31.1.2010 kirjoitin:
Iltalehti tukee interaktiivisten valkotaulujen markkinointia Suomeen. Kepeästi otsikoimalla ja painottamalla saadaan syntymään mielikuva siitä, että tässä on härpäke, jonka vuoksi emme ole tietoyhteiskuntakehityksen keihäänkärki.
Videojuttu on otsikoitu: "Mullistaako tämä keksintö koulunkäynnin?" Ja videon viestiä siivitettiin näin: "IL-Digi oli Educa-messuilla tutustumassa uudenlaiseen tapaan opettaa oppilaita luokassa. Tätä tapaa käytetään jo laajalti Euroopassa, ja näillä näkymin se on suuntautumassa myös Suomeen." (Aiheesta myös juttu IL-verkkolehdessä.)
Tyyppiesimerkki opetusteknologiasta, jossa ainoa isohko juttu on värikkyys ja jota markkinoidaan opettajalle opetuksen avuksi. Kampanjahinta tuossa esitellylle systeemille on viiden tonnin paikkeilla. Edes joka toiseen suomalaisluokkaan sellainen varustus... tai joihinkin se tonnin karvalakkimalli. Sitten ne kuluvat, niitä pitää huoltaa, tulee päivitysohjelmia, varaosamyyntiä...
Todellinen mullistus oppimiseen olisi se, että käytettäisiin tyhjiä välineitä, joissa on pelkkiä apuvälineitä. Sellaisessa bisneksessä ei kuitenkaan synny juuri päivittämistarvetta, ei voida myydä uusia, uudistettuja sisältöjä.
Näillä interaktiivisilla tauluilla saadaan aikaan viehättäviä myyntivideoita. Ja meissuilla on ihan hauskaa demota, miten kaukosäätimellä voi äänestää vastauksia ja kappas, siellä ujommat viittaajat pärjäsivätkin paremmin. Mitä mullistavaa tässä on? Kyllä introverteille ja visuaalisille ja muille erilaisille oppijoille saa aikaan moninaisia oppimiskokemuksia vaikka väripapereilla ja saksilla.
Olen edelleenkin sitä mieltä, että tällä tauluteknologialla mennään taas tyypillisesti siihen halpaan, että uskotaan teknisen laitteen ratkaisevan ongelmia, joita tekninen laite ei voi ratkaista.
Interaktiivisen valkotaulun ja siihen liittyvien oheislaitteiden avulla voidaan organisoida laadukasta, monipuolista ja hauskaa oppimista. Ne eivät estä hyvää oppimista. Niillä voidaan myös toteuttaa kiinnostavia juttuja, kuten näytön nauhoittamisen tai jakamisen etäopiskelijoille, kaikenlaisia visuaalisia pelejä, karttoja yms. Mutta mikä sitten näistä on hintansa väärtti verrattuna esimerkiksi pelkkään tietokone+netti+tykki-pakettiin?
Ja entäs sitten se tilanne, että opettaja ei osaa käyttää laitetta ja siinä se sitten jököttää pimeänä seinällä? Tai siihen tulee vikaa vikaa vikaa? Tai sitä käytetään vain frontaaliopetuksen toteuttamiseen ja oikeastaan jatketaan vanhaa tietoa toistavaa opetustyyliä, drilliharjoituksia ja ... no, kun ajattelen, miten 45 minuutin tunnilla sählätään laitteiden kanssa. Kun omassa luokassa on viime aikoina tykki toiminut hitaasti, olen jättänyt sen pimeäksi. Ollaan käytetty kynää ja paperia.
Olisihan se kiva, jos joku nyt tulisi tohkeissaan todistamaan, että kyllä nämä taulut mullistavat suomalaisen opetuksen. Itse kaipaisin tiedon jäsentämisen ja kollektiivisen käsittelyn välineitä, arvioinnin apuvälineitä ja koko arviointimaailman uudelleen miettimistä. (Arvioinnista keskustellaan Vinkkiverkossa ja Sometussa.)
Oppimisen kannalta tyhjä työpöytä on hyvä aloitustilanne (en nyt puhu ihan parusluku- ja laskutaidon opettelusta). Keksiminen, tutkiminen, omatoiminen luokittelu, yhdistely, oivaltaminen.... kaikenlaiset projektit, joissa yhdistyy oppivan yhteisön erilainen osaaminen, niistä itselleni on ainakin jäänyt parhaat oppimismuistot.
Siihen aikaan, kun kävin koulua, opettajat antoivat meidän vetää lastenjuhlia ja kaikenlaisia rahankeräämiskemuja. Toteutimme myös biologian ja maantiedon opettajamme Tapio Rintasen johdolla monia unohtumattomia juttuja, puiden istuttamisesta lähiympäristön suunnitteluun, variskeitoista kaislapontikan keittoon (no ei siihen prosentteja saatu, mutta ei haitannut). Olen kokenut itse sen, miten taitava opettaja toimii yläkoululaisten kanssa ja saa erilaiset mukaan. Ei se niin monimutkaista ole. Eräs taitava pedagogi sanoi kerran minulle, että kyllä se riittää, että menet värikynien kanssa tuonne luokkaan.
Rintasen Tapio opetti meitä ottamaan asioista selvää. Varmaan jokainen joutui useaan kertaan lähtemään oppitunnilla ulos luokasta, koulun kirjastoon, toisen opettajan oppitunnille, luontoon. Menimme etsimään vastauksia. Hän antoi meille rohkaisun ja suuntaa, ei vastannut itse. Ja se jos mikä, jäi mieleen. Kuten se, kun vähän polvet tutisten koputin rehtori-ruotsinopettajan luokan ovelle: "Anteeksi, että häiritsen, mutta..."
Oppimisen psykologiasta on paljon tutkittua tietoa. Motivaation ja emootioiden merkitystä ollaan taas julkisemminkin oivaltamassa. Vaihtoehtopedagogiikoissa on elätetty jo vuosisadalta toiselle ja kolmannellekin paljon oivallista. Pidän itse erittäin merkittävänä tietoisuuden ja oman aktiivisuuden virittämistä. Tärkeää on myös yhdessä toimiminen ja erilaisten äänien kuuluville pääsy, maailman avautuminen ja mutkistuminen. Se, että oppii näkemään pintailmiöitten taakse ja että ymmärtää myös, miten voi vaikuttaa maailmanmenoon, miten voi löytää edes pienen oman paikan tässä maailmassa. Merkityksen elämälleen.
Sanomalehti- ja aikakauslehtipäivät ovat tulossa. Mielestäni niissä näkyy eräs suomalaisen oppimiskulttuurin loistokkuus. Mutta näistä joskus lisää.
17 kommenttia:
Heippa Anne!
Olipas taas hyvä tämä sinun juttusi! Itse mietin ihan samoja EDUCAssa vilisseiden SmartBoardien keskellä!
Ja kiitos muuten luennostasi eilen! Oli kiire muualle, niin en ehtinyt tulla naamakkain kiittelemään!
Hoi Sinikka, aikamoista vipellystä olis siellä Educassa, aikaa olisi saanut kulumaan enemmänkin. Ja juu, huomasin blogistasi, että samansuuntaisia olimme miettineet noiden taulukauppiaiden jutuista. Varmasti noilla työvälineillä on tarjota kaikenlaista kivaa, mutta hehkutuksessa on kyllä hieman ylikierroksia.
Kiitos kiittelystä, piirrettyjen tekeminen vie aina paljon enemmin aikaa kuin sanojen laittaminen tai ruutukaappaukset, mutta samoja kuvia voi sitten käyttää pitkään ja monin tavoin.
Hei Anne! Kiitos kirjoituksestasi! Ymmärrän hyvin, mitä ajat takaa kirjoituksellasi. Pelkällä teknologian hankkimisella ei opetusta muuteta. Tämän todistaa tietokoneistamisen laihat tulokset koulumaailmassa.
Itselläni on ollut SmartBoard luokassani jo muutaman vuoden. Käytän sitä todella paljon. Kun sanon, että käytän, tarkoitan että oppilaat käyttävät. Parhaimmillaan sillä saa aikaan interaktiivista opiskelua, joka on vaikeaa vanhalla nenä kiinni tietokoneessa systeemillä.
En ole riippuvainen tietokoneluokan käyttämisestä, johon ajan saaminen isossa koulussa on vaikeaa. Voin soveltaa sosiaalisen median välineitä, erilaisia opetusohjelmia ja SmartBoardin omaa notebook:ia, johon opettajat ovat yhteisesti rakentaneet valmiita ohjelmia ympäri Suomen.
Mainiota kuulla Teromakotero! Nimittäin nuo demot ja mainosjutut eivät tuo esille näitä mahdollisuuksia. Pelkkä taulun hankkiminen ei vielä auta, eivät äänestyskapulatkaan.
Teillä on sama ote kuin mitä näimme Innovaatiojuna-retkellä Oulussa Pohjankartanon koulussa. Heillä oli minikannettavia, jotka toimivat yhdessä taulujen kanssa. Ryhmätyöt organisoidaan ensin yhdessä taulun ääressä, sitten jakaudutaan minikannettavien kanssa työstämään juttua ja palataan taas kokoamaan ja tutkimaan tuotoksia.
Tuo opettajien yhdessä tuottama sisältö kuulostaa myös hyvältä jutulta.
Pohjankartanon koulussa kuulimme, että koko juttu vaatii isompaa muutosta koko koulun toimintakulttuurissa ja työskentelytavoissa. Sitä muutosta on muun muassa se, että opettajat tuottavat yhdessä juttuja ja jakavat niitä toisilleen. Samoin erilaisten ryhmätyömenetelmien kehittäminen ja teknologian liittäminen (esim. valokuvat, piirrokset, äänileikkeet, videot) hommaan mukaan.
Mahdollisuuksia on. Mutta homma täytyy ottaa kunnolla haltuun, ja yhdessä!
Totta. Turhan usein koulutuksen jörjestäjät ajattelevat, että hienojen vimpaimien järjestäminen riittää. Tarpeen tulee lähteä opettajista ja opettamisesta. Ja opettajat on myös koulutettava ja annettava riittävästi aikaa ominaisuuksien hyödyntämiseen.
Mutta joskus paperi ja kynä toimivat edelleen, kuten tässä yksi päivä, kun tunnilla puhuttiin humanistisesta psykologiasta ja positiivisesta ajattelusta ja opiskelijat ehdottivat, että he tekisivät itse koulun käytäville kannustuskylttejä. Keltaisesta paperista tuli näyttäviä kylttejä, ja aikaa ei mennyt kauan. Tämä teknologia toimii takuulla!
Tiedätkö Anne mikä on tällaisen nopean viestinnän (blogit, nettikeskustelut) yksi heikko puoli? No se on minun mielestäni se, että siellä tulee sylkäistyä asioita kaikkien tietoisuuteen, ilman yön yli nukkumista. Toista se oli silloin, kun mielipidekirjoitus piti kirjoittaa koneella, lähettää toimitukseen ja sitten odottaa, että kelpasiko julkaistavaksi. Niin niistä teksteistä tuli paremmin tehtyjä ja harkitummin muotoiltuja. Sattuipa vain silmääni, kun itsekin jouduit ottamaan takaisin sanojasi älytaulujen alasampumisesta...
Blogissasi väitit, että AINOA iso juttu on värikkyys. Kun laitat käden videotykin eteen, huomaat, ettei älytaulu ole näyttölaite, vaan kosketuspinta. Värikkyyteen vaikutat sillä, mitä ohjelmaa siihen heijastat. (Onko omaan tietokoneeseesi muuten kytketty musta-valko-videotykki;). Väitit myös, että niitä pitää HUOLTAA, PÄIVITTÄÄ ja tulee VARAOSAMYYNTIÄ. Eikö omassa tietokoneessasi näitä asioita tarvitse tehdä? No älytauluissa EI tarvitse. Jos ihmettelet, että miksi, niin ota selvää...
Arvaa, mikä älytauluissa ja niiden mukana tulevissa ohjelmistoissa on huippua? Se on nimenomaan se, että ne ohjelmistot on suunniteltu nimenomaan APUVÄLINEIKSI. Ne sisältävät OMINAISUUKSIA, joilla oppimisesta voidaan tehdä huomattavasti visuaalisempaa, vuorovaikutteisempaa ja yhteisöllisempää. Tiesitkin varmaan, (ihan perus-VAKkia), että ihmisistä, siis oppijoista 60%-70% on visuaalisesti parhaiten oppivia. Tietääkseni yksikään älytauluvalmistaja EI peri maksua heidän ohjelmistojensa päivityksistä (tiesithän, että älytaulu ja sen mukana tuleva ohjelmisto, jota ilman taulu myös toimii, ovat kaksi täysin eri asiaa). Ja ne sisällöt, joista purnasit, ovat TOISTEN opettajien tekemiä ja ne JAETAAN verkon kautta kaikkien opettajien käyttöön ILMAISEKSI. Jos löydät sopivan aihion, muokkaa se omaan käyttöösi, käytä ja anna toisten käytettäväksi!
En tiedä, että mitä ongelmia haluaisit teknisten laitteiden ratkaisevan. Minulle se on ratkaissut paljon. Tässä muutama esimerkki: 1) Keräämme ulkona kasveja, heitämme dokumenttikameralla ne taululle, kaappamme kuvat, luokittelemme zuumaamme, katsomme lehtiruodit ja -lavat, terälehdet ja muut. kirjoitamme taululle havainnot, tallennamme työtilaan, oppilaat jatkavat työstämistä, esittelevät tuotoksensa muille. 2) Opettelemme lukemaan: Haemme kuvan, keksimme siitä sanoja, kirjoitamme ne tavuittain taululle, vaihtelemme ja yhdistelemme tavuja uusiksi sanoiksi, keksimme niistä lauseita, kuvitamme lauseet piirroksilla, teemme tarinaksi ja lopulta animaatioksi. Katselemme. Nautimme. Koemme aitoa iloa. Kutsumme myös kummioppilaat katsomaan suurta elokuvaamme. 3) Pyydä jotain osaavaa opettajaa näyttämään sinulle, kuinka opettaa taulun avulla murtoluvut!
Kuten ehkä huomasit, minulla on taulu, enkä voisi kuvitellakaan luopuvani siitä. On ikävää, jos omassa kunnassasi ei saa teknistä ja pedagogista tukea tekniikan hyötykäyttöön. Nykyteknologia voi viedä käyttäjänsä aivan uudelle oppimisen kulttuurin tasolle. Anne, tutustu rohkeasti niiden mahdollisuuksiin!
PS. Käy tutustumassa vaikka Lappeenrannan ja Imatran IB-lukioiden etäopetukseen, niin näet kuinka etäkäyttöä toteutetaan taulujen avulla. Se on jotain ihan muuta kuin itsekuvailemasi työpöydän jakaminen. Ja kyllähän tuo hinta-arviosi oli aivan hatusta vetäisty!
Kiitos Seppo-setä, olet oikeassa. Mullistaako tekniikka oppimisen? Tekniikka auttaa. Tietysti ärsyttämisen jälkeen on hyvä loikata toiseen moodiin ja miettiä, kuinka lyödään yhteen tekniikka ja ihmisten toiminta sekä rakenteet.
Tekniikka ja välineet ja ohjelmistot eivät yksin ratkaise näitä opettamisen ja oppimisen haasteita. Punainen lanka minusta tässä on se miten yhdistää oma pedagogiikka, opiskeltavan aiheen ydinkohdat ja käytettävissä oleva tekniikka ja ohjelmistot. Ja sanoisin että se on pitkä ja jatkuva prosessi (joka pitäisi ymmärtää myös tukirahoista päättävillä tahoilla). Minusta oli ihan hyvä Anne, että vedit tätä tauluhypetystä maanpinnalle. Nuo samat jutut mitä seppo-setä sanoi voi tehdä vaihtoehtoisillakin (halvemmilla) tavoilla. Sanoisin että näissä sisällöissäkin olisi paljon kehittämisen varaa (ja onko se ilmaisuus sitten enää itsestään selvyys)
Olet at oikeassa siinä, ettei tekniikka, välineet ja ohjelmistot yksin ratkaisekaan opettamisen ja oppimisen haasteita. Mutta. Ne voivat olla oikein käytettyinä todella hyödyllisiä ja tukea onnistuneeseen lopputulokseen pääsemistä. Muista kuitenkin at se, ettei oppilaan pidä mukautua sinun pedagogiikkaasi, vaan sinun täytyy muovata pedagogiikkasi jokaiselle oppilaalle parhaaksi mahdolliseksi. Se on iso haaste! En voi myöskään yhtyä väitteeseesi tekniikan kalleudesta. Kun itse pääsin sisälle tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön tehokkaaseen hyödyntämiseen, pystyin jättämään oppikirjat pois äidinkielessä ja matematiikassa. Minä ja oppilaani emme ole valmiiksi luotujen runkojen vankeja, pystymme eriyttämään ja eheyttämään opetusta juuri niin paljon kuin on tarvis. Selviämme kaikesta vähemmällä ajankäytöllä, oppimistulokset ovat hyviä ja kaikki ovat tyytyväisiä. Tottakai uudenlaisen toimintatavan omaksuminen ja kehittäminen vei aikansa, mutta onneksi meillä on loistava tuki ja loistavat kollegat. Niin, ja olen säästänyt kahdessa vuodessa rahaa säästyneinä oppikirjamenoina enemmän kuin koko luokassani olevalla tietotekniikkapaketilla on ollut hintaa. Muistakaa, että rohkeuskin on vain mielentila, mikä löytyy ihan meiltä jokaiselta!
Kiitoksia kommenteista. Itse röyhkenen laittaa blogiini puolivalmiita ajatuksia, ajatusluonnoksia, ajatusharhailuja ja mieleenpälkähdyksiä. Ymmärrän, että voin erehtyä ja olla väärässä ja arvostan, että joku näkee vaivaa valaistakseen asioiden moniulotteisuutta minulle. Saatan joskus vähän tahallanikin provosoida, sillä haluan itsekin valaista asioita eri suunnista.
Seppo-setä, vertasit bloggaamista ja lehtien yleisönosastopalstoja. Itse en vertaisi. Niillä on erilainen rakenne ja erilaiset funktiot. Pidin kovasti vastineestasi ja olin tyytyväinen, että auoin päätäni tästäkin asiasta.
Jatkokehittelin erästä lonkeroa, aivan sikiöajatus tuokin. Eipä täällä juuri muita olekkaan, kuin neljännesvalmiita tai puolimätiä mietintöjä, mutta olen sisäistänyt sen ajatuksen, että pitää heittää 99 kertaa, että kerran osuu maaliin. Tai ehkä pitää heittää 999 kertaa. Yritys on kumminkin parempi, kuin ettei yritä.
Mielestäni jokaisen opettajan pitäisi näinä mielenkiintoisina aikoina pitää kirkkaana mielessään se, että äly ei ole siinä taulussa vaan ohjelmassa, ja koska on näin, voi olla että sitä ohjelmaa voi olla joskus järkevämpää käyttää jollain muulla laitteella kuin älytaululla.
Ehkäpä rohkenen väittää että esim. Seppo-sedän kolmen opetusesimerkin hoitamiseen ei tarvita älytaulua. Vain tietokone, videotykki, dokumenttikamera ja ehkä normaalin näytön kokoinen kosketusnäyttö.
Tuollaisella kokoonpanolla jää toki oppilaiden taulunkäyttö vähemmälle - vaikka voivathan he käydä pienellä kosketusnäytöllä vastaavat asiat tekemässä kuin älytaulullakin. Lisään seuraavaan kommenttiin jo aiemmin julkaisemani tekstin, koska se ei enää tähän mahdu.
Tässä siis se leikkaus ja liimaus:
"Olen opettanut viisitoista vuotta äidinkieltä ja kirjallisuutta peruskoulun yläluokilla. Valtaosan urastani olen työskennellyt liitutaulun kanssa. En ole käyttänyt valmiiksi kirjoitettuja piirtoheitinkalvoja, koska ne ovat opetustilanteessa kuolleita (aivan kuten esim. Powerpoint-esityksetkin). Haluan nimittäin tehdä esitykseni yhdessä oppilaiden kanssa, saada heiltä esimerkit opetettaviin asioihin ja houkutella heiltä vastaukset ja oivallukset, jotka sitten kirjoitan näkyville. Ja jotka he kirjoittavat esimerkiksi vihkomuistiinpanoihinsa, jos katson sen tarpeelliseksi.
Muutama vuosi sitten sain luokkaani videotykin ja tietokoneen. Ryhdyin pohtimaan, miten nuo laitteet voisivat korvata elävän liitutaulutyöskentelyn. Totesin tarvitsevani ohjelman, jolla voin sekä kirjoittaa näppäimistöllä että piirtää samaan ruutuun. Kokeilin piirtopöytää, mutta kokeilemani laitteen ohjelma oli kömpelö tarkoitukseeni.
Sitten koulumme yhteen luokkaan saatiin älytaulu. Samalla sain omalle luokkakoneelleni tuon älytaulun ohjelmiston. Se ohjelma oli juuri sellainen, mitä hain. Sen avulla pystyn kirjoittamaan näppäimistöllä, sekä helposti piirtämään havainnollistavia kuvioita, nuolia tai alleviivauksia. Älytaulua en tuolloin saanut. Totesin, että käyttääkseni tuota ohjelmaa tehokkaasti opetustyössäni, tarvitsisin ainoastaan kosketusnäytön ja sen alle näppäimistön.
Joku sanoo minulle tässä vaiheessa, että onhan siinä älytaulussa virtuaalinäppäimistö, jolla voi kirjoittaa. Juu, kyllä on ja sillä voi tosiaankin kirjoittaa vaikka jonkin lyhyen nettiosoitteen, mutta jos opetan vaikkapa lauseenjäseniä ja haluan kirjoittaa taululle lauseen ”Aamulla Pasi tapasi suhtkoht jännittävän naapurinsa.”, tulee virtuaalinäppäimistöllä kirjoittaessa jo ruuperä ohtaan, mitä se sitten tarkoittaneekin.
Sitten minua muistutetaan, että voihan siihen älytaululle kirjoittaa niillä kynillä, joilla on omat pesät siinä taulun alapuolella. Mutta saan kirjoitettua nopeampaa selkeämpää ”konekirjoitustekstiä” ja tietokoneen näppäimistöllä.
Jos minulla olisi siis edullinen (n. 300 euroa?) kosketusnäyttö ja sen alla näppäimistö, seisomakorkeudelle asennettuna, pystyisin hoitamaan opetukseni käyttämällä kieltämättä kätevää älytaulun ohjelmistoa: yhdistämään helposti kirjoitettavaa tekstiä, alleviivauksia, nuolia, piirroksia, nettilinkkejä, ääniä, kuvia jne.
Ja mikä tärkeää, tekisin tämän kaiken, en selin, vaan kasvot oppilaisiin päin.
Älytaululla en siis pysty hoitamaan opetustani niin kuin haluaisin ja järkeväksi näen.
Toivoisinkin, että jokainen opettaja ja jokainen koulun laitehankinnoista vastaava henkilö ymmärtäisi ensinnäkin sen, että äly ei ole siinä taulussa, vaan se on tietokoneeseen asennetussa ohjelmassa, jota taululla voi käyttää. Tehokkaan älytaulumarkkinoinnin ansiosta tämä asia tuntuu olevan epäselvä liian monelle opettajalle. Sen jälkeen pitäisi ymmärtää se, että tätä esitysohjelmaa voi käyttää muullakin kuin älytaululla: pelkällä tietokoneella, näppäimistöllä ja hiirellä tai pienellä kosketusnäytöllä ja näppäimistöllä. Kun nämä on ymmärretty, pitäisi mielestäni pohtia, mikä esitysjärjestelmä on omaan oppiaineeseen ja omaan opettajapersoonaan sopiva. Silloin voi tulla tulokseen, että älytaulu ei olekaan välttämättä se käyttöliittymä, jolla esitysohjelmaa kannattaa oppitunneilla pyörittää."
Hei,
kirjoitukseni täällä
http://opetusjateknologia.blogspot.com/
olkoon eräänlainen kommentti myös tähän kirjoitukseen :)
-Antti P.
Kiitos kommentistasi Antti P. Olen tänä päivänä eri mieltä menneen itseni kanssa.Mukavaa, että vanhanakin ajatukset voivat vaihtua hyvien perusteiden vaikutuksesta. eBeamin hankinta vireillä kotitoimistoon. Teknologia sinällään on alusta moneen. Uusi ei tee vanhoja tyhjäksi, vanhoista parhaat muuntuvat uuteen.
Antti P. linkkasi blogitekstinsä kommentiksi oletettavasti myös minun pieneen kirjoitukseeni yllä. Luin tekstin ja yritin ymmärtää, mitä kirjoituksessa mainittuja asioita jään paitsi käyttäessäni älytaulun sijaan 300 euroa maksavaa kosketusnäyttöä. Ehkä olen yksinkertainen, mutta en ymmärtänyt.
Alla olevan linkin laitteistolla onnistuu kohtaaminen ja katsekontakti, kirjoittaminen, esittäminen, tiedon kanssa painiminen, uudelleenmuotoileminen yhdessä, oppiaineksen rajaaminen ja niin edelleen kaikkea toistamatta. Jumppa jää kyllä vähemmälle kieltämättä.
Ei siinä mitään, kosketustaulu on varmaan kiva, mutta onko se hintansa väärti, on tullut minulle mieleen. Kokemusta ja koulutusta on sekä kosketustaulun käyttöstä että allaolevan linkin laitteiston käytöstä.
Linkin takana siis kuvia: http://tervevaantaas.blogspot.com/
Hyvä tarkennus vielä J.T. Siis syytä eritellä massiviset tauluratkaisut ja kevyet tykki+systeemipalikka-ratkaisut. Tarkensin edelleen omaa takinkääntöäni (ja saa antaa piiskaa mokomalle): "Olen tänä päivänä eri mieltä menneen itseni kanssa kosketusteknologiasta eri mittakaavoissa. Se, tarvitaanko siihen kallista peltiä ja muovia, on eri asia. Nykyisillä tekniikoilla päästää kevyisiin ratkaisuihin. "
Kiitos Anne. Ei piiskaa vaan ruusu huomaavaisuudesta. :)
Jyrki Toivanen
Lähetä kommentti