Mashup-koosteen luominen tai syötteiden aggregointi (onko hyvää sanaa tälle?) esimerkiksi Yahoo! Pipes -palvelulla on ollut ainakin meikäläiselle turhan mutkikas tehtävä (tosin sivustolla on näemmä nykyään avustaja ensikertalaista jeesaamassa).
Nyt tuli vastaan helpohko menetelmä luoda useasta syötteestä koostettu yhtenäinen virta: Feed Informer. Asetuksissa on mahdollista antaa suodatussanoja ja syötelaatikon ulkonäköä voi säätää. Haittana on pakollinen linkki palveluntarjoajan sivulle (maksullinen mainokseton palvelu on kallis, eikä tuo mainos iso ole, mutta kumminkin lisää nettiliikennettä) ja kaikki syötteet eivät näyttäneet muodostuvan nätisti linkeiksi.
On näitä varmaan muitakin, olisi kiva kuulla vinkkejä. Joanna kuulutteli samaa Vinkkiverkon keskustelussa.
sunnuntai, helmikuuta 28, 2010
Oi aikaa ennen Deliä
Monet ahkerat nettityöskentelijät tuntevat Delin eli Delicious-sosiaaliset kirjanmerkit. On se niin kätevää, kun parhaat linkkitallenteet seuraavat aina mukana, niitä voi jakaa kavereille ja suodatella eri verkkosivuille.
Ryhdyin keräämään linkkilistoja ennen Deliä Blogrolling-nimisellä palvelulla, joka muuttui ikävällä lailla mainosrahoitetuksi joitain vuosia sitten. Jokainen Blogrolling-linkki avaa bannerin eikä linkki vie suoraan linkkisivulle vaan Blogrollingin välipalvelimelle, joka keräilee kai sitten vielä jotain myytävää informaatiota (Google häiritsevämmin).
Harmillista on se, että vanha ilmaisten nettipalveluitten linkkikokoelmani on edelleen osittain tuon vanhan palvelun kautta rakenneltuna. Mutta olen ottanut sillä lailla lunkisti, että aina silloin tällöin päivitän jonkun sivun. Ja näin se taas eteni, kun havaitsin, että blogilisukkeitten sivulle oli linkitetty Outi-Maaria Palo-ojan kivasti kokoamassa blogioppaassa.
Saan aina silloin tällöin sivuilla kävijöiltä linkkivinkkejä ja täydennän koostetta. Ylläpidän sivustoa edelleen hanketyönä. Tarkoituksena tarjota nettiin tutustuvalle opettajalle ja oppijalle luokiteltu valikoima maksuttomia apuvälineitä. Opasteitakin keräillään parhaillaan monesta lähteestä Matkatoimisto Somen toimesta. Lisää siitä lähiaikoina, juttu liittyy Sometu-verkoston ITK-tapahtumiin.
Sivustolla näkyy hyvin, että sen rakentaminen on aloitettu 2006. Osa sanastosta on vanhentunut. Osa linkeistä ei toimi. Paljon puuttuu. Mutta kumminkin osittain edelleen ainakin omaan käyttöön toimii. Päivittelen kesällä paremmin. Kaikki hyvät vinkit tervetulleita.
Ryhdyin keräämään linkkilistoja ennen Deliä Blogrolling-nimisellä palvelulla, joka muuttui ikävällä lailla mainosrahoitetuksi joitain vuosia sitten. Jokainen Blogrolling-linkki avaa bannerin eikä linkki vie suoraan linkkisivulle vaan Blogrollingin välipalvelimelle, joka keräilee kai sitten vielä jotain myytävää informaatiota (Google häiritsevämmin).
Harmillista on se, että vanha ilmaisten nettipalveluitten linkkikokoelmani on edelleen osittain tuon vanhan palvelun kautta rakenneltuna. Mutta olen ottanut sillä lailla lunkisti, että aina silloin tällöin päivitän jonkun sivun. Ja näin se taas eteni, kun havaitsin, että blogilisukkeitten sivulle oli linkitetty Outi-Maaria Palo-ojan kivasti kokoamassa blogioppaassa.
Saan aina silloin tällöin sivuilla kävijöiltä linkkivinkkejä ja täydennän koostetta. Ylläpidän sivustoa edelleen hanketyönä. Tarkoituksena tarjota nettiin tutustuvalle opettajalle ja oppijalle luokiteltu valikoima maksuttomia apuvälineitä. Opasteitakin keräillään parhaillaan monesta lähteestä Matkatoimisto Somen toimesta. Lisää siitä lähiaikoina, juttu liittyy Sometu-verkoston ITK-tapahtumiin.
Sivustolla näkyy hyvin, että sen rakentaminen on aloitettu 2006. Osa sanastosta on vanhentunut. Osa linkeistä ei toimi. Paljon puuttuu. Mutta kumminkin osittain edelleen ainakin omaan käyttöön toimii. Päivittelen kesällä paremmin. Kaikki hyvät vinkit tervetulleita.
perjantaina, helmikuuta 26, 2010
Otteita oppimisen arjesta
Muutama kurkistus siihen, mitä ajattelee 10 vuotta koulumaailmassa tutkiskellut pedagogi oppimisen arjesta, hieman teoriaan peilaten. Neljä osaa, saatavilla sekä slidecasteina (ääni synkattu dioihin), että pelkkinä dioina ja mp3-äänenä.
Koostin erästä oppivaa ryhmää varten omia mietteitäni siitä, millaista on koulumaailmassa, miten netti on muuttanut työnkuvaa, mitä ajatuksia arviointi virittää ja miten pedagogit löytävät verkostoihin.
Kooste löytyy koulutusaineistojeni sivulta.
Koostin erästä oppivaa ryhmää varten omia mietteitäni siitä, millaista on koulumaailmassa, miten netti on muuttanut työnkuvaa, mitä ajatuksia arviointi virittää ja miten pedagogit löytävät verkostoihin.
Kooste löytyy koulutusaineistojeni sivulta.
keskiviikkona, helmikuuta 17, 2010
Aina pitää maistaa!
— Hyi pahaa ruokaa yäk.
— Kuule, maista nyt ainakin vähän. Aina pitää maistaa, eikä ruuasta sanota että yäk.
Tuttu dialogi? Havaitsin eilisiltana sisäistäneeni tämän lapsuudessa opitun kattamaan myös sosiaalisen median kattausta. Aina pitää maistaa. Lukuisia palveluita on tullut maisteltua. Ja sieltä ne suosikit sitten seuloutuvat. Esimerkiksi tässä blogissa vinkattuja loppujen lopuksi harvoja itse käytän. Mutta se, mikä ei jää omaan käyttööni, tarttuu toisen lempiherkuksi.
Laitoin siis eilisiltana alun wau, olisikohan tämä maukasta, suutuntuman jälkeen Buzzin kiinni Gmailistani. Se ei vain tällä erää ole mun juttuni. Kyse ei ole mistään informaatiokuormituksesta tai siitä, että lukemattomat viestit häiritsisivät yhtään. Buzzilla tavoittaa kivoja ihmisiä ja kurkistusviestintä virkistää työn lomassa. Mutta jotenkin kivampaa ilman. En silti sano yäk. Ehkä jossakin vaiheessa sitten taas buzz buzz.
— Kuule, maista nyt ainakin vähän. Aina pitää maistaa, eikä ruuasta sanota että yäk.
Tuttu dialogi? Havaitsin eilisiltana sisäistäneeni tämän lapsuudessa opitun kattamaan myös sosiaalisen median kattausta. Aina pitää maistaa. Lukuisia palveluita on tullut maisteltua. Ja sieltä ne suosikit sitten seuloutuvat. Esimerkiksi tässä blogissa vinkattuja loppujen lopuksi harvoja itse käytän. Mutta se, mikä ei jää omaan käyttööni, tarttuu toisen lempiherkuksi.
Laitoin siis eilisiltana alun wau, olisikohan tämä maukasta, suutuntuman jälkeen Buzzin kiinni Gmailistani. Se ei vain tällä erää ole mun juttuni. Kyse ei ole mistään informaatiokuormituksesta tai siitä, että lukemattomat viestit häiritsisivät yhtään. Buzzilla tavoittaa kivoja ihmisiä ja kurkistusviestintä virkistää työn lomassa. Mutta jotenkin kivampaa ilman. En silti sano yäk. Ehkä jossakin vaiheessa sitten taas buzz buzz.
tiistaina, helmikuuta 16, 2010
Joku Muu ja avoimen verkoston voima
Eilen Sometu-verkoston Ning-sivujen ulkonäkö vaihtui yllättäen minimalistisen valkoisiksi. Kukaan ei ollut tehnyt muutosta. Arvoitukseksi jää, minne tyylitiedosto hävisi. Mutta kertomisen arvoista on se, miten se palautettiin.
Sometu-verkoston teknistä taustatukea hoitelee Otavan opisto. Aamulla chattäilin sinne Venäläisen Villelle, kyseisen verkostosivun perustajalle, että mikäs juttu tämä uusi valkoinen tyyli nyt on. Selvisi, ettei ainakaan sieltä suunnalta tietoinen teko. Hetken kaivelemisen jälkeen tuli viestiä, että koko tyylitiedosto on kadonnut. Eikä sitä ole tallessa missään. EDIT: Oli se tallessa tietylä lailla, mutta vaati urakkaa, ks. Villen kommentti.
Sometu-Ningillä on yli 20 ylläpitäjää. Lähetin ylläpitäjille lyhyen tilannetiedotteen (ja pari muuta pikkukysymystä samalla). Oulusta Harto Pönkä lupasi, että jos vain joltakin löytyy vanha tallenne sivuista, niin hän korjaa. Joskus tällaisessa pulmassa auttaa Googlen välimuisti, mutta nyt siitäkään ei ollut apua.
Jarkko Hakanen Otavalta ehätti jo aloitella rekonstruointia. Mutta minulla sattui olemaan yksi ainut sivukaappaus eräästä kadonneesta sivusta. Olin ottanut sen kaappauksen Googlen välimuistista, kun sivu katosi (ITK'09, se kyllä tänään löytyi lopulta, osoite vain oli rikkoutunut). Olin ottanut kaappauksen Firefoxin ScrapBookilla, jolla nappailen silloin tällöin talteen oleellisia sivuja.
Kaapattu sivu ei ollut originaali, mutta siinä oli kaiken sälän seassa se tyylitiedosto. Reippaan perkaamisen jälkeen Harto sai oikean koodinpätkän talteen ja jakoi sen myös koko ylläpitäjäryhmälle. Hän sijoitti tyylitiedoston takaisin paikoilleen ja niin palasi tuttu ilme.
Verkostojen ja hajanaisten puuharyhmien ongelma on Joku Muu, maailman laiskin toimeen tarttuja. En minä, kyllä Joku Muu hoitaa. Sometu-verkostossa on koettu, että varapäivystäjät ja hajautettu ylläpito takaavat, että enimmäkseen riittävän nopeasti Joku on läsnä ja tarttuu ylläpitotehtäviin. Monet ylläpitäjistä vähättelivät tänään omaa rooliaan, mutta jollakin kerralla pienikin panos voi olla nappihomma.
Meitä on muutamia, jotka teemme AVO-hankkeen tuella työksemme Sometu-verkoston taustatöitä (tuntimäärä ei ole suuri). Alkutaival ja paljon edelleenkin ja toivon mukaan myös jatkossa hoituu Joku Muun toimesta. Vain siten verkosto elää ja on voimissaan. Byrokraattinen verkosto nuutuu ja kuihtuu pois.
Tämän päivän Joku Muu am-Muu -mitalli Hartolle ja Lentävälle lehmälle! Myös muu ylläpitäjäjoukkio kehitteli hyviä ideoita jatkoa ajatellen. Ajatusenergiaa ja yhteisvoimaa. Hienoa. Tällaisessa verkostossa on eloa ja alkuvoimaa!
Sometu-verkoston teknistä taustatukea hoitelee Otavan opisto. Aamulla chattäilin sinne Venäläisen Villelle, kyseisen verkostosivun perustajalle, että mikäs juttu tämä uusi valkoinen tyyli nyt on. Selvisi, ettei ainakaan sieltä suunnalta tietoinen teko. Hetken kaivelemisen jälkeen tuli viestiä, että koko tyylitiedosto on kadonnut. Eikä sitä ole tallessa missään. EDIT: Oli se tallessa tietylä lailla, mutta vaati urakkaa, ks. Villen kommentti.
Sometu-Ningillä on yli 20 ylläpitäjää. Lähetin ylläpitäjille lyhyen tilannetiedotteen (ja pari muuta pikkukysymystä samalla). Oulusta Harto Pönkä lupasi, että jos vain joltakin löytyy vanha tallenne sivuista, niin hän korjaa. Joskus tällaisessa pulmassa auttaa Googlen välimuisti, mutta nyt siitäkään ei ollut apua.
Kaapattu sivu ei ollut originaali, mutta siinä oli kaiken sälän seassa se tyylitiedosto. Reippaan perkaamisen jälkeen Harto sai oikean koodinpätkän talteen ja jakoi sen myös koko ylläpitäjäryhmälle. Hän sijoitti tyylitiedoston takaisin paikoilleen ja niin palasi tuttu ilme.
Verkostojen ja hajanaisten puuharyhmien ongelma on Joku Muu, maailman laiskin toimeen tarttuja. En minä, kyllä Joku Muu hoitaa. Sometu-verkostossa on koettu, että varapäivystäjät ja hajautettu ylläpito takaavat, että enimmäkseen riittävän nopeasti Joku on läsnä ja tarttuu ylläpitotehtäviin. Monet ylläpitäjistä vähättelivät tänään omaa rooliaan, mutta jollakin kerralla pienikin panos voi olla nappihomma.
Meitä on muutamia, jotka teemme AVO-hankkeen tuella työksemme Sometu-verkoston taustatöitä (tuntimäärä ei ole suuri). Alkutaival ja paljon edelleenkin ja toivon mukaan myös jatkossa hoituu Joku Muun toimesta. Vain siten verkosto elää ja on voimissaan. Byrokraattinen verkosto nuutuu ja kuihtuu pois.
Tämän päivän Joku Muu am-Muu -mitalli Hartolle ja Lentävälle lehmälle! Myös muu ylläpitäjäjoukkio kehitteli hyviä ideoita jatkoa ajatellen. Ajatusenergiaa ja yhteisvoimaa. Hienoa. Tällaisessa verkostossa on eloa ja alkuvoimaa!
sunnuntai, helmikuuta 14, 2010
Pitkiä sileitä pellavia
Nyt osuvat yhteen laskiaissunnuntai ja ystävänpäivä (joka tietysti on joka päivä eikä tarkoita ostamispäivää). Aurinko paistaa täydeltä terältä, on narskuvaa lunta, pikkulinnut heräilevät, kuljemme kohti kevättä.
Isovanhempieni aikaan vielä laskettiin mäkeä ja toivottiin pitkiä pellavia, mammani niitä kasvatti. Tämän ajan ihmisille ei ole niin väliä kesän kasvukeleistä, ei siitä, venyykö pellavan korsi vai ei. Liu lau laskiaista kumminkin! Ja hyvää ystävänpäivää, tänään ja joka päivä!
EDIT: Alhon bloggauksessa laskiaisperinteestä ja -uskomuksista.
Maailman helpoin podcast, vihdoin ja viimein!
Kaikenhan pitäisi tapahtua nappia painamalla, että sitä viitsisi käyttää. Opetusteknologia on edennyt jo pitkän askeleen kohti helppoa notkeatoimisuutta. Mutta niin kaun kuin olenkin kokeillut podcastien tekemistä, aina on ollut kaikenlaista säätämistä. Vaan nyt pelittää. Muutamalla klikkauksella, jee!!!!
Näin homma toimii Lumileopardi-Macillä, mutta vastaavan virittelyn voi toki tehdä Windowsilla ja Audacityllä, johon asentaa mp3-enkooderin (en ole saanut sitä Macillä toimimaan kätevästi).
Ensimmäinen asia on siis saada kannettava tietokone nauhoittamaan haluttu ääni, kuten luento-osuus oppitunnilta. Tietenkin voi käyttää muutakin nauhuria, mutta sitten tulee tiedostonsiirtovaihe lisävaivaksi. Macillä nauhoittaminen sujuu parilla napinpainalluksella, QuickTime Player >> Arkisto >> Uusi äänitallenne ja sitten vain nappia klik alkuun ja klik loppuun. Ääni tallentuu automaattisesti Elokuvat-kansioon mov-muotoon. iTunesilla saisi mov-tiedoston konvergoitua mp3:ksi, mutta ohjeet olivat niin monipolviset, että investoin muutaman kympin helpoon konvergointiohjelmaan. Tämä on jokaisen makuasia ja laitteista kiinni, miten saa äänen tallennettua mp3:ksi. Windosilla Audacity on hyvä. Lisenssisyistä Audacity ei automaattisesti sisällä mp3-muunninta, mutta ohjeiden mukaan lisäpalikan kiinnittäminen sujuu. Joku itseäni viksumpi saa varmaan Macilläkin viritettyä simppeliksi.
No, sitten kun ääntä on mp3-muodossa, perustetaan Posterous-blogi ja ryhdytään lähettämään sinne sähköpostilla mp3-tiedostoja. Siis todellakin sähköpostilla, liitetiedostona. Posterous avaa äänitiedostolle automaattisesti audiosoittimen. Ja kun Posterous-blogin osoitteen perään kirjoittaa rss ja sillä osoitteella tilaa iTunesiin tai muuhun podcastlukijaan audiot, niin ta-daa, se toimii! (Lue lisää Posterous-blogista.)
Jos siis haluat vaikka kuunnella meikäläisen murrepakinoita, niin iTunesiin tilaus osoitteella http://annenmurrepakinat.posterous.com/rss.
Näppärää podcastausta olen todella kaivannut ja etsiskellyt. Pidin alkumatkasta Podcasting-blogia ja sittemmin olen keräillyt linkkivinkkejä Delicious-palveluun.
Näin homma toimii Lumileopardi-Macillä, mutta vastaavan virittelyn voi toki tehdä Windowsilla ja Audacityllä, johon asentaa mp3-enkooderin (en ole saanut sitä Macillä toimimaan kätevästi).
Ensimmäinen asia on siis saada kannettava tietokone nauhoittamaan haluttu ääni, kuten luento-osuus oppitunnilta. Tietenkin voi käyttää muutakin nauhuria, mutta sitten tulee tiedostonsiirtovaihe lisävaivaksi. Macillä nauhoittaminen sujuu parilla napinpainalluksella, QuickTime Player >> Arkisto >> Uusi äänitallenne ja sitten vain nappia klik alkuun ja klik loppuun. Ääni tallentuu automaattisesti Elokuvat-kansioon mov-muotoon. iTunesilla saisi mov-tiedoston konvergoitua mp3:ksi, mutta ohjeet olivat niin monipolviset, että investoin muutaman kympin helpoon konvergointiohjelmaan. Tämä on jokaisen makuasia ja laitteista kiinni, miten saa äänen tallennettua mp3:ksi. Windosilla Audacity on hyvä. Lisenssisyistä Audacity ei automaattisesti sisällä mp3-muunninta, mutta ohjeiden mukaan lisäpalikan kiinnittäminen sujuu. Joku itseäni viksumpi saa varmaan Macilläkin viritettyä simppeliksi.
No, sitten kun ääntä on mp3-muodossa, perustetaan Posterous-blogi ja ryhdytään lähettämään sinne sähköpostilla mp3-tiedostoja. Siis todellakin sähköpostilla, liitetiedostona. Posterous avaa äänitiedostolle automaattisesti audiosoittimen. Ja kun Posterous-blogin osoitteen perään kirjoittaa rss ja sillä osoitteella tilaa iTunesiin tai muuhun podcastlukijaan audiot, niin ta-daa, se toimii! (Lue lisää Posterous-blogista.)
Jos siis haluat vaikka kuunnella meikäläisen murrepakinoita, niin iTunesiin tilaus osoitteella http://annenmurrepakinat.posterous.com/rss.
Näppärää podcastausta olen todella kaivannut ja etsiskellyt. Pidin alkumatkasta Podcasting-blogia ja sittemmin olen keräillyt linkkivinkkejä Delicious-palveluun.
lauantaina, helmikuuta 13, 2010
Hallitsetko kurkistusviestintää?
Pari viikkoa sitten lähetin tuttavalle työasiaa yksityissähköpostiin perjantaina iltapäivällä. Hän antoi asiallista palautetta siitä, miten moinen ahdistaa. Olen myös oppinut, että ihmisille ei pidä lähettää sähköpostia klo 2 yöllä asia-asioista (jos ei nyt muutenkaan).
Se, mistä ja milloin jokin viesti tulee, joutuu ensimmäiseksi tiedonkäsittelyn seulaan. Tätä seulaa on selkeästi kehitettävä, kun elämämme muuttuu viestivirrassa uimiseksi. Osittain ihmisen tiedonkäsittelyllä on biologiset reunaehdot ja tästä näkökulmasta eräät aivotutkijat ovat maalailleet suuria ukkospilviä informaatioelämän taivaalle. Mutta näin maallikkona omaan kokemukseen nojautuen, siis ilman suurta todistusvoimaa, sanoisin, että asia on myös oppimisen tulos.
Informaation seulonnassa on jo nyt sellainen tilanne, että asioita voi luokitella helposti kahteen: tärkeä ja vähemmän tärkeä. Tärkeän voi seuloa merkeillä, kuten henkilön nimellä, mikä on kaikista kätevin ja helpoin tapa. Myös avainsana on kätevä, mutta vaikeampi. Hakujärjestelmät, luokittelusanat (tag, label) ja kanavat (channel, hashtag) auttavat tässä seulonnassa. Kyse on siis kollektiivisesta työskentelystä. Tätä ei vielä taideta opettaa juuri missään.
Sanaseula voi toimia niin yksinkertaisesti, että työpaikalla esimerkiksi sovitaan, että kaikkiin teemaa X koskeviin viesteihin lisätään otsikkoon X ja ne tägätään X. Hyvänä esimerkkinä on Sometu-verkoston viestinnässä viimeaikoina ollut ITK'10 (tai ITK10). Helppo poimia virrasta, helppo myös erottaa edellisistä ja tulevista vuosista.
Mitä sitten tulee tuohon yksittäisen ihmisen viestivirta-ahdistukseen, niin ehdotan omalta osaltani suostumista ja rentoa otetta. Kaikkea EI TARVITSE lukea. Voi antaa soljua ohi ja sitten kurkistaa, kun huvittaa, kun on sopiva hetki. Seuloja voi käyttää, kuten Twitteristä kurkistan aina silloin tällöin hakusanan @arongas, jolloin näen, onko joku kommentoinut minulle tai jotain omaa juttuani.
Monet käyttävät erilaisia lisäohjelmia apuna viestivirran seuraamiseen. Itse en viehättynyt esimerkiksi TweetDeckistä, paitsi puhelimessa se on kätevä. En pidä omalla koneellani päällä mitään ohjelmaa, joka blong-blong-ding-ping ponnauttaa viestivirtoja näkyville. Skypen avaan vain, jos sovitaan soittelusta, Facebook on auki vain hetken kurkkausten ajan, chatin (Adiumin) avaan vain, jos haluan itse viestiä jotain. Gmail on auki, mutta ei Notifier. Puhelimeni soi harvoin, itse soitan vielä harvemmin (lähi-ihmisten kanssa toki). Nämä ovat omia, itselleni sopivia ja miellyttäviä tapoja rajoittaa viestivirtaa. Olen hyvin tavoitettavissa, mutta kenenkään viestintä ei häiritse minua.
Lukematta jääneet viestit erilaisista elonvirroista nousevat kyllä esiin, jos ovat oleellisia ja tärkeitä. Joku kaveri vinkkaa. Itse vinkkaan, jos tiedän, että joku kaverini kaipaa juuri tiettyä informaatiota. Kömmähdyksiä sattuu, kuten se, että erään nettituttavan seuraaminen jäi klikkaamatta päälle, vaikka niin luulin, hän sitä oli ihmetellyt, mutta ei kyseessä olut mikään kannanotto. Sattuma vain. Ja tätäkin pitäisi oppia kestämään. Joku ei ehkä seuraa minua jollakin kanavalla ihan vain sattumalta. Ja joku luokittelee eri kanavat eri ihmisille. Se on okei. Pitää oppia hyväksymään uudenlaisia toimintakulttuureita.
Meillä Miehikkälässä on perinteisesti morjestettu autolla ajettaessa kaikkia vastaantulijoita. (Kulttuuri alkaa hiippua.) Muistan jonkun piispan ja toisen öljykauppiaan asiaa ihmetelleen ääneen. Harvaanasuttu metsäinen kunta, vähän tielläliikkujia, perinne lienee jo hevosajoilta peräisin. Käden heilautus: rauha maassa, ollaan toverillisesti liikenteessä. Saksankielisessä Euroopassa liikkuessani isoissa ja pienissä paikoissa tervehtimiskulttuuri tuntuu olevan luontevaa. Grüß Gott, Wiedersehn.
Pieni arkinen morjestelu on tullut nettiin. Täällä vaan on hyväksyttävä, että jokainen ei huomaa jokaista, riittää, että joku huomaa, voi hetken rupatella ja antaa samalla idean. Kuten aamulla Mervin Buzz-kysymys minulle idean tähän mietintään.
On myös totuttava kurkistusviestintään. Kurkkaan viestivirtaa ja rupattelen hetken. Kun sopii. Unohdetaan hallinta. Se ei yksinkertaisesti onnistu. Tai jos sitä haluaa, kannattaa juosta ihan eri suuntaan, ei sosiaaliseen mediaan.
Friend - contact - follow - klik
Klikkaa frendiksi, tuo seuraa mua, pitäiskö munkin seurata ja entäs kun juttu meni ohi, aikojen kuluttua seuraaja ihmettelee, että miksi et fanittanut mua, vaikka mä sua. Alkaa olla vinkeän monisyistä tämä sosiaalisen median ystävä-kaveri-kontakti-lajittelu. Kuka on sisemmällä tasolla missäkin? Ketä pitää laskea läpi, onko frendittämättömyys loukkaus tai näkeekö toinen edes sitä?
Kuka-ketä on tietyllä tavalla majakka. Jos löydän uuden nettikontaktin listoilta parhaat kaverini, kynnys klik-seuraalle on matala. Joissakin verkkopalveluissa eletään vielä inside-aikaa, klik käy vikkelään.
Ja sitten tuli Buzz, paljasti Google-tunnusten kuka-tuntee-ketä-tilanteet vähän liiankin avoimesti. Sähköpostin ja chatin sisäpuolelle pullahtanut sosiaalisen median imupaperi tökki alkutuntumallaan toisia, toisia viehätti enemmin. Terve itsekritiikkikään ei välttämättä riitä, kun intiimeimmäksi mielletty verkkotila on äkkiä auki, ellei osaa naputella private-painikkeita ja sulkea julkisuudelta profiiliaan.
Hankalasti hahmottuvia nämä sosiaalisen median avoimet ja suljetut. Kannattaa suhtautua kaikkeen kuin julkiseen dataan. Henkilökohtainen ja julkinen ovat vierekkäin ja välillä vahingossa samaa. Sosiaalisen median juoni on avoimuus. Koko maailma on parin kolmen kaverin päässä. Kestämmekö sitä, osaammeko elää sen kanssa? Ystävällisesti?
Kuka-ketä on tietyllä tavalla majakka. Jos löydän uuden nettikontaktin listoilta parhaat kaverini, kynnys klik-seuraalle on matala. Joissakin verkkopalveluissa eletään vielä inside-aikaa, klik käy vikkelään.
Ja sitten tuli Buzz, paljasti Google-tunnusten kuka-tuntee-ketä-tilanteet vähän liiankin avoimesti. Sähköpostin ja chatin sisäpuolelle pullahtanut sosiaalisen median imupaperi tökki alkutuntumallaan toisia, toisia viehätti enemmin. Terve itsekritiikkikään ei välttämättä riitä, kun intiimeimmäksi mielletty verkkotila on äkkiä auki, ellei osaa naputella private-painikkeita ja sulkea julkisuudelta profiiliaan.
Hankalasti hahmottuvia nämä sosiaalisen median avoimet ja suljetut. Kannattaa suhtautua kaikkeen kuin julkiseen dataan. Henkilökohtainen ja julkinen ovat vierekkäin ja välillä vahingossa samaa. Sosiaalisen median juoni on avoimuus. Koko maailma on parin kolmen kaverin päässä. Kestämmekö sitä, osaammeko elää sen kanssa? Ystävällisesti?
perjantaina, helmikuuta 12, 2010
Kaikille piirtämisintoisille
Jopas jopas, hauska värikynälaatikko ruudulla piirtelyyn, suoraan online. Ja teoksen saa talteen. Veikeitä efektejä. Sitten vaan luovuus liikenteeseen: Sketchpad.
keskiviikkona, helmikuuta 10, 2010
Oppimissuuntaa tulevaisuuteen (ELMA)
Tiedollisten staattisten sisältöjen asema muuttuu kaikilla koulutuksen osa-alueilla. Keskiöön nousevat tietosisältöjen ohella tietämisen taidot, sosiaalinen toimintakyky, yhteisöllinen tiedonrakentaminen ja kyvykkyys ihmiskuntaa sekä lähielämää ravistavien ongelmien selvittämiseen.
"Tarvitsemme uudenlaisia yksilöllisiä ja yhteisöllisiä tiedon käsittely- ja tuottamisprosesseja, jotta tiedon vaikuttavuutta voidaan kasvattaa." Johdannossa mainitaan luovuuden vapauttaminen, kekseliäisyys, monipuoliset kommunikaatio- ja ilmaisutaidot sekä tietoa käsittelevistä ja tietoa tuottavista verkostoista. Sosiaalinen media mainitaan erikseen: "Uusilla digitaalisilla oppimisympäristöillä ja sosiaalisella medialla on oppimisen ja opiskelun luonnetta olennaisella tavalla muuttava vaikutus.
Lankinen peräänkuuluttaa myös systeemistä uudistusta koulutusjärjestelmään. Tekniset muutokset yksin eivät riitä. Suomen tietoyhteiskuntakehityksen taantumassa (olemme valituilla mittareille Pohjoismaiden hännillä ja Euroopassa keskitasolla) on ollut väliraportin analyysin mukaan yhdeltä osin kyse siitä, että määrätietoinen suunta on puuttunut eikä enää voida edes puhua kansallisesta tasavertaisuudesta. Joissakin kouluissa ja kunnissa asiat ovat hyvällä tolalla, joissakin on pulaa raudasta, pedagogisesta kehittämisestä, käyttötuesta ja varmaan ennen kaikkea asenteista (tämä viimemmäinen on oma aatokseni, sillä paljon voidaan tehdä myös vähillä välineillä, kun on tahtoa ja tavoitteita).
Taitojen osalta huomion kohteiksi Lankinen nostaa erityisesti:
- ajattelemisen taidot
- työskentelyn taidot
- työvälineiden hallinnan taidot
- aktiivisen kansalaisuuden taidot
Omasta päästä jälleen: Nyt pitäisi päästä keskusteluissa eteenpäin siitä, miten monta oppituntia mikäkin oppiaine saa. Kyse on jostain ihan muusta. Kyse on muutoksesta tietokäsityksessä ja oppimiskäsityksessä ja tämän muutoksen pitäisi mennä myös käytäntöön. Väliraportti nostaa myös ansiokkaasti esiin oppimisympäristön ja sen liittymisen ubiikkiin teknologiaan ja verkostoihin. Oppimisen paikkasidonnaisuus vähenee. Kokeilukoulujen esimerkeissä nousee esiin moniälykkyyden oivaltaminen ja oppimisyhteisöajattelu.
Monet työtehtävät ovat jo nyt ja muuttuvat entistä enemmän tietotyöksi (koneet ja järjestelmät tekevät, ihmiset ohjaavat, suunnittelevat yms.). Oleellinen asia on, miten saadaan korvien välistä ja koko työporukasta, isossakin organisaatiossa, liikeeseen oivaltavaa ja innokasta otetta. Nykyinen työelämän kurjistuminen saisi loppua. Jokainen uupuva ja nuutuva työntekijä on liikaa, ensisijaisesti hänelle itselleen murhe, mutta murhe myös työnantajalle.
Luin vastikää Ruotsissa mitatusta työtehon noususta, joka saatiin aikaan ilmapiirimuutoksella ja työviihtyvyyden lisäyksellä. Puritaanit puurtavat hampaat irvessä ja ilkkuvat niitä, joiden mielestä töissä pitäisi olla hauskaa. Omasta mielestäni töissä pitää ja saa olla hauskaa, en sano että helppoa. Oppimisen haasteet ja työtoiminann kehittäminen muuttuvat hauskaksi, kun asenne työhön muuttuu. Asenne muuttuu, kun organisaatio oppii. Jokainen ihmisten liittymä on täynnä osaamista. Se ei vain aina pääse esiin eikä muutu tuottoisaksi toiminnaksi (kateus, kilpailu ja mitä niitä nyt olikaan hohhoijaa...). (Paljon onnea ja nostetta Intunexille, joka kehittää työvälineitä tämän alueen muutokseen.)
Miten asia koskettaa ELMA-raportin kirjoittajia? Kun mietimme oppimissisältöjä, sisällön käsite laajenee. Sisältöjen elävyys ja kytkökset suoraan sisällöstä oppimisverkostoihin muodostuvat tärkeiksi. Nyt jo otetaan askelia sosiaalisen median suuntaan, mutta sosiaalinen media pultattuna oppimissisällön kupeeseen ei vielä tee mitenkään autuaaksi. Koko arvoketju on murrostilassa.
Eilen pohdiskelin sitä, että ei enää voida jakaa selkästi sisältöjä yhtäälle ja teknisiä alustoja toisaalle. Aihetta kehiteltiin Qaikussa. Meneillään toimialan kategorioitten hahmottaminen ja mahdollisten uusien sisältötuotannon innovointikohteiden metsästäminen.
ELMA on raportti (e)oppisisältöjen liiketoimintamalleista Teknologiakeskus Innopark Oy:lle tekijöinään Kari A. Hintikka ja Anne Rongas. Osallistu ja seuraa Twitterissä tai Qaikussa.
tiistaina, helmikuuta 09, 2010
Google Buzz jaikumaista sykettä someen
Ning-palvelun kielibugi pimensi suomalaishallitsijat
Ning-palvelusta on tullut suosittu erilaisten kurssien, harrasteryhmien ja projektien vuorovaikutus ja sisällön julkaisemisen ympäristö. Anu Wulff on äskettäin laatinut tietoiskun Ning-palvelun käyttöönotosta.
Ningillä oli viime perjantaina suurehko ylläpitopäivitys. Ning-blogin mukaan kaikki meni hyvin. Ja niin menikin, paitsi että Ning-Suomi pimeni. Osa käyttäjätoiminnoinnoista sekoili, osa toimi, hallinnointi oli lähes täysin jumissa. Pääsin ystävällisen Vinkkiverkko-vinkkaajan avulla lähettämään verkostotiedotteet ongelmasta Opera-selaimen kautta, itse kun en moista äkännyt.
No, nyt on tiedon valo levinnyt ongelman syystä ja siitä, että vaihtamalla Ningin kieli englanniksi, homma pelittää. Kielen pääsee vaihtamaan Ningin ylläpidossa kohdasta Päivitä tiedot (sininen pallura, jossa on i-kirjan).
Samalla tuli myös huomattua asia, jota muonoin ei millään tavoin mietitty. Kun Ning-palvelu on perustettu yksityishenkilön henkilökohtaisella Ning-tunnuksella, hän on ainut, joka pääsee käsiksi tärkeimpiin säätöihin. Sittemmin olemmekin eri projekteissa perustaneet kollektiivisen Ning-tunnuksen ja samoin myös muut verkkoprofiilit. Tunnukset on sitten jaettu yhteisessä säilöpaikassa luotetuille henkilöille. Eipä sitä tarvitse kun vaikka umpisuoli ärtyä avainhenkilöllä ja koko verkosto on leikkauksen ajan jumissa.
EDIT: Kielivaihdos onnistuu kokemusten mukaan useimmiten muitta mutkitta, eikä ole väliä, valitseeko US-englannin vai brittienglannin. Sometu-verkoston kohdalla vaadittiin kuitenkin selaimesta javascriptin sulkeminen (Mac ja Safari) ja vain brittienglanti toimi. Mystistä on tämä ykkösten ja nollien maailma.
9.2. yöllä myöhään suomenkielinen versio alkoi jälleen toimimaan! Kiitos vinkistä Matleena :)
Ningillä oli viime perjantaina suurehko ylläpitopäivitys. Ning-blogin mukaan kaikki meni hyvin. Ja niin menikin, paitsi että Ning-Suomi pimeni. Osa käyttäjätoiminnoinnoista sekoili, osa toimi, hallinnointi oli lähes täysin jumissa. Pääsin ystävällisen Vinkkiverkko-vinkkaajan avulla lähettämään verkostotiedotteet ongelmasta Opera-selaimen kautta, itse kun en moista äkännyt.
No, nyt on tiedon valo levinnyt ongelman syystä ja siitä, että vaihtamalla Ningin kieli englanniksi, homma pelittää. Kielen pääsee vaihtamaan Ningin ylläpidossa kohdasta Päivitä tiedot (sininen pallura, jossa on i-kirjan).
Samalla tuli myös huomattua asia, jota muonoin ei millään tavoin mietitty. Kun Ning-palvelu on perustettu yksityishenkilön henkilökohtaisella Ning-tunnuksella, hän on ainut, joka pääsee käsiksi tärkeimpiin säätöihin. Sittemmin olemmekin eri projekteissa perustaneet kollektiivisen Ning-tunnuksen ja samoin myös muut verkkoprofiilit. Tunnukset on sitten jaettu yhteisessä säilöpaikassa luotetuille henkilöille. Eipä sitä tarvitse kun vaikka umpisuoli ärtyä avainhenkilöllä ja koko verkosto on leikkauksen ajan jumissa.
EDIT: Kielivaihdos onnistuu kokemusten mukaan useimmiten muitta mutkitta, eikä ole väliä, valitseeko US-englannin vai brittienglannin. Sometu-verkoston kohdalla vaadittiin kuitenkin selaimesta javascriptin sulkeminen (Mac ja Safari) ja vain brittienglanti toimi. Mystistä on tämä ykkösten ja nollien maailma.
9.2. yöllä myöhään suomenkielinen versio alkoi jälleen toimimaan! Kiitos vinkistä Matleena :)
sunnuntai, helmikuuta 07, 2010
Kuuleviin korviin
Loppuviikon kuulohavainnoista muutama lyhyt poiminta:
Jörn Donner kehui suomalaista koululaitosta ja opettajia painavin lausein! Muuten tämänviikkoinen Syntymäpäiväsankari taisi olla toimittajan pahimpien painajaisunien luokkaa: suora lähetys, joka perustuu vieraaseen, hänen haastattamiseensa, tekstiviesteihin kuulijoilta sekä puheluihin. Jorn Donner oli unohtanut koko ohjelman. Saapui sitten noin kohdalla 20 min eli kolmanneksen ohjelmasta toimittaja veti ilman vierasta. Minkäs sille voi. Mutta niin änkyrä kuin Donner olikin kaikkea muuta suhtaan, tuo suomalaisopettajien kehuminen tuli suoraanja sydämestä.
Kari Hotakaisen Ihmisen osa palkittiin Runebergilla. Kirjaa voi kuunnella loistavan Ritva Valkaman lukemana radiosta ja netitse.
Jake Nymanin Nousevan auringon talo ja Tähtisumua (jota toimittaa myös Susanna Vainiola) vievät käsikynkkää aikamatkoille populaarimusiikin aarteille.
Ja sitten kannattaa välillä asettua tukevasti ilmaan Tuomas Nevanlinnan ja Jukka Relanderin kanssa, Radio Helsingin aalloilla, kiitos vain vinkistä hra 47.
Jörn Donner kehui suomalaista koululaitosta ja opettajia painavin lausein! Muuten tämänviikkoinen Syntymäpäiväsankari taisi olla toimittajan pahimpien painajaisunien luokkaa: suora lähetys, joka perustuu vieraaseen, hänen haastattamiseensa, tekstiviesteihin kuulijoilta sekä puheluihin. Jorn Donner oli unohtanut koko ohjelman. Saapui sitten noin kohdalla 20 min eli kolmanneksen ohjelmasta toimittaja veti ilman vierasta. Minkäs sille voi. Mutta niin änkyrä kuin Donner olikin kaikkea muuta suhtaan, tuo suomalaisopettajien kehuminen tuli suoraanja sydämestä.
Kari Hotakaisen Ihmisen osa palkittiin Runebergilla. Kirjaa voi kuunnella loistavan Ritva Valkaman lukemana radiosta ja netitse.
Jake Nymanin Nousevan auringon talo ja Tähtisumua (jota toimittaa myös Susanna Vainiola) vievät käsikynkkää aikamatkoille populaarimusiikin aarteille.
Ja sitten kannattaa välillä asettua tukevasti ilmaan Tuomas Nevanlinnan ja Jukka Relanderin kanssa, Radio Helsingin aalloilla, kiitos vain vinkistä hra 47.
lauantaina, helmikuuta 06, 2010
Sosiaalinen innovaatio teknisen härpäkkeen oheen (ELMA)
Viikko sitten ärsyttävän yksioikoisesti tartuin Iltalehden otsikkoon, jonka mukaan interaktiiviset taulut mullistavat suomalaisen oppimismaailman. Jatkan nyt vähän lempeämmin.
En usko teknisten härpäkkeitten pelastavaan voimaan, en usko siihen, että vain laitehankinnoilla ilman toimintakulttuurin muutoksia ja kaikkea, mitä sen toteutuminen tarvitsee, saadaan juurikaan mullistuksia aikaan. Seppo-setä antoi palautteessaan hyviä esimerkkejä, joiden soisi avautuvat niin oppilaitosmaailmassa kuin laitetoimittajien tuotekehityksessä. Yrityksissä kamppaillaan saman murroksen vaiheilla: härpäke ei yksin riitä, tarvitaan kokonaisuuden johtamista, asenne- ja työtapojen muuttamista.
Oppimistuotteiden konseptoinnissa on monia haasteellisia osia. On helppo myydä laite tai kirja tai vaikkapa pdf-tiedosto. Kappaletavaroita, valmiiksi tuotettuja, vakioituja, jokaiselle samanlaisia. Oppimisympäristöjä tai intraa onkin sitten jo paljon vaikeampaa myydä, puhumattakaan näistä sosiaalisen median jutuista.
Miten tehdä bisnestä jollakin, joka vaatii asiakkaan toimintaa, osallistumista, räätälöintiä. Yrityksissä myydään ratkaisuja. Kun ajatellaan vaikkapa wikipalvelun tuomista osaksi yrityksen toimintakulttuuria, ei riitä, että mennään kauppaan ja ostetaan wiki. Samalla tavoin toiminnan mahdollistavat koneet ja laitteet ovat tyhjiä ilman sisältöä ja mitä vuorovaikutteisemmasta, interaktiivisemmasta tuotteesta on kysymys, sitä mutkikkaampaa.
Tarvitaan teknisen hallinnan oheen jakamisen ja yhteistyön kulttuuria. Interaktiivisten valkotaulujen ihmevoimaa vähätelleen bloggaukseni kommenteissa Teromakotero ja Seppo-setä ansiokkaasti toivat esille, että tätä tekniseen laitteeseen liittyvää sosiaalista toimeliaisuutta on jo kehittynyt.
Entä, jos oppisisältötoimittaja voisi tarjota tuotteensa ohessa valmiita reittejä tuotetta käyttävien verkostoihin? Tapahtuuko tätä? Ainakin tämänpäiväisen Kauppalehden mukaan suomalaisyrityksissä vielä epäröidään ja nähdään uhkakuvia sosiaalisen median oheistamisessa asiakasrajapintaan. Se, että esimerkiksi hologrammidemokoneen mukana seuraisi valmiiksi integroitu liittymä nettiverkostoihin, loisi tuotteelle huomattavaa lisäarvoa. Nimittäin mikäli tuotteen hankkivassa organisaatiossa ollaan siinä toimintakulttuurin vaiheessa, jossa kontaktit talosta ulos suodaan ja jossa yhteiskehittely, jakaminen ja muu sellainen katsotaan edistävän työtä ja kyseisen yksikön menestystä. (Hologrammidemokone on sellainen laite, jolla voidaan luoda kolmiulotteisia kuvia vaikkapa aivoista, hirvikärpäsestä tai Eiffeltornista luokan pöydälle, ei taida olla vielä tuotannossa.)
Tästä on vain pari vuotta aikaa, kun tapasin laivaseminaarissa erään viisaan naisen, joka oli erään oppimisen osa-alueen maan pätevintä kärkeä. Hän oli vaihtanut työpaikkaa suuren kaupungin päävirastoon. Ja häneltä oli kielletty kaikki keikkaluennot, jopa yhteydenpito ulos talosta. Syy oli tietenkin siinä, että hänen erinomainen osaamisensa oli ostettu taloon ja sitä ei nyt saanut jakaa muille. Hän itse koki tilanteen valitettavana. Hän olisi pitänyt mielellään yhteyttä samaa asiaa pähkäileviin kollegoihinsa. Huipuinkin huippu on ihminen, joka kaipaa keskustelua. Kun tätä ajattelutapaa ryhdytään purkamaan, vaaditaan aika monta asennonmuutosta monessa päässä ja monessa organisaation osassa.
Puhumattakaan sitten siitä, että monilla kunnilla ei ole tarjota omille organisaatioilleen, kuten kouluille, muuta kuin IT- tai atk-tukea, joka hoitaa yhteydet kuntoon ja raudat raksuttamaan. Sosiaalisen median käyttötukea ei ole. Eikä esimerkiksi kouluilla pedagogista teknistä tukea. Huutakoon hep, jonka tvt-strategioissa puhutaan interaktiivisesta tekniikasta niin, että puhutaan myös ihmisten keskinäisestä yhteistoiminnasta, verkostoista, sosiaalisesta mediasta tai millä nimellä nyt sitten kutsutaankaan. Siis muustakin kuin laitteista ja ohjelmista ja näiden mekaanisesta käyttötaidosta.
Koulupuolella on tietenkin ensin vielä mietittävä sekin asia, ettei ole riittävästi ihmisiä ja aikaa, on kunta-yyteet, on lomautukset, sijaiskiellot, täyttämättömät virat, poissäästetyt kouluavustajat ja erityisopetustunnit. Mitenhän on tuon valtakunnallisen tasa-arvonkaan laita tietoyhteiskuntavalmiuksissa ja niihin kasvamisessa tai kasvattamisessa.
ELMA on raportti (e)oppisisältöjen liiketoimintamalleista Teknologiakeskus Innopark Oy:lle tekijöinään Kari A. Hintikka ja Anne Rongas. Osallistu ja seuraa Twitterissä tai Qaikussa.
En usko teknisten härpäkkeitten pelastavaan voimaan, en usko siihen, että vain laitehankinnoilla ilman toimintakulttuurin muutoksia ja kaikkea, mitä sen toteutuminen tarvitsee, saadaan juurikaan mullistuksia aikaan. Seppo-setä antoi palautteessaan hyviä esimerkkejä, joiden soisi avautuvat niin oppilaitosmaailmassa kuin laitetoimittajien tuotekehityksessä. Yrityksissä kamppaillaan saman murroksen vaiheilla: härpäke ei yksin riitä, tarvitaan kokonaisuuden johtamista, asenne- ja työtapojen muuttamista.
Oppimistuotteiden konseptoinnissa on monia haasteellisia osia. On helppo myydä laite tai kirja tai vaikkapa pdf-tiedosto. Kappaletavaroita, valmiiksi tuotettuja, vakioituja, jokaiselle samanlaisia. Oppimisympäristöjä tai intraa onkin sitten jo paljon vaikeampaa myydä, puhumattakaan näistä sosiaalisen median jutuista.
Miten tehdä bisnestä jollakin, joka vaatii asiakkaan toimintaa, osallistumista, räätälöintiä. Yrityksissä myydään ratkaisuja. Kun ajatellaan vaikkapa wikipalvelun tuomista osaksi yrityksen toimintakulttuuria, ei riitä, että mennään kauppaan ja ostetaan wiki. Samalla tavoin toiminnan mahdollistavat koneet ja laitteet ovat tyhjiä ilman sisältöä ja mitä vuorovaikutteisemmasta, interaktiivisemmasta tuotteesta on kysymys, sitä mutkikkaampaa.
Tarvitaan teknisen hallinnan oheen jakamisen ja yhteistyön kulttuuria. Interaktiivisten valkotaulujen ihmevoimaa vähätelleen bloggaukseni kommenteissa Teromakotero ja Seppo-setä ansiokkaasti toivat esille, että tätä tekniseen laitteeseen liittyvää sosiaalista toimeliaisuutta on jo kehittynyt.
Entä, jos oppisisältötoimittaja voisi tarjota tuotteensa ohessa valmiita reittejä tuotetta käyttävien verkostoihin? Tapahtuuko tätä? Ainakin tämänpäiväisen Kauppalehden mukaan suomalaisyrityksissä vielä epäröidään ja nähdään uhkakuvia sosiaalisen median oheistamisessa asiakasrajapintaan. Se, että esimerkiksi hologrammidemokoneen mukana seuraisi valmiiksi integroitu liittymä nettiverkostoihin, loisi tuotteelle huomattavaa lisäarvoa. Nimittäin mikäli tuotteen hankkivassa organisaatiossa ollaan siinä toimintakulttuurin vaiheessa, jossa kontaktit talosta ulos suodaan ja jossa yhteiskehittely, jakaminen ja muu sellainen katsotaan edistävän työtä ja kyseisen yksikön menestystä. (Hologrammidemokone on sellainen laite, jolla voidaan luoda kolmiulotteisia kuvia vaikkapa aivoista, hirvikärpäsestä tai Eiffeltornista luokan pöydälle, ei taida olla vielä tuotannossa.)
Tästä on vain pari vuotta aikaa, kun tapasin laivaseminaarissa erään viisaan naisen, joka oli erään oppimisen osa-alueen maan pätevintä kärkeä. Hän oli vaihtanut työpaikkaa suuren kaupungin päävirastoon. Ja häneltä oli kielletty kaikki keikkaluennot, jopa yhteydenpito ulos talosta. Syy oli tietenkin siinä, että hänen erinomainen osaamisensa oli ostettu taloon ja sitä ei nyt saanut jakaa muille. Hän itse koki tilanteen valitettavana. Hän olisi pitänyt mielellään yhteyttä samaa asiaa pähkäileviin kollegoihinsa. Huipuinkin huippu on ihminen, joka kaipaa keskustelua. Kun tätä ajattelutapaa ryhdytään purkamaan, vaaditaan aika monta asennonmuutosta monessa päässä ja monessa organisaation osassa.
Puhumattakaan sitten siitä, että monilla kunnilla ei ole tarjota omille organisaatioilleen, kuten kouluille, muuta kuin IT- tai atk-tukea, joka hoitaa yhteydet kuntoon ja raudat raksuttamaan. Sosiaalisen median käyttötukea ei ole. Eikä esimerkiksi kouluilla pedagogista teknistä tukea. Huutakoon hep, jonka tvt-strategioissa puhutaan interaktiivisesta tekniikasta niin, että puhutaan myös ihmisten keskinäisestä yhteistoiminnasta, verkostoista, sosiaalisesta mediasta tai millä nimellä nyt sitten kutsutaankaan. Siis muustakin kuin laitteista ja ohjelmista ja näiden mekaanisesta käyttötaidosta.
Koulupuolella on tietenkin ensin vielä mietittävä sekin asia, ettei ole riittävästi ihmisiä ja aikaa, on kunta-yyteet, on lomautukset, sijaiskiellot, täyttämättömät virat, poissäästetyt kouluavustajat ja erityisopetustunnit. Mitenhän on tuon valtakunnallisen tasa-arvonkaan laita tietoyhteiskuntavalmiuksissa ja niihin kasvamisessa tai kasvattamisessa.
ELMA on raportti (e)oppisisältöjen liiketoimintamalleista Teknologiakeskus Innopark Oy:lle tekijöinään Kari A. Hintikka ja Anne Rongas. Osallistu ja seuraa Twitterissä tai Qaikussa.
Akustinen maisema ja oppiminen (ELMA)
Educa-messuilta viikko sitten tarttui mukaan kirjanen, jota aloin miettimään. Aiheena akustinen suunnittelu. Tekstiä en voi nyt lainata ja viittauskin tulee jälkijunassa, kirjanen kun on työkodin pöydällä. Illalla kun mietiskelin oppimistulevaisuuden erään verkkopaneelin väitteitä, yksi niistä oli hitaan oppimisen tila. Se sai mielikuvituksen ja unelmat laukkaamaan (kun hidasta oppimisesta Vainion Leenan kanssakin tuli mietittyä syksyllä).
Pohjankartanon InnoAulassa oli hyviä esimerkkejä siitä, miten pienillä kalustus- ja sisustusratkaisuilla saadaan akustiikkaa (ja valaisua) muutettua. Itse en esimerkiksi pysty tekemään tehokkaasti töitä ympäristössä, jossa kolisee, kilisee, humisee, hurisee, pirisee, vinkuu. Hyvä musiikki sopii, mutta sitähän ei työpaikoilla tai kouluissa yleensä ole, ellei omasta taskusta letkuja pitkin.
Levoton ja kolkko akustiikka häiritsee intensiiviseen keskittymiseen vaipumista. Toki, kun tilanne ihmee, kun flow vie, sitten ei ole juuri mitään väliä, vaikka katupora olisi vieressä.
En voi kuvitella muuttavani kaupunkiin ensisijaisesti siksi, että siellä on jatkuva melu. Toisekseen silmäni kaipaa luonnonmaisemaa tai ajatteluni kaipaa. Toki kyllä nautin myös rakennetusta maisemasta ja karusta arjesta, takapihoista, mutta matkailumielessä, turistina.
No, omassa pienessä päässäni syntyi idea sellaisesta moduli tai konttimallisesta tilasta, joka voitaisiin sijoittaa melko pienillä kustannuksilla jo olemassa oleviin tiloihin. Esimerkiksi arkkitehti Tero Pelto-Uotilan keksintö, tekstiilipuu, on hieno esimerkki siitä, että akustiset elementit eivät välttämättä vaadi suuria rakenteellisia muutoksia vaan ovat ennemminkin idearikasta sisustusta ja siten myös investointina kevyttä. Kun näihin arkkitehtoonisiin ja sisustuksellisiin ratkaisuihin liitetään pedagogista suunnittelua, ollaan uusien oppimissisältöjen äärellä.
Kotkan hienossa Merikeskus Vellamossa on maakuntamuseon puolella hiljaisuuden huone, suuri pallo, jossa kuiskauskin kuuluu erikoisena. Siellä on lepotilaa, hitaasti vaihtuva valaistus. Se on kaikenikäisten suosikkipaikka. Eikä siellä metelöidä.
Jokainen opettaja tietää, miten tärkeää oppimisen kannalta on rauhoittua, keskittyä, pysähtyä, miettiä, levähtää, jäsentää asioita, raivata mielestä tilaa kaiken sälän keskelle. Itse soisin, että jokaisessa koulussa olisi lasten ja nuorten suosima hiljainen tila.
Keräilemme Kari A. Hintikan kanssa ELMA-raporttiin (Eoppimisen LiiketoimintaMAllit) nykyisiä ja varsinkin tulevia oppisisältöratkaisuja ja niiden tuotantoon, markkinointiin, jakeluun ja kuluttamiseen liittyviä oivalluksia. Tästä eteenpäin (tai jo vähän alkuja on ollutkin) heittelen kaikenlaisia syötteitä (ja välillä ärsytteitäkin, kuten tuli jo tehtyä) joukkoistamisen ja sorsastuksen henkeen, josko jollakulla olisi jotain sanottavaa, ideoita, ajatuksia, vastaväitteitä.
Tulevaisuuden oppisisältökeloihin voi osallistua tässä blogissa (laitan jatkossa otsikkoon tunnisteeksi ELMA ja tekstiin myös, löytää siis tästä listauksesta). Pähkäilyihin voi osallistua myös Qaikussa ja Twitterissä ja kun tekstiä alkaa olla enemmän, myös wikissä. Maaliskuulla on tulossa webinaari aiheesta ja toukokuulla laajempi tapahtuma, jossa raportti myös julkistetaan. Toimeksiantajana tässä rapohankkeessa on Teknologiakeskus Innopark Oy. Tarkastelussa painottuvat sähköiset ratkaisut, mutta avaralla tavalla.
Tekes on käynnistämässä laajan hankkeen oppimisympäristöjen kehittämiseksi, Finpron Future Learning Finland -projektilla pohjustettiin suomalaisen oppimisosaamisen tuotteistamista ja vientiä. Innopark, joka on mukana DigiBusiness-klusterissa, vie asiaa eteenpäin myös muilla keinoilla. Yhteistyössä on mukana myös Suomen eOppimiskeskus (ry, joka huolii jäseniä edistämään alan kehittämistä).
ELMA on raportti (e)oppisisältöjen liiketoimintamalleista Teknologiakeskus Innopark Oy:lle tekijöinään Kari A. Hintikka ja Anne Rongas. Osallistu ja seuraa Twitterissä tai Qaikussa.
Pohjankartanon InnoAulassa oli hyviä esimerkkejä siitä, miten pienillä kalustus- ja sisustusratkaisuilla saadaan akustiikkaa (ja valaisua) muutettua. Itse en esimerkiksi pysty tekemään tehokkaasti töitä ympäristössä, jossa kolisee, kilisee, humisee, hurisee, pirisee, vinkuu. Hyvä musiikki sopii, mutta sitähän ei työpaikoilla tai kouluissa yleensä ole, ellei omasta taskusta letkuja pitkin.
Levoton ja kolkko akustiikka häiritsee intensiiviseen keskittymiseen vaipumista. Toki, kun tilanne ihmee, kun flow vie, sitten ei ole juuri mitään väliä, vaikka katupora olisi vieressä.
En voi kuvitella muuttavani kaupunkiin ensisijaisesti siksi, että siellä on jatkuva melu. Toisekseen silmäni kaipaa luonnonmaisemaa tai ajatteluni kaipaa. Toki kyllä nautin myös rakennetusta maisemasta ja karusta arjesta, takapihoista, mutta matkailumielessä, turistina.
No, omassa pienessä päässäni syntyi idea sellaisesta moduli tai konttimallisesta tilasta, joka voitaisiin sijoittaa melko pienillä kustannuksilla jo olemassa oleviin tiloihin. Esimerkiksi arkkitehti Tero Pelto-Uotilan keksintö, tekstiilipuu, on hieno esimerkki siitä, että akustiset elementit eivät välttämättä vaadi suuria rakenteellisia muutoksia vaan ovat ennemminkin idearikasta sisustusta ja siten myös investointina kevyttä. Kun näihin arkkitehtoonisiin ja sisustuksellisiin ratkaisuihin liitetään pedagogista suunnittelua, ollaan uusien oppimissisältöjen äärellä.
Kotkan hienossa Merikeskus Vellamossa on maakuntamuseon puolella hiljaisuuden huone, suuri pallo, jossa kuiskauskin kuuluu erikoisena. Siellä on lepotilaa, hitaasti vaihtuva valaistus. Se on kaikenikäisten suosikkipaikka. Eikä siellä metelöidä.
Jokainen opettaja tietää, miten tärkeää oppimisen kannalta on rauhoittua, keskittyä, pysähtyä, miettiä, levähtää, jäsentää asioita, raivata mielestä tilaa kaiken sälän keskelle. Itse soisin, että jokaisessa koulussa olisi lasten ja nuorten suosima hiljainen tila.
Tulevaisuuden oppisisältökeloihin voi osallistua tässä blogissa (laitan jatkossa otsikkoon tunnisteeksi ELMA ja tekstiin myös, löytää siis tästä listauksesta). Pähkäilyihin voi osallistua myös Qaikussa ja Twitterissä ja kun tekstiä alkaa olla enemmän, myös wikissä. Maaliskuulla on tulossa webinaari aiheesta ja toukokuulla laajempi tapahtuma, jossa raportti myös julkistetaan. Toimeksiantajana tässä rapohankkeessa on Teknologiakeskus Innopark Oy. Tarkastelussa painottuvat sähköiset ratkaisut, mutta avaralla tavalla.
Tekes on käynnistämässä laajan hankkeen oppimisympäristöjen kehittämiseksi, Finpron Future Learning Finland -projektilla pohjustettiin suomalaisen oppimisosaamisen tuotteistamista ja vientiä. Innopark, joka on mukana DigiBusiness-klusterissa, vie asiaa eteenpäin myös muilla keinoilla. Yhteistyössä on mukana myös Suomen eOppimiskeskus (ry, joka huolii jäseniä edistämään alan kehittämistä).
ELMA on raportti (e)oppisisältöjen liiketoimintamalleista Teknologiakeskus Innopark Oy:lle tekijöinään Kari A. Hintikka ja Anne Rongas. Osallistu ja seuraa Twitterissä tai Qaikussa.
Ovatko bloggaajat itserakkaita oman äänensä ihailijoita?
Osuinpa sattumoisin arpomalla erään blogituttavani vanhaan merkintään, jossa hän kertoi tuttavansa kommentoineen bloggaavia ihmisiä:
Tuo kommentti heijastelee joitain vuosia sitten vallinnutta ajattelua yksityisen blogin pitämisestä. Blogeja on joka lähtöön, ei voi sanoa oikein mitään kategorisesti *blogeista*.
On esimerkiksi niin, että blogimaailmassa altistetaan oma näkemys toisten näkemyksille, päästään usein myös dialogiin, ja saattaapa olla, että oma ajattelu avartuu, siihen liittyy uusia näkemyksiä. Itsensä kanssa on niin tavattoman helppo olla samaa mieltä.
On myös niin, että jotkut blogit antavat lukijoilleen paljon. Anti voi olla mietteitä, hetken pysähdyksiä ajan virtaan, kuvia, virikkeitä, tietoa. Ja blogimaailmassa onkin vahvana virtauksena tämä jakaminen. Jos itse haluan uusia virikkeitä ruuanlaittoon, kurkista ruokablogeihin – neuleblogeista nyt puhumattakaan.
Ja kolmanneksi, argumentteja kun on aina hyvä olla kolme (syntyy hyvä rytmi), kirjoittaminen on mainio tapa oppia. Ei sen blogin tarvitse edes saada lukijoita. Julkisuuteen kirjoittaminen on erikaista kuin pöytälaatikkoon kirjoittaminen. Mahdollinen toinen lukija vaikuttaa tekstiin, ajatteluun, koko siihen kirjoittamisen hetkeen. Kertominen ja tarinointi taas on jotain niin syvällä meissä itsessämme olevaa, että eiköhän sitä ole harjoitettu niin kauan kuin inhimillistä kulttuuria yleensä.
"Yleensä kaikki henkilöt joilla on nettipäiväkirja tai kotisivut ovat pääasiassa narsisteja, tai heillä esiintyy muita epävarmuuden oireita. Miksi pitäisi esitellä omia mielipiteitään/ajatuksiaan julkisesti? Vahvistaakseen omia mielipiteitään ehkä?Kirjoitin vastineeseen, mitä itselleni tuli mieleen blogikirjoittelun mahdollisista merkityksistä:
Ihmisillä jotka ovat henkisesti tasapainossa, ei tällaista tarvetta ole esitellä omia ajatuksiaan."
Tuo kommentti heijastelee joitain vuosia sitten vallinnutta ajattelua yksityisen blogin pitämisestä. Blogeja on joka lähtöön, ei voi sanoa oikein mitään kategorisesti *blogeista*.
On esimerkiksi niin, että blogimaailmassa altistetaan oma näkemys toisten näkemyksille, päästään usein myös dialogiin, ja saattaapa olla, että oma ajattelu avartuu, siihen liittyy uusia näkemyksiä. Itsensä kanssa on niin tavattoman helppo olla samaa mieltä.
On myös niin, että jotkut blogit antavat lukijoilleen paljon. Anti voi olla mietteitä, hetken pysähdyksiä ajan virtaan, kuvia, virikkeitä, tietoa. Ja blogimaailmassa onkin vahvana virtauksena tämä jakaminen. Jos itse haluan uusia virikkeitä ruuanlaittoon, kurkista ruokablogeihin – neuleblogeista nyt puhumattakaan.
Ja kolmanneksi, argumentteja kun on aina hyvä olla kolme (syntyy hyvä rytmi), kirjoittaminen on mainio tapa oppia. Ei sen blogin tarvitse edes saada lukijoita. Julkisuuteen kirjoittaminen on erikaista kuin pöytälaatikkoon kirjoittaminen. Mahdollinen toinen lukija vaikuttaa tekstiin, ajatteluun, koko siihen kirjoittamisen hetkeen. Kertominen ja tarinointi taas on jotain niin syvällä meissä itsessämme olevaa, että eiköhän sitä ole harjoitettu niin kauan kuin inhimillistä kulttuuria yleensä.
tiistaina, helmikuuta 02, 2010
Automaaginen syötteiden jakaminen blogin kupeeseen
Otetaanpa vielä uusiksi opastus siitä, kuinka Blogger-blogin kupeeseen saa jaettua Google-syötteenlukijan (Reader) syötteet (edellinen ohjeeni oli loikkivainen). Eli näin se menee, jos haluat nähdä ruutukaappauksen isompana, klikkaa kuvaa.
Ensinnäkin Google-syötteenlukijassa voit jakaa juttuja sekä kavereillesi (jotka voivat seurata omassa Google-syötteenlukijassaan sinua) että avoimen verkkoon. Klikkaa Jaa muille (Share).
Voit myös lisätä kommentin. Se näkyy kavereillesi. Voit tarkastella omia jaettuja klikkaamalla vasemman reunan navigoinnista Jaetut (Shared)-linkkiä.
Siirry jakamisasetuksiin.
Aivan jakamisasetussivun alareunasta löydät linkin, joka johtaa jaettujen syötteiden lähettämiseen muille verkkosivuille.
Voit hieman säätää laatikon ulkonäköä ja syötteiden näyttämistä. Jos sinulla on Blogger-blogi, voit suoraan lähettää syötelaatikon blogiisi. Jos haluat sen johonkin muuhun blogiin tai verkkosivuille, kopio koodi.
Valitse oikea bloggerbogi, kirjoita haluamasi otsikko ja anna mennä.
Voit vielä raahaamalla siirtää sivuelementin haluamallesi paikalle (jos siirrät, tallenna).
Ja siinä se sitten on! Päivittyy aina automaattisesti kun jatkossa syötteenlukijassa klikkaat Jaa/Share-painiketta. Maagista ellei olisi pelkkää tekniikkaa.
Ensinnäkin Google-syötteenlukijassa voit jakaa juttuja sekä kavereillesi (jotka voivat seurata omassa Google-syötteenlukijassaan sinua) että avoimen verkkoon. Klikkaa Jaa muille (Share).
Voit myös lisätä kommentin. Se näkyy kavereillesi. Voit tarkastella omia jaettuja klikkaamalla vasemman reunan navigoinnista Jaetut (Shared)-linkkiä.
Siirry jakamisasetuksiin.
Aivan jakamisasetussivun alareunasta löydät linkin, joka johtaa jaettujen syötteiden lähettämiseen muille verkkosivuille.
Voit hieman säätää laatikon ulkonäköä ja syötteiden näyttämistä. Jos sinulla on Blogger-blogi, voit suoraan lähettää syötelaatikon blogiisi. Jos haluat sen johonkin muuhun blogiin tai verkkosivuille, kopio koodi.
Valitse oikea bloggerbogi, kirjoita haluamasi otsikko ja anna mennä.
Voit vielä raahaamalla siirtää sivuelementin haluamallesi paikalle (jos siirrät, tallenna).
Ja siinä se sitten on! Päivittyy aina automaattisesti kun jatkossa syötteenlukijassa klikkaat Jaa/Share-painiketta. Maagista ellei olisi pelkkää tekniikkaa.
maanantaina, helmikuuta 01, 2010
Kuvaruudun jakaminen Skypellä
Maanantain työpäivä alkoi kotona Miehikkälässä, korvat Hämeenlinnassa, silmät yhteisessä netissä ja sormet näppäimillä. Käymme läpi AVO-hankkeen wikin päivitystä. Tulossa on huippuominaisuuksia aiempaan arvaten suunnistamiseen ja muistinvaraiseen navigointiin verrattuna. Meitä on kuuden hengen työryhmä työstämässä. Työ on yhtä kätevää kuin olisin paikan päällä, paitsi että täältä olisin joutunut matkustamaan edestakaisin 7 tuntia ollakseni läsnä.
Käytämme kahdenvälistä Skype-yhteyttä, jossa ääni toimii helposti ja hyvin, toisessa päässä on kokousmikki ja kuulen vaivatta kaikki muut, kuin olisin saman pöydän äärellä. Videoyhteyttä emme avanneet, sekin toki onnistuisi. Tärkeä ominaisuus on työpöydän jakaminen eli näen reaaliaikaisesti, mitä wikissä tehdään, voin osallistua valintoihin ja kommentoida.
Työpöydän voi jakaa kahdenvälisessä yhteydessä. Jotta ominaisuus toimisi, on asennettava uusin Skypen versio (siis ei pelkkä päivitys entiseen). Lisätietoa Skypen sivuilta.
Arvostan tällaista työkulttuuria tavattomasti! Viime viikolla jouduin opintojen vuoksi matkustamaan Tampereelle ja takaisin, jotta pääsin kuuntelemaan 45 minuuttia yhden ohjemonisteen esittelyn. Kaiken lisäksi pari muuta ryhmän jäsentä ei ehtinyt paikalle ja tänään heille suositeltiin paperin sisälukua ja hommiin ryhtymistä. Ei sitä varmaan siellä paikan päällä tule ajatelleeksi, että näitä juttuja voisi hoitaa muutenkin. Ehdotin jopa Skypeä, mutta en toki tohtinut vaatia sitä, kun on kerran lähtenyt opiskelemaan, on oltava valmis matkustamaan. Mutta on se rankkaa... Tampereelle 8 tuntia, maksaa rahaa ja vie tehollista työaikaa...
Tänään täydet hehkutukset Skypelle ja ihmisille, joille etäläsnäoleva porukkan jäsen on normijuttu.
Käytämme kahdenvälistä Skype-yhteyttä, jossa ääni toimii helposti ja hyvin, toisessa päässä on kokousmikki ja kuulen vaivatta kaikki muut, kuin olisin saman pöydän äärellä. Videoyhteyttä emme avanneet, sekin toki onnistuisi. Tärkeä ominaisuus on työpöydän jakaminen eli näen reaaliaikaisesti, mitä wikissä tehdään, voin osallistua valintoihin ja kommentoida.
Työpöydän voi jakaa kahdenvälisessä yhteydessä. Jotta ominaisuus toimisi, on asennettava uusin Skypen versio (siis ei pelkkä päivitys entiseen). Lisätietoa Skypen sivuilta.
Arvostan tällaista työkulttuuria tavattomasti! Viime viikolla jouduin opintojen vuoksi matkustamaan Tampereelle ja takaisin, jotta pääsin kuuntelemaan 45 minuuttia yhden ohjemonisteen esittelyn. Kaiken lisäksi pari muuta ryhmän jäsentä ei ehtinyt paikalle ja tänään heille suositeltiin paperin sisälukua ja hommiin ryhtymistä. Ei sitä varmaan siellä paikan päällä tule ajatelleeksi, että näitä juttuja voisi hoitaa muutenkin. Ehdotin jopa Skypeä, mutta en toki tohtinut vaatia sitä, kun on kerran lähtenyt opiskelemaan, on oltava valmis matkustamaan. Mutta on se rankkaa... Tampereelle 8 tuntia, maksaa rahaa ja vie tehollista työaikaa...
Tänään täydet hehkutukset Skypelle ja ihmisille, joille etäläsnäoleva porukkan jäsen on normijuttu.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)