Maukasta keskustelua aiheesta, joka varmasti sytyttää eräitä. Tunnustaudun siihen joukkoon, joka ei näe oppimisen erojen ytimessä oppimistyylejä. Populaarissa oppimiskirjallisuudessa on aikamoinen joukko reseptioppaita, joissa ruksitaan ensin, olenko oikean vain vasemman aivopuoliskon tyyppi, olenko holisti vain analyytikko ja sitten löydetään oma oppimisprofiili ja ta-da. Siinä se on, sitten vain opetetaan oppimistyylin mukaan ja ihme tapahtuu. Ihmeen siemen voi olla kaltaiseni epäilijän mielestä ihan vain siinä, että ollaan aidosti yhdessä kiinnostuneita oppimisesta ja jokaisesta oppivasta yksilöstä. Silti meillä ON taipumuksia. Toisaalta voi olla jopa vaaraksi välttää taipumusten vastaisia oppimistilanteita, mihin oppimistyylien orjallinen noudattaminen voi pahimmillaan johtaa.
Oppimistyylijuttujen paras seuraus on ollut ilman muuta se, että opettajat ja koulut ovat heränneet monipuolistamaan opetuksen menetelmiä ja oppimisjärjestelyjä.
Eilen oli mielenkiintoinen hetki, kun lähetin psykologian opiskelijat ulos luokasta tekemään havaintoja, eräs pari tuli kommentoimaan, että a) parkkipaikan havainnoiminen ei onnistu, koska ulkona on kylmää ja b) meidän nyt sitten pitäisi leikkiä tälleen kaksi tuntia. Lukiolainen ehdollistuu tiettyihin oppimistapoihin ja esimerkiksi istuminen paikallaan kuuluu näihin. Aion avata asiaa ensi viikolla. Havainnot todellisesta maailmasta ovat teoreettisen opiskelun rinnalla äärimmäisen tärkeitä. Pakko ajatella itse. Ja pakko antaa tilaa erilaiselle aistimiselle ja informaation käsittelylle kuin luokkatilanteessa. Tekstintoistamisoppimiseen suostutaan liian helposti.
Aihetta käsittelevä blogiteksti tuli pienen polun varrelta ja kannatan kirjoittajan, Clive Shepherdin mielipidettä: "If learning styles do exist, go on somebody, prove it."
Clive on Learning: Learning styles don't exist
Oppimistyylijuttujen paras seuraus on ollut ilman muuta se, että opettajat ja koulut ovat heränneet monipuolistamaan opetuksen menetelmiä ja oppimisjärjestelyjä.
Eilen oli mielenkiintoinen hetki, kun lähetin psykologian opiskelijat ulos luokasta tekemään havaintoja, eräs pari tuli kommentoimaan, että a) parkkipaikan havainnoiminen ei onnistu, koska ulkona on kylmää ja b) meidän nyt sitten pitäisi leikkiä tälleen kaksi tuntia. Lukiolainen ehdollistuu tiettyihin oppimistapoihin ja esimerkiksi istuminen paikallaan kuuluu näihin. Aion avata asiaa ensi viikolla. Havainnot todellisesta maailmasta ovat teoreettisen opiskelun rinnalla äärimmäisen tärkeitä. Pakko ajatella itse. Ja pakko antaa tilaa erilaiselle aistimiselle ja informaation käsittelylle kuin luokkatilanteessa. Tekstintoistamisoppimiseen suostutaan liian helposti.
Aihetta käsittelevä blogiteksti tuli pienen polun varrelta ja kannatan kirjoittajan, Clive Shepherdin mielipidettä: "If learning styles do exist, go on somebody, prove it."
Clive on Learning: Learning styles don't exist
"No-one doubts that learners differ in terms of personality and preferences, but whether these can be usefully categorised as learning styles is highly debatable and certainly unproven. Teachers and trainers do, anyway, have far more important issues to consider when considering their interactions with learners."
1 kommentti:
Hejsan!
Olen jo monta kuukautta seurannut blogiasi: nautinnollista!
Oppimistyyleihin uskon vasta tämän jälkeen:
"Ihmeen siemen voi olla kaltaiseni epäilijän mielestä ihan vain siinä, että ollaan aidosti yhdessä kiinnostuneita oppimisesta ".
Olen ihan samaa mieltä, että oppimisen avain on tiedon "nälässä". Miten sen sitten herätetään ja ylläpidetään, on toinen asia.
Kirjoitat myös ulkoisen maailmaan tarkkailusta: musik i minä öron! Tuskastuneena katselen oppikirjojen tarjoamia tekstejä, joilla vieläkään ei ole nykyelämän kanssa kovin paljon tekemistä. Onhan toki paljon hyviäkin mutta…”Probieren geht über Studieren” – tässä sanonnassa on paljon totuutta.
Syysterveisin
Anna
Lähetä kommentti