Mitä järkeä Twitterissä? #ITK2010

Luin eilen erään konkariopettajan blogista kohtuullisen nuivia kommentteja Twitteristä ja sen käytöstä tapahtumien taustakanavana. Ei tietenkään ole tarkoitus, että kaikki ilahtuvat ja ihastuvat Twitteriin. Ihan sama kuin pahan ruuan ja huonojen tv-ohjelmien kanssa: ei tartte ottaa, jos ei maistu.

ITK-konferenssissa Twitterin käytöstä voin listata monenlaisia etupuolia, joista ainakin itselleni ja muutamille tuttavilleni tuntui olleen hyötyä:

Twitterillä tiedotettiin, missä alkaa mitä ja kuka on äänessä. Esimerkiksi joukko Elma-julkkareihin tulijoita oli menossa väärään paikkaan, mutta kiitos Twitterin, oikea paikka löytyi hetkessä. Ohjelmalakanan kanssa oli välillä tihrustamista, että missäs olikaan se, jonne ajattelin mennä. Kaverin twiitti auttoi suunnistamaan. Twitteristä selvisi myös useammankin kerran, että kuka on äänessä ja itse kertasin vielä kotona Twitteristä, että loppupuheenvuoron pitäjä oli siis Johannes Ojansuu. Kännykän Twitter oli kaikista kätevin tämän informaation löytämiseen.

Kollektiivisten muistiinpanojen tekeminen on Jaikun, Qaikun ja Twitterin aikakaudella muodostunut vakiintuneeksi tavaksi. Itseäni ei haittaa yhtään, että osa talletetuista lauseista on samoja. En kirjoita konferensseissa kynällä paperille, en kaipaa mitään papereita. Kirjoittaminen on kuitenkin hyvä tapa oppia ja hahmottaa ja kun kirjoittaa nettiin, samalla jäsentää kuulemaansa. Kollektiivinen jäsentely on ehdottomasti hauskempaa kuin yksin tehty. Toivon mukaan jatkossa twiittejä tai mitä lie minimerkintöjä voidaan myös kätevästi koota mielleavaruuskartoiksi tai 3Dmiellekartoiksi tai jotain sinne päin. Mukaan tietenkin kuvia ja videopätkiä. Twitterin kautta löytyi myös nopeimmin linkit Bambuser-videoihin ja eri reittejä lähetettyihin valokuviin.

Twitter-profiilien kautta tuli tunnistettua monia konferenssiosallistujia. Tulin myös itse tunnistetuksi. Hauskaa oli, kun ihmiset tulivat moikkaamaan ja juttelemaan. Vaatimatonkin verkkokontakti madalta kontaktin ottamisen kynnystä.

Twitter yhdisti myös fyysisesti läsnäolleita etäläsnäolijoihin. Itse ainakin vastasin muutamiin etäläsnäolijoitten kysymyksiin Twitterin kautta. Oleelliset vastaukset levisivät myös nopeasti twiitteinä eteenpäin. Joku kokee tämän moninkertaisuuden harmillisena, mutta itse en. Silmä tottuu hahmotunnistamaan tutut twiitit.

Erityisen ilahduttavaa on kiittelyn ja moikkailun kulttuuri, joka kotimaiseen Twitteriin on syntynyt. Kiitos on pieni asia, joka ei vaadi paljon, mutta ilahduttaa suuresti. Ehkä kiittelykin voi joskus riistäytyä; puuroksi menee jos kaikkia kiitetään moneen kertaan kaikesta. Silti pieni ylikiittely on pieni hinta siitä ystävällismielisyyden ilmapiiristä, joka mikroviestinnän ympäristöissä vallitsee. Twitterin ohella aivan vastaava tunnelma leijuu myös Qaikussa.

Kätevää Twitterissä ovat myös kaikenlaiset lisävimpaimet ja soveluspalvelut, joilla kertynyttä informaatiota voi ohjailla ja seuloa.

Lisäsin tämän pikkumietteen otsikkoon #ITK2010, mistä seuraa, että kun tämän blogimerkinnän otsikko menee omaan Twitteriini, se menee myös ITK-päivien Twitter-koosteeseen ja sitä kautta myös osaksi konferenssin syötevirrasta tehtävää tutkimusta.