perjantaina, elokuuta 17, 2007

Liitutaulu + Flickr + Jaiku + Wiki

Nyt on ensimmäinen kouluviikko takana. Voi miten hauskaa on välillä lähteä nuorten kanssa matkalle filosofian ihmemaahan - olemisen ihmettelyyn. Teen muutaman kurssin päivälukioon ja nyt alkoi FI1, ryhmässä 30 toka- ja amis-nelos-luokkalaista. Verkosta on hyötyä noille amislukiolaisille, sillä heti meni tunteja päällekkäin.

Kysyin ryhmän mielipidettä opetusmenetelmistä. 2/3 viihtyy netissä. Muutamat eivät missään tapauksessa halua verkkotehtäviä. Tilanne aivan vastaava kuin viimeksi päiväosastolla ollessani (2003). Kurssi onkin rakennettu niin, että jokainen voi valita itse, käyttääkö verkkojuttuja ja tekeeko nettitehtäviä vai ei.

Kokeilin otsikon liitutaulu+Flickr+Jaiku+Wiki -viritystä ensimmäistä kertaa ja toimii hyvin. Tässä blogissa olen aiemminkin hehkutellut liitutaulun hyviä ominaisuuksia (en ole liitypölylle allerginen, mutta ymmärrän yskiviä). Pidän liitutaulusta (valkotaulun kanssa on ihan samat sävelet, mutta tietty fiilis on erilainen, näyttö on tyhmän näköinen eikä juuri koskaan toimivia tusseja taulun äärellä).

Usea ryhmästäni toivoi vihkomuistiinpanoja. Valmiit kalvon eivät tue dialogia. Kun puhun, kysyn ja juttelemme, taululle kirjoittaminen ja piirtäminen toimivat toisiinsa sointuen. Hyvä rytmi. Kun olen saanut tietyn "nakymän" taululle, otan siitä valokuvan ennen pyyhkimistä. Valokuvat laitan Flickr-kuvanjakoon, merkkaan tägillä ja lisään kommenttina tiivistelmän siitä, mitä juteltiin. Kuvat ohjautuvat suoraan kurssin Jaiku-kanavalle, sillä olen tilannut tuon tietyn tägin sisältämän syötteen. Käytän kuvia myös kurssin wikissä.

En juurikaan tykkää kalvoista. Minua ilahdutti erään kurssilaisen toive: Ei hirveästi kalvoja. Kalvot opetuksessa olisikin aika kiinnostava tutkimuskohde...

4 kommenttia:

kirlah kirjoitti...

hei
1.Kiitos murremeemin täydentämisestä.
2. En ole itsekään löytänyt netistä etymologista sanakirjaa tai vastaavaa. Näyttää olevan puute siinä kohtaa.
3.Olen muuten samaa mieltä kanssasi liitutaulun käytöstä. Se on juuri noin kuin sanoit. Usein näyttää olevan monen muunkin asian kanssa niin, että yksinkertaisin keino vie asiaa parhaiten eteen päin. Itse asia ei liitutaulun käytössä häviä kaiken muun hässäkän lomaan.
4. Olen itsekin etäopettanut ja opetan tänäkin vuonna yhden kurssin etäopetuksena videoneuvottelulaitteilla.
Lisäksi minulla on Moodlessa yksi tekemäni verkkokurssi.

at kirjoitti...

Miten kiinnostaisi interaktiiviset kalvot, joita voisi tunnilla näyttää videotykillä ja kotona tutkia netissä
kalvo 1
kalvo 2
kalvo 3
geometrian tehtäviä

Anne Rongas kirjoitti...

Hello at, milläs ihmeen systeemillä nuo on tehty? Tosi jännä. Matikan/fysiikan/kemian opettajat ovat jatkuvasti sillä kannalla, että tvt on hankala heidän aineissaan. Sinä olet esimerkki toiselta laidalta ja hienoa pioneerityötä.

Ongelmana on täällä suunnalla se, että esimerkiksi interaktiivisia tauluja ei saada, koska ovat kalliita investointeja ja kaikesta säästetään, säästetään ja säästetään...

at kirjoitti...

Näitä tekee kyllä ihan parinkympin investoinnilla. Sitten se kysyykin vain mielikuvitusta ja miettimisaikaa.