Amatöörit–ammattilaiset -keskustelulla on netissä jo pitkät perinteet. Suurta huolta ammattinsa puolesta ovat kokeneet esimerkiksi valokuvaajat. Mutta virta käy myös toiseen suuntaan: yritykset ja ammatinharjoittajat hyötyvät. Joku juttelee huvikseen siitä, mitä toinen tekee työkeen. Ja se työkseen tekijä saa tietenkin juttelusta taloudellista hyötyä.
Nettijoukkoille annettu tehtävä inspiroi ihmisiä jakamaan maksutta omastaan. Ilmiön englanninkielinen nimitys on crowdsoursing. Suomenkielistä nimitystä on haettu. Sanastokeskus TSK ehdottaa seuraavaa (jos olet Google Wavessa ja haluat osallistua termitalkoiden kommentointiin, julkinen Wave aiheesta löytyy nimellä TSK:n Web 2.0 -sanaston vedoksen ihmettelyä):
talkoistaminen ; joukouttaminen ; joukkoulkoistaminen
mieluummin kuin: yleisöosallisuus
sv skockjobb n ; folkjobb n ; ~ grupparbete n
en crowdsourcing
työn tai tehtävän antaminen vapaaehtoisista ihmisistä koostuvan joukon suoritettavaksi
Talkoistettavat tehtävät liittyvät usein tiedon hankkimiseen, järjestämiseen ja analysointiin. Talkoistamisessa työn tai tehtävän suorittaa tyypillisesti alan ammattilaisen sijaan harrastaja tai joukko harrastajia. Harrastajat suorittavat työn vapaaehtoisesti vapaa-aikanaan, eikä heille makseta siitä korvausta, tai korvaus on matalampi kuin ammattilaisille maksettava. Esimerkki talkoistamisesta on, että yritys valitsee mainoskampanjaansa tarvitsemansa valokuvan harrastajakuvaajien sisällönjakopalveluun tallentamien kuvien joukosta tai että viestintäväline hankkii uutisia ammattitoimittajien sijaan maallikoilta. Talkoistaa voidaan myös muun
muassa laskenta- ja suunnittelutehtäviä.
Tuija Aalto kirjoitti aiheesta jo pari vuotta sitten Tuhat sanaa -blogissaan: Crowdsourssaus tavallistuu. Blogikirjoituksessa sekä kommenteissa löytyy talkoistamisen, joukouttamisen, joukkouttamisen ja sorsastuksen käännöstapailua. Mukana on myös linkki klassikko jaikaisuun, jossa Suviko kaipasi sääntöjä jaikusourcingille ja Sun äitis pähkäilyyn, miksei sääntöjä tarvi kaivata.
Vakiintuneeksi merkiksi ammatillisesti hyödynnettävään netti-ihmettelyyn on muotoutunut maininta: sorsastan. Termi on mainio, viittaahan se äänneasultaan crowdsourcing-sanaan ja sisällöltään metsästämiseen, saaliin kärkkymiseen.
Sovin äskettäin kirjoittavani yhden jutun opetusteknologian virstanpylväistä, miten liitutaulusta on siirrytty sosiaaliseen mediaan ja interaktiivisille valkotauluille.
Tein yhden toivioretken käyttäytymistieteellisen kirjastoon Siltavuorenpenkereelle, eikä tulokseton retki ollutkaan. Toissapäivänä ja eilen, vaikka olikin loma-aikaa ja uuden vuoden (aaton)aatto, kyselin nettiapua Qaikussa, Twitterissä ja tässä blogissa. Mietin vielä, että ajankohta on huono, pitää kysellä varmasti uudelleen. Sellaisia paisteja on nyt kumminkin kannettu eteen hopeatarjottimella, ettei paremmasta väliä.
Nettiauttaminen on kevyttä. Olen moneen kertaan vinkannut omalle polulle osuneille kysyjille jotain pientä. Jos kysymyksen kohde on tuttu, vinkkaaminen sujuu vaivatta, se jopa auttaa itseä syventämään omaa osaamistaan asian suhteen, mistä syntyy ensimmäinen palkinto. Toinen palkinto on se, että tohtii itse kysyä. Verkossa ei vaadita kaupankäyntiä: sinä minulta, minä sinulle vaan netti on kollektiivi. Kysyn netiltä, netti vastaa minulle, toki ihmisten äänillä, ja sitten voin vastineeksi itse jakaa omasta tietämyksestäni samalla tavalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti