lauantaina, tammikuuta 02, 2010

Rapauttaako Twitter sivistyksemme?

Tänä vuonna Twitter-lintu on tehnyt pesän Suomeen. Syystalven aikana Sometu-verkoston sivuilla pohdittiin varjopuolia (Twitter-kapinoita konferensseissa). Twitteriä on moitittu hypetykseksi. Sitä on pidetty muodikkaana kuhina-pöheikkönä, jonka minimaalinen viestimerkkien määrä tekee koko välineestä kehnon.

Jokaiseen viestimeen kehittyy vähitellen oma viestintäkulttuuri. Jokaista välinettä ihminen osaa käyttää juoruiluun, ilkeilyyn, kiusaamiseen, rikoksiin ja kaikenlaiseen varjoisaan. Sinänsä pelkkä viestinnän väylä itsessään ei ole hyvä tai paha. Jo Sokrates aikoinaan moitti kirjoittamista ihmisen ajattelua ja muistia rapauttavana viestintätapana.

En usko Twitterin tai minkään viestintävälineen rapauttavan sivistystä. Ihminen ja kulttuuri on jotain monisyisempää. Tietämättömyys tai hengellinen velttous suhteellista. Tapain turmellus muutakin kuin törkyviestejä netissä. Ylilyönnit saattavat liittyä myös uutuuteen. Silti niihin on hyvä ottaa kantaa ja reagoida. Rajoja pitää aina miettiä, niistä on keskusteltava. Jos niin ei tehdä, arvomaailma latistuu. Ja sen ohessa myös sivistys rapautuu. Mutta juttu on suurempi kuin Twitter.

Twitter on mielestäni kiehtova. Syitä on kolme: lyhyt merkkimäärä, lukemattomat liitännäissovellukset ja monet käyttötavat. Lyhyt merkkimäärä inspiroi kehittämään uusia koodeja, jokaista kirjainta ja välimerkkiä joutuu miettimään ja usein hämmästyy itsekin, miten paljon kumminkin 140 merkkiin mahtuu. Liitännäissovellusten loputtomuus tekee Twitteristä ainaisen askartelukohteen. Askartelupakkauksia löytyy hupihetkiin ja hyötykäyttöön. Monet käyttötavat suovat jokaiselle tilaa muokata Twitter omiin tarpeisiin, omaan elämänrytmiin ja viestintävälineisiin.

Sometu-verkoston Twitter-ryhmässä on koottu pohdintaa Twitterin luonteesta ja käytöstä.Twitter-oppaita löytyy, ihmiset vinkkaavat toisiaan Twitter-askarteluun ja merkittäviä innovaatioita syntyy jatkuvasti siitä, miten Twitter voi edistää liiketoimintaa. Joitakin vinkkejä ja havaintoja olen noukkinut talteen, tässä blogissakin Twitter on esiintynyt useaan otteeseen tämän vuoden aikana.

Olen itse saanut monet kerrat korvaamatonta apua Twitterin kautta. Nopeasti ja avuliaasti. Hyviä vinkkejä, uutisia, hupia. Silti pidin aika merkillisenä, että Twitter nousi tänä vuonna ainakin yhdessä listauksessa oppimisen sadan huippuvälineen ykköseksi. Ei kai nyt sentään.

Kysyin eilen Twitterissä, miksi kyseinen väline on hyvä ja tässä muutamia kommentteja, samaa mieltä täälläkin, että:

@koivulahti: Voi seurata ketä tahansa ja on siksi hyvä keino pysyä tutkalla päivän puheenaiheista sekä kollegoiden ja kumppanien touhuista.

@mervijan: Twitter on kuin itsestään täyttyvä piparipurkki. Pipareita eri maista, eri resepteillä joka makuun ja lähtöön : )

@sinikkalw: Twitter on täynnä älyttömän avuliasta väkeä, sekä reaaliaikainen ja nopea. Vastauksia saa nopeasti melkeinpä mihin vaan.

@KristiinaMeme: BTA=Bileet Taskussa Aina. Aina juttuseuraa!


8 kommenttia:

teromakotero kirjoitti...

Twitter tuntui todella alussa aika turhanpäiväiseltä välineeltä, mutta pikkuhiljaa, kun olen saanut lisää seuraajia, sen merkitys on koko ajan kasvanut. Olen löytänyt sen kautta monta mielenkiintoista juttua, jotka muuten olisivat jääneet huomaamatta.

Minua kiehtoo myös erityisesti se, että se elää juuri tässä ja nyt, tässä hetkessä. Sehän on ainoa, jonka olemassaolosta voimme olla varmoja.

Suomalainen (?) Qaiku on aivan erilainen vaikka toimiikin aika pitkälle samoilla periaatteilla. Twitterissä on kiehtovaa myös se, että se muodostuu sellaiseksi kuin itse siitä teet. Se mitä laitat twitteriin vaikuttaa siihen, millaiset ihmiset sinua seuraavat. Voit tietysti ainakin jonkin verran vaikuttaa siihen sillä, keitä itse seuraat. RT on minusta erityisen kiehtova.

Oskari Uotinen kirjoitti...

Olen Teron kanssa samaa mieltä siitä, että Twitterin sisäistäminen kävi pikkuhiljaa. Alussa seurattavina oli vain tuttuja ja ystäviä, jotka tunsi jo "fyysisestä maailmasta". Vähitellen verkosto kasvoi ja kasvu ruokki itseään: seurattavilla oli seurattavinaan lisää mielenkiintoisia ihmisiä, joita halusi itsekin seurata.

Twitterissä voin seurata ihmisiä, joiden sanomiset kiinnostavat minua. Sillä ei ole väliä, lähettääkö seuraamani henkilö kaksi vai 20 tweetiä päivässä, kun tweetit ovat sellaisia, joille annan arvoa.

Vaikka 140 merkkiä voi tuntua alkuun todelliselta rajoitteelta, ei se ole todistettavasti estänyt erittäin aktiivisia ja kiivaita keskusteluja. Ajatusten vaihto reaaliajassa erilaisten, kuitenkin samoista ilmiöistä kiinnostuneiden ihmisten kanssa, on Twitterin ehkä minulle paras anti.

Timo Kantola kirjoitti...

Twitteri tuntui aluksi huuhaalta ja tarpeettomalta. Siitä on kuitenkin tullut minulle ns. jokapäiväistä leipää ja pientä addiktion merkkiäkin olen itsessäni havainnut. Kännykässä twitteri koko ajan auki. Ajankohtaisten merkittävien, yleensä ikävien, tapahtumien seuraamiseen Twitter on osoittautun mainioksi välineeksi kunhan vain muistaa, että myös hörhöt ovat mukana twitteröimässä. Esim. järkyttävän Sellon ampumatapauksen selvittelyä oli helppo Twitterillä seurailla. Olen hieman yllättynyt, että minuakin Twitterissä seurataan. Paljon mielenkiintoisia nettiartikkeleita ja -kannanottoja olen Twitterin kautta jo löytäny ja lisää niitä pulppuaa näkyville päivittäin. 140 merkkiä tuntui ensin typerältä, mutta nyt se tuntuu ihan passelilta rajalta, joka pakottaa saarnamiestenkin tiivistämään sanomansa. Lyhennetyt linkkiosoitteet hieman epäilyttävät.

Anne Rongas kirjoitti...

@Timo Kantola: Firefoxilla Power Twitter auttaa lyhennettyjen osoitteiden kanssa, se purkaa ne auki, joten vähän paremmin voi kontrolloida, mitä linkkiä klikkaa.

Tulevana vuonna ennakoidaan suosion vuoksi lisääntyvää häirintää ja tihutöitä Twitterissä (sekä Facebookissa).

PeeÄR-mies kirjoitti...

Joskus vuosia sitten aivotutkija M.Bergström totesi aivoilla olevan tietyn sietomaksimin tiedon suhteen. Hän varoittti ylikuormittamasta aivoja tiedolla/informaatiolla. Totesi näin nykyään tapahtuvan. Tällä viitteellä tahdon kertoa pelkoni informaatiotulvan vaaroista. Bergström totesi aivoilla olevan - kuten muillakin ihmisen elimillä - kestokyky, runko, jolla on tietty lujuuskapasiteetti. Kun se ylitetään, runko murtuu.

Älkää sanoko, että eihän sitä kaikkea tarvitse imeä. Pelkästään kiinnostavaa/via aiheita seuratessa, huomaa näkemysten loputtomuuden.

Anne Rongas kirjoitti...

PR, nostit esiin erittäin merkittävän näkökulman. Meiltä puuttuu sosiokulttuurinen historia, joka tukisi itsesäätelyä informaatiovirran kanssa, varsinkin koukuttavien aikaa ahmivien kanssa.

Ihmisellä on geneettisiä valmiuksia monien traditionaalisten informaatioiden käsittelyyn (mistä syystä esimerkiksi pienillä ikonikuvilla sosiaalisessa mediassa on erityismerkitys).

Missä ihmiset oppivat säätelemään omaa nettiolemistaan ja elämäänsä eri ympäristöissä? Joillakin homma riistäytyy. Mutta monilla ei.

Ihmisaivot ovat erittäin sopeutuvaiset. Kun pelätään rappiota ja sivistyksen tuhoa, pelätään usein oman arvomaailman väistymistä. Ajattelukyvyn rajat, aivojen kyky toimia... aivotutkijatkin voivat enimmäkseen arvailla ja mallintaa jo tutkitun perusteella, ihmiskokeita ei voida tehdä.

Maailmalla mm. Susan Greenfield varoittelee urakalla (ks. esimerkkijuttu), kun taas Gary Smallin ja Gigi Vorgan (iBrain) esittävät aivojen sopeutuvan. Ja kaikkea näiden väliltä.

Jokainen meistä ihmisistä tarvitsee rakenteita elämään. Kulttuuri on ihmisyyden selkäranka. Siinä mielessä huoli rapautumisestakin on merkittävää. Toisaalta sen erottaminen, mikä on todella vaarallista ja mikä on vain askel uuteen kulttuurin tilaan, onkin sitten vaikeaa. Ongelmallista nettijuttujen kanssa on ainakin se, että lapset saattavat jäädä liian yksin, vaille kognitiivisia ja emotionaalisia tukiverkkoja.

PeeÄR-mies kirjoitti...

Panenpa tähän tämänpäiväisestä Aamulehdestä lainaamani aihetta koskevan kirjoituksen - tiedoksi.

"Äänessä
Haluan sen shown



Anne Välinoro

anne.valinoro@aamulehti.fi

Ole kaikkialla, kaikkien kanssa ja kaiken aikaa. Myyntilauseelle rajattomasta tavoitettavuudesta naureskeltiin vielä pari vuotta sitten täydellisenä yksityisyyden mitätöintinä, mutta hymyt ovat hyytyneet.

Kolmekymppisille ja sitä nuoremmille sukupolville jatkuva chattailu, mesetys, Facebook-päivittely ja ties mikä twitter-lirauttelu on muuttunut hengittämistä ja ulostamista vastaavaksi välttämättömyydeksi.

Samalla kolmekymppisten loppuunpalaminen hämmentää sosiologian päivystäviä dosentteja, nuorten masennus- ja teinien itsemurhaluvut kummastuttavat.

Kun on aikaa, on aikaa käyttää sitä myös väärin.


Tässä puhuu tietysti katkera koneinvalidi, jonka kyvyttömyys monimediallisiin liikkeisiin on rajoittunut ja perhekin vaivaa.

Koska käytän tietokonetta ja päätettä kahdeksan tuntia päivässä työhön, pitäisikö minun kytkeä itseni vielä virtuaalisiin kahleisiin lopuksi valveillaoloajaksi?

Jättäisinkö menemästä pulkkamäkeen, leipomasta, laittamasta ruokaa, lukemasta tavallista selällään olon mahdollistavaa kirjaa, piirtelemättä, höpöttämättä kasvokkain lasteni kanssa, olemasta toisin sanoen ihminen sosiaalisissa tilanteissa?

Väittäkää vain, että naamakirja on sosiaalinen media. Oikeasti fyysisesti liikuntarajoitteisille se varmasti on sitä, muuten en käsitä, miksi pitäisi palata kansakouluaikoihin, jolloin Ystäväni-kirjaa kiikutettiin kaverilta ja lemmikiltä toiselle.

Nykyään, jotakuinkin aikuisena ihmisenä lässytys ja fiilistely koneen välityksellä tuntuu ihan kahjolta.


Haluan puhua, havaita, nähdä ilmeet ja äänensävyt, erottaa ärtymyksen ja ihastuksen muutenkin kuin hymiöinä, haluan kunnon elävän shown, jonka vain ihmisen tapaaminen kasvokkain voi tarjota.

Tiedän jääväni vähemmistöön, joka vaietaan unohduksiin. Hiljaisuus, nimettömyys ja muuttumattomuus ovat tämän ajan kirosanoja.

Mutta olemmeko pystyneet vähentämään katastrofeja, muuttamaan kehityksen suuntaa, rakastamaan pyyteettömämmin jatkuvan läsnäolon illuusiolla?

Virtuaalinen hölinätalous on jatkuvan monologin taloutta, jossa itseilmaisu on verrattavissa ilmavaivojen päästelyyn.

Parempi on istua

rahilla naapurin

eteisessä ja vaieta

tyylikkäästi."

Anne Rongas kirjoitti...

Mervi Mavendorf's Blog: Miksi Twitter on suosikkini ja miten pääset alkuun?