Kun kaikki meni pieleen #ITK2010

Otsikko on esityksestä ei ITK-päivistä. Tupa täyttyi ääriään myöten, kun Satu Nurmelä, Sinikka Laakio-Whybrow ja meikäläinen esiteltiin parhaimpia opetusmokailujamme. Esitykseen sisältyi otsikon mukaista toimintaa. Omat aikatauluni täyttyivät Elmalla ja Sometun ITK-valmisteluilla, opetustyötäkin vielä. Sitten missasin ryhmäpalaverin, jossa esitystä suunniteltiin... joten kaikki kunnia jäsentelystä Satulle ja Sinikalle.

Idea syntyi lokakuulla Crasping the Future -seminaarissa, jossa sattumoisin Satun ja Sinikan kanssa istuimme lähekkäin. Jotenkin juttu kulki siihen, miten paljon tulee huteja, kun uutta kehittää ja miten vähän niistä huteista puhutaan. Kaikkialla aina esitetään onnistumisia. Olin perustanut Sometu-verkostoon Suutarit-ryhmän jo aiemmin ja aihe kiehtoi opintojenkin vuoksi. Virheistä, mokista ja epäonnistumisista paljastuu aina tärkeitä asioita, mutta niitä ei uskalleta käsitellä, koska tunne estää kertomasta muille ja itsekin haluaa vain unohtaa sen, mikä ei toiminut.

Jos omia verkko-opetuksen toteutuksia ei uskalla katsoa selittelemättä, ei ehkä löydä avaimia parempiin toteutuksiin. Ei luokkaopetuskaan aina onnistu. Samalla opettajalla voi olla samaan aikaan sama kurssi monen ryhmän kanssa. Silloin vähintään havahtuu siihen, että kyse on aina vuorovaikutuksesta, vaikka kuinka oltaisiin muka asia-aiheiden kanssa liikenteessä. Ryhmän dynamiikka tekee heikommastakin toteutuksesta loistavan ja paraskin kehys kumisee tyhjyyttään, joskus ihan vain sattumalta. Vika ei siis ole yksin opettajan. Mokien kanssa pitäisi olla myös rohkea korjaamaan suuntaa. Verkossa se on hieman luokkatilannetta vaikeampaa, muttei mahdotonta.

Sosiaalisen median käyttö vaatii opettelua. On tärkeää huomata, että luokkamuotoiseen oppimiseen on sukupolvien kokemus eli myös kotona, suvun ja kavereiden kesken oppijaa tuetaan ja tsemppaillaan sen suhteen. Sitä vastoin verkossa oppimiseen harvoilla oppijan tuttavilla on kosketusta. Tilanne voi olla yhtä aikaa outo niin opettajalle kuin ryhmälle.

Opettajalla on usein mielessään jonkinlainen kartta siitä, mitä tulee tapahtumaan ja missä. Oppijalla tätä ei ole ellei opettaja osaa sitä tehdä näkyväksi ja selkeäksi. Verkossa pitää sanoa lyhyesti ja havainnollisesti. Siinä vasta pulma.

Sosiaalisen median välineet ohjaavat luontojaan rentoon viestintään ja vapaa-ajan käyttötottumukset seuraavat opiskelutilanteisiin. Tästä voi syntyä erilaisia tilanteita, profiilikuvien ja kielenkäytön kanssa erityisesti. Huumori keventää, mutta asiayhteyksissä se voi myös mutkistaa. Käytännön pilat voivat muuttua sivupoluiksi.

Avoimuuden ja turvallisuuden tunteen kanssa opettaja ei ole aina samalla viivalla oppijoitten kanssa. Katsomus- ja ilmaisutaitoaineissa esimerkiksi käsitellään asioita, joita aikuinen osaa etäännyttää itsestään ja käsitellä periaatteellisella tasolla asiallisesti, kun taas elämänkatsomustaan muodostava, kasvuvaiheessa oleva tai kriisiä elävä oppija voi tuoda käsittelyyn koko henkilökohtaisen elämänsä tai ei halua ollenkaan avautua eiheesta.

Aina se sosiaalisuuskaan ei lähde liikkeelle. Avoimuuteen pakottaminen on absurdia, samoin pakollinen sosiaalisuus. Toisaalta kannustaminen ja perusteleminen, epämukavuusalueelle saattaminen, ovat tienä oppimiselle ja kasvulle. Jos aina tehdään vain kivoja ja helppoja asioita, milloin opitaan jotain uutta?

Kävimme kiinnostavaa keskustelua yleisön kanssa verkkoidentiteetistä ja vielä esityksen jälkeen sain eräältä kuulijalta hyviä vinkkejä siihen, että feikkiprofiileja voidaan käyttää myös niin, että sallitaan samalle oppijalle useiden profiilien käyttö, jolloin on mahdollista myös eri rooleista käsin lähestyä samaa aihetta. Idea oli tosi kiinnostava ja sopisi hyvin esimerkiksi filosofian kursseille.

Joskus epäonnistumisiin ovat syinä aikatauluongelmat. Yhteistyöorganisaation kanssa aikataulut eivät pelitä, kurssi lämpiää hitaasti ja sitten onkin jo loppu esillä, opettaja arvioi omat aikataulunsa väärin. Siirtyminen sanoista tekoihin on joskus yllättävän vaikeaa. Erään ystävyyskoulun kanssa yritettiin viritellä yhteistä nettiryhmää, mutta ei siellä mitään tapahdu.

Esityksen jälkeen käytävällä tuli parikin ihmistä sanomaan, että olipa yksinkertainen, mutta harvoin kuultu idea ja että näitä tällaisia pitäisi olla aina mukana. Epäonnistumisessa on mukana onnistuminen, sitä epää pitää vain vähän käsitellä ja muokata.

Lifehacker (via Psychology Today) muistuttaa tänään: kaikkien mokailujen keskeltä kannattaa myös poimia esille ne jutut, jotka toimivat ja joissa onnistuttiin.