että siinä on seuraava suuri virtaus. Virtuaalisissa ja synteettisissä maailmoissa, vahvistetussa todellisuudessa, sosiaalisissa peleissä ja 3D-toteutuksissa on mukana tilaa sosiaaliselle luovuudelle ja leikille.
Toiminnan kautta syntyy muutos ja uudistus. Toiminta on aina taitoa. Taito voi olla luonteeltaan välineiden käyttöä, ihmisten kanssa olemista, ajattelua. Suurta muutosta kaivataan siihen, että ihmisissä ja ihmisten muodostamissa verkostoissa vapautuisi oivallusenergiaa. Samoilla rahoilla saataisiin aikaan enemmän. Jatkossa oivaltaviin verkostoihin liittyy myös teknologiaa, joka ei ole pelkän välittäjän roolissa (se media sosiaalisen median käsitteessä). Eikä ehkä niin pitkiä aikoja tarvitse enää kuluttaa harmillisen epämääräistä termiä sosiaalinen media. Asiat muuttuvat. Normaalia ei enää ole tarve erottaa muusta toiminnasta.
Sometun kalamalja päättyi enteellisesti uuden signaaliin. Ilmiöpohjainen oppiminen ja roolipelaaminen, teknologia mahdollistajana mutta vain normaalina osana toimintaa, jossa keskeisintä eläytyminen, tutkiva oppiminen, heittäytyminen ja löytämisen ilo. Keskeistä myös pedagoginen yhteistyö yli rajojen. Loistavaa arkeen vietyä pioneerityötä Taru Kekkonen, Tuija Salminen, Mauri Laakso ja kumppanit.
Sosiaalinen veistos... pidän ajatuksesta, vaikka en edes tiedä, mitä kaikkea se voisi olla. ITK-päivien väeltä kertyi yleistunnelmana havainto siitä, että nyt ollaan päästy välinekeskeisyydestä kohti ihmisten toimintaa. Näennäisesti puhuttiin samoista asioista kuin parina edellisvuotena. Sama havainto tuli viime syksyn Mind Trek -tapahtumasta.
Toiminnan kautta syntyy muutos ja uudistus. Toiminta on aina taitoa. Taito voi olla luonteeltaan välineiden käyttöä, ihmisten kanssa olemista, ajattelua. Suurta muutosta kaivataan siihen, että ihmisissä ja ihmisten muodostamissa verkostoissa vapautuisi oivallusenergiaa. Samoilla rahoilla saataisiin aikaan enemmän. Jatkossa oivaltaviin verkostoihin liittyy myös teknologiaa, joka ei ole pelkän välittäjän roolissa (se media sosiaalisen median käsitteessä). Eikä ehkä niin pitkiä aikoja tarvitse enää kuluttaa harmillisen epämääräistä termiä sosiaalinen media. Asiat muuttuvat. Normaalia ei enää ole tarve erottaa muusta toiminnasta.
Sometun kalamalja päättyi enteellisesti uuden signaaliin. Ilmiöpohjainen oppiminen ja roolipelaaminen, teknologia mahdollistajana mutta vain normaalina osana toimintaa, jossa keskeisintä eläytyminen, tutkiva oppiminen, heittäytyminen ja löytämisen ilo. Keskeistä myös pedagoginen yhteistyö yli rajojen. Loistavaa arkeen vietyä pioneerityötä Taru Kekkonen, Tuija Salminen, Mauri Laakso ja kumppanit.
keskiviikkona, huhtikuuta 21, 2010
Joskus on maukasta olla omalla kurssilla
Meikäläisellä on tunne kuin maratonilta (Elma-rapo) olisin siirtynyt sadan kymmenen aidoille (Sometun ITK), mutta kumminkin eilen alkaneet verkkokurssit nappaavat osansa. Toinen menee enemmän portfoliotyöskentelynä, mutta PS5, joka on elänyt jo vuosia wikissä, päätyi kokeilulistalle.
Kurssin luokkajutteluita korvataan Facebook-ryhmällä. Eikä jää viimeiseksi kurssikokeiluksi naamakirjassa. En ole ollut mikään FB-intoilija, melko labiili toden sanokseni, vain Second Life voittaa, siellä kun Sokratinna Runo sätkii jo neljättä vuotta aloitussaarella... ei vaan niinku jaksa.
Facebookissa aloitimme persoonallisuus-käsitteen pohdinnoilla. Tehtävänä oli napata joku YouTube-video ja peilailla sitä vasten ajatuksia aiheesta. Ja miten jänniä juttuja... Hornetilla taivaalle ja musiikilla mielen sisäisiin kokemuksiin. Opiskelijoitten tuomat jutut rikastuttavat hetkessä kurssia ja mieli jää hitaasti sulattelemaan. Musiikki oli niin kiintoisa lisä, että perustin Spotify-listan, jonne kerään Facebook-keskustelussa kertyneitä biisejä.
Teen kurssille pieniä audioluentoja, tänään orientointia kurssille. Mainio Posterous apuna, siitä kun saa näppärästi podcastin (kerroin aiemmin, miten itse teen, muitakin vaihtoehtoja on, kun tulee rutiiniksi, ei vie paljoa aikaa). Linkitän audioluennot kurssiwikiin meneillään olevan teeman sivulle ja diaesityskin sieltä löytyy (tehty Google-dokumenteilla ja jaettu avoimesti nettiin cc-lisenssillä). Kun on aikaa, teen slidecastin, se vie hitusen enemmän aikaa, siksi nyt vain pelkät diat.
Wikispaces-wikissä on sellainen hauska ominaisuus, että siihen voi upottaa sekä podcastin että videocastin ja wikin vimpain luo pienen soittimen, jolla katsoa ja kuunnella suoraan wikisivulta. Siis kun lisään sähköpostitse seuraavan mp3-tiedoston Posterous-podcastblogiin, audio menee automaattisesti kurssiwikin Audioluennot-sivulle ja höpinäni voi kuunnella wikistä.
Tuli sellainenkin mieleen tänään, kun yksi opiskelija valitteli, ettei saa aina koulun käyttämää sähköpostia auki, että laitanpa kaikki ohjauskirjeet talteen ohjesivulle.
Linkkejä olen kerännyt kurssille jo vuosia Deliciousin kautta.
Tässä on nyt kelpo paketti. Wiki ja paljon valmista nettisisältöä edellisiltä vuosilta vapauttaa puuhaamaan lisäosia kurssille. Silti tuli tänäänkin mieleen, että wautsi wau, jos voisi opettaa jonkun kollegan kanssa yhdessä. Siis että meitä olisi isompi porukka sekä oppijoita että edeskäyviä oppijoita.
tiistaina, huhtikuuta 20, 2010
Tulossa ITK'10? Löydä nettirupattelu! #ITK2010
Hämeenlinnaan Aulangolle kertyy sinivuokkojen ihailijakerho säännöllisesti näin huhtikuun lopussa. Samainen lauma äimistelee myös kyseisen vuosikerran taikasanoilla interaktiivista tekniikkaa koulutuksessa. Nyt kyseinen taikasana on jo tylsistynyt ja arkistunut sosiaalinen media, jota tuskin ensi vuonna enää kukaan itseään kunnioittava eturintaman kellokas kehtaa paperiinsa laittaa. Onhan tuosta nyt kuohkattu kolme vuotta ja jos web 2.0 lasketaan lukuun, viisi.
Viimeisten vuosien ajan ITK:n yhteydessä on yritelty konferenssikohtaista sosiaalisen median verkottumisfoorumia. Sillä foorumilla on päässyt helposti hyperaktiiviksi. Mukavaa on ollut nähdä naamoja, mutta samoja muista someympyröistä tuttuja ovat olleet. Ettei siis mitään kerrassaan erikoista. Nyt onkin ryhdytty käyttämään niitä kanavia, joissa ne naamat pyörivät muutenkin. Tosin pieni mutka asiaan liittyi: täginä on ITK2010 eikä ITK10, kuten monet ovat jo laittaneet ja mitä mm. Sometu-verkostolle oli suositeltu. Soitin pääkallopaikalle, kysyin ja kuulin, että 20:aan on omat syynsä. Nyt olisikin parasta, että tämä tieto leviäisi kaikille.
Siis Twitterissä #ITK2010, Qaikussa ITK2010-kanava, Flickrissä ITK2010 ja tietenkin tervetuloa Sometun ITK2010-ryhmään. Qaiku-kanava oli valmiina, mutta ääni puuttui. Sinne siis naamaa näyttämään ja pulisemaan tärkeistä ja hauskoista asioista. Tapahtumaan on tulossa yleisövyöry, joten digitaalinen jalanjälkikin varmasti venyy.
Viimeisten vuosien ajan ITK:n yhteydessä on yritelty konferenssikohtaista sosiaalisen median verkottumisfoorumia. Sillä foorumilla on päässyt helposti hyperaktiiviksi. Mukavaa on ollut nähdä naamoja, mutta samoja muista someympyröistä tuttuja ovat olleet. Ettei siis mitään kerrassaan erikoista. Nyt onkin ryhdytty käyttämään niitä kanavia, joissa ne naamat pyörivät muutenkin. Tosin pieni mutka asiaan liittyi: täginä on ITK2010 eikä ITK10, kuten monet ovat jo laittaneet ja mitä mm. Sometu-verkostolle oli suositeltu. Soitin pääkallopaikalle, kysyin ja kuulin, että 20:aan on omat syynsä. Nyt olisikin parasta, että tämä tieto leviäisi kaikille.
Siis Twitterissä #ITK2010, Qaikussa ITK2010-kanava, Flickrissä ITK2010 ja tietenkin tervetuloa Sometun ITK2010-ryhmään. Qaiku-kanava oli valmiina, mutta ääni puuttui. Sinne siis naamaa näyttämään ja pulisemaan tärkeistä ja hauskoista asioista. Tapahtumaan on tulossa yleisövyöry, joten digitaalinen jalanjälkikin varmasti venyy.
Eka kertaa verkkokurssilaisten kanssa FB:ssä
Ning on menossa maksulliseksi, joten jatkossa ehkä tulee pidettyä korkeintaa yksi omasta pussista maksettava Ning. Kouluhan ei näitä maksele, vaikkei ole kuin kymppi kuussa. Tarve on kätevästä ja mukavasta verkkojuttelupaikasta, joka on integroitu sähköpostiin niin, ettei jatkuvasti tarvitse päivystää, että tapahtuuko jotain jossain.
Veikkasin, että suunilleen kaikilla on Facebook-profiili, joten perustin ryhmän. Ryhmästä vain perustiedot näkyvät ulospäin. Laitan ohjauspuheeni sinne, juttelemme kurssin teemoista, tutkailemme ilmiöitä mm. YouTube-videoitten kanssa ja katsotaan nyt, mitä muuta kivaa syntyy, annan myös kurssilaisille mahdollisuuden tehdä aloitteita.
Tein itsekin ekan FB-tehtävän (aion tehdä kaikki kurssitehtävät) ja oli aika hauskaa etsiä tehtäväkuvaukseen liittyvää videopätkää. Siinä tuli mietittyä myös kyseistä käsitettä (persoona) monella lailla. Toivottavasti opiskelijoilla käy samoin ja toivottavasti saadaan kivoja keskusteluja aikaan.
Meillä on mukana myös yksi aikuiskoulutuksen pedagogisia tekevä opiskelija Jyväskylästä. Sometun kautta otti yhteyttä ja pyysi päästä seuraamaan opetusta. Hauska idea. Ei tarvitse matkustaa ja voi tutkailla rauhassa kaikkea sisältöä. Itsekin seurasin aikoinaan opettajan pedagogisissa paria verkkokurssia.
Kurssin sisältösivut ovat wikissä, wiki on jo monta vuotta vanha, siinä on vähän kerroksia, mutta sitä taas ehostelen matkan varrella. Wikin syntytarinan olen aikoinaan dokumentoinut blogiin.
Aika erikoiseen havaintoon törmäsin kurssisivuja laitellessani. Eräältä kustantajalta oli tullut uusimman kirjasarjan 5-osa, joten kävin linkittämään kirjan sivuille, mutta eipä se onnistunut. Uusitut oppikirjasivut olivat nimittäin sellaiset, että alisivuille ei saa linkkiä tai ehkä jollakin kikkakepulikonstilla saisi. Mielenkiintoista oli, että oppikirjasivulta olisi saanut tulostettua oppikirjan esitteen. Näinä paperittoman opiskelun aikoina en näe, mikä etu tulosteesta on. Sivuilta ei tietenkään ollut mitään jakamislinkkejä somen suuntaan. Lähetin pitkän kuluttajapalautteen ja kutsuin kustantajan edustajat Elma-raportin julkaisutilaisuuteen. Ollaan kirjoitettu mm. pitkät pätkät oppikirjan tulevaisuudesta. Paperikirjaa ei mitenkään dissata, mutta sen oheen voi kehittyä kaikenlaista kivaa. Laitan julkaisun jälkeen tänne blogiin, Elma tulee myös pdf:nä sekä wikinä. Elman esiteksti kirjan tulevaisuudesta esiintyi tässä blogissa aiemmin talvella.
Veikkasin, että suunilleen kaikilla on Facebook-profiili, joten perustin ryhmän. Ryhmästä vain perustiedot näkyvät ulospäin. Laitan ohjauspuheeni sinne, juttelemme kurssin teemoista, tutkailemme ilmiöitä mm. YouTube-videoitten kanssa ja katsotaan nyt, mitä muuta kivaa syntyy, annan myös kurssilaisille mahdollisuuden tehdä aloitteita.
Tein itsekin ekan FB-tehtävän (aion tehdä kaikki kurssitehtävät) ja oli aika hauskaa etsiä tehtäväkuvaukseen liittyvää videopätkää. Siinä tuli mietittyä myös kyseistä käsitettä (persoona) monella lailla. Toivottavasti opiskelijoilla käy samoin ja toivottavasti saadaan kivoja keskusteluja aikaan.
Meillä on mukana myös yksi aikuiskoulutuksen pedagogisia tekevä opiskelija Jyväskylästä. Sometun kautta otti yhteyttä ja pyysi päästä seuraamaan opetusta. Hauska idea. Ei tarvitse matkustaa ja voi tutkailla rauhassa kaikkea sisältöä. Itsekin seurasin aikoinaan opettajan pedagogisissa paria verkkokurssia.
Kurssin sisältösivut ovat wikissä, wiki on jo monta vuotta vanha, siinä on vähän kerroksia, mutta sitä taas ehostelen matkan varrella. Wikin syntytarinan olen aikoinaan dokumentoinut blogiin.
Aika erikoiseen havaintoon törmäsin kurssisivuja laitellessani. Eräältä kustantajalta oli tullut uusimman kirjasarjan 5-osa, joten kävin linkittämään kirjan sivuille, mutta eipä se onnistunut. Uusitut oppikirjasivut olivat nimittäin sellaiset, että alisivuille ei saa linkkiä tai ehkä jollakin kikkakepulikonstilla saisi. Mielenkiintoista oli, että oppikirjasivulta olisi saanut tulostettua oppikirjan esitteen. Näinä paperittoman opiskelun aikoina en näe, mikä etu tulosteesta on. Sivuilta ei tietenkään ollut mitään jakamislinkkejä somen suuntaan. Lähetin pitkän kuluttajapalautteen ja kutsuin kustantajan edustajat Elma-raportin julkaisutilaisuuteen. Ollaan kirjoitettu mm. pitkät pätkät oppikirjan tulevaisuudesta. Paperikirjaa ei mitenkään dissata, mutta sen oheen voi kehittyä kaikenlaista kivaa. Laitan julkaisun jälkeen tänne blogiin, Elma tulee myös pdf:nä sekä wikinä. Elman esiteksti kirjan tulevaisuudesta esiintyi tässä blogissa aiemmin talvella.
sunnuntai, huhtikuuta 18, 2010
Nettiin kaivataan käteviä ja luotettavia maksumenetelmiä
Torstaista saakka nettifoorumeilla on kohistu Ningin muuttumisesta kokonaan maksulliseksi ja yhtiön työntekijöitten potkusta, 40% kerralla ulos. Ningin liiketoimintamalli ei ole ollut kunnossa.
Sosiaalisen median kuolemaa on povattu, samoin ilmaiskuplan puhkeamista. Kirjoittelen tätä maailman suurimman mainostoimiston ilmaiseksi tarjoamalla sovellusohjelmalla saman putiikin ilmaiseksi tarjoamalle palvelimelle. Googlen liiketoimintamalli on näihin saakka ollut kunnossa. Yritys pyörii.
Viimeisen viiden vuoden nettipalveluaallosta (web 2.0, sosiaalinen media) osa on perustunut aloittavien yritysten riskinottoon, osa iloiseen harrastajapuuhaan tai jonkun taustarahoittajan hyväntahtoisuuteen. Monille palvelun tarjoajille ilmainen on ollut asiakashankintaa ja markkinointia.
Itse olen maksanut ilmaiskäytön lisäksi esimerkiksi 37 Signal -palvelupaketista, Wikispaces- ja Wikidot-wikipalveluista, Flickr-kuvanjakopalvelusta ja Picnic-kuvanmuokkauspalvelusta. Olen myös ostanut useita maksullisia sovellusohjelmia netin kautta. On useita palveluita, joista olisin valmis maksamaan heti, jos ne muuttuvat maksullisiksi. Elinkeinonharjoittajana pidän tätä maksamisasiaa luonnollisena. Tosin nettiin kaivattaisiin lisää monipuolisempia, helpompia ja luotettavampia maksamisen tapoja.
Ilmainen on ollut hyvää bisnestä, se on ollut huonoa bisnestä. Sama jatkuu. Toteutusmuodot kehittyvät. Hypekuplilla on tapana puhjeta aina jossain vaiheessa. Samalla syntyy tilaa jollekin uudelle.
Kun olen netin avoimista oppimisympäristöistä puhunut ja kouluttanut, usein on kysytty luotettavuudesta: voiko ilmaiseen luottaa? Suomalaiset ovat kokeneet pankkikriisiin, 30-luvulla oli suuri lama. Ei maksullinenkaan ole sen varmempaa. Oli liiketoimintamalli mikä tahansa, toiminta voi lakata.
Se, mitä netin avoimuus ja verkkoyhteisöllinen toiminta ovat synnyttäneet, on kestävämpää laatua. Se, missä ympäristössä, millä työvälineillä ja keinoilla verkkovoima toimii, on sitten oma juttunsa. Kyse ei ole yksittäisistä sovellusohjelmista tai palveluista vaan toimintakulttuurista. Teknologia on oleellinen, mutta vielä oleellisempaa on ihmisten halu, kyky ja tahto toimia verkon verkostoissa yhdessä, avoimesti koko netin nähden tai pienemmissä sisäryhmissä.
Voi olla, että nettiin kehittyy toimivia vaihdantatalouden malleja, paikallisrahan nettisovelluksia, mikromaksuja, virtuaalirahaa (kuten Second Lifen lindenit, joita voi vaihtaa oikeaksi rahaksi).
Maailma muuttuu ja sitä eletään eteenpäin. Pitäisi osata valvoa ja pitää huolta, että hyvät asiat kehittyvät ja säilyvät. Suhteellisuudentajumme ei ole vielä oikein yltänyt globaalin maailmankylän tasolle ja epäillä sopii, yltääkö se koskaan. Olemme valmiita siihen, että asuinalueita tuhotaan kultakorujen aikaansaamiseksi, pidämme luonnollisena sitä, että lavakurkkuja syödään tammikuussa, vaikka ulkona on -30°, meistä on oikeutettua lentää viikonlopuksi shoppailemaan Lontooseen, hyväksymme jopa sen, että taksimatka lentokentältä kaupunkiin maksaa enemmän kuin parin tuhannen kilometrin lentomatka...
Maailma on täynnä nurinkurisuuksia, Ningin tai minkä tahansa ilmaisen verkkopalvelun maksulliseksi muuttuminen on melko luonnollinen asia.
Osa nettiin tuotetusta on virtausta ja prosessia, jolla on toki arvonsa ja niiden toivoisi tallettuvan jonnekin. Mutta ei kaikkea ääntä ja puhettakaan säilötä minnekään. Arvostamme ehkä edelleen verkkoon tuotettua kuin informaatioköyhänä aikana painotekstiä.
Ning-case on harmillista, mutta ei järkyttävää. Monet kurssi-Ningit katoavat. Vanhojen aarteiden säilömiseen Tarmo Toikkanen antaa vinkin kuinka säilöä Ning-aarteita, jos ei jatkossa ole valmis maksamaan. Ne Ning-yhteisöt, jotka ovat eläviä ja toimivia, eivät reilun kympin kuukausimaksusta kuole. Toinen asia on, onko koko putiikki hajoamistilassa.
Parasta olisi, jos kysyntää syntyisi kotimaisille verkossa toimiville yhteisöpalveluille ja että hinnoittelun ja maksamisen mallit myös kehittyisivät. Edes avoimen lähdekoodin ohjelmat eivät tarkoita ilmaista, kuten tässä tapauksessa Elgg, sillä ilmainen koodi toimii aina jollakin serverillä, sitä on päivitettävä ja molemmet asiat ovat kustannuksia, niin rauta, nettiyhteydet kuin ihmistyökin.
Tuhkasta nousee aina jotain uutta. Vapaan Ningin aikana olemme oppineet paljon hyödyllisiä asioita.
Sosiaalisen median kuolemaa on povattu, samoin ilmaiskuplan puhkeamista. Kirjoittelen tätä maailman suurimman mainostoimiston ilmaiseksi tarjoamalla sovellusohjelmalla saman putiikin ilmaiseksi tarjoamalle palvelimelle. Googlen liiketoimintamalli on näihin saakka ollut kunnossa. Yritys pyörii.
Viimeisen viiden vuoden nettipalveluaallosta (web 2.0, sosiaalinen media) osa on perustunut aloittavien yritysten riskinottoon, osa iloiseen harrastajapuuhaan tai jonkun taustarahoittajan hyväntahtoisuuteen. Monille palvelun tarjoajille ilmainen on ollut asiakashankintaa ja markkinointia.
Itse olen maksanut ilmaiskäytön lisäksi esimerkiksi 37 Signal -palvelupaketista, Wikispaces- ja Wikidot-wikipalveluista, Flickr-kuvanjakopalvelusta ja Picnic-kuvanmuokkauspalvelusta. Olen myös ostanut useita maksullisia sovellusohjelmia netin kautta. On useita palveluita, joista olisin valmis maksamaan heti, jos ne muuttuvat maksullisiksi. Elinkeinonharjoittajana pidän tätä maksamisasiaa luonnollisena. Tosin nettiin kaivattaisiin lisää monipuolisempia, helpompia ja luotettavampia maksamisen tapoja.
Ilmainen on ollut hyvää bisnestä, se on ollut huonoa bisnestä. Sama jatkuu. Toteutusmuodot kehittyvät. Hypekuplilla on tapana puhjeta aina jossain vaiheessa. Samalla syntyy tilaa jollekin uudelle.
Kun olen netin avoimista oppimisympäristöistä puhunut ja kouluttanut, usein on kysytty luotettavuudesta: voiko ilmaiseen luottaa? Suomalaiset ovat kokeneet pankkikriisiin, 30-luvulla oli suuri lama. Ei maksullinenkaan ole sen varmempaa. Oli liiketoimintamalli mikä tahansa, toiminta voi lakata.
Se, mitä netin avoimuus ja verkkoyhteisöllinen toiminta ovat synnyttäneet, on kestävämpää laatua. Se, missä ympäristössä, millä työvälineillä ja keinoilla verkkovoima toimii, on sitten oma juttunsa. Kyse ei ole yksittäisistä sovellusohjelmista tai palveluista vaan toimintakulttuurista. Teknologia on oleellinen, mutta vielä oleellisempaa on ihmisten halu, kyky ja tahto toimia verkon verkostoissa yhdessä, avoimesti koko netin nähden tai pienemmissä sisäryhmissä.
Voi olla, että nettiin kehittyy toimivia vaihdantatalouden malleja, paikallisrahan nettisovelluksia, mikromaksuja, virtuaalirahaa (kuten Second Lifen lindenit, joita voi vaihtaa oikeaksi rahaksi).
Maailma muuttuu ja sitä eletään eteenpäin. Pitäisi osata valvoa ja pitää huolta, että hyvät asiat kehittyvät ja säilyvät. Suhteellisuudentajumme ei ole vielä oikein yltänyt globaalin maailmankylän tasolle ja epäillä sopii, yltääkö se koskaan. Olemme valmiita siihen, että asuinalueita tuhotaan kultakorujen aikaansaamiseksi, pidämme luonnollisena sitä, että lavakurkkuja syödään tammikuussa, vaikka ulkona on -30°, meistä on oikeutettua lentää viikonlopuksi shoppailemaan Lontooseen, hyväksymme jopa sen, että taksimatka lentokentältä kaupunkiin maksaa enemmän kuin parin tuhannen kilometrin lentomatka...
Maailma on täynnä nurinkurisuuksia, Ningin tai minkä tahansa ilmaisen verkkopalvelun maksulliseksi muuttuminen on melko luonnollinen asia.
Osa nettiin tuotetusta on virtausta ja prosessia, jolla on toki arvonsa ja niiden toivoisi tallettuvan jonnekin. Mutta ei kaikkea ääntä ja puhettakaan säilötä minnekään. Arvostamme ehkä edelleen verkkoon tuotettua kuin informaatioköyhänä aikana painotekstiä.
Ning-case on harmillista, mutta ei järkyttävää. Monet kurssi-Ningit katoavat. Vanhojen aarteiden säilömiseen Tarmo Toikkanen antaa vinkin kuinka säilöä Ning-aarteita, jos ei jatkossa ole valmis maksamaan. Ne Ning-yhteisöt, jotka ovat eläviä ja toimivia, eivät reilun kympin kuukausimaksusta kuole. Toinen asia on, onko koko putiikki hajoamistilassa.
Parasta olisi, jos kysyntää syntyisi kotimaisille verkossa toimiville yhteisöpalveluille ja että hinnoittelun ja maksamisen mallit myös kehittyisivät. Edes avoimen lähdekoodin ohjelmat eivät tarkoita ilmaista, kuten tässä tapauksessa Elgg, sillä ilmainen koodi toimii aina jollakin serverillä, sitä on päivitettävä ja molemmet asiat ovat kustannuksia, niin rauta, nettiyhteydet kuin ihmistyökin.
Tuhkasta nousee aina jotain uutta. Vapaan Ningin aikana olemme oppineet paljon hyödyllisiä asioita.
torstaina, huhtikuuta 15, 2010
ELMA ja kuinka netissä tehdään töitä
Ensi viikolla julkaistaan esiselvitys (e)-oppimissisältöjen liiketoimintamalleista. Palkkatyön ohessa enimmäkseen näin öiseen aikaan tehty työ on uutta työnteon kulttuuria, johon varmaan yhä useampi on siirtymässä. Prosessi on ollut mielenkiintoinen ja taas on tullut opittua paljon uutta. Koska mietin jo ensi viikkoista julkistamistilaisuutta, ajattelin tähän kuvata lyhyesti, miten koko juttu tehtiin.
Meitä selvitystyön toteuttajia on kaksi ja välimatkaa maantieteellisesti reippaat 200 kilometriä. Kaikki palaverit pidimme verkon välityksellä. Toimeksiantajan puolelta työstämiseen osallistui neljä ihmistä ja heidän kanssaan käytimme palaveeraamiseen Adobe Connect Prota. Keskenämme Skypeä ja Goolen Chattiä. Teksti kirjoitettiin Google Dokumentilla. Kaikki projektiin liittyvät dokumentit talletettiin Google Dokumenteissa jaettuun kansioon, jolloin toimeksiantaja pääsi koska tahansa tarkastamaan tekstin tilanteen.
Yhteispalavereita valmisteltiin Etherpadillä ja sen avoimen verkon seuraajilla Piratepadilla ja Talkwithmellä. Palaverin agenda lähetettiin sähköpostitse koko ryhmälle, siirrettiin ACP:n kokoustilaan muistioon, täydennettiin muistiinpanoilla ja siirrettiin sieltä jaetun Google Dokumenttikansion palaverimuistioon.
Kirjoittaminen alkoi karkeasta rungosta. Yhteiskirjoittamisen etenemisen kannalta oli oleellisen tärkeää vapauttaa pään sisäisiä muotoiluasetuksia. Alussa ei tarvitse tulla valmista tekstiä vaan vaikka vain pelkkiä palluroita tai ihan mitä vaan, kunhan tekstiä tulee. Aina on kynnyksiä toisen tekstiin menemisessä ja asenne on oltava kohdallaan. Yhteiskirjoittamisessa on tärkeää pitää välillä tilannekatsauksia, kysyä ja sanoa ääneen. Ulkopuolisten kommentit ovat äärimmäisen tärkeitä.
Elman osalta ulkopuolisten kommentteja ja rikastavaa aineistoa kertyi niin paljon, että kaikkea ei voinut ottaa mukaan tähän vaiheeseen. Ihmiset jakoivat huippuhienoja juttuja, muun muassa vielä julkaisemattomia erittäin ajankohtaisia papereita. Selvityksen aikana perustettiin Qaiku- ja Twitter-kanavat, avoin MindMeister-miellekartta sekä Google Sites -sivusto ja wiki (ensilukemalla luotava käyttäjätili) esitekstien julkaisemista kommentointia varten. Informaatiota virtasi myös henkilökohtaisten nettiliittymien, kuten tämän blogin, Facebookin, Google Buzzin, Sometun ja LinkedInin kautta. Osa kontakteista oli entuudestaan tuttujen haastatteluja, osa taas selvitystyön aikana vastaantulleita. Esimerkiksi lukuun kirjan uusista mahdollisuuksista eräs esimerkki löytyi nettihaulla ja johti sähköpostihaastatteluun.
Karkean arviomme mukaan ELMA:n eri vaiheisiin osallistui satakunta ihmistä. Aivan huippua! SUUR-kiitos kaikille.
Perinteinen kirjallisuus on ollut tietenkin merkittävä selvitystyön jäsentäjä. Nettityön iloinen havahtuminen kirjan uusiin mahdollisuuksiin kävi viime perjantaiaamuna, kun bussimatkalla Helsinkiin sain ajankohtaisen lähdeteoksen tuttavan kautta. Nettikirjoista ja mokkulayhteyksistä on tullut arkea. Vaikka kirjallisuutta kertyi selvityksen taustalle reippaasti, aikaa lähdeaineiston hankkimiseen ei ole kulunut mainittavasti. En tietenkään usko, että kaikki aineisto on netissä. Olen kerännyt käsikirjastoa ja käytän kirjastoja. Se, että esimerkiksi tuoreet väitöskirjat löytyvät verkosta, on aivan huippujuttu, jota arvostaa, jos asuu kaukana yliopistokirjastoista. Selvitystyön aikana tuli kollektiivisesti havaituksi, miten monet lähdeteokset ovat kestäneet aikaa, asiat muuttuvat hitaasti ja samaan tekstiin aukenee uusia näkymiä uudelleen lukemisen ja muuttuneen tilanteen myötä.
.pdf+%28sivu+5+_+20%29.jpg)
Eilen illalla tehtiin yhden tuttavan kanssa oikolukua ja sisällöllistä viilailua chattäillen. Kello oli yli yhden yöllä. Itse olen yöihminen (enkä ole sukumme ainokainen). Hieno tunne, kun ihmiset jaksavat sukeltaa tekstiin ja jutella siitä. Ymmärrän, että monille kuulostaa ahdistavalle ajatus siitä, että töitä tehdään yöllä. Juuri siksi olen elinkeinonharjoittaja. Saan tehdä töitä juuri sillä tavalla ja silloin, kuin huvittaa. Itse kykenen huonosti järjelliseen toimintaan kellon kahlitsemana, toki sitäkin on pitänyt harjoitella.
Nettityö sopii ihmisille, jotka eivät stressaannu tekemättömien, epämääräisten ja auki olevien asioitten kanssa. Netti tuo loputtomuuden ja informaatiotulvan lähelle. Pitää osata valikoida, hakea tietoa, rajata, kohdentaa, kysyä muilta, kuunnella muita, luopua laumasta ideoita ja paljon muuta, mitä ei enää osaa ajatella, kun hommaan tottuu. Ajanhallinta ja kiire nousevat edelleen esille jatkuvasti. Itse mietin tämän työn osalta sitä, miten mainiota, ettei tarvinut matkustaa juuri lainkaan. Jo yksi Hämeenlinnan käynti olisi merkinnyt viiden tunnin matka-aikaa. Monille perinteiseen palaveri-kokous-seminaari-rutinoituneille matka-ajat ovat edelleen luonnollinen osa työelämää. Itse nautin, kun pääsen niistä eroon. Viidessä tunnissa tekee nettitöissä paljon paljon. Mutta muistan myös, että se, mikä sopii minulle ei sovi kaikille. Silti olen vakuuttunut, että työnteon mittarina tunti on aikansa elänyt. Ainakin osittain.
Meitä selvitystyön toteuttajia on kaksi ja välimatkaa maantieteellisesti reippaat 200 kilometriä. Kaikki palaverit pidimme verkon välityksellä. Toimeksiantajan puolelta työstämiseen osallistui neljä ihmistä ja heidän kanssaan käytimme palaveeraamiseen Adobe Connect Prota. Keskenämme Skypeä ja Goolen Chattiä. Teksti kirjoitettiin Google Dokumentilla. Kaikki projektiin liittyvät dokumentit talletettiin Google Dokumenteissa jaettuun kansioon, jolloin toimeksiantaja pääsi koska tahansa tarkastamaan tekstin tilanteen.
Yhteispalavereita valmisteltiin Etherpadillä ja sen avoimen verkon seuraajilla Piratepadilla ja Talkwithmellä. Palaverin agenda lähetettiin sähköpostitse koko ryhmälle, siirrettiin ACP:n kokoustilaan muistioon, täydennettiin muistiinpanoilla ja siirrettiin sieltä jaetun Google Dokumenttikansion palaverimuistioon.
Kirjoittaminen alkoi karkeasta rungosta. Yhteiskirjoittamisen etenemisen kannalta oli oleellisen tärkeää vapauttaa pään sisäisiä muotoiluasetuksia. Alussa ei tarvitse tulla valmista tekstiä vaan vaikka vain pelkkiä palluroita tai ihan mitä vaan, kunhan tekstiä tulee. Aina on kynnyksiä toisen tekstiin menemisessä ja asenne on oltava kohdallaan. Yhteiskirjoittamisessa on tärkeää pitää välillä tilannekatsauksia, kysyä ja sanoa ääneen. Ulkopuolisten kommentit ovat äärimmäisen tärkeitä.
Elman osalta ulkopuolisten kommentteja ja rikastavaa aineistoa kertyi niin paljon, että kaikkea ei voinut ottaa mukaan tähän vaiheeseen. Ihmiset jakoivat huippuhienoja juttuja, muun muassa vielä julkaisemattomia erittäin ajankohtaisia papereita. Selvityksen aikana perustettiin Qaiku- ja Twitter-kanavat, avoin MindMeister-miellekartta sekä Google Sites -sivusto ja wiki (ensilukemalla luotava käyttäjätili) esitekstien julkaisemista kommentointia varten. Informaatiota virtasi myös henkilökohtaisten nettiliittymien, kuten tämän blogin, Facebookin, Google Buzzin, Sometun ja LinkedInin kautta. Osa kontakteista oli entuudestaan tuttujen haastatteluja, osa taas selvitystyön aikana vastaantulleita. Esimerkiksi lukuun kirjan uusista mahdollisuuksista eräs esimerkki löytyi nettihaulla ja johti sähköpostihaastatteluun.
Karkean arviomme mukaan ELMA:n eri vaiheisiin osallistui satakunta ihmistä. Aivan huippua! SUUR-kiitos kaikille.
Perinteinen kirjallisuus on ollut tietenkin merkittävä selvitystyön jäsentäjä. Nettityön iloinen havahtuminen kirjan uusiin mahdollisuuksiin kävi viime perjantaiaamuna, kun bussimatkalla Helsinkiin sain ajankohtaisen lähdeteoksen tuttavan kautta. Nettikirjoista ja mokkulayhteyksistä on tullut arkea. Vaikka kirjallisuutta kertyi selvityksen taustalle reippaasti, aikaa lähdeaineiston hankkimiseen ei ole kulunut mainittavasti. En tietenkään usko, että kaikki aineisto on netissä. Olen kerännyt käsikirjastoa ja käytän kirjastoja. Se, että esimerkiksi tuoreet väitöskirjat löytyvät verkosta, on aivan huippujuttu, jota arvostaa, jos asuu kaukana yliopistokirjastoista. Selvitystyön aikana tuli kollektiivisesti havaituksi, miten monet lähdeteokset ovat kestäneet aikaa, asiat muuttuvat hitaasti ja samaan tekstiin aukenee uusia näkymiä uudelleen lukemisen ja muuttuneen tilanteen myötä.
.pdf+%28sivu+5+_+20%29.jpg)
Eilen illalla tehtiin yhden tuttavan kanssa oikolukua ja sisällöllistä viilailua chattäillen. Kello oli yli yhden yöllä. Itse olen yöihminen (enkä ole sukumme ainokainen). Hieno tunne, kun ihmiset jaksavat sukeltaa tekstiin ja jutella siitä. Ymmärrän, että monille kuulostaa ahdistavalle ajatus siitä, että töitä tehdään yöllä. Juuri siksi olen elinkeinonharjoittaja. Saan tehdä töitä juuri sillä tavalla ja silloin, kuin huvittaa. Itse kykenen huonosti järjelliseen toimintaan kellon kahlitsemana, toki sitäkin on pitänyt harjoitella.
Nettityö sopii ihmisille, jotka eivät stressaannu tekemättömien, epämääräisten ja auki olevien asioitten kanssa. Netti tuo loputtomuuden ja informaatiotulvan lähelle. Pitää osata valikoida, hakea tietoa, rajata, kohdentaa, kysyä muilta, kuunnella muita, luopua laumasta ideoita ja paljon muuta, mitä ei enää osaa ajatella, kun hommaan tottuu. Ajanhallinta ja kiire nousevat edelleen esille jatkuvasti. Itse mietin tämän työn osalta sitä, miten mainiota, ettei tarvinut matkustaa juuri lainkaan. Jo yksi Hämeenlinnan käynti olisi merkinnyt viiden tunnin matka-aikaa. Monille perinteiseen palaveri-kokous-seminaari-rutinoituneille matka-ajat ovat edelleen luonnollinen osa työelämää. Itse nautin, kun pääsen niistä eroon. Viidessä tunnissa tekee nettitöissä paljon paljon. Mutta muistan myös, että se, mikä sopii minulle ei sovi kaikille. Silti olen vakuuttunut, että työnteon mittarina tunti on aikansa elänyt. Ainakin osittain.
keskiviikkona, huhtikuuta 14, 2010
Käyttäjälähtöinen suunnittelu – Design Thinking
Kirjoitin suunnitteluajattelusta ensi viikolla julkaistavaan Elma-selvitykseen (tervetuloa julkistusjuhliin ITK-päivillä to 22.4. klo 18 kokoustila 21, ennakkoilmoittautuminen 19.4. mennessä). Tässä katkelma:
Oppimissisältöihin liittyviä teknisiä alustoja ja teknisiä käyttöympäristöjä on näihin saakka kehitetty teknologialähtöisesti. Suunnitteluajattelu, Design Thinking, on uusi lähestyminen, joka tuo muotoilualan osaamista mukaan kaikkeen suunnitteluun, myös palvelusuunnitteluun. Suunnitteluajattelu hyödyntää sosiaalista mediaa ja verkkotyöskentelyn nykyisiä malleja sekä muita kollektiivisen työskentelyn muotoja, joita ovat esimerkiksi avoin innovaatio, tulevaisuuden ennakointi, joukkouttaminen (crowdsourcing) ja co-creation (yritysten ja asiakkaiden yhdessä tekeminen). Käyttäjien tarpeista lähtevä suunnittelu voisi tuottaa kokonaan uusia tuote- ja palveluinnovaatioita, joihin ei tarvitse kehittää edes uutta teknologiaa. Ongelmallista on se, että vain harvat käyttäjät osaavat kuvitella tuotteita ja sisältöjä, joita eivät ole aiemmin käyttäneet. Suunnitteluajattelu tarjoaa systemaattisia menetelmiä käyttäjälähtöiseen suunnitteluun. (Aminof ym. 2010.)
Lähdetieto tarkemmin: Aminoff, Christian & Hänninen, Timo & Kämäräinen, Mikko & Loiske, Janne (2010). Muotoilun rooli muuttunut. Provoke Design Oy. Luovan talouden strateginen hanke Työ- ja elinkeinoministeriö.
Edit: Vartti tämän kirjoittamisen jälkeen tuli vastaan Wikiopistosta tuore alku: Johdatus suunnittelun tutkimukseen. Hahhaa, hyvä että tuli katsottua vielä lisää, kurssi kuuluu omiin opintoihini, pitää ottaa ohjelmaan heti kun mahdollista. Loistavaa TaY ja INFIM.
Kuinka Google dokumenttien uusi versio käyttöön
Google dokumenttien uudistus on vihdoin julki. Uudistuneen käyttöliittymän saa toimintaan dokumenttien asetuksista,
rastittamalla editointi-välilehdeltä uusimmat ominaisuudet käyttöön.
Editorit ovat uudistuneet, muotoilukomentoja on tullut lisää, kuvatiedoston luominen on lisätty omaksi dokumentikseen, chatti on lisätty joihinkin dokumentteihin ja muita uutuuksia, joihin voi tutustua esittelyvideon avulla.
Google-dokumentit ovat olleet viime aikoina ahkerassa käytössä. Petteri Järvinen viime viikolla esitteli uhkakuvia ja pelon aiheita siinä, että Google omistaa kohta kovalevymme. On se tietysti niinkin. Mutta esimerkiksi jaetut dokumentit, joilla olen viimeiset viikot ahertanut, tulevat muutenkin julkisuuteen. Useamman henkilön yhdessä tekeminen on ihan toista kuin mitä aikoinaan sähköpostin liitetiedostojen kanssa.
rastittamalla editointi-välilehdeltä uusimmat ominaisuudet käyttöön.
Editorit ovat uudistuneet, muotoilukomentoja on tullut lisää, kuvatiedoston luominen on lisätty omaksi dokumentikseen, chatti on lisätty joihinkin dokumentteihin ja muita uutuuksia, joihin voi tutustua esittelyvideon avulla.
Google-dokumentit ovat olleet viime aikoina ahkerassa käytössä. Petteri Järvinen viime viikolla esitteli uhkakuvia ja pelon aiheita siinä, että Google omistaa kohta kovalevymme. On se tietysti niinkin. Mutta esimerkiksi jaetut dokumentit, joilla olen viimeiset viikot ahertanut, tulevat muutenkin julkisuuteen. Useamman henkilön yhdessä tekeminen on ihan toista kuin mitä aikoinaan sähköpostin liitetiedostojen kanssa.
keskiviikkona, huhtikuuta 07, 2010
Totunnaisajattelun ajatuskarsina
Täällä päin on elmailtu tiiviisti ja vielä tovin jatkuu. Yksi insinöörikin saatiin juhlittua koulun rajalta työelämään. Siivouksen tuloksena syntynyttä pyykkivuorta purkaessa ajatukset kääntyivät siihen, miten herkästi ajattelu ja toiminta kahliutuu totunnaiseen. Ajatuksen aiheelle antoi pesukone ja erityisesti pesuaine.
Viherpiipertäjän tapaisena heräsin joitain aikoja sitten katselemaan, mitä pesuainepakkauksissa lukee. Fosfaatitonta ainetta oli hankalaa löytää ja löydetyistä monet jättivät pyykkiin harmaan olotilan ja jopa tunkkaisen tuoksun. Pesupähkinöitten kokeilu ei säväyttänyt vaikka metka juttu ovatkin. Mutta silmät jatkoivat kauppakäynneillä hakutoimintoaan ja sitten tärppäsi: ihmeellisen näköinen pakkaus täynnä pikkuhelmiä ja muovikuulat, joiden sisälle helmet lykätään.
Ecopallerot todella toimivat ja mikä parasta, puolen tunnin pesu ilman huuhteluita riittää. Samoilla palloilla pärjää noin 30 pesua. Omassa koneessani ei ole puolen tunnin pesuohjelmaa, mutta löysin siitä 19 minuutin mittaisen tärkkäysohjelman, jonka laitan kaksi kertaa samalle koneelliselle. Pesuaika lyheni lyhimmästä ohjelmasta 25 minuuttia. Kaikista hikisimpiä ja likaisimpia työvaatteita lukuunottamatta pesutulos on tosi hyvä. Pyykki on raikasta, puhdasta ja pehmeää. Fosfaatitta.
Totumme niin helposti vallitseviin oloihin ja jos uskallammekin jonkun kerran kokeilla jotain uutta, intomme laimenee usein ensipettymyksiin. Teknologia ja muu ympäristö ei välttämättä tue uutta toimintatapaa. Mutta silti, asenne ja kokeilunhalu vie usein tuloksiin. Kannattaa unelmoida, kannattaa etsiä. Sama pätee kaikkeen arjen toimintaan. Muistan lapsuudesta, kuinka lapsen silmin vanha täti Vuorelan Kaisa myymäläautoa odottaessa totesi viisaasti: "Tyytyväinen ihminen on kehityksen jarru."
Viherpiipertäjän tapaisena heräsin joitain aikoja sitten katselemaan, mitä pesuainepakkauksissa lukee. Fosfaatitonta ainetta oli hankalaa löytää ja löydetyistä monet jättivät pyykkiin harmaan olotilan ja jopa tunkkaisen tuoksun. Pesupähkinöitten kokeilu ei säväyttänyt vaikka metka juttu ovatkin. Mutta silmät jatkoivat kauppakäynneillä hakutoimintoaan ja sitten tärppäsi: ihmeellisen näköinen pakkaus täynnä pikkuhelmiä ja muovikuulat, joiden sisälle helmet lykätään.Ecopallerot todella toimivat ja mikä parasta, puolen tunnin pesu ilman huuhteluita riittää. Samoilla palloilla pärjää noin 30 pesua. Omassa koneessani ei ole puolen tunnin pesuohjelmaa, mutta löysin siitä 19 minuutin mittaisen tärkkäysohjelman, jonka laitan kaksi kertaa samalle koneelliselle. Pesuaika lyheni lyhimmästä ohjelmasta 25 minuuttia. Kaikista hikisimpiä ja likaisimpia työvaatteita lukuunottamatta pesutulos on tosi hyvä. Pyykki on raikasta, puhdasta ja pehmeää. Fosfaatitta.
Totumme niin helposti vallitseviin oloihin ja jos uskallammekin jonkun kerran kokeilla jotain uutta, intomme laimenee usein ensipettymyksiin. Teknologia ja muu ympäristö ei välttämättä tue uutta toimintatapaa. Mutta silti, asenne ja kokeilunhalu vie usein tuloksiin. Kannattaa unelmoida, kannattaa etsiä. Sama pätee kaikkeen arjen toimintaan. Muistan lapsuudesta, kuinka lapsen silmin vanha täti Vuorelan Kaisa myymäläautoa odottaessa totesi viisaasti: "Tyytyväinen ihminen on kehityksen jarru."
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)