keskiviikkona, elokuuta 01, 2007

Kelaa hei!

Tämä ei nyt ihan kuulu blogien opetuskäyttöön... mutta opiskeluun sentään. Päivän Hesarissa oli juttu opintotukien tulorajoista ja takaisin perimisestä. Kelan virkamiestä oli haastateltu ja virkkoi lehden mukaan: "Moni opiskelija tuntuu unohtaneen, että opintotuki on sosiaaliturva, ei opiskelijapalkka. Jos tienaa hyvin, sosiaaliturvalle ei ole tarvetta."

Miksi sitten kaikille lasten vanhemmille maksetaan lapsilisää? Minä olen heti valmis luopumaan lapsilisästä, jos opintotukea korotetaan. Mielestäni lapsilisä ei ole vanhemmuuspalkkaa, vaan sosiaaliturvaa. Jos tienaa hyvin, sosiaaliturvalle ei ole tarvetta.

On kanttia sanoa, kun on molempien tukien kanssa henkilökohtaista kontaktia. Kun esikoiseni opiskeli toisella paikkakunnalla, hän ei saanut opintotukea vanhempien tulojen vuoksi. Perusteissa ei otettu huomioon vanhempien velkoja ja perheen todellista mahdollisuutta tukea lastaan. Kerrassaan käsittämätöntä on myös se, että ammattikoululaisella/lukiolaisella asia on näin 20-vuotiaaksi, mutta ei korkea-asteen opiskelijalla.

Olen erittäin tyytyväinen suomalaiseen verovaroin kustannettuun koulutukseen ja kaikkiin yhteiskunnallisiin tukijärjestelmiin. Mutta silti haluaisin luovuttaa korvamerkitysti lapsilisäni opiskelijoiden tukemiseen.

1 kommentti:

mari.hirsikallio(at)kymp.net kirjoitti...

Samaa mieltä. Nimimerkki "aikanaan paljon takaisinmaksettuja opintotukia liiallisen työssäkäynnin vuoksi"