Viekö netti opettajat kortistoon?

EDUCA 2010 messuille pyydettiin puhumaan. Saa nyt nähdä, miten messuhumussa kukaan jaksaa kuunnella, mutta tällainen tarina. Aiheeni käsittelee muutoksia, pelkoja ja suuntaa, joka avoimen informaation ja yhteisöllisten työtapojen myötä netitse tunkee koululle.

Mieti ensin, mihin opettajaa tarvitaan? Mikä on nyt opettajan tärkein tehtävä?

Silloin ennen vanhaa, kun minä aloitin koulunkäyntini Vaalimaan kansakoululla, kateederi ja karttakeppi olivat keskeisiä opettajan roolin merkkejä.

 

Entäs, kun tiedon valtatieltä vedetään valokaapelit koululle? Mihin sitä opettajaa enää tarvitaan? Tuoreen tiedon pappi pauhatkoon...?

Mikä on opettajan rooli? Ennenhän opettaja toi uusia asioita, tiedon valoa, kynttilän kansalle.

Kilpailevia tiedon auktoriteetteja on laumoittain. Ja riittääkö edes pelkkä tieto tulevaisuuteen kulkevien nuorten eväiksi? (Joku puhuu kasvatuksesta, vaikka olen omin korvin kuullut aineenopettajan kieltäytyvän kunniasta ja toisen olevan sitä mieltä, että kasvatus kuuluu vain luokanopettajille.) Jos tieto sinänsä olisi riittävää, mehän olisimme jo aikoja sitten passittaneet oppivat lapsukaiset kirjastoon ja informaation lähteille.

Opettajan roolina on pitkään ollut niukan tiedon jakaminen. Koulutusjärjestelmässä ja ajatusmalleissamme on vielä paljon jäänteitä siitä lähestymistavasta, jossa opettajan profession ytimenä oli tiedon jakaminen. Kävin syksyllä Tampereen yliopistolla Uudet lukutaidot kurssin, jossa Juha Suoranta ja Tere Vadén johdattivat meidän opiskelijat läpi vuosisadan. Suhde tietoon ja opettajan rooli on heidän mukaansa kulkenut jättiläisen harteilta jättilaisen jalkoihin. Ennen oli jotain tukevaa, johon nojata ja jota jakaa. Nyt ollaan ihmettelemässä, tutkimassa ja usein myös hämmennyksissään.

Olemme keskellä suurta toimintakulttuurin muutosta. Muutoksen takana ovat tieto- ja viestintätekniikka, internet ja sosiaalinen media, millä nimillä nyt sitten viitataankaan teknisesti helposti tavoitettavaan informaatioon ja yhdessä rakenneltaviin vuorovaikutuksen foorumeihin. Maailma muuttuu, muuttuuko koulu? Taisi olla jonkun kirjan nimenäkin.

Mitä oppiminen on? Missä opitaan? Miten koulussa opetetaan? Suljetun luokanoven takana yksinään toimivan opettajan johdolla?

Ja miten opittu todennetaan? Valvotussa suljetussa tilassa ilman mitään muita apuvälineitä kuin kynä, kumi ja paperi. Missään tapauksessa ei saa keskustella kenenkään kanssa. Eikä syntyneitä tuotoksiakaan näe kukaan muu kuin opettaja. Mitä tekemistä tällä osaamisen osoittamisen tavalla on elämän kanssa? En sano, että perinteinen kurssikoe on huono. Sanon, että jos se on arvostettu ja kunnioitettu tapa osoittaa osaaminen, se johtaa tietoa toistaviin oppimismenetelmiin, joilla ei ole suurta käyttöä koulumaailman ulkopuolella. (Arvioinnista keskustellaan Vinkkiverkossa ja Sometussa.)

Entäs, kun se tietokaan ei ole niin selvää ja helppoa. Oppikirja saattaa olla jostain kohdasta vanhentunut tai puutteellinen heti painokoneesta ulos tultuaan. Ja entäs sitten se valtava jäsentymättömän datan ja informaation vyöry, joka elämämme täyttää? Onko informaatiosta tullut elämän ahdistaja, paha pullon henki?

Netti on paha, sieltä saa ikäviä vaikutteita, väärää tietoa, siellä on pornoa ja pomminteko-ohjeita, se addiktoi, vieroittaa oikeasta elämästä, passivoi ruumiin ja jäykistää mielen. Eikö niin? Ja siellä asuu se ilkeä nettiväki, joka pöhisee, kuhisee ja perustaa viharyhmiä Facebookiin.

Mutta enstäs sitten, jos koulu rahoitetaan pahalta netiltä, entäs jos kielletään hedelmä? Jos mediakasvatusta, nettitaitoja ja kriittistä ajattelua ei opeteta koulussa? Entä, jos kukaan ei kerro, miten nettiä voi käyttää oppimiseen, yhteistyöhön ja kaikenlaiseen yhteiseen hyvään työhön? Mitä tulee sohvaperunan mukulasta? Miten käy, jos kodeissa kukaan ei tiedä eikä jaksa välittää, mitä ne mukulat netissä puuhaavat, korkeintaan vähän lisää kielletään hedelmää?

Mikä on opettajan rooli? Olisiko se ohjata, opastaa, näyttää suuntaa ja raivata tietä? Umpihankeen yhdessä oppijoitten kanssa? Ennen mentiin yhteen suuntaan kaikki jonossa. Nyt mahdollisuuksia avataan useaan suuntaan ja opettaja kannustaa omille tutkimusretkille, auttaa alkumatkan (kuva kannattaa katsoa suurempana klikkaamalla, nuo pikkukuvat kuvaavat sitä, että ennen mentiin kaikki jonossa, opettaja raivasi tietä, nyt opettaja mahdollistaa ja avaa moneen suuntaan polun päitä, oikeastaan olisi pitänyt vielä piirtää mukaan pari opettajan kollegaa, sillä tieto- ja viestintätekniikan mahdollistamista voidaan tehdä yhteistyössä ja verkostoissa).

Netti on kuin viidakko, ennen opettaja raivasi tietä, mutta nyt jaetaan viidakkoveitsiä ja näytetään mallia, raivataan kaikki yhdessä. Opettajan ei tarvitse olla suvereeni tekniikan ammattilainen. Nykyinen netti ja siihen liittyvät tekniset taidot ovat asioita, joissa nuoriso on hyvä, ja joita oikeastaan lapset ja nuoret ovat omaksuneet ennen aikuisia. Jos opettajalla on käsillä lauma nuorisoa, hänellä on myös saatavilla monta hyvää assistenttiä eri tarpeisiin. Lapsi ja nuori taas saa palkkioksi pätemisen tunnetta ja onnistumisen iloa. Usein auttamishaluisia löytyy, kun vaan kehtaa kysyä.

Suuri muutos on myös siinä, miten tieto ja kaverit tulevat taskuun ja miten pienillä liikkuvilla laitteilla jaetaan tätä tilaa ja hetkeä netin kautta maailmalle. Miten mobiilin viestinnän mahdollisuudet voidaan ottaa mukaan oppimiseen?

Vai pitäisikö vain kerätä kännykät ja muut härvelit pois häiritsemästä? Ankeana esimerkkinä tästä parin vuoden takainen tapahtuma: Lukiolaiset toivoivat langatonta nettiä koululle, sellaista, jolla pääsisi omilla laitteilla nettiin. Mietimme, että oppilaskunta voisi ylläpitää palvelua, joka voitaisiin laittaa alkuun hankerahoilla. Mutta ei se niin vaan käy. Kaupungin kiinteistöön ei voi tuoda avointa nettiä, on ylläpitovastuut, huoltokustannukset ja kaikenlaista ylimääräistä vaivaa.

Koneet ja laitteet ovat hämänneet monia; kouluissakin mentiin tieto- ja viestintätekniikan käyttöön tekniikka edellä. Opeteltiin koodaamaan ja tietotekniikka omittiin muiden kuin humanistien käyttöön. Osaamisen tasosta tuli pelon aihe. Ennemmin oltiin hiljaa kuin tunnustettiin, että ei vaan osata. Käyttöönottokoulutuksesta säästettiin. Eikä voi vannoa, etteikö tätä tapahtuisi vieläkin koulujen työyhteisöissä. Uutukaiset videoneuvottelulaitteet tai interaktiiviset valkotaulut saattavat lojua asennettuina, mutta kukahan ne saisi käyntiin?

Voisihan netti ja netin verkostot olla apuna uusiin työtapohin ja tietokäsitykseen opettelevalle opettajalle. Vaikka aluksi tuntuu, että minä vain yksin täällä netissä...

...niin vähin erin voi löytää myös muita kaltaisiaan ja verkostoitua. Aiheesta oppimisverkostot pidin AVO-webinaariesityksen viime joulukuussa. Esitystä voi katsella netitse, jos aihe kiinnostaa.

Tietotekniikka, netti, sosiaalinen media, niissä on hyvin pitkälle kyse ihmisten kohtaamisesta ja inhimillisestä toiminnasta. Teknologia luo kehyksen, ihmiset sisällön ja toiminnan. Opettajan rooli ei tässä kokonaisuudessa vähene, mutta se muuttuu eikä muutos ole helppo, varsinkin, kun mahdollisuuksia kuvaa parhaiten adjektiivi rajaton.