Missä viipyy pedagoginen sisustusarkkitehtuuri ja kalustesuunnittelu?

Viime tiistainen innovaatiojuna-retki pysähtyi Oulussa ja joukkio jakautui tutustumiskohteisiin. Huippunopealla aikataululla tulevaisuuden koulun projektipäällikkö Pasi Mattila järjesti meille vierailun Pohjankartanon koulun InnoAulaa wau-tutkailemaan. Ja kyllä se wau tapahtui heti ensi askeleen jälkeen, vielä enemmän kuitenkin näin jälkikäteen pohdiskellessa.

Rakennus on vanha 70-luvun alun suoraa ja avaraa arkkitehtuuria. Samassa tilassa toimivat yläkoulun lisäksi Madetojan musiikkilukio ja Oulun opisto. Koulu sijaitsee lähellä rautatieasemaa. Suuri aulatila on toiminut jo aiemmin messukäytössä ja nyt InnoAula-kalustus ja sisustushankkeen jälkeen vielä paremmin.

Seuraavassa erittelen päällimmäisiä ajatuksia, jotka nyt ajatellen hämmästyttävät. Miksi näitä ei ole laajamittaisesti jo olemassa? Miksi emme toimi näin?

Pedagoginen kaluste- ja sisustussuunnittelu

Kouluissa käytetään toimistokalusteita. Toimistoissa käytetään PowerPoint-esityskalusteita. Koulujen kalustaminen tukee valtaosin frontaaliopetusta. Kalustuksella osoitetaan, mistä informaatio tulee, kuka johtaa. Toimistokalustamisessa sama linja. Erottuvia neukkarisisustusratkaisuja en juuri muista, ainoastaan Tampereen yliopiston INFIM:in sisustuksessa olen nähnyt oivalluksia.

Yllä olevassa kuvassa oranssipaitainen Pasi Mattila nojaa opettajanpöytään. Opettajanpöytä on pieni pyörillä liikuteltava ja kaasujousella varustettu laskutila. Mitä tekee yhdessä kohdassa näköttävällä opettajanpöydällä? Sillä jököttää yhdessä paikassa. Yllä näkyvässä luokassa oli säilytystilaa ja apupöytiä. Ei siis huolta, etteikö opettaja saisi tavaroitaan jonnekin.

Pohjankartanossa oli käytössä tiukalla aikataululla tietty kiinteä rahamäärä, joka ei joustanut. Siellä mietittiin jokainen ratkaisu ja valittiin kaikilla kriteereillä mitaten sopivin. Kaikkia haaveita ei toteutettu, vaan mietittiin asioita. Monet kalusteista oli tehty arkkitehdin kanssa ja paikallisessa puusepänverstaassa. Näin oli toimittu, koska sopivia muuntautumiskykyisiä ja tietotekniikkaan integroitavia kalusteita ei ole olemassa.

Esimerkkinä tästä liikuteltava musiikkiluokka, jossa pyörillä kulkavaan pömpeliin oli upotettu langattomia kosketusnäytöllä toimivia tietokoneita. Saatavilla olevilla ohjelmilla oli mahdollista soittaa kitaraa, koskettimia ja rumpusettiä. Bänditreenit voi pitää vilkkaassa aulassa äänettömästi langattomien kuulokkeitten avulla ja sitten, kun on aika esiintyä, viereinen stage, videonäyttö ja audiojärjestelmä on helposti yhdistettävissä settiin.

Käytävälläkin voi oppia

Koko koulurakennusta, ihmisiä ja kalustusta oli mietitty oppimisen kannalta. Kun normaalisti kello soittaa koululaiset sisälle luokkiin, suuri osa koulun pinta-alasta tyhjenee. InnoAulassa käytävät ja aulatila toimivat myös oppituntien aikana.

Matematiikan opettaja kertoi, että oppitunnin alussa hän jakaa tehtävät ja antaa oppijoiden valita itselleen mieluisimman työskentelypaikan. Hän totesi, ettei itse ymmärrä, mitä ideaa on siinä, että joku menee aulaan laskemaan, mutta tämä joku oli selittänyt, että siellä on kivaa, kun näkee kavereita. Mitä väliä sillä on, istuuko pulpettiin kahlittuna vai ei? Se väli, että pulpettiin kahlittuna jokainen ei pääse oppimisvireeseen tai työ ei vain suju.

Käytävälle oli myös järjestetty pitkiä pöytiä, penkkejä ja nettinäyttö. Minikannettavat ja muu liikuteltava tekniikka mahdollistaa sen, että oppitunnin aikana voidaan liikkua. Aulan työskentelypisteitä nimitettiin pesiksi. Muusta tilasta nämä pesät oli erotettu läpikuultavilla verhoilla. Hämmästyttävästi meidänkin 20-henkinen joukkio mahtui pesään ja tunnelma oli rauhoittava.

Valaistus, akustiikka ja ympäristöpsykologia

Kouluissa ja toimistoissa on tyypillisesti julma valaistus. Itse viivytän mahdollisimman pitkään valojen laittamista (mitä työtoverini vähän kummastelevat, että mitä sinä täällä pimeässä). Samaa olen havainnut päivällä lukiolaisten tekevän. Jos he saavat itse kontrolloida valaistusta, he jättävät loistelamput sytyttämättä.

Ikkunaverhot ovat monen luokkahuoneen ainut akustinen pehmentäjä. Luokissa kolisee kolkosti.

Pohjankartanon koulussa oli asennettu valaistuksen säätelyjärjestelmä, joka automaattisesti reagoi ikkunoista lankeavaan päivänvaloon. Säätöä saattoi tietenkin muuttaa käsin. Valaistuksen suhteen sisustajilla olisi ollut enemmänkin ajatuksia, mutta kaikkea ei pystytty tiiviissä aikataulussa toteuttamaan.

Suomessa on tehty jo pitkään tasokasta ympäristöpsykologista tutkimusta (Horelli). Ympäristöpsykologia ottaa huomioon ihmisen ympäristön kaikki osa-alueet, ei vain fyysistä ympäristöä. Pohjankartanon koulussa saattoi tuntea ja kokea, miten vaikuttavia voivat olla pienet ratkaisut.

Nyt olisi korka aika saada yhteen ympäristöpsykologian ammattilaisia, kalustesuunnittelijoita, valaisu- ja audiojärjestelmien suunnittelijoita. Ratkaisuja pitäisi saada bulkkituotantoon. Ei auta, että joku nyt kommentoi, että onhan meillä huippudesignia. On sitä jossain, mutta haluan sitä arkeemme, lastemme ja nuortemme arkeen. Kuten monet huppusuunnittelijat Alvar Aaltoa myöten ovat kuuluttaneet.

Raha ei ratkaise

Pasi Mattila kertoi uudelleen sisustetussa luokassa, ettei uusi ratkaisu ollut sen kalliimpi kuin miksi perinteistä luokkahuonesisustusta noudattava ratkaisu olisi muodostunut. Aulatilassa oli tehty valintoja, jotka säästivät kustannuksia suhteessa tavoitteisiin.

Kun laitevalmistajien myyntitykit pääsevät kauppaamaan tuotteitaan kalustepäätöksistä tekeville, ei pedagogiikasta taideta useinkaan puhua, kuin ehkä korulauseilla. Olen ollut kuuntelemassa Oulun oppilaitosjohtoa kolme vuotta sitten, kun tulevaisuuden koulu -hanke oli vasta käynnistymässä. Vaikutuksen teki koko päättäjälinjan perehtyminen pedagogiikkaan, puhuivat pedagogisesta johtamisesta. Ei mennä hallinnon, ei oppettajien vaan oppijoitten ehdoilla. Nimittäin oppijoitten ehdoille meneminen tuottaa hyvää tulosta myös opettajille ja hallinnolle, mutta päin vastoin homma ei toimi.

Ei näitä saa mistään

Useammankin ratkaisun kohdalla Pasi Mattila joutui toteamaan, että ei näitä saa oikein mistään. Osa ratkaisuista oli toteutettu, kuten edellä mainitsin, uniikkina käsityönä. Osa oli laajojen verksotojen avulla etsitty ja löydetty. Jos tietää, mitä haluaa, saa. Mutta kuinka moni koulun tai toimiston kalustaja tietää, ehtii ottaa selvää tai edes haluaa?

Onko laitevalmistajilla halua ja innostusta sisustussuunnitteluun ja arkkitehtoonisiin ideointeihin? Ihan kivoja laitteita on, mutta ohjelmia puuttuu. Viihdeohjelmilla saadaan näyttäviä mainoskuvia ja demoja, mutta entä käytännön sovellukset.

Pohjankartanon InnoAulassa oli lähiyhteisöä sekä tilojen käyttäjiä palveleva kahvila, jonka yhteyteen oli rakennetu sosiaalisen median nurkkaus. Sen eräs upea oivallus on Kalevaattori eli pieni pömpeli, josta voi seurata reaaliajassa maakuntalehti Kalevan nettilehteä.

Oppimisympäristöajattelusta löytyy hyvä kirja: Oppimista tukevat ympäristöt – johdatus oppimisympäristöajatteluun (Opetushallitus, Manninen ym. 2007). Kirjassa otetaan monipuolisesti kantaa oppimisympäristön kaikkiin ulottuvuuksiin. Teoksessa todetaan, että koulurakentamisen vaikutusta oppimiseen on tutkittu vielä vähän, eikä vähäinen tieto saavuta rakentajia.

Tämän aihepiirin soisi saavan oppimisinnovaattorit liikkeelle. Suomessa on pedagogista osaamista vientituotteeksi saakka. Kun tämä osaaminen liitetään kalusteisiin, sisustuselementteihin ja teknologiaan, ei painiskella kieliongelman kanssa. Kulttuurisesti asia ei tietenkään ole yksinkertainen. Pasi Mattilakin korosti, että uudenlainen oppimistila-ajattelu on herättänyt myös koko koulun toimintakulttuurin murroksen. Millä me haluamme mennä tulevaisuuteen?

Oppijoitten kommentti InnoAulasta: Ei ahista!

Kalevan arkistossa kuvakooste InnoAulasta.

InnoAulan esite.

Diaesitys InnoAula-hankkeesta:
Innoaula_esitys