lauantaina, elokuuta 16, 2008

Miten kiinni oppimisprosessiin osa 2: Knol ja Google Site

Edellinen samasta aiheesta pähkäili mm. mikroblogien käyttämistä.

Kouluelämä alkoi. Täällä on monta opettajaa innostunut oppimisprosessiajattelusta sekä avoimesta jakamisesta. Sienirihmasto leviää. Viikon aikana olemme pohtineet jo monen opettajan voimin, kuinka saisimme rakenneltua sellaisen verkkototeutuksen, jossa opiskelijat prosessoisivat tekstejään ja että:
  • prosessi jäisi näkyviin
  • kirjoittamista voivi tehdä ensin omineen ja julkaista kun kommentoinnin aika
  • kommentointikeskustelu olisi helppo kohdistaa kyseiseen tekstiin
  • mahdollisimman vähän salasanoja ja kirjautumisia
  • opettajan työtaakkaa vähentävä informaation ohjailujärjestelmä

Kokeilin Knolia, wikityyppistä Googlen palvelua (Virtuaali-Anu kokeili myöskin). Päätin laittaa tänä vuonna oman opetukseni kootusti Knol-sivuiksi. Nyt löysin Google Siten. Aiemmin Google Site ole hyvin hankala aloittaa ja kokeilu keväällä tyssäsi. En tajua, missä vaiheessa palvelu on avautunut näin sujuvaksi...? No nyt tuli kokeiltua ja on erittäin helppokäyttöinen.

Knol antaa mahdollisuuden säädellä sivujen julkisuutta. Sivuja eli knolleja voi kommentoida, kommentteja voi editoida ja kommentteihin voi vastata. Kommentoimiseen vaaditaan kirjautuminen. Tekstin versiohistoriaa voi tarkastella kuka tahansa.

Google Site on huomattavan monipuolinen wikityyppinen sivusto, johon voi liittää monipuolisesti erilaista mediaa. Tiedostoja saa tallettaa 100 Mt. Sivut ovat heti avoinna eikä julkisuutta voi säädellä. Sivupalkkiin saa mm. laatikon, josta näkee heti uusimmat muutokset ja kuka ne on tehnyt.

Molemmat saa Google/Gmail-tunnuksilla käyttöön ja molempiin voi kutsua yhteiskäyttäjiä. Ja molemmissa on kummallinen puute: ei otsikkosyötettä (RSS).

Ei kommentteja: