lauantaina, elokuuta 16, 2008

Miksi Google ei tarjoa oikoteitä yhteensulatuksiin?

Google - MindTouch Developer Center

Wik.is-wikiin voi upottaa dynaamisen Google-dokumentin, joka päivittyy viiden minuutin välein!

Osaavat siis jättilaistalon ulkopuolella helpottaa käyttäjän askareita. Täytyy ihmetellä Googlen kohdalla sitä, miten heikosti Googlen eri palvelut integroituvat keskenään. Osa toimii sujuvasti, osa linkittämällä, upottamalla, hakemalla koodi palvelusta ja siirtämällä toiseen.

Käyttöliittymätasolla Googlen palveluissa on hyvin vähän helppoja oikoteitä, vaikkapa editoriin asennettuina. Google on ostellut palveluita ympäri maailmaa ja niitä kehitetään eri tahtiin. Olisi esimerkiksi hauskaa saada Googlen kalenteri, Jaiku, Picasa, YouTube ja Blogger toimimaan yhteen vaikkapa projektin tai matkan kuvausta varten. Nyt vaatii aikamoista virittelyä ja jonkun viidennen pohjan, jonne viritelmän rakentaa.

Ei kommentteja: